Tyttelin kouluvalkku ~

Moikka! Oltiin viime keskiviikkona alkuillasta mukana Tyttelin kouluvalkussa. Mun ja Betun lisäks valkkuun osallistui kaksi muuta ratsukkoa, joten mahduttiin hyvin ratsutilan kentälle, vaikka päädyt olivatkin vesilammikoiden peitossa.

puhelimella otettu kuva, kun oltiin lähdössä.

Käveltiin Bertan kanssa ratsutilalle alkukäynteinä puoli tuntia, joten aloin samantien verkkaamaan paikalle saavuttuani. Muut olivatkin jo aloittaneet verkan. Ravasin keventäen molempiin suuntiin tehden vähän voltteja ja ympyröitä melko pitkällä ohjalla. Sitten otin molempiin suuntiin laukkaa tehden jälleen ympyröitä melko matalassa muodossa. Ravasin lyhyesti vielä molempiin suuntiin ja annoin ponin kävellä.

Juteltiin siinä hetken aikaa vielä Tyttelin kanssa ja esittelin meidät vielä, vaikka muistaakseni oltiin Tyttelin valkussa toissatalvena Niihamassa. Tytteli kehui, kuinka hyvässä kunnossa Betu on ikäisekseen ja juteltiinkin koko porukalla hepan yleiskunnon ylläpitämisestä ja sen sellaisesta. Tunnelma oli kivan rento, vaikka vähän jännittikin mennä vähän vieraamman valmentajan silmän alle.

Keskityttiin ihan perusratsastukseen koko valkun ajan ja hiottiin pieniä juttuja isolla ympyrällä. Aloitettiin ravissa, missä pyrimme saamaan hevoset kunnolla ulko-ohjan tuelle ja sisäetujalan astumaan kunnolla. Tytteli korjasi kevennystäni heti pystymmäksi niin, että kevensin keskemmälle satulaa. Aluksi oli vähän hassun tuntuista, mutta tuntui melko nopeasti paremmalta. Betu oli ihan ok aluksi, mutta parani tosi paljon valkun aikana. Se alkoi ravaamaan paremmin eteenpäin käyttäen koko kroppaansa ja pyöristi niskaansa. Se tuntui pätkittäin ihan sairaan hyvältä!

Teimme ravissa töitä aika pitkään molempiin suuntiin ja sitten nostimme laukan ja haimme samoja juttuja siinäkin askellajissa. Sitä, että saisimme hevoset kunnolla ulko-ohjan tuelle ja vasta sitten aloimme taivuttelemaan sisäkädellä pehmeästi. Betu oli laukassa oikeaan suuntaan yhtä huono kuin normaalistikin alussa, mutta kun alkoi vetryä niin muuttui paljon paremmaksi. Tuli pehmeämmäksi ja rennommaksi edestä ja alkoi polkemaan kunnolla takaa, kunhan vain muistin pyytää. Tuli joitakin ihan superpätkiä! Välillä sorruin nyppimään edestä, kun poni tuntui huonolta. Sitä korjattiin kunnollisten puolipidätteiden avulla, jotta käteni rauhoittui ja Betu tuli tasaisemmaksi edestä.

Ravasimme vielä molempiin suuntiin hakien samoja juttuja kuin alussa, mutta pyysin Betua vähän matalammaksi ja ojentamaan nenää myös vähän eteenpäin. Jalan piti olla mukana, että ravi eteni kunnolla. Betu tuntui aivan älyttömän hyvältä ja se alkoi ähkimään, kun käytti niin rehellisesti itseään. Vähän nauratti, kun toinen teki niin tosissaan, haha ihana. Poni tuntui tosi rennolta ja tyytyväiseltä, samaa sanoivat kaikki muutkin. Se vaikutti oikein hyvältä ja saikin kaikilta kehuja. Kävelimme hetken kentällä jutellen, mutta sitten lähdettiin takaisin kotiin kävelemään. Jäi ihan älyttömän hyvä mieli ja pieniä juttuja korjattiin. Betu tuntui kyllä hetkittäin paremmalta kuin koskaan ja videolta katsottuna jotkut pätkät näyttävät tosi hyvältä!

