Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksutus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Lomailua vähän kaikesta ~

Niin kuin näkyy, olen tosiaan lomaillut koulun ja normaalin arjen lisäksi blogin kirjoittelemisestakin jonkin verran. :D Joten jälleen kerran tällainen yleispostaus Bertan kuulumisista.

Bertan kanssa ollaan nyt saatu parempi treenivaihde jälleen päälle.

Viime postauksessa kerroin että meillä oli Nannan koulutunti. Teemana oli peruutukset ja ne sujuivatkin oikein hyvin. Muuten poni sitten olikin tosi outo ja jotenkin hankala. En oikein osaa analysoida että mikä siinä oli, mutta ainakin jännittynyt ja epätasainen B oli ratsastaa.
Seuraavana päivänä, eli viime viikon torstaina meninkin sitten yksikseni kunnolla koulua. Tein paljon siirtymisiä, taivuttelua ja avoja. Siirtymisten avulla sain kivasti ponin kuulolle ja sen jälkeen avotkin sujuivat aikas mukavasti. Tehtiin ensimmäiset laukka-avotkin Bertan kanssa! Pari kertaa piti vähän hakea ideaa, mutta onnistui kerran molempiin suuntiin ihan kivasti. Olin tyytyväinen meihin molempiin.
Sitten olinkin vain lyhyellä käyntimaastolla ilman satulaa Berttulin kanssa. Maastoreitillämme oli silloin jonkin urheilutapahtuman viittoja sun muita, joita poni sitten katsoi. Niistä kuitenkin selvittiin hienosti ohi. Noh, sitten kulman takaa tuli eräs liehuva nauha, joka on aina ollut samassa paikassa. Sitä poni pelästyi ja minä tulin alas. Ensimmäinen putoaminen tuolta ponilta siis koettu. Hah, melkein kaksi vuotta meni.
Seuraavana päivänä meninkin taas koulua kentällä. Tein erilaisia tempoharjoituksia ja kokoamisia laukassa. Poni toimi tosi kivasti! Sitten Lotta ja Peppi tulivat kamerankin kanssa paikalle, eikä oikein mennyt enää niin hienosti. Noh, ei se mitään, alku oli hieno!



Sunnuntaina juoksutin ponin liinassa. Yritin ensin laitumella, mutta poni ei osannut yhdistää sitä paikkaa työntekoon ollenkaan, joten siirryttiin ihan suosiolla kentälle. Siellä sitten taas oli muuta harmia. Nimittäin monet monet ötökät ja vieressä pörräävä traktori. Juoksuttelin ponin vain nopeasti, sillä rentoutuminen ei oikein onnistunut.

Maanantai ja tiistai Bertalla oli vapaapäiviä. Keskiviikkona kävin kentällä läpiratsastamassa ponin ja ajattelin tehdä sulkuja. Itselläni ei ollut kaikkein paras mahdollinen mieli ja asenne ratsastukseen, joten en ratsastanut nätisti ja olin liian kovalla kädellä koko ajan. Tehtiin kyllä joitain sulkuja ihan ok, mutta yleisesti ei mennyt hyvin.
Torstaina käytiin lyhkäisellä maastolenkillä ja oli taas niin mahtavaa! Poni oli juuri sopivan reipas ja oli kiva ilma. Reitillemme oli kuitenkin tullut valtava tukkirekka, jota ei olisi pystynyt ohittamaan, joten käännyttiin takaisin ja tehtiin pikkuinen lenkki vain. Bertta laukkasi kotiinkin päin taas tosi hienosti! Kävellessämme tosin meidän takaa tuli joku vieras koira juoksemaan tielle, joten sitä poni pelästyi. Pysäytin Bertan ja sitten jatkettiin kuin mitään ei olisi tapahtunut. :)
Eilen mentiin kentällä vähän puomeja ja koulutyöskentelyä. Alusta asti tein voltit ja ympyrät takaosakäännös-ajatuksella, eli että poni kääntyi todella sieltä ulkolavastaan. Niillä ja pysähdyksillä poni tuli kivan kuuliaiseksi. Verkkailin ponin puolipitkällä ohjalla ympyröillä. Keskityin paljon ravin rytmiin ja tulin puomejakin sillä periaatteella, että poni meni tasaisella tempolla niiden yli. Ensin puomeissa oli reilu väli, mutta sitten niitä hieman lyhennettiin, että poni joutui kokoamaan itseään. Sen jälkeen kokosin vielä laukkaa vähän matkaa ja annoin ponin sen jälkeen laukata kunnolla eteenpäin. Loppuverkoissa sitten taivuttelin vielä enemmän. Olin tosi tyytyväinen poniin ja itseeni, ratsastin rauhallisesti ja poni oli tyytyväinen, jes! :)

jaa miten niin oli vähän väsy ponilla?

Eilen oli myös uusi kypärä testauksessa. Ostimme minulle nyt tuon Charles Owenin AYRin. Ainoa kypärä, joka oikeasti istui päähäni, sillä minulla ei ole yhtään pyöreä pää. Oli tosi mukava päässä, eikä sisusta ollut kuin hieman nihkeä, vaikka eilen tuli kyllä kuuma ratsastaessa. Tykkään kovasti!

Jekusta en nyt enää tunkenut mitään tähän, sillä postaus venyi jo muutenkin superpitkästi. Kuitenkin sen sanon, että meillä oli tiistaina Kiviniityssä Annin estevalkku joka meni pääpiirteittäin ihan mukavasti. Huomenna luvassa Valkeakoskella ristikkoluokka ja 50-60 cm. Jännittäää!

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

2 hienoa heppasta ~

Voi että, olin suunnitellut tästä tarkkaa postausta parista kerrasta, mutta kirjoittaminen venyi nettiyhteyden tökkiessä, joten nyt taas tällainen yleispostaus.

Oltiin Jekun kanssa ekalla yhteisellä estetunnillamme tuossa viime viikolla. Meni tosi mukavasti ja Jekku oli tosi hieno! Vauhtia riitti, mutta se ei haittaa ollenkaan. Tehtiin kaarevia linjoja ja askeleiden säätelyä. Kuvat ovat tuolta tunnilta.
Sunnuntaina käytiin Jekun kanssa reippaalla maastolenkillä Pepin seurassa. Heppasella oli paljon vauhtia jos kaveri meni edessä, mutta muuten oli tosi maltillinen. Reppana oli ihan märkä hiestä kun päästiin kotiin.



