Kuten varmasti huomasitte, innostuin vaihtamaan blogin bannerin nyt toiseen, sillä tuo edellinen oli mielestäni aika kamala, haha. En ole varma kuinka kauan tämä ehtii olla tässä, ennen kuin pitää vaihtaa hieman syksyisempään, mutta itse tykkään tästä kovasti, joten nautitaan nyt se aika sitten.
Bertan kanssa on nyt nämä pari päivää mennyt tosi kivasti.
Eilen oltiin reippailemassa mäkisellä pellolla. Siellä vaan mentiin ympäriinsä kaikissa askellajeissa ja voin sanoa, että ponilla oli ihan pikkusen kuuma! Oli silti tosi hauskaa, molemmilla.
Tänään menin kunnolla koulua kentällä. En sinänsä tehnyt mitään ihmeellistä, kunhan taivuttelin ponia. Tein sen kuitenkin pitkän kaavan mukaan ja rauhassa, keskittyen ulko-ohjan jatkuvaan tuen pitämiseen. Kun aloitin rauhassa käynnissä, poni pysyi kivana koko ratsastuksen ajan. Laukassa oli hieman tahmea, eikä liikkunut kunnolla eteen, mutta muuten laukkasi hyvin ja pyöreänä. Ravissakin tuli joitain tosi hyviä pätkiä eli olin super-tyytyväinen. Loppuraveissa pidin ohjat kädessä osan aikaa, mutta lopulta ravailtiin ihan pitkin ohjin vain ympäri kenttää. Käytiin vielä Lotan kanssa yhdessä kävelemässä loppukäynnit tiellä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pellolla. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. elokuuta 2015
maanantai 8. joulukuuta 2014
Uusi heppanen blogin puolelle ~
Postaus eiliseltä, ehdin vasta tänään julkaisemaan.
Tänään olin ratsastelemassa kahdella hevosella. Aamupäivästä lähdettiin äitin kanssa Karkkuun ja kävin ratsastelemassa Bertan pellolla. Olin vähän puolikuntoinen joten ei kauhean hyvä päivä ollut kokonaisuudessaankaan.
Kävelin Bertulla peltoa ympäri pari kertaa alkukäynneiksi. Sen jälkeen otin ohjia vähän tuntumalle ja ravailin vähän. Tein muutaman ympyrän molempiin suuntiin ja ravailin myös suoria. Poni tuntui ihan hyvältä, oli vaan vähän hidas jalalle, johtui varmaankin pohjasta ja omasta olemuksestani.
Ravien jälkeen nostinkin laukan ja laukkailtiin muutama ympyrä ihan rauhassa ja sitten otin vähän reippaamman pätkän suoraa. Ponihan tykkäsi tästä ja olisi voinut jatkaa reippaammin pidempäänkin! Ravasin taas vähän väliin ja otin laukkaa toiseen suuntaan samalla periaatteella; ensin rauhassa ympyröitä ja sitten yksi pätkä reippaammin. B olisi tosin halunnut taas mennä koko ajan vähän reippaammin mitä ajattelin.
Laukkojen jälkeen ravailin vaan melko lyhyesti ponia eteen alas molempiin suuntiin hetken. Päätin vielä käydä hölkkäämässä pienen ylämäen ylös ja ponihan ei ihan "hölkkäilyä" ajatellut vaan päätti sitten ottaa vähän laukkaakin mukaan, hassu tamma. Yksi pukkikin tuli, kun minä sanoin että nyt kävellään, mutta ei Bertta mitään kunnolla possuillut.
Poni oli hionnut aikas mukavasti jo, niin heitin fullneck-villaloimen päälle ja käytiin käppäilemässä loppukäynnit tietä pitkin. Olin ihan tyytyväinen poniin! :)
Kun olimme ehtineet olemaan puolisentoista tuntia kotona, lähdimmekin sitten vielä toiselle tallille.
Olen siis nyt alkanut vuokraamaan kerran viikossa Ladar-nimistä ruunaa, lähinnä hyppyhommiin. Ladde on reipas ja oikein mukava poika!
Menin tänään heppasella siis vasta toista kertaa, joten meno ei vielä kauhean mahtavan näköistä ole. Kuitenkin mielestäni ihan lupaavalta jo näyttää eli kyllä tämä tästä!
Laittelin Ladaria kuntoon karsinassa ja poika oli ihan uninen! Ajattelin jo että tulisi rauhallisempi päivä tänään, mutta pyh! Heppa alkoi heräillä heti alkukäynneissä.
Aloiteltiin puomien avulla kevyessä ravissa. Heppanen tuntui vähän jännältä ja kaatui sisäpohkeen yli oikoen jonkin verran. Otettiin mukaan laukkaa ja puomisarja. Siitä ei meinannut tulla oikein mitään, sillä puomit venyttivät laukkaa todella paljon ja hevonen ei sitten tullutkaan takaisin. Tässä kohtaa Ladde painoi kädelle jonkin verran, kun veti niin paljon edestä. Pari kertaa meni kuitenkin ihan tyydyttyvästi joten lopetettiin ne siihen.
Sen jälkeen nostettiin puomit ristikoiksi ja yksittäiseksi pystyksi. Niitä tultiin ympyrällä jonkin aikaa, että saatiin kunnolla mentyä. Kerran heppa meni ohi, kun ohjaus ei toiminut tarpeeksi ajoissa.
Näiden ympyröiden jälkeen tulin vielä muutaman kerran isoa kahdeksikkoa vaihtaen suunnan aina tuon yksittäisen pystyn päällä. Ne meni pari kertaa tosi mukavastikkin, mutta välillä se oli melkoista hakemista. Ihan tyytyväinen kuitenkin olin.
Sen jälkeen ravailtiin vaan loppuravit tehden täyskaartoja. Heppa tuntui ihan hyvältä, mutta ei yhtä hienolta kuin viime kerralla lopussa. Kävelytin Ladaria vielä hetken maasta käsin.
Näin jälkeenpäin ajateltuna olen melko tyytyväinen tuohon valkkuun. Melkoista hakemistahan tuo joissain kohdissa oli, varsinkin paikkojen kanssa oli hirveää säätämistä, mutta tuli muutama tosi hyväkin pätkä! Ladar tuntuu kyllä mulle sopivalta, vaikka ei olla täysin päästykään vielä samalle aaltopituudelle.
Videolle laitoin melkolailla pelkästään onnistuneita kohtia, noissa pätkissä paikatkin osuivat melko hyvin.

lauantai 1. helmikuuta 2014
One day is good, second may be bad ~
Kirjoitin tämänkin postauksen jo muutama päivä sitten, mutta nyt vasta julkaisen tämän. Valitettavasti en löytänyt tähän mitään kivoja kuvia :/
Yleensähän sitä sanotaan tammoista, että yhtenä päivänä elämä on ihanaa ja sitten seuraavana ei oikein mikään onnistu. Näköjään se sopii myös meidän pikkuiseen ponipoikaankin.

Olin pellolla viime viikolla Amorin kanssa, päivää en muista. Poni meni tosi kivasti! Sain puolipidätteillä Ampen kuuntelemaan suht. mukavasti ja mentiin aika rauhassakin, vaikka oltiin pellolla! Kokeiltiin myös molempiin suuntiin laukkaa. Voi kuulostaa hassulta että mulle on niin kauheen iso juttu laukata Amorin kanssa, mutta se vaan on jotenkin iso saavutus, että uskalsin sitä kokeilla. A on kuitenkin vielä niin vieras ja erilainen. Tein siis alussa vähän pysähdyksiä, muuten ratsastelin kaikki askellajit läpi tehden joitakin voltteja.
Bertasta taas vihdoin vähän kuulumisia. Eli siis ell kävi viime viikon perjantaina ottamassa kipsin pois. Jalka oli paljon kuivempi ja viileämpi. Oli siis alkanut parantua jo kivasti. Siihen laitettiin silloin sitten side, jonka sai antaa olla pari päivää. Lauantaina, kun tuo Buuben estetunti oli, poni vähän liukastui tiellä. Ihan vähän ja oli sen jälkeen ihan normaali kyllä. Noh, sitten sunnuntaina otin siteen pois kävelytyksen jälkeen kylmäämistä varten. Jalka oli nesteinen ja tosi lämmin. Lisäksi Bertta arkoi sitä paljon, selvästi oli tosi kipeä. Kylmäsin jalan ja laitoin tiukan tukisiteen ja Tuija soitti eläinlääkärille tilanteesta. Aika on paras lääke, sanottiin. Bertalle annettiin tulehduskipulääke, mitä annettiin kipsauksenkin jälkeen saikun alussa. Seuraavana päivänä Bertta sai olla ihan paikallaan ja vain vaihdoin pintelin tukisiteeksi.
Tiistaina jalka oli paljon parempi kävelytyksen jälkeen, kylmättiin 20 min. Sitten katsottiin patjan alta, niin jalka oli tosi siisti ja sileä, neste ja lämpö oli laskeneet hyvin. Keskiviikkonakin jalka oli ihan hyvä, vähän lämmin kun kylmäyssuoja ei ollut ehtinyt kylmettyä tarpeeksi kauaa. Se oli kuitenkin sileä ja siistin tuntuinen.
