Iäkkään ponin omistaminen ~

Moikka! Rupesin tuossa mietiskelemään, että haluaisin tehdä jonkin tavallisesta kuulumispostauksesta eroavan postauksen tänne ja mietin sille sopivaa aihetta. Tulipa sitten mieleeni, että voisin jälleen kertoa vähän omista kokemuksistani poninomistajana ja tällä kertaa keskittyä Betun ikään liittyviin asioihin.

pari vuotta sitten ♥

Betuhan on siis jo iällä oleva otus. Mielestäni 21 vuotta on jo ihan kunnioitettava ikä, vaikka moni sitä vielä kutsuukin nuorehkoksi. Kyllähän nuo pidempään elävät ja ihan hyvässä kunnossakin saattavat olla vielä monen monta vuotta, mutta silti Betu on mulle jo mummeli.

Berttahan on siis entinen esteponi ja se on nähnyt lukemattomat kisat ja hypännyt monet radat. Esteura on kyllä sitä kuluttanut ja sen huomaa arjessakin. Ponin jalat ovat olleet koetuksella ja ne ovatkin oireilleet jonkin verran, kuten tiedetään. Jännevammat sun muut ovat jättäneet pysyvän jäljen sen käyttöön, mutta kulumisenkin huomaa. Satunnaisten nesteilyjen lisäksi ponin toinen puoli on vähän huonompi ja se johtuu melko varmasti oikeasta takapolvesta. Taivutuksissa poni reagoi molempiin puoliin vahvasti, mutta tavallisessa liikutuksessa ne eivät sitä häiritse.
Tähänhän joku nyt saattaisi sanoa, että sellaista ponia ei voi liikuttaa normaalisti, joka tuolla tavalla reagoi taivutuksiin. Tunnen kuitenkin ponin sen verran hyvin, että tiedän milloin liikutusta on syytä vähentää. Tällä hetkellä mulla itelläni on hillitsemistä ponissa, kun sen pää olisi koko ajan menossa, vaikka kroppa vähän reistailisikin.

Toinen asia, mistä huomaa Betun olevan jo seniori, on sen kokemus. Se on nähnyt elämänsä aikana niin paljon, että se ei vähästä hätkähdä. Toisaalta, se myös osaa käyttää tätä hyödykseen. Se on oppinut, millä asioilla ihmisen saa toimimaan tietyllä tavalla ja se kyllä ottaa siitä ilon irti joskus. Kuitenkin luotan tuohon poniin aivan älyttömästi ja uskallan sen kanssa lähteä mihin vaan. Tottakai sekin joskus säpsyilee ja possuilee, mutta se on yksinkertaisesti ponitamma. Ponimaisuutta, puhumattakaan tammamaisuudesta, siitä ei hevillä pois saa.

Kolmas asia, mikä tulee mieleen, on verryttely. On hauska huomata, miten Bertan kanssa olen oppinut alku- ja loppuverryttelyjen tärkeyden. Siitä ei yksinkertaisesti oikein voi lipsua. Poni on välillä jäykkä alkuun ja se pitää vain jumppailla vetreäksi. Jos minulla on kiire, nipistän siitä kunnon treenistä ja pidän verkat tarpeeksi pitkinä. Aika usein käyn myös ihan vaan käppäilemässä ponin kanssa. Kroppa ja mieli kiittää, molemmilla. Lisäksi tuolla nykyisellä tallilla saamme Betun hierontaan melkein aina, kun vain tahdomme ja se tekee kyllä todella hyvää ponsulle.

Neljäs asia linkittyy kolmanteen. Lihasten huoltoon liittyen huomaa helposti, kuinka nopeasti vanhemmalta ponilta lihakset myös tippuvat. Esimerkiksi saikun aikana selkälihakset saattavat pudota yllättävänkin nopeasti, eikä lihasten rakentaminen suju noin vain. Se vaatii aikaa ja palautumista. Mahdollisimman monipuolinen tekeminen on avain kaikkeen, aivan kuten kaikenikäisillä hevosilla.

Vaikka joskus haaveileekin siitä nuoresta, terveestä liitokaviosta, niin on tuo oma pikku Betu vaan niin ihana. Näihin sanoihin taidankin lopetella, kirjoittelen taas pian!