Bertan kanssa on mennyt aika vaihtelevasti. Ei olla treenattu kunnolla nyt oikein yhtään, mutta tänään luvassa koulutunti, jospa sitten saataisiin taas treenivaihde päälle.
Bertan kanssa käytiin Jekun estetunnin jälkeen lyhkäisellä maastolenkillä. Ai että, se oli ihanaa! Poni oli mukavan reipas, oli ihan hiljaista ja ihana ilma. Ei voinut ajatella mitään parempaa..
Sen jälkeen ollaankin menty puomeja, koulua siirtymisten parissa, ilman satulaa kentällä ja maastossa ja kerran olen juoksutellut ponin kentällä. Olen nyt koittanut pitää mahdollisimman monipuolista liikuntaa Bertalla, sillä esteet ovat jääneet pois. Täytyy siis pitää ponin mieli hyvänä muiden asioiden avulla.
Viime viikolla tehtiin myös Bertan kannalta ihana päätös kesän suhteen. Eli poni pääsi nyt sittenkin isoon laitumeen lauman kanssa loppukesäksi. Ei se oikein toiminut pienellä laitumella langan toisella puolella, kun muut lähtivät kauemmas. Siinä se juoksi ja kiljui aikansa ennen kuin rauhottui taas syömään. Ollaan tietoisia ojien asettamista riskeistä, mutta vahinko voi sattua oikeastaan missä tahansa muuallakin. Poni on ollut ihan supertyytyväinen tuolla muiden kanssa, se on tärkeintä!



Tänään on siis tosiaan minulla ja Bertalla luvassa Nannan koulutunti illemmalla. Huomenna on sitten taas luvassa ohjelmaa, tällä kertaa Jekkusen kanssa olemme menossa Annin estevalkkuun Kiviniittyyn. Seuraavalla viikolla sitten olisi melko varmasti ekat kisat tulossa, jännittävää!

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kevätkuulumisia ~

Nyt on taas aika paljon kerrottavaa, kun viime postauksesta on jälleen vierähtänyt pitkä aika. Pääsiäinenkin on jo nyt, aika kuluu hirvittävän nopeasti! Meillä kotona ei ole oikeastaan merkkiäkään nyt pääsiäisestä, lukuun ottamatta paria virpojien antamaa virpomisvitsaa.

Nyt kuitenkin niihin kuulumisiin. Bertta täytti tuossa 14. päivä 19 vuotta! Emme kyllä juhlistaneet sitä erikoisemmin, hahah. On se vaan jo aika iäkäs mamma, mutta kuitenkin vielä niin vekkuli tapaus :D Kerran olen selässä käynyt, ihan vähän vain käyntiä kentällä, tein parit pysähdykset ja voltit ja lopetin siihen, ettei jalka rasitu melko pehmeän pohjan takia. Poni käyttäytyi hienosti! B tuntui tosi oudolta ja isolta pikkuisen Amorin jälkeen! Jalka lämpeni vähän, mutta ei hälyttävästi. Muuten on mennyt ihan hyvin, ollaan kävelty ihan maasta käsin teitä pitkin ja jalka on ollut ihan ok.


Amorin kanssa ollaan ehditty hyppäämään pariin otteeseen ja menty jälleen kerran ääripäästä toiseen. Viime viikolla hyppäsimme rataa ihan keskenämme kentällä, menimme ns. "harjoituskisaa", eli verkkasimme samalla tavalla kuin kisassa ja menimme rataa. Poni oli erittäin energinen alussa, kiirehti paljon ja jouduin pidättämään tosi paljon. Kuitenkin, kun päästiin radalle, poni alkoi menemään rauhallisemmin ja laukkasi rauhassa esteiden välissä. Laura otti pari videopätkääkin, joten muokkailen niitä tässä kun ehdin.

Seuraavana päivänä menin vähän kentällä. Poni pelkäsi uusia aitavirityksiä ihan kamalasti, oli ihan pinkeänä raukkaparka. Päätin sitten, että en hae mitään muuta, kuin että poni voi kävellä kentän ympäri ilman että jännittyy ja kyttäilee laidoille. Aina, kun poni kyttäili sivulle ja väisti sisälle, tein siihen paikalle voltin niin, että menimme heti uudestaan paikalta. Tein tätä jonkin aikaa, että sain ponin rentoutumaan. Amor alkoi menemään tosi rennosti ja kulki nätisti. Se ei enää katsellut laitoja ja meni siitä mistä halusin, joten lopetin siihen. Menimme perälle kävelemään loppukäyntejä pieneen ylämäkeen, joka ensin käveltiin ylös ja sen jälkeen ravattiin kerran. A pelkäsi yhtä kaatunutta puuta ihan kamalasti, mutta uskalsi hienosti mennä siitä ohi. Sitten käveltiin vielä hetki ja mentiin tallille.

Tiistaina menin kentällä ihan läpiratsastaen ponin. Ensin ei mennyt kovinkaan hyvin. Tein kääntöharjoituksia ja pysähdyksiä käynnissä ja kokeilin vähän harjoitusravia. Siitä ravista ei tullut mitään muuta kuin tikitystä pää ylhäällä. Kävelin hetken että sain itseni kuntoon ja sitten ravattiinkin ihan keventäen. Siinä poni alkoi liikkua hienosti isoa askelta ja rennosti. Toi ravi oli tosi hyvän tuntuista. Sen jälkeen laukattiin molempiin suuntiin muutama ympyrä. Siinä A kyllä noston jälkeen kiihdytti, mutta hetken päästä laukattiin jo melko rauhallista vauhtia. Laukkojen jälkeen ravailtiin molempiin suuntiin.

Keskiviikkona meillä oli Nannan estetunti. Aluksi meno vaikutti ihan semmoiselta tyydyttävältä, poni meni aika reippaasti mutta ei kaahottanut hirveästi. Sitten tultiinkin erilaisia tehtäviä ja niissä Amor sai sitten kunnon vaihteen päälle ja meno oli aika hurjaa taas. Kuitenkin lopuksi, kun hyppäsimme rataam, poni alkoi taas hieman rauhoittua. Lopuksi hypättiin muuten yksi 85-90 pysty ihan hienosti yli. Sitten ravailimme loppuraveja tehden paljon taivuttelua. Siinä poni yritti kiihdytellä, mutta sain kuitenkin ravaamaan tosi nätisti ja rauhassa.

Torstaina vaan juoksutin ponin pikaisesti kentällä.