Ylipäätänsä poni on ollut verrattain hyvällä tuulella. Se ei ole lihonut paljoa ja lihaksetkaan eivät vielä kamalasti ole tippuneet. Hienon talvikarvankin B on kasvattanut! Toivotaan, että parantuminen nyt oikeasti pysyisi nousukiidossa. Maanantaina tullaan ultraamaan, että nähdään paremmin ja saadaan selvyys, menikö jalka taas alkuperäistä huonomaan kuntoon.
Amorin kanssa tiistaina ei ihan sujunut. Päätin mennä ilman satulaa vähän köpöttelemään. Ei kovin hyvä idea muutenkin energiselle ponille joka ei ollut liikkunut kunnolla pariin päivään. Selkään päästiin suht. pienillä ongelmilla. Yhden kierroksen ehdin kävellä heitettyäni viltin aidalle, josta se tippui maahan. Sitten poni pelästyi sitä ja meikäläinen tippui nätisti suoraan häntäluu edellä jäiseen maahan. "Aina pitää mennä takaisin selkään pudottuaan". Taisi unohtua tossa tilanteessa, otin ponin mukaan ja tarvottiin kerran pelto ympäri ja sitten menin laittamaan ponin pois. Mulla meni hermo ja olin niin täynnä Amoria, ettei oikein kiinnostanut enää. Häntäluukin tuli kipeäksi. Noh, Amori ei kumminkaan pahaa tarkoittanut, ihan luonnollinenhan reaktio tuo oli, mutta mulle se riitti.
Keskiviikkona oltiinkin toisen kerran Nannan koulutunnilla pikkuponin kanssa. Vähän jänskätti, kun viime tunti ponin kanssa meni miten meni. Käveltiin pitkät alkukäynnit, joiden jälkeen vähän taivuttelin Amoria ja tein pysähdyksiä. Poni kuunteli aikas kivasti!
Sitten Nanna tuli ja laittoi noi puomit tuolla tavalla ja ne toimivat vähän niinkuin kentän aitoina. Mentiin siis tuollaisella kapealla alueella. Ensin teimme käynnissä jokaisen puomin kohdalle pysähdyksen. Amori teki tosi hienoja pysähdyksiä sitten loppu viimeksi ja käynti oli rentoa ja päätyjen kaarteet meni hienosti! Sitten teimmekin pelkkiä liioiteltuja puolipidätteitä jokaisen puomin kohdalle. TS niin, että hevonen jäi vähän niinkuin ilmaan yhden askeleen ajan odottamaan ja sitten taas mentiin eteenpäin. Eka kerta meni hienosti, loput menivät ihan ok.
Sitten alettiin tekemään enemmän kääntöharjoituksia. Nimittäin jokaiselta puomilta tehtiin voltti ulospäin. Edelleen käynnissä ensin muutamia kertoja. Itse en ollut ihan koko ajan kartalla, enkä edes ajatellut mennä uralle asti, mutta sitten Nanna sanoi siitä ja saatiin poni menemään hienosti pyöreitä voltteja.
Välikäyntien jälkeen vähän jännitti, kun alettiin ravaamaan samaa harjoitusta. Yllätyin silti todella positiivisesti Amorista. Pikkuinen ravasi superhienosti rauhallista ja rentoa ravia ja teki tosi hienoja voltteja! Pieniä sähläyksiä jos tuli, pysyin itse rauhallisena ja poni lopetti tosi nopeasti.
Välikäyntien jälkeen sama toiseen kierrokseen. Siinä A kiirehti vähän enemmän, mutta meni silti tositosi hienosti! Saatiin hyviä voltteja ja kuski oli niiiin onnellinen! Sitten välikäynnit, jolloin Nanna siirteli puomeja. En halunnut laukata tällä kertaa, koska pohja oli liian liukas mielestäni siihen ja muutenkin ravi riitti tuolloin vallan mainiosti.
Siispä Peppi teki toisessa päädyssä laukkajuttuja samalla, kun itse tein tuota 1. harjoitusta ensin käynnissä ja sitten osittain ravissa. Käynnissä meni hyvin, otin melkein heti ravia mukaan. Ravissa teinkin niin, että tuossa 1. puomilta 2. puomille otin käyntiä, koska siinä kohtaa pohja on jäässä. Ettei vaan ponin jalat menisi siinä. Kolmikaariset meni tosi kivasti molempiin suuntiin, poni oli tosi rauhassa ja puomien päälläkin saatiin hyviä ja rentoja ravi-käynti siirtymisiä.
Kolmikaaristen jälkeen pidin pienet välikäynnit, jonka jälkeen menin siis 2. Eli loppuraveja ihan normaalilla pääty-ympyrällä. Siellä poni kiirehtikin jo enemmän, mutta olihan tunti jo lopussa, joten kamalaa keskittymistä ei voi olettaa vielä. Silti saatiin ihan kivoja pätkiä. Kun tuli mielestäni tarpeeksi hyvä pätkä molemmissa suunnissa, siirsin käyntiin. Poni siirtyi hyvin ja rauhassa ja annoin pitkät ohjat loppukäyntejä varten.
Tunti meni siis ihan älyttömän hyvin! Olin tositositosi ilonen ja tyytyväinen. Kyllä sen huomaa, kuinka oma rauhallisuus ja hyväntuulisuus tarttuu poniin. Jäi tosi hyvä fiilis kyllä!:)
Tuli aikas pitkä postaus, mutta tosta tunnista tuntui olevan niin paljon juttua. Toivottavasti ei mennyt liian sekavaksi tämä postaus, kun nuo Bertan kuulumiset kirjoitin tuohon väliin!
keskiviikko 25. joulukuuta 2013
Joululahjat ja kuulumisia ~
Kuvailin taas tuon joululahjojen esittelyn videolle, joten se löytyy tuosta alapuolelta! Selitän välillä ihan omaani enkä osaa puhua joissain kohdissa mutta toivottavasti se silti kelpaa :D!
Tähän samaan postaukseen kerronkin vähän myös kuulumisia. Olemme Bertan kanssa nyt pelkästään kävelleet etujalan takia.
Perjantaina menin pellolla pysähdyksiä ja pohkeenväistöjä ilman satulaa. Ne onnistuivat muistaakseni ihan ok, ei mitenkään kauhean hyvin.
Sunnuntaina käytiin Radanpohjalla käyntimaastossa ilman satulaa Lotan kanssa. Oli mukava lenkki, vaikka Buubella olikin alussa aikas paljon virtaa, jonka takia taas Bertta jäi vähän jälkeen aina. Kunnon vesisadekkaan ei haitannut, kun poneillakin oli ratsastusloimet päällä.
Maanantaina menin kentällä koulua käynnissä. Keskityin pohkeenväistöihin ja avotaivutuksiin. Kävelin ensin alkukäynnit pitkällä ohjalla, sen jälkeen tein pysähdyksiä ja taivuttelin ponia volteilla, että sain sen kuuliaiseksi pienille avuille. Sitten aloin tekemään avoja molempiin suuntiin uraa pitkin ja lyhyitä pohkeenväistöjä uralta keskelle ja pituushalkaisijalta uralle, luonnollisesti molempiin suuntiin. Sitten yritin tällaista keksimääni tehtävää, jossa ne molemmat yhdistyivät.
Se ei aluksi onnistunut yhtään, joten tein lisää herkistäviä tehtäviä. Sitten tein molempiin suuntiin saman, pysyin itse rentona ja annoin ponille aikaa, jonka takia tehtävä onnistui ihan ok. Sitten tein pari pysähdystä ja annoin heti pitkät ohjat, kun poni tuli pysähdyksessä peräänantoon. Eli ihan kivasti meni tuo kerta, vaikka parissa kohtaa vähän turhautti, kun ei tuo tehtävä onnistunut.
Tänään käytiin ilman satulaa käyntimaastolla perällä. Iskä heitti minut tallille ja lähti vielä seuraksi maastoon. Käveltiin siis semmonen normipituinen käyntilenkki. Sillan ylittäminen oli taas todella pelottava asia ponille, mutta muutamien peruutteluiden jälkeen päästiin hienosti yli. Taas satoi ihan mukavasti, mutta silti oli mukavaa. Jalka näytti tänään jo aika hyvältä, ehkä sittenkin pääsemme tästä ilman eläinlääkäriä! Toivotaan ettei tule mitään käännettä tässä toipumisessa. :)

torstai 19. joulukuuta 2013
Kevyitä kuulumisia ~
Kerron nyt ihan normaalina postauksena kuulumisiamme.
Bertalla on nyt ollut oikea etujalka turvoksissa hieman polven alapuolelta. Maanantaina melkein koko sääri oli nesteinen, tänään alhaalta oli turvotus laskenut jo aika paljon. Epäilemme, että poni on tarhassa venäyttänyt lievästi tuon jalan, sillä jalassa ei näy tai tunnu mitään. Tuon jalan takia olen nyt liikuttanut Berttaa suht. kevyesti muutaman päivän, toivotaan ettei tarvitse soittaa eläinlääkäriä!