Äiti tosiaan kuvasi koko valkun ja tein pätkistä koostevideon. Yritin löytää vähän kaikennäköisiä pätkiä, niitä missä on paljonkin parannettavaa, mutta myös niitä, jotka tuntui tosi hyvältä! Kuitenkaan en kamalan pitkäksi viitsinyt videota venyttää, sillä tuollainen pieni hiominen ei näy kovinkaan kauas, kun tehtävä pysyy samana, joten se voi käydä vähän pitkästyttäväksi. Mielestäni kuitenkin videosta huomaa selkeän kehityksen alusta loppuun. Toivottavasti tykkäätte!

Iäkkään ponin omistaminen ~

Moikka! Rupesin tuossa mietiskelemään, että haluaisin tehdä jonkin tavallisesta kuulumispostauksesta eroavan postauksen tänne ja mietin sille sopivaa aihetta. Tulipa sitten mieleeni, että voisin jälleen kertoa vähän omista kokemuksistani poninomistajana ja tällä kertaa keskittyä Betun ikään liittyviin asioihin.

pari vuotta sitten ♥

Betuhan on siis jo iällä oleva otus. Mielestäni 21 vuotta on jo ihan kunnioitettava ikä, vaikka moni sitä vielä kutsuukin nuorehkoksi. Kyllähän nuo pidempään elävät ja ihan hyvässä kunnossakin saattavat olla vielä monen monta vuotta, mutta silti Betu on mulle jo mummeli.

Berttahan on siis entinen esteponi ja se on nähnyt lukemattomat kisat ja hypännyt monet radat. Esteura on kyllä sitä kuluttanut ja sen huomaa arjessakin. Ponin jalat ovat olleet koetuksella ja ne ovatkin oireilleet jonkin verran, kuten tiedetään. Jännevammat sun muut ovat jättäneet pysyvän jäljen sen käyttöön, mutta kulumisenkin huomaa. Satunnaisten nesteilyjen lisäksi ponin toinen puoli on vähän huonompi ja se johtuu melko varmasti oikeasta takapolvesta. Taivutuksissa poni reagoi molempiin puoliin vahvasti, mutta tavallisessa liikutuksessa ne eivät sitä häiritse.
Tähänhän joku nyt saattaisi sanoa, että sellaista ponia ei voi liikuttaa normaalisti, joka tuolla tavalla reagoi taivutuksiin. Tunnen kuitenkin ponin sen verran hyvin, että tiedän milloin liikutusta on syytä vähentää. Tällä hetkellä mulla itelläni on hillitsemistä ponissa, kun sen pää olisi koko ajan menossa, vaikka kroppa vähän reistailisikin.

Toinen asia, mistä huomaa Betun olevan jo seniori, on sen kokemus. Se on nähnyt elämänsä aikana niin paljon, että se ei vähästä hätkähdä. Toisaalta, se myös osaa käyttää tätä hyödykseen. Se on oppinut, millä asioilla ihmisen saa toimimaan tietyllä tavalla ja se kyllä ottaa siitä ilon irti joskus. Kuitenkin luotan tuohon poniin aivan älyttömästi ja uskallan sen kanssa lähteä mihin vaan. Tottakai sekin joskus säpsyilee ja possuilee, mutta se on yksinkertaisesti ponitamma. Ponimaisuutta, puhumattakaan tammamaisuudesta, siitä ei hevillä pois saa.

Kolmas asia, mikä tulee mieleen, on verryttely. On hauska huomata, miten Bertan kanssa olen oppinut alku- ja loppuverryttelyjen tärkeyden. Siitä ei yksinkertaisesti oikein voi lipsua. Poni on välillä jäykkä alkuun ja se pitää vain jumppailla vetreäksi. Jos minulla on kiire, nipistän siitä kunnon treenistä ja pidän verkat tarpeeksi pitkinä. Aika usein käyn myös ihan vaan käppäilemässä ponin kanssa. Kroppa ja mieli kiittää, molemmilla. Lisäksi tuolla nykyisellä tallilla saamme Betun hierontaan melkein aina, kun vain tahdomme ja se tekee kyllä todella hyvää ponsulle.