Huomenna on Amorin kanssa luvassa ihan ensimmäiset yhteiset kisat. Mennään siis Kiviniityn seurakisoissa 60 cm ja 70 cm luokat. Vähän jännittää, että miten menee ja saanko ponin meneen rauhassa, mutta kokemustahan tuokin on!
Kauhean pitkä postaus tuli, mutta noita kertoja nyt kertyi ja jotenkin tuli niin paljon kerrottavaa, toivottavasti jaksoitte lukea!

lauantai 16. marraskuuta 2013

Kohti laukanvaihtoa askeleessa! ~

Meillä oli tänään pitkästä aikaa Nannan koulutunti. Oli ihan mahtava sää! Käytiin sitä ennen Horzessa ja Hööksissä, joista tarttui mukaan itselleni yksi kerrastopaita, Back On Track-kauluri ja Bertalle vähän nameja ja loimihenkareita. Tarkoitukseni oli tänään kuvailla se My Day-video, mutta en ehtinyt aamusta asti kuvailemaan paljoa ja kameran muistikortti tuli täyteen koulutunnin takia. Mutta kyllä se vielä jossain kohtaa tulee, varmasti! ;)

Kävelin pitkin ohjin alkukäyntejä ensin pellon ympäri ja sitten kentällä muutamia kierroksia. Sitten Nanna tuli ja päästiin Bertan kanssa liinaan pyörimään. Ponille laitettiin gramaanit ja keskityttiin aika paljon mun istuntaan. Oli mukava huomata kuinka pienet jutut vaikuttaa niin paljon. B hikosi jo vähän siinä, oli aika lämmin ja olihan tuo aika raskasta.



Välikäyntien jälkeen aloin sitten tulla pääty-ympyrällä erilaisia tehtäviä. Ensin tulin laukka-ravi-laukka siirtymistä puomien avulla, että puomeilla tuli muutamia askelia ravia laukkojen välillä. Sitten vähennettiin raviaskelia ja sitten siitä siirryttiinkin tekemään laukka-käynti-laukka siirtymisiä. Poni oli kiva ja tuli tosi hienoja pätkiä, siirtymisetkin onnistui hyvin! Vaihdettiin suuntaa ja tehtiin samoja juttuja. Oikeaan suuntaan menikin vähän kauemmin että saatiin kaikki onnistumaan, mutta toistojen avulla saatiin jutut toimimaan. Käveltiin taas vähän aikaa ja sitten tein volttikahdeksikkoja taas puomien avulla. Puomien kohdalla tuli niin suoristus, kuin myös siirtyminen laukka-ravi-laukka. Kun ne sujuivat, tein laukka-käynti-laukka siirtymisen pari kertaa. Tulin vielä molempiin suuntiin muutaman kerran pituushalkaisijan siirtymisten kanssa; oikea laukka-käynti-vasen laukka-käynti-oikea laukka. Ja vasempaan suuntaan tietysti toisin päin nuo laukat. Ne sujuivat tosi kivasti ja poni oli aika suora! :)


Sitten laukkaa pari ympyrää rennosti ja reippaasti. Loppuverkkailtiin vielä ravissa, ensin suht. lyhyellä ohjalla, tehden kaaria ja ympyröitä molempiin suuntiin ja sitten vähän pidemmällä ohjalla. Sitten käveltiin loppukäynnit.

Koko tunti oli tosi kiva ja onnistunut! Oli tosi hyvä mieli, poni totteli ja liikkui superhyper hienosti varsinkin lopuksi!

Äiti kuvaili sen verran videoita tunnista, että sain vihdoinkin taas väsäiltyä jotain materiaalia tuonne Youtubenkin puolelle.
! Tässä ! linkki videoon, blogger ei suostu laittamaan sitä järkevästi tähän tekstiin.

Nämä kaikki jutut siis on laukanvaihtoa varten askeleessa. Teemme näin alussa Kyran oppien mukaisesti laukka-käynti-laukka siirtymisiä ja paaaljon suoristuksia. Olemme nyt ottaneet vaihtojutut oikein projektiksi ponin kanssa! Toivotaan että vielä jossain kohtaa saatte lukea täältä hienoista vaihdoista!;)

maanantai 4. marraskuuta 2013

Kuulumisia ~

Sain vihdoinkin edes vähän kuvia viikonloppuna, joten kirjoittelen nyt vielä toisen postauksen tänään. 

Ollaan nyt Bertan kanssa tehty aika monipuolisesti kaikennäköistä, ollaan hypätty, käyty mäkireeniä vetämässä maastossa, vähän koulua menty, ilman satulaa ja juoksuttelin Bertan tuossa yksi päivä liinassa. En nyt kaikista kerroista mitenkään tarkasti kerro, mutta kaikki muut kerrat meni hyvin, paitsi juuri kuvauspäivän koulut. 
Itselläni oli huono päivä, joten tietenkään ponikaan ei mennyt hyvin. Ärsyttää sinänsä, kun ei vain pysty sysäämään huonoa oloa ja ärsytystä taka-alalle, että pystyisi silti ratsastamaan nätisti ja kohtelemaan ponia oikein.

Eilisen maastoiluista voisin kertoa tarkemmin vielä. Kävin verkkailemassa ponia ensin perällä. Kävelin siis alkukäynnit, ravailin ja laukkailin niin, että poni oli lämmitelty. Kyllä riitti virtaa taas kotiin päin! Silti saatiin ihan kivat laukat ja muutkin siirtymiset tehtyä, joten voitiin lähteä kävelemään jo ylämäkeä kohti. Mentiin siis ison tien yli, josta pääseekin suht. nopeasti mäkitreenipaikallemme. Ravailin vähän ja sitten annoin ponin vaan laukata sydämensä kyllyydestä. B vaihtoi superhienosti laukat, kun annoin selvät avut ja poni itsekin tiesi, että tien suunta muuttuu. Laukattiin kaksi kertaa ylämäki täyttä höökiä ylös, ai että kun poni taas nautti! Se pärski tyytyväisenä, vaikka olikin ihan hikinen ja puhki. Ravailin muutamia pätkiä, kun odoteltiin että päästiin turvallisesti tien yli kotiin. Käveltiin vielä aika pitkään, että ponin hengitys tasaantui. Molemmille jäi super hyvä fiilis! :)


Kerron tästäkin päivästä vielä vähän tarkemmin. Menin siis ilman satulaa ihan vain läpiratsastelemaan Bertan kentälle. Keskityin paljon laukkatyöskentelyyn, mutta "pääteemana" oli pysähdykset, peruutukset ja siirtymiset. Kenttä oli aikas märkä, inhottava puoli syksyssä. Käveltiin suhteellisen pitkät alkukäynnit ihan kentällä viltti päällä, jonka jälkeen tein muutamia pysähdyksiä ja voltteja ihan käynnissä. Sitten ravailin pätkissä tehden välillä ympyröitä ja taas välillä pysähdyksiä ja peruutuksia. Poni alkoi kuuntelemaan pysähdyksissä tosi kivasti. Tein aika kauan tän tyylisiä juttuja, ennen kuin laukkasin. Laukkasin siis vain molempiin suuntiin niin, että poni oikeasti laukkasi eteenpäin ja oli samalla pyöreä ja rento. B kulki tosi kivasti, paremmin kuin vähään aikaan laukassa. Pienten välikäyntien jälkeen tein taas vähän ravissa kaikenlaisia pysähdys ja peruutusjuttuja. Sitten laukkailin molempiin suuntiin vielä niin, että esim. nostin laukan suoraan pysähdyksestä tai peruutuksesta ja siirryttiin suoraan laukasta käyntiin tai jopa pysähdykseen. Noi sujui yllättävän hyvin, kerran tuli pientä erimielisyyttä siirtymisessä. Sitten ravailin loppuraveja hieman pidemmällä ohjalla, Bertta olisi kyllä halunnut vaan kiitää ympäri kenttää, mutta suostui vähän rauhottumaan, että saatiin kaunista ja eteenpäin pyrkivää ravia aikaiseksi.
Kävelin pari kierrosta kentällä, jonka jälkeen kävin tiellä kääntymässä. Hieno hieno poni!