Maanantaina tein kentällä käynnistä pysähdyksiä ja vähän taivuttelua. Asetin tavoitteeksi 6 onnistunutta pysähdystä ja liikkeelle lähtöä. Pysähdykset herkistivät ajan kuluessa ponia huomattavasti, joten lopussa pelkkien istuinluitten avulla sain ponin pysähtymään. Yritin keskittyä samalla myös istuntaani.
Tiistaina päästiin jo yhdeltä koulusta, sillä kävimme Vapriikissa Tampereella, muuten koulua ei ollut yhtään. Pääsin jo aikaisemmalla junalla Karkkuun, joten ehdin maastoilemaan vielä valoisalla. Menin ilman satulaa perälle, jossa oli melkein kokonaan onneksi sulaa! Lähinnä vain kävelin, kokeilin myös pari pätkää ravia nähdäkseni, että ontuiko poni yhtään. B ei arkonut pätkääkään jalkaa, vaan ravasin innoissaan oikein hienoa ravia. Sillan ylitys teetti tällä kertaa vähän enemmän ongelmia. Bertta päätti jo kaukaa, että minähän en tuosta mene. Siinä vähän aikaa neuvoteltiin, pari hetkeä kahdella jalalla, mutta sitten päästiin ihan sulassa sovussa sillan yli yhdessä. Tuollainen hetki osoittaa, kuinka tärkeää on itse pysyä rauhallisena ja kuinka tärkeä luottamus on. Oli tosi onnistunut lenkki! :)
Tänään menin pellolle ja jalka oli tosiaan jo alempaa laskenut, joten ravailin vähän enemmän jo. Pelto ei kuitenkaan missään kehuttavassa kunnossa ollut, joten en viitsinyt paljoakaan tehdä. Otin kuitenkin jalustimet pois jalasta, että jotain erikoisempaa saatiin aikaan. Ponilla oli taas paljon energiaa, joka oli osasyynä sille, että keskittyminen oli melkein koko ajan jossain toisaalla. Taivuttelin ensin ponia ihan volteilla ja sitten ravailin vähän molempiin suuntiin. B ravasi ihan kauniisti, vauhti vaan kasvoi usein ja piti ohjalla muistuttaa pari kertaa aika selkeästi, ettei semmonen kaahailu oikein nyt käy. Sitten yritin tehdä pohkeenväistöä, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Niitä sitten koitin tehdä vähän aikaa ja kun sain yhden onnistuneen väistön molempiin suuntiin, lopetin väistättelyn ja ravasin vielä vähän. B pyöristi hienosti selkäänsä oikein rentona, joten päätin lopettaa siihen, kun aikakin oli jo lopussa.
Toivotaan nyt, että tuo etunen tuosta paranisi nopeasti ja pohjatkin tulisivat kuntoon, että päästäisiin vihdoin treenaamaan! Kauhea inspiraatio nyt kunnon koulutreenille ja estehyppelylle, kun niin kauan aikaa sellaisesta kulunut.

![]() |
| Viime talven saikun aikaa. |
Toivotaan nyt, että tuo etunen tuosta paranisi nopeasti ja pohjatkin tulisivat kuntoon, että päästäisiin vihdoin treenaamaan! Kauhea inspiraatio nyt kunnon koulutreenille ja estehyppelylle, kun niin kauan aikaa sellaisesta kulunut.
____________________________________________
Ihan tajutonta, että ihan oikeasti jo ylihuomenna meillä on joulujuhla ja siitä alkaa joululoma! Jotenkin olen jo joulutunnelmissa, mutta kuitenkaan sitten samaan aikaan en ole. Varmaankin tuo todella harmittava ja ärsyttävä lumettomuus vaikuttaa asiaan! En tiedä postailenko vielä ennen lomaa, mutta nyt jo kaikille oikein ihanaa ja rentouttavaa joululomaa!
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Hello December ~
Ihanaa ihanaa! Vihdoin alkaa tuntua oikeasti talvelta, kun kurakelit on saatu ainakin toivottavasti tältä vuodelta ohitettua. Joulukuu onneksi toi mukanaan lunta vähän enemmänkin!
Eilen oltiin Tommin estevalkussa toista kertaa. Oli tosi kiva päästä vihdoin ratsastamaan kunnolla hyvälle pohjalle, kun koko viikko on mennyt pellolla höntsäilemällä. Valkku ei kyllä ollut kauhean onnistunut.. Verkatessa poni oli aika hidas jalalle ja ei muutenkaan toiminut kauhean hyvin. Verkkailtiin suht. nopeasti ja tehokkaasti. Sitten käveltiin ja alettiin hyppäämään.
Tultiin noita erilaisia linjoja erilaisilla askelmäärillä. Poni oli vielä tosi hidas ja laukka ei edennyt kunnolla. Esteet olivat vielä pieniä, joten meno oli vielä aika siistiä, vaikka aika paljon piti laittaa ponia eteenpäin.
Tultiin noita kaikkia linjoja aika kauan ja vihdoin poni alkoi lämpenemään. Laukan laatu parani ja ratsastettavuus myös sen myötä.
Sitten tultiin tällainen rata noin 70-80 cm korkuisena. Se meni muistaakseni aika kivasti, poni laukkas hyvin eteenpäin. Sitten esteet nostettiin noin 90 cm korkuisiksi. Tultiin sama rata, mutta se alkoi jo vähän huonosti, poni ei ollut varmaan saanut kävellä tarpeeksi tai jotain. Laukka tuntui ihan hyvältä, mutta alkuradan jälkeen poni alkoi vähän varmaan väsymään ja meno levisi siihen. Ristilaukkoja tuli ovista ja ikkunoista, paikat levisivät, enkä itsekään ratsastanut hyvin. Kun meno alkoi mennä vähän sähläämiseksi, alkoi itseäni hirvittää esteiden "korkeudet" ja en ratsastanut kunnolla. Tuolla punaiselta pystyltä okserille-linjalla tuli hankaluuksia. Yksi kieltokin tuli kun paikka ei sopinut mitenkään. Sen jälkeen onnistui ihan ok.
Pienten välikäyntien jälkeen tultiin vielä kerran tuo kyseinen linja ja Tommi ehdotti että lopetetaan siihen, koska poni väsyi niin paljon että laukan laatu hiipui, joten ei ollut järkeä jatkaa hyvän linjan jälkeen. Laukkailin ja ravailin pidemmällä ohjalla ja käveltiin loppukäynnit.
Kotiin päästyämme käytiin vähän kävelyttelemässä poneja kentällä ja hoidettiin ne pois.
Tänään käytiin peltoilemassa ihan kunnolla, kun pohja oli vähän parempi. Verkkailtiin tallin viereisellä pellolla ravissa ja laukassa. Poni tuntui tosi vetelältä, ei yhtään kyllä hyvältä. Ohjien lyhentyessä poniinkin tuli vähän eloa. Sitten käveltiin perälle vähän pidemmälle pellolla. Tie oli ihan jäässä, joten matkanteko oli vähän vaivalloista. Kuitenkin päästiin ihan ehjin nahoin perille. Matkalla käytiin pellon kautta ravailemassa mäki, jonka takia hyppästiin pienen ojan yli aika rauhassa.
Pellolle kun päästiin, annettiin heppojen laukata vähän reippaammin, kunnon skabaa ei saatu aikaseksi kuitenkaan. Ravailtiin takasin ja laukattiin nyt ihan kunnon kisaa siinä vähän matkaa. B nautti kyllä ihan sikana ja en meinannut saada ponia kiinnikkään kun oli niin paljon menohaluja. Ravailtiin takasin vähän pidemmällä ohjalla ja sitten laukkasin yksikseni vielä kerran ihan rauhassa puolipitkällä ohjalla ja ravasin vielä takasin pidemmällä ohjalla. Sitten käveltiinkin pellot ympäri ja kotiin.
_____________________________________________________
Eilen oltiin Tommin estevalkussa toista kertaa. Oli tosi kiva päästä vihdoin ratsastamaan kunnolla hyvälle pohjalle, kun koko viikko on mennyt pellolla höntsäilemällä. Valkku ei kyllä ollut kauhean onnistunut.. Verkatessa poni oli aika hidas jalalle ja ei muutenkaan toiminut kauhean hyvin. Verkkailtiin suht. nopeasti ja tehokkaasti. Sitten käveltiin ja alettiin hyppäämään.
Tultiin noita erilaisia linjoja erilaisilla askelmäärillä. Poni oli vielä tosi hidas ja laukka ei edennyt kunnolla. Esteet olivat vielä pieniä, joten meno oli vielä aika siistiä, vaikka aika paljon piti laittaa ponia eteenpäin.
Tultiin noita kaikkia linjoja aika kauan ja vihdoin poni alkoi lämpenemään. Laukan laatu parani ja ratsastettavuus myös sen myötä.
![]() |
| A= alku L=loppu. |
Pienten välikäyntien jälkeen tultiin vielä kerran tuo kyseinen linja ja Tommi ehdotti että lopetetaan siihen, koska poni väsyi niin paljon että laukan laatu hiipui, joten ei ollut järkeä jatkaa hyvän linjan jälkeen. Laukkailin ja ravailin pidemmällä ohjalla ja käveltiin loppukäynnit.