Neljäs asia linkittyy kolmanteen. Lihasten huoltoon liittyen huomaa helposti, kuinka nopeasti vanhemmalta ponilta lihakset myös tippuvat. Esimerkiksi saikun aikana selkälihakset saattavat pudota yllättävänkin nopeasti, eikä lihasten rakentaminen suju noin vain. Se vaatii aikaa ja palautumista. Mahdollisimman monipuolinen tekeminen on avain kaikkeen, aivan kuten kaikenikäisillä hevosilla.

Vaikka joskus haaveileekin siitä nuoresta, terveestä liitokaviosta, niin on tuo oma pikku Betu vaan niin ihana. Näihin sanoihin taidankin lopetella, kirjoittelen taas pian!

PR 2016 ~

Hejssan! Kotiuduin eilen myöhään illalla Ahvenanmaan pyöräilyriparilta, josta kerroinkin jo blogissa. Ajattelin kertoa vähän kuluneesta viikosta ja jakaa niitä harvoja kännykkäkuvia, mitä räpsin leirin aikana.

Pyörällä kilometrejä tuli viikon aikana taitettua noin 140. Parina päivänä poljettiin yli 40 km ja parina pysyteltiin poissa pyörien selästä.

Yövyimme yhteensä 5 eri leirintäalueella ja täytyy sanoa, että niiden taso vaihteli melkoisesti. Vaatimattomin oli kuitenkin onneksi ensimmäisenä vuorossa ja siellä vietimme vain yhden yön, joten seuraavat paikat olivat positiivinen yllätys aina. Nukuimme puolijoukkueteltoissa ja kokosimme ne aina teltassa yöpyjien toimesta. Kaikki oppivat jutun nopeasti ja viimeisenä yönä oli hauska huomata, kuinka kaikki toimivat ihan konkareiden elkein.

Uimassa kävimme muutamia kertoja ja oikeastaan kaikissa paikoissa löytyi uintimahdollisuus. Vesi oli melko lämmintä ja sinne pystyi helposti mennä pulahtamaan ilman saunaakin. Saunoa saimme viimeisenä iltana ja täytyy sanoa, että se kyllä kruunasi leiriviikon grillailun kanssa.

Koko viikon sääukko oli puolellamme ja vain yhtenä aamuna sateli telttojen purkamisen aikaan. Sinäkin päivänä sade lakkasi melkein heti polkemaan lähdettyämme ja kaikki muutkin päivät aurinko pilkahti edes hetken aikaa. Yleensä taivas oli pilvetön ja saimme kunnolla väriä pintaan. Yöllä välillä ripotteli, mutta onneksi pysyimme teltoissa kuivina.

3-4 minuutin suihkut tuntuivat melko pitkiltä ja niihin tottui nopeasti. Muutenkin leirintäalueella kaikki toimi mukavasti ja etenkin ruokailut sujuivat hyvin. Huollon avulla viikko sujui moitteettomasti ja saimme hyvää ruokaa mahat täyteen.

Lautta- ja lossimatkoja kertyi muutamia ja eilen pääsimme kotiin Baltic Princessillä. Aika kului buffetissa 4 lautasen kanssa, karaokessa koko porukan voimin parin kappaleen ajan ja taxfreessä muutamaa kierroskertaa tehdessä.

Yksinkertaisesti voin vaan todeta, että leiri oli yksi elämäni parhaimmista kokemuksista. Ympärillä oli upeita ihmisiä ja saimme viettää leiriä käsittämättömän nätissä paikassa. Päällimmäisinä tuntemuksina tästä kaikesta on kiitollisuus ja onnellisuus. Viikko oli ainutlaatuinen ja tulen muistamaan sen varmaan koko elämäni. Heppakuulumisia saatte varmaankin vielä tällä viikolla.