B näytti kaikissa laukkakuvissa super lihavalta, joten laitoin nyt vain nämä pari ravikuvaa! :D

__________________________________________________

Olen jo pitkään halunnut tehdä jotain MyDayn tapaista postausta, joten olisiko teillä innostusta katsella sellaista ihan videomuodossa?:) Tiedän että nuo videot ja muutenkin postailu on nyt jäänyt vähiin, mutta jos silti yrittäisin esim. viikonloppuna tehdä sellaista? Kommenttia tulemaan aiheesta!

Samalla vielä kysäisen, että haluaisitteko vielä lukea niitä lifestylepostauksia? Ne jonkun takia jäivät kesällä, ja voisin niitä ehkä tuoda takaisin hiljalleen, jos halukkuutta vain löytyy!:)

lauantai 31. elokuuta 2013

Hierontaa pitkästä aikaa ~


Eilen Bertalla kävi pitkästä aikaa hieroja. Tämä kyseinen ihminen ei siis ole ennen käynyt meillä, mutta olin ihan älyttömän tyytyväinen! B oli koko hieronnan ajan tosi rauhassa ja tyytyväinen.

Tänään käytiin tallilla äidin kanssa, suunnitelmana läpiratsastella poninen suht. kevyesti ja katsoa onko paikat kipeänä. Ja kyllähän ne oli. Verkkailin vähän käynnissä ja heti kun nostin ravin, poni ontui. Kokeilin vähän lisää, eikä ravi parantunut. Otin ponin liinan päähän ja tarkistettiin takanen, ettei ollut haavaa tms. Liinassa poni rentoutui, mutta ontui vielä, joten jatkoin käynnissä ilman satulaa. Tein kaikenlaisia käyntiharjoituksia; avoja, väistöjä, voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia. B oli tosi kiva ratsastaa ja oli super rento ja hyvä. Kokeilin vielä lopuksi ravia, joka oli jo paljon parempi. Eli ontuminen johtui lihaksen kipeydestä, ei muusta toivottavasti.
Huomenna taas tarkistan tilanteen ja jos poni on puhdas, käyn vähän maastoilemassa pitkästä aikaa.


Ensi viikolla on suunnitelmana mennä Ruoveden estekisoihin. Osa esteistä on derbyesteitä siis.

_________________________________________

En tiedä, onko itselleni tullut pieni jännitys esteisiin tai estetunteihin, kun B oli taas viime estetunnilla vähän erikoinen ja sitä ennen oli ihan kiva. Toivotaan, ettei ole mitään estepelkoa tullut kuitenkaan!
_____________________________________

Canon on edelleenkin huollossa, toivotaan että se sieltä saataisiin pian käyttöön.
Tämän postauksen kuvat KaRan aluekisoista!
 Anteeksi epäaktiivisuus, yritän alkaa kirjoittelemaa vähän useammin! :s

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Niinisalo 2013 ~

Tämä leiripostaus tulee nyt yli viikon myöhässä, sillä oltiin ma-pe urheiluleirillä Vierumäellä perheen kanssa. Nyt kuitenkin yritän mahdollisimman paljon jakaa teille tuosta mahtavan ihanasta leiristä! ;)

Mentiin Niinisaloon jo sunnuntai-iltana. Bertta meni hyvin koppiin liinojen avulla, vaikka oli tallilla ihan yksin. Ennen pakkaamista ja kuljetusta juoksutin sen kevyesti kentällä.
Perille päästyämme purettiin poni ja tavarat ja laitettiin ne suurin piirtein paikoilleen. Sitten hyvästelin vanhemmat ja päästiin aloittamaan leiri. Oltiin kolmisteen tuo ilta Auran ja Elinan kanssa, kierreltiin paikkoja ja käytiin piiitkällä kävelylenkillä maastossa.

Maanantai:
Aamu: Tempokoe maastossa. Verkattiin poneja menomatkalla, sillä paikan päälle oli aika paljon matkaa. Tempokokeen tarkoitus oli siis, että ratsastaja oppii arvioimaan oikean tempon maastoon ja että hevonen suostuu lähtemään pois laumasta. Ensin 400 metrin lenkki piti siis tulla mahd. lähelle 2 minuuttia ravilla, poni suostui tosi hyvin lähtemään yksin, vaikka vähän ihmettelikin. Saatiin tasan 2 minuuttia. Seuraavaksi mentiinkin laukalla sama matka ja nyt aika puolitettiin, eli mahd. lähelle 1 minuuttia piti päästä maaliin. B totteli taas tosi hyvin ja saatiin taas tasan minuutti, jes! Ravailtiin ja käveltiin takasin tallille. (:

Ilta: Koulutunti maneesissa. Verkkailtiin ensin aika kauan itsenäisesti poneja, lähinnä ravailin taivutellen Berttaa. Ensin se tuntui vähän jännittyneeltä mutta alkoi sitten toimia ihan mahtavasti! Laukkasin lyhyesti molempiin suuntiin vielä, poni oli ihan unelma. Sitten tultiin tutustumisluokan kouluohjelma, joka oli tosi helppo, kiva ja lyhyt. Rata meni ihan hyvin, itse unohdin kerran radan ja kerran sattui pieni sähläys kulmassa. Heikki kuitenkin kehui paljon. (: Ainoat kommentit tulivat yläkropan pienestä etunojasta ja alapohkeen rauhoittamisesta. B oli siis ihan super, ehkä paras koskaan!

Tiistai:
Aamu: Ensimmäinen rataestetunti kentällä. Verkkailtiin poneja itsenäisesti, Bertta tuntui hyvältä. Tultiin ensin iihan pieninä kavaletteina 3 ravi"puomia" ja kun ne menivät hyvin, tultiin sama laukassa. Niiden mentyä hyvin Heikki nosti vähän isommiksi kavaleteiksi ja tultiin niitä molemmista suunnista laukassa. Sitten tultiin niitä päällekkäin, eli isona esteenä. Hypyt meni hyvin ja sain kivasti korjattua huonot paikat. Sitten tultiin kaikki kentän esteet ainakin kerran. Ne meni kaikki tositosi hyvin! Laukat vaihtui ihan mallikelpoisesti ja Bertta hyppäs tosi hienosti. Sitten laukkailtiin, ravailtiin ja käveltiin lopuksi.