Kotiin päästyämme käytiin vähän kävelyttelemässä poneja kentällä ja hoidettiin ne pois.
Tänään käytiin peltoilemassa ihan kunnolla, kun pohja oli vähän parempi. Verkkailtiin tallin viereisellä pellolla ravissa ja laukassa. Poni tuntui tosi vetelältä, ei yhtään kyllä hyvältä. Ohjien lyhentyessä poniinkin tuli vähän eloa. Sitten käveltiin perälle vähän pidemmälle pellolla. Tie oli ihan jäässä, joten matkanteko oli vähän vaivalloista. Kuitenkin päästiin ihan ehjin nahoin perille. Matkalla käytiin pellon kautta ravailemassa mäki, jonka takia hyppästiin pienen ojan yli aika rauhassa.
Pellolle kun päästiin, annettiin heppojen laukata vähän reippaammin, kunnon skabaa ei saatu aikaseksi kuitenkaan. Ravailtiin takasin ja laukattiin nyt ihan kunnon kisaa siinä vähän matkaa. B nautti kyllä ihan sikana ja en meinannut saada ponia kiinnikkään kun oli niin paljon menohaluja. Ravailtiin takasin vähän pidemmällä ohjalla ja sitten laukkasin yksikseni vielä kerran ihan rauhassa puolipitkällä ohjalla ja ravasin vielä takasin pidemmällä ohjalla. Sitten käveltiinkin pellot ympäri ja kotiin.
![]() |
| vanhaaa. |
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
VesRa:n seuraestekisat ~
Tänään oltiin taas pitkästä aikaa kisailemassa, Vesilahden ratsastuskoululla. Osallistuin siis luokkiin 70-80cm ja 80-90 cm. Molemmissa luokissa oli aivan sama rata, perusradassa oli 8 estettä ja uusinnassa 4! :) Arvostelu oli 367.2 . Oli aikas kylmä keli ja kisapuitteet ei ihan toimineet meille, kun ponilla ei vielä tilsakumeja ole. Kumminkin selvittiin ihan hyvin. Olin molemmissa luokissa eka.
Verkkailin Berttaa jonkin verran siinä sänkipellolla ennen luokan verryttelyn alkua. Lähinnä käynnissä taivuttelin, ravailin vähän kaaria ja laukkasin molempiin suuntiin parit ympyrät. Poni ei tuntunut mitenkään järisyttävän hyvältä. Lisäksi tilsojen takia meno oli välillä vähän epätasaista.
Sitten radankävelyn jälkeen mentiin verkkailemaan eka ryhmä maneesiin. Pohja oli tosi pehmeä, joten se söi ponin puhtia aika paljon. Muutenkaan ei alusta asti tuntunut menevän hyvin. Ponnupaikat vähän levisi, laukanlaatu oli aika huono ja ei muutenkaan oikein sujunut. Lisäksi radalla oltiin yksin, sen takia poni alkoi sählätä.
Aloitin radan melkein heti verkan jälkeen, joka oli siis hyvä juttu. En odottanut mitään suuruksia radalta, eikä kyllä kannattanutkaan. Paikat menivät pieleen, ristilaukkoja tuli ovista ja ikkunoista ja aloitin vielä uusinnankin ennen lähtömerkkiä, kun en ihan tajunnut sitä. En siis ole ennen ollut tuon arvostelun luokissa, joten taas opittiin.. kantapään kautta! Meidät siis hylättiin.. taas.. tuon uusinnan aloituksen takia. Menin sitten pihalle kävelemään ja vähän rauhoittumaan itse.
Odoteltiin suht. kauan luokan päättymistä. Päätin jo siinä ulkona, että jos ei suju, niin keskeytän, sillä B oli tosi varovainen pohjan takia ja muutenkin meni penkin alle tuo eka rata. jPäästiin sitten katsomaan vielä rata. Käytiin vaan nopeasti kävelemässä, koska molemmissa luokissa oli tosiaan sama rata.
Sitten verkkailtiin vähän, poni tuntui ehkä vähän paremmalta. Eka verkkahyppy meni ihan hyvin, toiseen suuntaan tuli ensin kielto; paikka ei sopinut yhtään ja olin ite vähän unessa. Ei siinä mitään, uudestaan skarpimmin ja hienosti yli. Sitten muut taas lähtivät maneesista ja jäätiin ponin kanssa suorittamaan rata.
Rata alkoi paljon paremmin, B oli paremmin ohjan ja pohkeen välissä ja itse olin paremmin mukana. Ristilaukkoja ei tullut niin paljon, pari hassua kai. Perusrata meni hyvin, joten ajattelin että jatketaan nyt sitten vielä uusintaan. Tällä kertaa aloitin uusinnan oikein ja sekin meni kivasti. Aika juureen tuli jotkut hypyt kun en pystynyt säätämään kunnolla, mutta kumminkin tuli puhdas rata.
Hyvällä mielin menin pellolle verkkailemaan ponia pois. Käveltiin siinä ja luokka loppui, melkein pääsin toiselle sijalle! Olin ihan tyytyväinen vaikka vähän jäikin vaivaamaan kaikki, mutta ei mitään, head up and move on! ;)
Lotta oli mukana kuvailemassa ja saatiin pellolta tositosi kivoja kuvia, paikka oli ihan täydellinen kuvaukseen! Myös sää suosi! Maneesista tulikin vain yksi onnistunut hyppykuva, mutta se saa nyt luvan riittää.
Näytän noissa kuvissa aika lihavalta, koska paksun takin alla oli turvaliivi:D Älkää antako sen häiritä.
Verkkailin Berttaa jonkin verran siinä sänkipellolla ennen luokan verryttelyn alkua. Lähinnä käynnissä taivuttelin, ravailin vähän kaaria ja laukkasin molempiin suuntiin parit ympyrät. Poni ei tuntunut mitenkään järisyttävän hyvältä. Lisäksi tilsojen takia meno oli välillä vähän epätasaista.
![]() |
| upeutta ♥! |
Aloitin radan melkein heti verkan jälkeen, joka oli siis hyvä juttu. En odottanut mitään suuruksia radalta, eikä kyllä kannattanutkaan. Paikat menivät pieleen, ristilaukkoja tuli ovista ja ikkunoista ja aloitin vielä uusinnankin ennen lähtömerkkiä, kun en ihan tajunnut sitä. En siis ole ennen ollut tuon arvostelun luokissa, joten taas opittiin.. kantapään kautta! Meidät siis hylättiin.. taas.. tuon uusinnan aloituksen takia. Menin sitten pihalle kävelemään ja vähän rauhoittumaan itse.
![]() |
| etunoja :s |
Odoteltiin suht. kauan luokan päättymistä. Päätin jo siinä ulkona, että jos ei suju, niin keskeytän, sillä B oli tosi varovainen pohjan takia ja muutenkin meni penkin alle tuo eka rata. jPäästiin sitten katsomaan vielä rata. Käytiin vaan nopeasti kävelemässä, koska molemmissa luokissa oli tosiaan sama rata.
Sitten verkkailtiin vähän, poni tuntui ehkä vähän paremmalta. Eka verkkahyppy meni ihan hyvin, toiseen suuntaan tuli ensin kielto; paikka ei sopinut yhtään ja olin ite vähän unessa. Ei siinä mitään, uudestaan skarpimmin ja hienosti yli. Sitten muut taas lähtivät maneesista ja jäätiin ponin kanssa suorittamaan rata.
Rata alkoi paljon paremmin, B oli paremmin ohjan ja pohkeen välissä ja itse olin paremmin mukana. Ristilaukkoja ei tullut niin paljon, pari hassua kai. Perusrata meni hyvin, joten ajattelin että jatketaan nyt sitten vielä uusintaan. Tällä kertaa aloitin uusinnan oikein ja sekin meni kivasti. Aika juureen tuli jotkut hypyt kun en pystynyt säätämään kunnolla, mutta kumminkin tuli puhdas rata.
Hyvällä mielin menin pellolle verkkailemaan ponia pois. Käveltiin siinä ja luokka loppui, melkein pääsin toiselle sijalle! Olin ihan tyytyväinen vaikka vähän jäikin vaivaamaan kaikki, mutta ei mitään, head up and move on! ;)
Lotta oli mukana kuvailemassa ja saatiin pellolta tositosi kivoja kuvia, paikka oli ihan täydellinen kuvaukseen! Myös sää suosi! Maneesista tulikin vain yksi onnistunut hyppykuva, mutta se saa nyt luvan riittää.
Näytän noissa kuvissa aika lihavalta, koska paksun takin alla oli turvaliivi:D Älkää antako sen häiritä.
_______________________________________________________
Kuvailin eilen sitä lupaamaani My Dayta, katson milloin sen ehdin muokkailemaan ja että kehtaanko julkaista, sen verran vähän kuitenkin muistin kuvailla. Lisäksi yritän pistää ratavideoita, jos saadaan siirrettyä ne iPadilta siskon koneeseen! :)
perjantai 26. heinäkuuta 2013
Peltoilua ja tunnin pitoa ~
Kerron nyt tässä muutaman päivän liikutuksista, sen enempää en nyt oikein jaksaisi. :D
Keskiviikkona menin Bertalla aamusta pellolla. Äiti tuli mukaan kuvailemaan ja kuskiksi. :D Pohja ei ollut mitä parhain, mutta yritin katsoa vähän parempia paikkoja missä menin. Käveltiin äiti perässä ympäri peltoja alkukäynteinä. Aloin ravailemaan tehden muutamia voltteja ja ravailemalla mäkeä ylös ja alas. Poni ravasi ihan hyvin, alamäkeen oli molemmista ihan outoa mennä. Sitten tulin suuremmalle pellolle jossa ravailin vielä vähän ja sitten kiersin pienen metsikön tarkistaen samalla pohjaa. Laukkailin siinä metsikön ympärillä molempiin suuntiin, alamäkeenkin mentiin vähän. Poni tykkäsi ja oli ihan hikinen kun oltiin laukkailtu. Päästin ponin vähän reippaampaakin venyttämään askelta. Sitten ravailin lyhyet loppuravit vielä kahden metsikön ympärillä ja sitten siirsin käyntiin. Kävelin ympäri peltoja, kävin pienen metsäpolun pätkän kiertämässä ja siitä sitten laitumelle. B meni hyvin ja molemmilla oli kivaa, vaikka olikin todella kuuma. (:
Siitä muutaman tunnin päästä lähdin kaverilleni Auralle loppupäiväksi. Käytiin ensin tallilla, siellä sain ratsastaa Auran Sylvi-ponilla maastossa ja Aura itse meni Demolla. Oli tosi kiva maastolenkki, Syffellä oli paljon energiaa, vaikka oli kuuma! Heppailun jälkeen mentiin Auralle ja sinne tuli Elina, jonka kanssa oltiin ulkona loppuaika. Oli tosi mukavaa, viimeksi nähtiin siis leirillä, jota muistelimmekin paljon ja josta tuntui olevan ikuisuus! :o
Torstaina, eli eilen, pidin äidilleni tuntia Bertalla. Tehtiin ensin pysähdysharjoituksia käynnistä ja sitten erilaisia kääntöharjoituksia. Bertta meni tosi hyvin, vähän laiskasti, mutta paremmin kuin viimeksi. Sitten vielä ravailtiin vähän, äiti alkoi jo löytää kevennyksen rytmiä. Pidin tuntia yhteensä 40 minuuttia, jonka aikana mentiin melkein koko ajan vasempaan kierrokseen, en tiedä mikä ihme muistihäiriö itselläni siinä tuli. Mutta kuitenkin, sitten nousin itse selkään, keventelin ravia molempiin suuntiin ja taivuttelin ponia erilaisilla ympyröillä ja kaarilla. B toimi tosi hienosti, kunhan sain ensin tarpeeksi ravia eteenpäin. Poni oli tosi rento ja kiva. Sitten laukkasin molempiin suuntiin ympyrällä, B toimi tosi hienosti taas. Sitten loppuravit pidemmällä ohjalla ja lähdin perälle kävelemään. Siellä kävin kääntymässä ja sieltä suoraan laitumelle. B hikosi taas paljon, oli niin kuuma.
Tänään menin tallille Lotan kanssa. Oltiin juuri hakemassa poneja, kun kuultiin ukkosen jyrinää, joten odoteltiin vähän aikaa ennen kuin totesimme että nyt uskaltaa mennä. Menimme maastoon ilman satulaa, eka kerta Bertalla tolleen "kunnon maastolla". Käveltiin aika suuri osa matkasta, koska ajateltiin ottaa kevyemmin kuumuuden takia. Laukattiin pari pätkää ja poni nautti, itselläni vaan oli vähän ongelmia laukassa istumisessa alussa. Oli kyllä kivaa, vaikka ponit kyttäilivätkin aika paljon kaikkea. Käveltiin piiitkä matka loppuun, joka teki varmasti hyvää jaloille. (;
Huomenna olisi luvassa meidän toiset aluekisat! Mennään siis KaRan estekisoihin hyppäämään 90 cm luokka. Vähän jänskättää kyllä nyt jo. Onneks ei tarvi herätä ihan aamuyöstä, kun luokka alkaa vasta 1. (:

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Viikon liikutukset ~
Olenpas säälittävä bloggaaja.. taas on kulunut hirveän pitkä aika viimeisestä postauksesta.
Ponin kanssa ollaan jo palailtu normaaliin liikutukseen ja on mennyt kyllä tosi hyvin! :) En jaksa nyt selitellä paljoa, joten kirjoitan lyhyesti ja ytimekkäästi!
Viime maanantaina läpiratsastin Bertan kentällä. B oli tosi kiva ja tuntui kivan rennolta. Lähinnä siis taivuttelin, jos paikat olisivat olleet vielä vähän arat hieronnan jäljiltä.
Tiistaina sitten hyppäsin ekaa kertaa saikun jälkeen. Tulin pientä 45 cm sarjaa molemmista suunnista ja lisäksi tein yhden yksittäisen ristikon, jota tulin myös n. 50 cm. Lopuksi ylitettiin kerran 70 cm pysty ja meni hyvin. Poni selvästi nautti ja meni tosi kivasti.
Keskiviikkona menin taas Bertalla kentällä. Tein paljon kokoamisia ja lisäyksiä, niiden avulla poni tuli herkemmäksi. Tein paljon voltteja ja ympyröitä. B meni kivasti pyöreänä ja rentona melkeinpä koko tunnin. Jäi tosi hyvä fiilis! Poni oli hikinen ratsastuksen jälkeen, oli sen verran rankka treeni. Kävelin lopuksi puoli tuntia, että B palautui.
Torstaina juoksutin Bertan pellolla ensimmäistä kertaa itse. Poni toimi ihan hyvin, vaikka ensin vähän yrittikin laistaa työn teosta. Pyöritin sitä liinassa puoli tuntia, ensimmäinen laukka vähän venyi, kun poni halusi laukata koko ajan enemmän ja tuli sieltä muutama pukkikin :D. Kävelin taas n. puoli tuntia, että hengitys tasaantui ja poni muutenkin palautui.
Perjantaina oli Nannan estetunti kotikentällä. Tehtiin rataharjoituksia ja aluksi verkkailtiin melko vapaasti. B selvästi nautti, oli tosi rento ja muutenkin tyytyväisen oloinen. Meni ihan hyvin tunti. (:
Eilen lauantaina menin kevyesti ilman satulaa. Poni oli kivan tuntuinen ja meni ihan hyvin. Tein paljon ympyröitä ja voltteja. Lopuksi käytiin kävelemässä perällä.
Tänään menin koulua kentällä. Tein taas paljon kokoamisia tunnilla. Poni toimi tosi kivasti ja oli rentona. Itseenikin olen tyytyväinen, huomaan kehitystä itsekin istunnassani. B oli taas vähän hikinen. (:
Tällä viikolla on siis mennyt tosi hyvin joka päivä *koputtaa puuta*. Huomaan jotenkin paljon kehitystä viime viikkoon ja Been mahakin on pienentynyt mukavasti! ;) Tiistaina on luvassa taas Jari Sneckin estevalmennus. (:

sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Pitkä ja tylsä postaus ~
Anteeksi pieni postaustauko, osasyynä tietokonekielto :D Mutta nyt kerron lyhyesti viime viikon kuulumiset.
19. päivä tiistaina menin ilman satulaa kentällä pysähdyksiä. Poni oli ihan ok, mutta ei kovinkaan kuuliainen. Tallilla juotin Been, venyttelin ja temppuilin sen kanssa.
20. päivänä hyppäsin kentällä yksinäni. En hypännyt paljoa enkä isoja, muutamia hyppyjä kumpaankin suuntaan 40 cm korkeaa pystyä. Kun olin kävelemässä ponin kanssa kentälle selästä, poni liukastui ja kaatui/polvistui. Jalkoihin ei tullut mitään, eikä ponikaan säikähtänyt juurikaan. Kävelin piitkät alkukäynnit ja verkkasin muutenkin todella huolellisesti, jotta paikat lämpisi ja jos liukastuessa jokin olisi jännittynyt. Sitten aloin tulemaan ravissa ja laukassa puomeja. Aluksi poni ei katsonut yhtään jalkojaan ja puomit kolisi, mutta sitten alkoi menemään hyvin. Laukassa poni alkoi innostumaan ja esteillä meni hyvin. Paria huonoa paikkaa lukuunottamatta meni tosi kivasti. Ravailin ja kävelin lopuksi huolellisesti. Tallissa kylmäsin ja linimenttasin jalat, venyttelin ja temppuilin ponin kanssa. B jäi sisälle suoraan. (:
21. päivä vain läpiratsastin Been kentällä. Menin koko ajan ilman jalustimia. B oli ihan kiva koko ajan, vaikka vähän kiihdytteli joissain kohdissa. Itseeni en ollut kauhean tyytyväinen, mutta minkäs teet. Kävelin pitkään alussa ja lopussa. Tallilla linimenttasin jalat, venyttelin ja temppuilin ponin kanssa.