Ilta: Ensimmäinen maastoestetunti. Verkkailtiin poneja jälleen menomatkalla. Paikan päällä alettiin ensimmäisenä hyppäämään kaatunutta puunrunkoa molemmista suunnista, ensin ravissa ja sitten laukassa. B oli ihan innoissaan, ei meinannut pysyä paikallaan kun muut menivät ensin. Sitten tultiin tummanvihreää Makrotalot-laatikkoestettä molemmista suunnista, taas ensin ravissa ja sitten laukassa. B meni taas tosi hyvin, kuumu oikein ;). Sitten tultiin pienenä ratana niitä kahta, eli molemmat molemmista suunnista. Se meni hyvin, Bertta rakasti maastoesteitä! :D Sitten verkattiin vielä paluumatkalla vähän ja käveltiin takasin tallille.

Keskiviikko:
Aamu: Toinen rataestetunti kentällä. Verkkailtiin ponit suht. itsenäisesti ravissa ja laukassa. Sitten tehtiin muutamia verkkahyppyjä ja sitten tultiin rata. Bee hyppäsi hyvin verkkahypyt ja ratakin meni tosi kivasti. Ei tullut yhtäkään väärää tai ristilaukkaa. Verkkailtiin suhteellisen lyhyesti loppuun ja mentiin vielä tielle kävelemään loppukäynnit.

Ilta: Toinen maastoestetunti. Verkkailtiin ponit matkalla ja perillä hypättiin ensin eiliset esteet ja sitten tultiin muitakin esteitä. Mm. alashyppyä, bankettia ja mökkiestettä. B oli taas ihan innoissaan ja nautti tosi paljon. Hypyt meni ihan hyvin, pari huonoa paikkaa tuli, mutta poni toimi hienosti! :) Mentiin lopussa vielä vähän kahlailemaan järveen. Oli kova tuuli, joten järvi lainehti. Aaltoja Bertta vähän pelkäsi, mutta uskalsi hienosti mennä veteen. Olin niiin ylpeä ponsusta! Paluumatkalla ravailtiin vähän ja muuten käveltiin.



B ehkä "vähän" liioitteli laskeutumisen :D

Torstai:
Aamu: Kolmas maastoestetunti. Verkattiin ponit matkalla. Hypättiin ensin pari verkkahyppyä. Tultiin sitten seuraavan päivän rata, johon sisältyi kaikki hyppäämämme esteet. Bertta oli vähän ihmeissään kun banketin jälkeen ei jäätykkään kavereitten luo, vaan jatkettiin yksin matkaa. Rata meni kumminkin hyvin, vaikka loppupuolella poni olisi halunnut mennä vähän turhankin kovaa. ;) Kun kaikki olivat hypänneet radan, mentiin käymään vielä uudestaan kahlaamassa järvessä. Sitten lähettiin kävelemään tallille.

Ilta: Uittaminen. Koko porukka lähti tallin pihasta pitkänä jonona. Koko matka käveltiin ja sitten pidin loppumatkan ohjat kädessä ja tein asettelua molempiin suuntiin ja vähän pohkeenväistöä. B oli mahtavan rento ja toimi hienosti! Järvelle päästyä menimme ensin kahlailemaan ympyrää järveen ja pikkuhiljaa menimme syvemmälle. Bertta tykkäsi tosi paljon, vaikka ei uskaltanutkaan kauhean syvälle mennä. Aika kauan polskuttelimme ja sitten lähdettiin takaisin. (:




koko porukka (:

Perjantai:  KENTTÄ"KISAT"
Aamu: Maneesissa koulurata ensin. Verkattiin hevosia vähän aikaa ja sitten tultiin radat. B toimi ihan kivasti, mutta ei ihan niin mahtavasti mitä maanantaina. Rata meni tosi hyvin, vaikka ensimmäisellä laukannostolla Bertta nosti väärän laukan, ääh. Ehdin sen kuitenkin korjata nopeasti ravin kautta ja loppurata meni hyvin. Tulokseksi tuli 64 %! Kommenttina: "Siisti ja tasainen suoritus!" Jesjes!
Sitten kun oltiin kouluradat suoritettu, mentiin kentälle vielä hyppäämään rataesteet. Verkattiin vähän ensin kaikissa askellajeissa ja sitten hypättiin muutama verkkahyppy. Sitten tultiin rata. Se meni tosi hyvin, ei yhtäkään väärää tai ristilaukkaa, ei yhtäkään pudotusta tai kieltoa! B alkoi jo vähän väsymään mutta hienosti meni!:) Sitten verkkailtiin ne lopuksi pois ja käveltiin hyvin.


Ilta: Maastoesteosuus. Verkattiin hevoset matkalla ja hypättiin paikan päällä muutama kerta mökkieste verkkana. Sitten tultiin rata. Koko rata meni paremmin kuin eilen, vaikka taas Berttaa ihmetytti kun kaverit jäivät taakse. Kaarre kaatuneelle puunrungolle meni huonosti, koska poni tuli väärää laukkaa eikä vaihtanut, joten kääntyminen venyi ja minä menin männynoksaa päin. :D Muuten meni tosi hienosti ja paikat osuivat kivasti. Sitten kun kaikki olivat radan suorittaneet, menimme vielä kahlailemaan hevosilla. Bertta meni taas hyvin veteen. (: Sitten käveltiin tallille.


Pakkaamisen jälkeen oli leirin lopetus ja aika pian sen jälkeen pakattiinkin ponit ja varusteet autoihin ja lähdettiin kotimatkalle. Bertta pääsi Sylvin kanssa samassa kopissa ja me tulimme äidin kanssa perässä.
Kotona purettiin poni ja lähdettiin viemään sitä laitumelle. Sinne sillä olikin kova kiire, eikä malttanut syödä ruokiakaan kunnolla. B pääsi laitumeen ja me lähdettiin kotiin. (:

En pysty laittamaan tähän kaikkia lempikuviani, koska muokkaus ei niitä suostu kunnolla varjostamaan, enkä ymmärrä syytä. Mutta toivottavasti nämä ainakin riittävät! :)

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Hieno poni ~

Tuon estetunnin jälkeisenä päivänä, eli viime perjantaina, menin ilman satulaa vähän höntsäillen Bertalla ilman satulaa kentällä. Lähinnä keskityin siirtymisiin. Poni toimi ihan kivasti, kentällä oli vähän vesilätäkköjä joten niiden takia vähän kääntyminen ja asettuminen välillä vaikeutui. :D Siitä en muistakkaan kunnolla enempää.


Lauantaina juoksuttelin ponin kentällä aamusesta. Oli aika kuuma, joten B oli hieman laiskahko. Saatiin kuitenkin kaikki askellajit mentyä läpi ja loppua kohti poni alkoi rentoutua kivasti. Käveltiin ensin perällä loppukäynnit ja sieltä sitten mentiin laitumelle.

Sunnuntaina hyppäsinkin sitten taas. Tein kentälle kolme estettä:


Laitoin noi pitkien sivujen esteet 80 cm ja tuon diagonaalin pystyn 70 cm.
Verkkasin ponin huolellisesti ravissa ja laukassa tehden paljon taivuttelua ympyröillä ja muilla kaarilla. Sen jälkeen tulin kaikki esteet niin, että ne menivät oikein ja hyvin. Aika monta ristilaukkaa tuli, mutta ne mentiin sitten uudestaan, että jatkui oikea laukka. Pienten välikäyntien jälkeen tulin pienen radan, jonka nostin tuon pitkän sivun pystyn 90 cm. Tulin sen pari kertaa niin. Sitten nostin sen kerran metriin ja mentiin se kerran. Poni toimi tosi kivasti! Sitten pari "palautumishyppyä" tuolle diagonaalin pystylle ja sitten jäähdyttelin ponin kunnolla. Loppuraveissa poni oli tosi kiva, rento ja selkä pyöreänä. Kävelin ensin kentällä muutaman kierroksen suuntaansa, sitten käytiin perällä vielä ja sieltä sitten mentiin laitumelle.
Siellä hoidin ponin kunnolla ja venyttelin myös. (: B oli tosi kiva ja oli kiva päästä taas hyppäämään vähän isompaa!

Eilen, eli maanantaina, menin kentällä yksikseni vähän koulua. Verkkasin ponin ihan normaalisti. Sitten meinasi mennä hermo kuskilla, kun poni ei toiminut kauhean hyvin. Pystyin hillitsemään itseni ja aloin sitten tekemään käynnistä pysähdyksiä. Ne menivät hyvin, joten lisäsin välillä peruutuksen. Poni toimi taas tosi kivasti! Pystyin pelkällä istunnalla pysäyttämään ja peruuttamaan, jesjes! Sitten tein noita pysähdyksiä ja peruutuksia ravista, nekin menivät tosi hyvin sitten viimein. Sen jälkeen uskalsin kokeilla myös laukasta pysähdystä. Ne menivät tosi hyvin molempiin suuntiin! Melkein suoraan sain tehtyä siirtymät laukka-pysähdys-laukka. Olin tosi iloinen!:) Sitten ravailin aika kauan pidemmällä ohjalla, kun jouduttiin niin paljon kokoamaan pysähdyksiin. Kävin kävelemässä taas perällä ja sieltä sitten laitumelle. (:

Tänään kävin yksikseni maastoilemassa. Kävelin aika pitkään ja sen jälkeen pehmeämmällä pohjalla ravailin. Kävelin jonkun matkaa, koska tie oli niin kovapohjainen. Pääsin vähän pehmeämmälle, niin ravailin siinä sitten. Käytiin laukkailemassa "laukkasuora" ensin toiseen suuntaan toisessa laukassa, ravailin vähän matkaa ja käännyin kotiin päin. Ravasin hetken ja nostin toisen laukan. Laukattiin suora päähän asti ja poni antoi tosi hyvin kiinni! Ravailin sitten vielä sen pehmeämmän tien loppuun, pystyin aika hyvin antamaan ohjaa ja pidättämään istunnallani ravia. Pari kertaa poni hakikin eteen alas, mutta ei oikein malttanut keskittyä sitten semmoiseen kauheasti. Kävelin pitkän matkan loppuun ja poni malttoi hyvin kävellä. (: Laitumella hoidin hyvin ja venyttelin joka suuntaan. Vitsit kun tuli hyvä mieli, kun poni oli niin huippu tänään! Oli juuri sopivan reipas ja aika herkkä pidätteille. Aiai, tämmöisiä maastoreissuja lisää! ;) Vähän tosiaan yritin säästellä jalkoja pehmeämmällä pohjalla, koska olivat vähän nesteiset taas :s


Huomenna olen menossa tallille yöksi. Saa nähdä saadaanko videopostaus-kelpoista materiaalia! ;) Anteeksi kuvien vähäisyys ja pitkät tekstit, meikäläinen sai kirjoitusvimmansa päälle. :D

torstai 13. kesäkuuta 2013

Viime aikaiset liikuttelut ~

Kerron nyt tässä nämä liikutukset tällä lailla vähän tyhmästi, kun ei aikaa ole kauhean paljon.


3. päivä maanantai: juoksutin Been kentällä, poni toimi ihan hyvin.
tiistai: menin koulua kentällä, lähinnä taivuttelin Berttaa. Meni ihan kivasti.
keskiviikko: en ehtinyt kuin kävellä ilman satulaa laitumelta kentälle, kun piti jo lähteä takaisin ukkosen takia. :s
torstai: vapari
perjantai: Nanna piti meille estetunnin kentällä. Loppua kohti parani tosi paljon, kun sain poniin tarpeeksi liikettä.
lauantai: läpiratsastin Been kentällä, tein kokoamisia ja taivuttelin paljon.
sunnuntai: vapari

maanantai: vapari
tiistai: läpiratsastin Bertan kentällä, tein paljon erilaisia harjoituksia: väistöjä, temponmuutoksia, laukanvaihtoja (ravin kautta) ja taivuttelin ponia taas paljon erilaisilla ympyröillä ja kaarilla.
keskiviikko: käytiin maastossa Pepin kanssa, ponilla oli paljon virtaa ja laukkailtiin paljon.


Tänään on luvassa taas Nannan estetunti, yritän saada taas jonkun kuvaamaan. (:

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

K u u m a ! ~

Ihanaa kun on niin lämmin, kesä tulee!! Ainoa haittapuoli siinä on, että B ei sitten ole ihan niin energinen kuin normaalisti, tummakin kun on.. 



Torstaina käytiin pitkästä aikaa maastossa Pepin ja Lotan kanssa. Huomasi kyllä pon(e)ista, että oli pitkä aika viimeisestä kerrasta! Mentiin aika pitkä lenkki, ponit tykkäs ainakin. :D Ratsastettiin aika paljon kaikkia askellajeja ja yhdessä kohtaa hypättiin puronkin yli! Oli tosi kivaa, Bertalla oli tosi paljon energiaa ja oli vähän hallintaongelmia ekalla laukkapätkällä, mutta ei sen kummempia. Käveltiin pitkään lopussa ja kotona kastelin hikiset kohdat pesusienellä.