23. päivä, eli eilen, oli taas Nannan koulu/istuntatunti. Menimme taas koko tunnin ilman jalustimia, emme laukanneet yhtään. Aluksi teimme pituushalkaisijalla mm. pysäytyksiä ja raviin siirtymisiä. Alku ei mennyt meiltä hyvin. Sitten siirryimme ympyrälle ja siinä teimme paljon erilaisia harjoituksia. Lopussa tein paljon kokoamisia ja lisäyksiä. Lopussa Nanna laittoi ulkokäteeni jalustinhihnan pään, joka auttoi ulkokättäni pysymään paikallaan. Se auttoi ihan älyttömästi ja poni meni tosi hyvin! Kävelin pitkään lopussa ja tallilla kylmäsin jalat lumella, venyttelin ja temppuilin ponin kanssa. (:
Tänään, 24. päivänä, läpiratsastin Been kentällä ja menin vähän laukkailemaan pellolle. Alussa ja lopussa mentiin kävelemään perälle. Sen jälkeen kentällä ratsastin kaikki askellajit läpi koittaen saada ponin kulkemaan pyöreänä ja rentona. B oli ihan kiva, vaikka vähän menikin selkä notkolla pätkittäin. Kun olin läpiratsastanut ponin hyvin, menin pellolle ja siellä ravasin ja laukkasin oikein kunnolla. Poni kyllä tykkäsi ja oli aivan puhki kun tultiin pois. Se puuskutti niin paljon, että kävelin vähän aikaa ja vasta sitten ravailin loppuravit. Käveltiin ensin vielä kentällä ja sitten vielä perällä. Tallilla harjasin ponin, rasvasin karvattomat kohdat ja jalat, venyttelin ja temppuilin Been kanssa.
19. päivä tiistaina menin ilman satulaa kentällä pysähdyksiä. Poni oli ihan ok, mutta ei kovinkaan kuuliainen. Tallilla juotin Been, venyttelin ja temppuilin sen kanssa.
20. päivänä hyppäsin kentällä yksinäni. En hypännyt paljoa enkä isoja, muutamia hyppyjä kumpaankin suuntaan 40 cm korkeaa pystyä. Kun olin kävelemässä ponin kanssa kentälle selästä, poni liukastui ja kaatui/polvistui. Jalkoihin ei tullut mitään, eikä ponikaan säikähtänyt juurikaan. Kävelin piitkät alkukäynnit ja verkkasin muutenkin todella huolellisesti, jotta paikat lämpisi ja jos liukastuessa jokin olisi jännittynyt. Sitten aloin tulemaan ravissa ja laukassa puomeja. Aluksi poni ei katsonut yhtään jalkojaan ja puomit kolisi, mutta sitten alkoi menemään hyvin. Laukassa poni alkoi innostumaan ja esteillä meni hyvin. Paria huonoa paikkaa lukuunottamatta meni tosi kivasti. Ravailin ja kävelin lopuksi huolellisesti. Tallissa kylmäsin ja linimenttasin jalat, venyttelin ja temppuilin ponin kanssa. B jäi sisälle suoraan. (:21. päivä vain läpiratsastin Been kentällä. Menin koko ajan ilman jalustimia. B oli ihan kiva koko ajan, vaikka vähän kiihdytteli joissain kohdissa. Itseeni en ollut kauhean tyytyväinen, mutta minkäs teet. Kävelin pitkään alussa ja lopussa. Tallilla linimenttasin jalat, venyttelin ja temppuilin ponin kanssa.
23. päivä, eli eilen, oli taas Nannan koulu/istuntatunti. Menimme taas koko tunnin ilman jalustimia, emme laukanneet yhtään. Aluksi teimme pituushalkaisijalla mm. pysäytyksiä ja raviin siirtymisiä. Alku ei mennyt meiltä hyvin. Sitten siirryimme ympyrälle ja siinä teimme paljon erilaisia harjoituksia. Lopussa tein paljon kokoamisia ja lisäyksiä. Lopussa Nanna laittoi ulkokäteeni jalustinhihnan pään, joka auttoi ulkokättäni pysymään paikallaan. Se auttoi ihan älyttömästi ja poni meni tosi hyvin! Kävelin pitkään lopussa ja tallilla kylmäsin jalat lumella, venyttelin ja temppuilin ponin kanssa. (:
Tänään, 24. päivänä, läpiratsastin Been kentällä ja menin vähän laukkailemaan pellolle. Alussa ja lopussa mentiin kävelemään perälle. Sen jälkeen kentällä ratsastin kaikki askellajit läpi koittaen saada ponin kulkemaan pyöreänä ja rentona. B oli ihan kiva, vaikka vähän menikin selkä notkolla pätkittäin. Kun olin läpiratsastanut ponin hyvin, menin pellolle ja siellä ravasin ja laukkasin oikein kunnolla. Poni kyllä tykkäsi ja oli aivan puhki kun tultiin pois. Se puuskutti niin paljon, että kävelin vähän aikaa ja vasta sitten ravailin loppuravit. Käveltiin ensin vielä kentällä ja sitten vielä perällä. Tallilla harjasin ponin, rasvasin karvattomat kohdat ja jalat, venyttelin ja temppuilin Been kanssa.
tiistai 8. tammikuuta 2013
Matkailua ja valmentautumista ~
Kerron nyt nopeasti ensin Itävallan reissustamme. Tuuli liikutti ponin 5 kertaa matkan aikana ja oli sujunut kuulemma oikein hyvin! (: Olimme siis Schladming - nimisessä kylässä viikon, lähdimme 29. päivä joulukuuta ja tulimme 5. päivä tammikuuta. Matka oli kyllä todella onnistunut, vaikka pari viimeistä päivää ei ollut säiden suhteen kauhean kiva. 3 ensimmäistä päivää siis paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta - ai että! (; Lasketellessa päivät kuluivatkin ja viimeisenä päivänä menimme 7 kilometriä pitkän kelkkamäen alas. Vauhtia ja pomppuja riitti mutta mukavaa oli! (: Ruoka oli hyvää ja melkein koko porukka oli terveenä. (Mukanamme oli siis myös tuttavaperhe)
6. päivä menin siis itse ratsastamaan Bertalla. Oli kyllä ihana päästä näkemään ja ratsastamaan mussukkaa ♥! Kaikki paikat olivat kovat ja jäässä, joten menin vain kävelemään perälle ja pienen pätkän Radanpohjan maastosta. Poni oli mielissään pienestä rentoutumishetkestä, kun fleeceloimikin lämmitti mukavasti. Radanpohjalle kun lähdettiin, niin ei ihan huvittanutkaan lähteä yksin pois kotoa. B yritti koko ajan kääntyä takaisin, mutta kun käski jatkamaan, niin ei kuitenkaan alkanut possuilemaan mitenkään. Kävelimme yhteensä varmaankin jonkun 25 - 30 minuuttia.
Tallilla harjasin kevyesti, rasvasin jalat hevossalvalla, venyttelin ja temppuiltiin vähän ponin kanssa. Sitten heitin loimet päälle ja vein ponin loppupäiväksi ulos. Vaihdoin sen fullneck-toppaloimen alle tallitoppiksen, sillä se Bertan saama ruskea liian iso fleeceloimi oli hiertänyt karvaa pois lavoilta.
Kävimme seuraavana päivänä äidin kanssa hööksissä ostamassa Bertalle uuden sopivan kokoisen fleeceloimen ja lapasuojuksen.
Valmennus oli siis 7. päivä, milloin meillä alkoi myös koulu. Valmennuksen piti siis Aki ja oltiin siis Bertan kanssa ensimmäistä kertaa hänen valmennuksessaan. Yhteensä siinä oli 5 ratsukkoa meidät mukaan lukien. Oli kyllä tosi mukava kokemus, vaikka meillä ei kauhean hyvin mennytkään. Nimittäin minichapsini menivät juuri menomatkalla rikki, ne eivät siis enää pysy kiinni, joten jouduin menemään pelkillä ratsastuskengillä, joten jalkani heilui aikas paljon. Lisäksi ponilla oli älyttömän paljon virtaa varsinkin alussa, joten vauhti oli sen mukaista. Ristilaukkoja ja vääriä laukkoja tuli esteiden jälkeen aika paljon, mutta yhtäkään kieltoa ei tullut! :D Bertta pelkäsi muuten sitä päädyn suurta ovea ihan kauheasti koko ajan, meinasi nousta lopussa pystyynkin. Ainiin! Ja alussa tuli joku ihme pukki. En tiedä yhtään että mistä johtui, mutta se oli vain se yksi ja ainoa. Mitä lie huvipomppuja :D
Alussa verkattiin siis poneja mm. ravipuomeilla ja kaarilla. Vastalaukkakaaret menivät yllättävän hyvin! Bertta vaihtoi vain pari kertaa vääräksi laukaksi tai sitten ristilaukaksi. Olin aika tyytyväinen poniin. (; Sitten hyppäsimme kavalettia ja sitten aloimme tulemaan esteitä ratana. Verkkailin ponin suhteellisen nopeesti pois ja lähdettiin sitten melkein heti kotiin. Tallilla sitten käveltiin ponien kans vähän aikaa ja sitten karsinassa linimenttasin ja rasvasin Been jalat, venyttelin ja temppuilin sen kanssa ja sitten pääsivät nuo uudet ostokset käyttöön. Poni ei juonut karsinassa, koska ruoka oli siellä, joten jätin siirappiveden karsinaan ja seuraavana päivänä se olikin ihan tyhjä. (:
Tänään, 8. päivä liikutin Bertan aika kevyesti. Menin "koulua" kentällä, eli ratsastin kaikki askellajit läpi. Bertta oli tosi kiva, ratsastin pehmeellä ja rennolla kädellä, niin ponikin rentoutui ja kulki tosi nätisti muutamia pätkiä. Menin laukkailemaan pellolle, koska kentällä oli vain pieni osa käytössä kovuuden ja jään takia. Verkkailin kunnolla alussa ja lopussa. Kävelin lisäksi pitkät alku- ja loppukäynnit, kun kerrankin ei ollut kauhea kiire junaan. Tallilla venyttelin, temppuilin ponin kanssa, rasvasin jalat ja vein vielä tarhaan vähäksi aikaa.
Tosiaan videossa näkyy, kuinka paljon katson ponin jalkoja, olen etukenossa jnejnejne. mutta tiedän virheeni ja niiden korjaamiseksi käymme noissa valmennuksissa ja yritämme saada ne korjattua. Vinkkejä voitte toki antaa, jos semmoisia tiedätte! (:

| vähän epäselvä, koska nopeasti tehty. koittakaa saada selvää! :D |

tiistai 25. joulukuuta 2012
Joulua, uusi ulkoasu ja hieno poni ♥ ~
Heips! Tänään olen nyt illasta vähän laiskalla päällä, mutta koitan kirjoitella nyt tänne jotakin tämänpäiväisestä. Joululahja-videopostaus tuli nyt siis youtubeen, joten linkitin sen tähänkin nyt.(:
Nyt kuitenkin tämän päiväiseen. Eli lähdettiin tallille äidin kyydillä tänään joskus yhden maissa ja otettiin Lotta samalla kyytiin. Tallilla kokeilin kaikki joululahjavarusteet Bertalle, että sopiko ne. Kaikki sopi täydellisesti, yhtä riimua lukuunottamatta, se oli ehkä vähän pieni, mutta menee kyllä käytössä, ei niin tiukka ole kuitenkaan! (:
Laitettiin hepat kuntoon ja lähdettiin kävelemään alkukäynnit perälle. Sieltä tullessa mentiin pellolle ja äiti tuli vähän kuvailemaan. Verkkasin vähän aikaa pellolla ravissa ympyröillä ja kaarilla. Sitten Bo sai jonkun ihme sätkyn, niin siirryttiin kentälle.
Siellä vielä verkkailin molempiin suuntiin ravissa ympyröillä ja volteilla. Täytyy kyllä sanoa, että poni oli ihan mahtava! Kulki tosi nätisti ja erittäin rentona. Oli toosi miellyttävä ratsastaa, vaikka laukka tikittikin vähän kovan pohjan takia. Ratsastin tänään mahdollisimman pehmeällä ja rennolla kädellä ja se näköjään vaikutti mielettömästi. Olen ratsastanut varmaan liian kovalla kädellä, sen takia Bertta ei ole mennyt yhtä hyvin muotoon jne.
Menin sitten laukkaamaan vähän pellolle. Nostin yhdet nostot molempia laukkoja ja sitten laukkasin pellon päästä päähän reipasta laukkaa. Poni tykkäsi, mutta ei alkanut kaahailemaan, joka oli ihan hyvä, jos ajattelee että Bo oli kentällä.
Ravailin vähän pellolla ja siirryin takaisin kentälle. Siellä laukkasin molempiin suuntiin sen verran, että poni rentoutui vähän ja laukka pyöri vähän paremmin. Ravailin ensin ihan normaalipituisella ohjalla ja sitten aloin pidentämään ohjaa. Poni pysyi koko ajan todella rentona, eikä alkanut kiihdyttelemään. Ravailin pitkät loppuravit ja mentiin taas loppukäynnit perällä.
Tallissa sitten rasvasin jalat, linimenttasin, venyttelin, temppuilin ja sitten ponit pääsi vielä illaksi pihalle. (:
Kuvia sain tänään ihanan paljon, ja hyviä kuvia sainkin! Huomasittekin jo varmaan, että samalla sain väsättyä uuden ulkoasun blogiin. Mitä pidätte, kommentoikaa?(;
Huomenna olen taas menossa tallille, katsotaan jaksanko kirjoittaa heti silloin.
Niin! Lähdemme tosiaan lauantai-aamuna Itävaltaan viikoksi, sillä välillä ainakin Tuuli liikuttaa Bertan ja ehkä edelliset omistajat, jos ehtivät tulla. (:
![]() |
| muru ♥ |

| lumiformula ♥ |

maanantai 24. joulukuuta 2012
Ensimmäinen videopostaus ~
Eli ajattelin nyt vihdoinkin tehdä tuon ensimmäisen videopostaukseni joulun ja joululoman kunniaksi. Tämän postauksen piti tulla jo eilen, mutta videon lataamisessa tuli paljon mutkia matkaan.
En kirjoittele nyt enempää, toivotan vain hyvää joulua kaikille ja sitten videolla kerron kuulumiset + lopussa pieni hyppypätkä. (:
Kommentoikaa mitä piditte ja haluaisitteko lahjapostauksen videon vai tekstin ja kuvien muodossa! (;
Yritän saada huomenna jouluisia kuvia ja yritän saada tehtyä uuden ulkoasun mahdollisimman pian!

tiistai 18. joulukuuta 2012
Höntsäilyä lumihangessa ~
Ajattelin nyt kirjoittaa vähän päivittelyä meidän menostamme taas, kun vähän aikaa jo viime postauksesta on kulunut.. taas!
12. ja 13. päivä äiti kävi taluttelemassa Bertan kentällä, koska itse olin kipeänä. Ihan hyvin oli mennyt, oli ollut vähän raskasta pinkoa siellä hangessa ponin kanssa kuulemma. :D Uskon kyllä sen..
15. päivä pääsin vihdoin ratsastamaan. Menin yksikseni vähän jotain höntsäilyä pellolla. Beellä oli ihan kauheasti energiaa! :D Ratsastin lähinnä kaikki askellajit läpi ja sitten vähän päästeltiin höyryjä ja kokeiltiin pikkuisen käyntiväistöä lumihangessa. Ponilla riitti vielä paaaaljon laukkailemisenkin jälkeen energiaa, mutta taas aika tuli vastaan ja piti alkaa lopettelemaan. Kävelin loppukäynnit pellon ympäri ja pari kierrosta vielä kentällä. Ennen ja jälkeen juotin ponille lämmintä vettä. Tallilla liikutuksen jälkeen venyttelin ja temppuilin ponin kanssa. Rasvasin jalat ja sitten B pääsi vielä koko päiväksi pihalle. (;
16. päivä. Lisää peltorallia! Poni oli tänäänkin ihan kiva, mutta lopussa ei yhtään keskittynyt, koska oli päässyt juokseen lujaa ja Peppi lähti kentälle, niin ponille tuli ikävä kaveria. Kävelin ja ravailin alussa ja lopussa pitkään. Tallilla venyttelin, temppuilin ja rasvasin ponin jalat. Pintelit oli vähän valuneet alas hangen takia, mutta onneksi ei olleet hiertäneet yhtään! Poni jäi sisälle syömään ja juomaan. (:
17. päivä mentiin vähän höntsäilyä ilman satulaa kentällä. B oli ihan jees, mutta oli taas niin pirtsakka, ettei keskittynyt yhtään. Laukkasin vain kerran molempiin suuntiin, ei siis menty kauaa. Kävelin ja ravailin aika pitkään lopuksi. En rasvannu jalkoja, mutta temppuilin ja venyttelin ponin joka suuntaan! :)
18. päivä, eli tänään menin puomeja kentällä. Laitoin kentälle siis ravi- ja laukkapuomit.
B oli ihan kiva, mutta ei jaksanut taaskaan keskittyä.. Varsinkaan kun Peppi meni juoksuttamaan Piriä pellolle, nii poni sitten kyttäili sinne koko ajan. Ravipuomit oli vähän pienillä väleillä ja nuo laukkapuomit tuotti yllättävän paljon vaikeuksia. Poni koko ajan meni vinoon ja aluksi pelkäsi mennä noiden ravipuomien sisäpuolelta ohi. Laukkailin ja ravailin vähän puomien menon jälkeen. Sitten kävelin selästä muutaman kierroksen ja annoin Tuulille ponin talutettavaksi kun itse siivosin puomit pois. Venyttelin ja temppuilin tallissa, poni jäi talliin. (:
Ratsastuksesta en taaskaan saanut kuvia, toivottavasti lomalla onnistuisi ennen Itävallan reissua.

lauantai 8. joulukuuta 2012
Kuulumiset + kisajännittelyä ~
Nyt pitää taas kertoilla 6 päivän ratsastuksista lyhyesti. Koittakaa kestää tätä postailutahtia, on vähän vaikea nyt löytää aikaa tälle, kun tallilla menee melkein koko vapaa-aika.
2. päivä Tuuli talutteli ponia, itse olin viettämässä pikkujouluja.
3. päivä menin Lotan kanssa koulua kentällä, kaverimme oli kuvailemassa. Ratsastin lähinnä kaikki askellajit läpi ja kokeilin vähän myös käyntiväistöjä. Ne meni ihan ok. Poni oli ihan kiva, käytti takapäätänsä hyvin ja kulki nätisti. Menin lopuksi pellolle laukkaamaan vähän reippaammin, poni tykkäs :) Tallilla rasvasin jalan ja heitin loimen selkään yöks. En ehtinyt siis venytteleen.
5. päivä käytiin Lotan kanssa kävelemässä maastossa ilman satulaa. Ponit oli aika rauhallisia.. kunnes.. Meidän takaa tuli juna. Molemmat ponit sai kivan kohtauksen. Bertta pukitteli ja nousi pari kertaa pystyyn. Onneks kummallakin oli heijastinloimi, eli istuttiin siellä reiässä, joten sekin vähän auttoi pysymään selässä. Se ei sitten tietenkään riittänyt! Edestä päin tuli jokin ratatyöjuttu, jossa oli vihreä välkkyvä valo ja joka kulki älyttömän hitaasti! Bertta nousi nyt ihan kunnolla pystyyn, mutta onneksi olin varautunut jo, joten otin tukea ponin kaulasta. Bertta pysähtyi ja jäi tuijottamaan ihan jännittyneenä sitä juttua. Rauhoittelin allani olevaa tikittävää pommia, joka rauhoittuikin sitten kun pelottava ratatyöjuttu hävisi näkyvistä. Poneilla oli kyllä sen jälkeen energiaa. Oltiin kävelemässä yhteensä n. 40 minuuttia. Tallissa rasvasin jalan, venyttelin ja temppuilin ponin kanssa. (:
6. päivä joulukuuta, eli itsenäisyyspäivänä, meillä tuli 2 kuukautta täyteen. Menin silloin yksikseni kentällä. Hyppäsin ihan vähän kentällä ollutta pientä ristikkoa. Poni oli tosi kiva, vaihtoi laukatkin hyvin esteen päällä! Yhteensä tuli ehkä 3-4 ristilaukkaa, johon olen kyllä toodella tyytyväinen! Kuulostaa varmaan hassulta.. :D Laukkailin ja ravailin pitkään lopuksi ja kävelin aika pitkät loppukäynnit. Tallissa linimenttasin, rasvasin jalan, venyttelin ja temppuilin + juotin ponille siirappivettä. Bee pääsi vielä pariksi tunniksi pihalle.
7. päivä oli minulla taksvärkkipäivä, jonka vietin siis tallia tehden. Kävelin Been kanssa 15-20 minuuttia kentällä, sillä hieroja oli taas tulossa. Kävelin ensin pitkin ohjin 5 minuuttia, sitten otin ohjat tuntumalle ja työstin ponia ympyröitä ja pysähdyksiä tehden ja sitten kävelin vielä 5 minuuttia. Hieroja hieroi ponin vain rennoksi, ei mitään tehohierontaa, ettei poni kipeytyisi kisoihin. Ei ollut ihan niin jumissa, mutta silti vähän. Bee pääsi vielä hieronnan jälkeen koko päiväksi pihalle. Kokeilen nyt sitä MSM - rasvaa, sillä hieroja kertoi henkilökohtaisesta kokemuksesta, että se toimii. Saa nähdä, sillä Bertalle on taas tullut kaikkiin jalkoihin riviä.. huoh! -.-
Tosiaan olemme menossa tänä sunnuntaina, eli huomenna, eli 9. päivä, Niihamaan Drive-in kisoihin. Menen Bertan kanssa siellä 50-60 cm ja 70 cm luokat. Saa nähdä, miten menee. Radat toivottavasti saan videolle, mutta kuvia saan ainakin (toivottavasti). (: Tänään on sitten taas varusteiden kuuraustalkoot luvassa!

| haamuratsukko.. :D |

lauantai 1. joulukuuta 2012
It's snowing! ~
WUHUUU! Joulukuun eka päivä ja saatiin lunta! Olen tänään jotenkin ihan innoissani tuosta lumesta. Tottakai tuolla on kylmäkin, mutta se on talvea se ;). Kirjoittelen nyt muutaman kerran kuulumiset ja huomenna tänne pitäisi aamusta ilmestyä kysymyspostaus siis(:
27. päivä menin siis koulua kentällä ihan yksikseni. Bertta oli ihan kiva, vaikka vähän hidas pohkeelle ja istunnalle. Menin kentällä noin 50 minuuttia; ratsastin kaikki askellajit läpi ja koitin vähän työstää peräänantoon. Ei poni sinne hyvin mennyt, mutta rentoutui paljon. Tein käyntiharjoituksia noin 15 minuuttia; pysähdyksiä ja peruutuksia + sulavia liikkeellelähtöjä. Käyntityöskentelyn jälkeen ravailin ponin rennoksi ja pitkäksi ja sitten heitin heijastinliivin selkään + otsalampun kypärään ja lähdin kävelemään loppukäynnit maastoon. Ihan hyvin meni, vaikka poni olikin ensimmäistä kertaa yksin maastossa ja vielä pimeellä! Kyllä Bee vähän katteli ja kyttäili, hidasteli ja yritti kääntyä kotiinpäin, mutta muuten tosi hyvin käveli. Tallilla käytiin jalkapesulla, rasvasin jalan, temppuiltiin ja venyttelin ponin. (:
29. päivänä menin vaan varmaankin jotain 15-20 minuuttia pellolla yksikseni käyntiä. Tuuli aivan kamalasti ja oli ihan jäätävän kylmä! Kävelin alkukäynnit, otin ohjat tuntumalle ja työstin ponia vähän, tein pysähdys- ja peruutusharjotuksia ja kävelin loppukäynnit. Poni oli yllättävän hyvä, vaikka oli semmonen sää ja oltiin taas ilman kavereita. Tallissa rasvasin jalan, venyttelin ja temppuilin ponin kanssa. (:
Tänään, 1. päivä joulukuuta siis, menin ponin pellolla vaan silleen, että lihakset lämpeni hierontaa varten. Laitoin pintelit ja -patjat jalkaan kun vihdoinkin sai käyttää, kun maa oli lumessaaaa!(; Pintelipatjat oli kyl hyvät, (oli siis ekaa kertaa jalassa) vaikka olikin aika paksut. :D
En saanut ratsastuksesta taaskaan yhtään kuvia, toivotaan että itsenäisyys- ja taksvärkkipäivänä ehdittäisiin kuvailemaan sitten kunnolla. (:
27. päivä menin siis koulua kentällä ihan yksikseni. Bertta oli ihan kiva, vaikka vähän hidas pohkeelle ja istunnalle. Menin kentällä noin 50 minuuttia; ratsastin kaikki askellajit läpi ja koitin vähän työstää peräänantoon. Ei poni sinne hyvin mennyt, mutta rentoutui paljon. Tein käyntiharjoituksia noin 15 minuuttia; pysähdyksiä ja peruutuksia + sulavia liikkeellelähtöjä. Käyntityöskentelyn jälkeen ravailin ponin rennoksi ja pitkäksi ja sitten heitin heijastinliivin selkään + otsalampun kypärään ja lähdin kävelemään loppukäynnit maastoon. Ihan hyvin meni, vaikka poni olikin ensimmäistä kertaa yksin maastossa ja vielä pimeellä! Kyllä Bee vähän katteli ja kyttäili, hidasteli ja yritti kääntyä kotiinpäin, mutta muuten tosi hyvin käveli. Tallilla käytiin jalkapesulla, rasvasin jalan, temppuiltiin ja venyttelin ponin. (:
![]() |
| matkalla tallille iskän kyydillä. |
![]() |
| lumiponi ♥ |
Kävelin alkukäynnit fleeceloimi pyllyn päällä. Sitten ravailin vähän kaaria. Sen jälkeen laukkailin ympyröitä ja kaaria. Sitten taas ravailin - vähän pidemmällä ohjalla - ja sitten taas laukkasin vähän molempiin suuntiin. Vaihdoin suuntaa laukassa ja poni vaihtoi laukan! ;o En edes pyytänyt, mutta ihan sama, hyvä silti oli! Sitten ravailin rennoksi ja pitkäksi ja kävelin suht lyhyet loppukäynnit. Sitten Bertta pääsi Maikun hierottavaksi. Lavat olivat jumissa, niinkuin myös vähän takapää, etenkin oikea puoli (sukkajalan puoli). Ei poni siis mitenkään erityisen jumissa ollut.(: Hieronta kesti aika kauan. Poni seisoi ihan nätisti, paitsi parissa kohtaa jos muita tuli talliin. Sai pari kertaa vetopaniikin poikasen, mutta rauhoittui onneksi heti. Bebe pääsi sitten hieronnan jälkeen vielä ulos kunnon toppausten kanssa. ;)
![]() |
| kulta ♥ |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)