Perjantaina menin vaan ilman satulaa Bertan kentällä. En tehnyt mitään ihmeellisyyksiä, vähän väistöjä ravissa ja käynnissä. Poni toimi ihan hyvin, vähän oli hidas avuille, mutta muuten ihan hyvä siis. Verkkasin aika paljon käynnissä aluksi ja ravit jätin vähän lyhyemmiksi. B hikosi taas vähän, joten kastelin hikikohdat taas sienellä. (:

Eilen, lauantaina menin vaan juoksuttamaan ponin kentälle, koska aikaa oli niukalti. B alkaa koko ajan toimimaan paremmin ja paremmin liinassa, eikä enää testaile aluksi. Se meni todella rentona ja tyytyväisenä koko ajan. Menin sitten lyhyiden loppukäyntien jälkeen nopeasti vaihtamaan suitset riimuun, kastelemaan ponin ja jätin suojat tallille. Sitten lähdimme vielä käpsyttelemään perälle kohti vihreää heinää. Käveltiin ensin pellolle viisi minuuttia, siellä annoin ponin syödä viisi minuuttia ja noin viisi takaisin. Tallilla enää harjattiin jalat hiekoista ja päästettiin poninen tarhaan syömään ja juomaan.


Ollaan ensi sunnuntaina menossa TRS:n koulukisoihin Niihamaan. Mennään helppo C, koska se tarvitaan alueluvan suorittamiseen. Jännittää kyllä ihan sikana, mutta kaippa se menee ihan hyvin. :)

tiistai 7. toukokuuta 2013

Kivitallin kisat + new style ~

Anteeksi, kun tämä postauksen kirjoittaminen venyi tällä tavalla. Aiemmin en vain yksinkertaisesti ehtinyt kirjoitella. Lisäsin tuonne alemmas nyt linkin ratavideoon, koska youtube ja blogger eivät nyt suostu tekemään yhteistyötä kanssani.


Lauantaina menin siis Karkkuun äidin kyydillä jo aikaisin. Odoteltiin Pepin kanssa Lauraa kuvailemaan ja mentiin sitten ensin kolmisteen riehumaan pelloille ja kuvailemaan kaikkea mahdollista. Sitten oli pakko raahautua ratsastamaan ponit. Mentiin ilman satulaa kentällä.

Kävelin suhteellisen pitkät alkukäynnit, joiden jälkeen työstelin ponia ihan vain käynnissä tehden kaikenlaisia käyntiharjoituksia. B tuntui tosi mukavalta koko ajan. Ratsastin siinä kaikki askellajit läpi, tehden välillä käyntiväistöjä ja pysähdyksiä. Käytiin perällä kävelemässä loppukäynnit ja otettiin siellä vähän lisää kuvia. (:



Mentiin juoksuttamaan vielä Piri kentälle ja otin sinne kameran mukaan. Sain paljon hienoja kuvia, mutta tässä nyt vain tämä yksi.


Sunnuntaina meillä oli paljon aikaa, ennen kuin minun ja Bertan luokat alkoi. Ponia taluteltiin melkeinpä koko aika ennen sitä. Bertta tuli siis yksin eri kopissa, koska Peppi meni kahdella ponilla, joten B ei mahtunut mukaan. Kotoa lähtiessä poni ei meinannut heti mennä vieraaseen koppiin yksin, mutta suostui kumminkin melkein heti menemään. Menin siis kaksi 80 cm rataa ja starttasin molemmissa ensimmäisenä kyseisestä korkeudesta.


Ensimmäisessä verkassa poni oli tosi säpäkkänä ja nousi pystyynkin siinä kerran. Ehdin verkata hyvin ponin lämpimäksi, hyppäsin 3-4 hyppyä. Radalla lähtömerkin kuuluessa B sitten tajusi että nyt mennään. Poni oli reipas ja itsekkin keskityin hyvin ja paikat menivät hyvin. Tiet tehtiin huolellisesti ja suht. lyhyesti, mutta näin jälkikäteen mietittynä olisi voinut tehdä lyhyemmätkin. Hyvin meni rata ja sijoituskin sieltä tuli! Oltiin siis 3. tuossa koko luokassa, missä oli siis kaksi korkeusvaihtoehtoa. Jesjes!

lempparikuvani.
kuinka vinossa ihminen voi olla?
"vähän" kaukaa.
Toinen verkka oli sitten heti ensimmäisen suorituksemme jälkeen melkeinpä. Käveltiin rata suht. nopeasti ja sitten kiipesinkin nopeasti kyytiin. Lämmittelin ponin vetreäksi ja hyppäsin hypyn tai pari ja sitten radalle. Taas poni kuumu heti lähtömerkin kuultuaan ja sitten mentiinkin aika reippaasti. Itse aloin sitten siinä sählätä, enkä keskittynyt paikkoihin kunnolla. Onneksi poni oli niin ihana ja pelasti kaikki hypyt, kunnes kuski kokosi itsensä ja alkoi keskittymään. Loppurata menikin sitten hyvin. Puhdas suoritus siitäkin tuli, mutta sijoituksille ei sitten enää päästy. Vähän itseä tietenkin jäi harmittamaan omat mokat, mutta minkäs teet.. Ensi kerralla paremmin, eiks niin?


huuuups!

Taluteltiin poneja vielä aika kauan, ennen kuin mentiin laittamaan ne pois. Heti kun ponit oli saatu kuntoon, lastattiin ne koppeihin. Tällä kertaa Bertta meni ihan ensi yrittämällä ihan nätisti suoraan sisään! Ai että, kun mulla on ihana poni! (:
Kotona kävin vähän taluttelemassa vielä Beetä tiellä ja sitten hoidin sen loppuun.
En saanut taaskaan laitettua ratavideota tähän normaalisti, joten tässä linkki siihen! :) 

likainen poni :s
Eilen, maanantaina juoksutin Bertan kentällä. Poni toimi hyvin ja juoksuttamisen jälkeen tehtiin vielä vähän maasta käsin juttuja. Ehkä se vähän alkoi jo toimimaan paremmin, en oikein osaa sanoa. :D

Tänään lähinnä läpiratsastin ponin kentällä. Alkukäyntien jälkeen tein erilaisia käyntiharjoituksia ponin herkistämiseksi, ne toimi ihan kivasti. Sitten ravailin vähän molempiin suuntiin ja poni oli tositosi hyvän tuntuinen ja rento! Laukatessa se pää sitten nousikin sieltä ylös, eikä enää meinannut laskeutua. Muutenkin poni oli vähän huono laukassa, en tiedä johtuuko sekin kuskista, voi olla.. Ravailin vielä molempiin suuntiin ja sitten menin kävelemään loppukäynnit maastoon vievälle tielle. B oli hikinen, joten kastelin hikikohdat sienellä ja kylmäsin jalkoja vedellä, ne kun olivat vähän nesteisemmät kuin normaalisti.


Tosiaan nyt tämä blogin ulkoasu saatiin vihdoin valmiiksi. Kisojen kuvasaldosta en löytänyt mielestäni sopivaa tuohon banneriin, joten turvauduin viime syksyn estekuvaan. Itse olen tositosi tyytyväinen lopputulokseen! (:
Mitä mieltä olette tästä, onnistuinko?

Kauhean pitkä tästä nyt tuli, toivottavasti jaksoitte lukea.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Hyvää vappua!

Toivottelen nyt siis kaikille lukijoille hyvät vaput ja kerron samalla ponin liikutuksista. (: Oon siis vieläkin ehkä vähän kipeä, mutta sen ei anneta häiritä ratsastusta! Buranan voimalla vaan.

Eilen vaan juoksuttelin ponin pellolla. Bertta oli jotenkin tosi rauhallinen ja totteli ihan hyvin. Se selvästi tykkää tuollaisesta vähän erilaisesta liikuntamuodosta. (:

Tänään lähdettiin Karkkuun kun olin syönyt ja vaihtanut vaatteet. Tallilla pakattiin kamat koppiin ja laiteltiin ponit kuntoon. Oli aika mukavasti aikaa ja ehdittiin lähtemään jopa 5 kokonaista minuuttia ennen, kuin oli pakko! Oujee! :D
Tällä kertaa päätin tosiaan kokeilla taas Berttaa ensin koppiin. Ensimmäinen yritys meni penkin alle, mutta seuraavan kerran olin päättäväisempi ja kaivoin taskustani porkkanan, joka paransi mahdollisuuksia. Ja siitä poni sitten meni traileriin! Tuosta noin! Olin tosi iloinen, että saatiin se edellä koppiin, ettei aina tarvitse kaikkialle kaveria.

Valmennuspaikassa laitettiin ponit ulkona kuntoon ja äiti lähti taluttelemaan Berttaa maneesiin. Laitoin itseni valmiiksi ja kiipesin selkään. Kävelin melko lyhyet alkukäynnit ja sitten aloin verkkailemaan ponia ravissa ja laukassa ympyröitä tehden. B tuntui ihan mukavalta, vähän hitaalta pohkeelle, mutta muuten ihan kivalta siis. Aloitettiin harjoitukset tulemalla kaarevaa linjaa laukassa, jossa oli molemmissa päissä puomit. Haimme pelkästään tasaista tempoa ja tarkkoja paikkoja. Tuo meni meiltä yllättävästi tosi hyvin!

tulimme tätä molemmista suunnista.
Sitten aloitettiin hyppääminen ristikosta, joka oli diagonaalilla. Sitä tulimme muutaman kerran ja taas haimme terävää ja tasaista laukkaa. B oli vieläkin vähän tahmeahko ja hidas pohkeelle, joten herättelemiseen meni aika kauan. Hypyt menivät hyvin, poni vaihtoi ihan kivasti esteen päällä ja jos ei, niin sain jälkeenpäin nätisti laukan vaihtumaan ravin kautta.



Sitten tulimme pikkuista rataa. Eli ensin tulimme tuon diagonaalin (este nostettiin pystyksi) ja siitä sitten tuon suhteutetun. Siinä muuntelimme askelia, pienemmillä esteillä tulimme 6 askeleella ja esteiden noustessa tultiin 5. Lopuksi tultiin pelkästään tuo suhteutettu vähän korkeampana. Meni hyvin paikat, kunhan itse maltoin odottaa ja ponin laukka pyöri terävästi, mutta en päästänyt ponia liian pitkäksi.


Laukkailin vielä puolipitkällä ohjalla kevyessä istunnassa muutamia ympyröitä. Sitten laskin raviin ja ravailin loppuravit kumpaankin suuntaan. B meni mukavan rentona ja pärski tyytyväisenä. Kävelin pitkään, sillä poni puuskutti aika paljon.
Sitten poneilta varusteet pois, kuljetuskuntoon ja koppiin.
Kotona kävin taluttelemassa vielä Bertan pellon ympäri ja linimenttasin jalat.

Kuvista vielä selvennykseksi; A=alku L=loppu :D


sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Viikon liikutukset ~

Olenpas säälittävä bloggaaja.. taas on kulunut hirveän pitkä aika viimeisestä postauksesta.
Ponin kanssa ollaan jo palailtu normaaliin liikutukseen ja on mennyt kyllä tosi hyvin! :) En jaksa nyt selitellä paljoa, joten kirjoitan lyhyesti ja ytimekkäästi!



Viime maanantaina läpiratsastin Bertan kentällä. B oli tosi kiva ja tuntui kivan rennolta. Lähinnä siis taivuttelin, jos paikat olisivat olleet vielä vähän arat hieronnan jäljiltä.

Tiistaina sitten hyppäsin ekaa kertaa saikun jälkeen. Tulin pientä 45 cm sarjaa molemmista suunnista ja lisäksi tein yhden yksittäisen ristikon, jota tulin myös n. 50 cm. Lopuksi ylitettiin kerran 70 cm pysty ja meni hyvin. Poni selvästi nautti ja meni tosi kivasti.

Keskiviikkona menin taas Bertalla kentällä. Tein paljon kokoamisia ja lisäyksiä, niiden avulla poni tuli herkemmäksi. Tein paljon voltteja ja ympyröitä. B meni kivasti pyöreänä ja rentona melkeinpä koko tunnin. Jäi tosi hyvä fiilis! Poni oli hikinen ratsastuksen jälkeen, oli sen verran rankka treeni. Kävelin lopuksi puoli tuntia, että B palautui.

Torstaina juoksutin Bertan pellolla ensimmäistä kertaa itse. Poni toimi ihan hyvin, vaikka ensin vähän yrittikin laistaa työn teosta. Pyöritin sitä liinassa puoli tuntia, ensimmäinen laukka vähän venyi, kun poni halusi laukata koko ajan enemmän ja tuli sieltä muutama pukkikin :D. Kävelin taas n. puoli tuntia, että hengitys tasaantui ja poni muutenkin palautui.

Perjantaina oli Nannan estetunti kotikentällä. Tehtiin rataharjoituksia ja aluksi verkkailtiin melko vapaasti. B selvästi nautti, oli tosi rento ja muutenkin tyytyväisen oloinen. Meni ihan hyvin tunti. (:

Eilen lauantaina menin kevyesti ilman satulaa. Poni oli kivan tuntuinen ja meni ihan hyvin. Tein paljon ympyröitä ja voltteja. Lopuksi käytiin kävelemässä perällä.

Tänään menin koulua kentällä. Tein taas paljon kokoamisia tunnilla. Poni toimi tosi kivasti ja oli rentona. Itseenikin olen tyytyväinen, huomaan kehitystä itsekin istunnassani. B oli taas vähän hikinen. (:


Tällä viikolla on siis mennyt tosi hyvin joka päivä *koputtaa puuta*. Huomaan jotenkin paljon kehitystä viime viikkoon ja Been mahakin on pienentynyt mukavasti! ;) Tiistaina on luvassa taas Jari Sneckin estevalmennus. (: