Mukkelis makkelis ~

Kirjoitin tämän siis viime viikolla lauantaina, mutta ehdin nyt vasta koneelle, joten postaus tulee vähän myöhässä.

Olin tänään sitten vaihteeksi Buubella tunnilla. Oli tosi kiva päästä vähän isomman ponin selkään, tuntui paljon turvallisemmalta heti! En oo pitkään aikaan mennyt Bo:lla, vuokrauksen päätyttyä kerran tai pari.

esteet olivat ristikoita melkein koko ajan.

Verkkailtiin vähän heppoja ravissa ennen kuin Nanna ehti paikalle. Bo oli tosi jäykkä molempiin suuntiin eikä kääntynyt helposti. Sitten otettiin muutamat nostot molempiin suuntiin. Poni innostui ja oikoi kamalasti parissa kohtaa ja oli vielä tosi jäykkä molempiin suuntiin. Sitten tultiin tuo linja puomeina ravissa, väliin tuli käyntiinsiirtyminen ja toisella pitkällä sivulla loiva kiemuraura esteen sisäpuolelta. Buube alkoi pikkuhiljaa pehmetä ja kuuntelemaan oikealle asetusta. Toinen suunta oli vielä ihan kova ja sitten oikealle asetus alkoi mennä liioitteluksi ja poni heitti vasemman lavan ulos.

Sitten alettiin tuleen erilaisillna kääntöharjoituksilla noita kaikkia esteitä yksittäin ja ratanakin. Buube meni ihan kivasti, vauhti vaan kiihtyi aina tosi paljon, jonka takia käännökset venyivät. Sitten kerran eivät enää hokit pitäneetkään, kun Buube lähti kunnolla kaahottamaan ja piti kääntää vielä ympyrälle. Sisätakajalka luiskahti, poni kaatui kyljelleen ja minä lensin nätillä kuperkeikalla pois selästä. Itseäni ei sattunut yhtään eikä poniinkaan onneksi. Sitten menin vielä saman ravissa, eri radan laukassa ja pari kertaa tuon linjan ihan yksistään laukassa. Sitten ravailtiin loppuverkkoja. Ensin poni ei yhtään malttanut rentoutua tai ravata rauhassa, mutta sitten kun sain itseni rauhottumaan ja avut kuntoon, poni ravasi tosi kivasti rentona ja rauhassa. Sitten kävelin loppukäyntejä pitkin ohjin kentällä. Äiti kävi vielä hakemassa Bertan tarhasta ja käytiin vielä kylällä päin kävelemässä. Tunnista jäi tosi kiva fiilis, vaikka ensimmäinen kaatuminenkin koettiin. Bo oli tosi jäykkä siis toiseen suuntaan, muutenkin tosi vino ja toispuoleinen. Hieno poni silti!♥

Ymmärtämisen vaikeutta ~

Kirjoitin tän jo tiistaina koulussa tekstiilityöntunnilla, mutta nyt sain yhteyden toimimaan ja kuvat, niin julkaisen nyt vasta. En muita kuvia viitsinyt laittaa, kun en ollut ihan edustavin mahdollinen ja rajaus huononsi laatua niin paljon, ettei saanut kunnolla selvää. Mutta siis tuollainen poni kyseessä, jos kaikki eivät sitä vielä tienneet.

Oon ollut tässä lähiaikoina tositosi epäaktiivinen bloggaamisen saralla. Tämä kaikki johtunee siitä, kun Bertan kanssa vieläkin vain käyntiä mennään talutellen ja Amorin kanssa ei ole alkanut vielä tosiaankaan sujumaan. En ole saanut siis mitään intoa kirjoittaa sellaisesta.

Amorin selässä oon ollut nyt yhteensä kolme kertaa Bertan saikun aikana. Ekalla kerralla, milloin minun pitikin kirjoitella heti tänne, menin pellolla ihan pikkuisen. Kävelin vaan, tein joitakin voltteja ja pysähdyksiä. Jotkin pätkät meni edes siedettävästi; poni pysähtyi nätisti ja suht. nopeasti avuista.

Toisella kerralla menin vähän yksinäni kentällä. Poni oli tosi hienosti kuntoonlaitossa, kunhan itse pysyin rauhallisena! Lotta meni pellolle Buuben kanssa, joten mentiin Ampen kanssa kentälle kaksin. Selkäännousussa meni taas oma aikansa. Sitten kävelin pitkin ohjin alkukäyntejä, jonka jälkeen otin ohjat käteen ja tein taas joitakin voltteja ja pysähdyksiä. A toimi ihan kivasti, kunhan itse pysyin rauhallisena ja tasaisena. Sitten otin pieniä ravipätkiä, nekin meni ihan kivasti! Mutta sitten kun aloin lisäämään pituutta, poni jännittyi ja vauhti kiihtyi. Siinä sitten vähän neuvoteltiin ja tein pysähdyksiä, mutta eivät toimineet oikein enää. Sitten tuli yksi ihan ok ja annoin pitkät ohjat.

Toissapäivänä menin kolmannen kerran ponilla ja todella lyhyellä varoitusajalla mentiin tunnille. Käveltiin alkukäynnit, joiden jälkeen alettiin tekemään voltteja. Poni oli tosi kiva, asettuikin jo hienosti! Mutta sitten otettiin jo ravia. Alku meni ihan kivasti, mutta pikkuhiljaa huononi. En osaa asettua ponin tasolle, enkä osaa kuunnella sitä vielä. Melkein ainoa asia joita tästä eteenpäin ajattelin, oli ikävä Bertan selkään. Miten tää menis Bertan kaa? Miten mun sitä pitäis tässä ratsastaa? Mä haluun Bertan kaa tähän. Sitten en pysynytkään enää rauhallisena ja yksinkertaisena, joten meno alkoi huononemaan. Suoraan meneminen ei onnistunut, eikä oikein mikään sitten. Aika kauan pitelin itkua ja sitten juteltiin vähän Nannan kanssa. "En mä yhtään pysty kontrolloimaan tätä!" Sitten Nanna sanoikin mulle joitain juttuja; pysäytäppäs se pitkin ohjin. Poni pysähtyi hienosti. Käännä se tohon pituushalkasijalle. Poni kääntyi hyvin. Ja sitte suoraan. Amori kulki suht. suoraan rentona. Tee voltti tohon tötterön ympärille. Poni meni kivan voltin. Pysäytä uudestaan. A pysähtyi. Kaikki oli siis kiinni musta. Olin tossa rauhallinen ja se kuunteli mua! Mutta ravi on niin iso juttu vielä. Sitten juteltiin taas, enkä enää pystynytkään pidättelemään kyyneliä. Siinä sitten vollotin ja Nanna vaan halas ja puhui mulle järkeviä. Kävelytin ponin maasta käsin.

Kotimatkalla puhuttiin tästä asiasta äidin kanssa. En mä sen takia itkenyt, että mulla meni Amoriin hermo, ei. Mulla vaan on niin kova ikävä Berttaa ja tää tilanne on niin kauhee. Mun käy sitä ihan kauheesti sääliks. Se poni tulee hulluks, se vetää nytkin vaikka mitä pukkeja ja pystyynhyppimistä talutuksessa. Se vihaa tätä. Ja niin mäkin. Se on tosi ihana asia että saan mennä Ampella ja tekee tosi hyvää varmasti sitten kun ajattelee jälkeenpäin. Mutta se on silti semmonen pakonomainen asia, B on saikulla eikä sillä voi ratsastaa. Mun "pitää" ratsastaa Amorilla. Se on jotenkin tosi iso kynnys mulle. Mutta asia on näin ja mä tarvin oikeesti aikaa siihen, että mä pääsen kunnolla siihen ajatukseen että kyl tää tästä. Ja siihen, et mä saan ajatukseni yksinkertasiks Ampen vaatimalla tavalla ja muutenkin samalle aaltopituudelle sen kanssa.

Tästä tuli taas tämmöinen romaanipostaus, mutta haluan nyt ainakin jakaa ajatuksiani tänne, että ymmärrätte mun tekoja ja tunteita. En taaskaan oikolukenut tätä!

Life is ups and downs..

En oo ehtinyt kirjottaan tätä postausta kun vasta nyt. Koitan silti selittää tän ajatuksella ja silleen syvällisesti, koska oon jo saanut miettiä asiaa ja muutenkin kaikkia maailman asioita rauhassa.

Keskiviikkona eläinlääkäri tosiaan tuli ultraamaan Bertan jalan. Poni seiso superhienosti ultrauksen ajan! Vähän varmaan ihmetytti ponia.. Ja melkeinpä heti selvisi että ponilla on hankkari. Jalka kipsattiin ja prosenteiksi sanottiin jopa noin 40 %. Lisäksi kuultiin, että Bertasta ei enää hyppyhevosta tule. Toi viimenen tuli kun potkuna mahaan. Pidin kumminkin itteni kasassa siinä, ihan vaan sen takia että poni pysyy rauhassa ja muutenkin oisin vähän ammattimaisempi (tosi tyhmältä kuulosti toi vika). Jalka olisi siis pitänyt kuulemma kipsata ihan alussa jo, koska nyt se oli jo pahentunut paljon. Toi oli ehkä se toisiks kauhein asia. Olin kumminkin ratsastanut kaks kertaa melkein normaalisti ja B oli saanut yhdellä talutuslenkillä kauhean sätkyn junasta.
Tunsin itteni tosi kamalaks, vastuuttomaks ja ymmärtämättömäks ihmiseks. Se oli ihan kauheeta ajatella, että kuinka paljon poniin on voinut sattua.. Kun katoinkin ponia niin mulla kävi kauheesti sitä sääliks. Niinku että miks just me, miks just Bertta ja miks me ei tajuttu.. Mutta asia nyt vaan meni noin ja se satutti myöntää.
En oo vieläkään tajunnut kokonaan että Bertan hypyt saatto loppua tohon lopullisesti. Se tuntuu vaan ihan mahdottomalta ajatukselta. Esteponin, joka ei rakasta mitään yhtä paljon kun hyppäämistä, hyppäämiset päättyy kuin seinään.

Kun eläinlääkäri oli lähtenyt, ekana soitin äidille uutiset ja en pystyny muuta kun vaan itkeen. Seuraavana oli kaikki kaverit ja vikana iskä. Kotona kerroin siskollekin. Se tuntuu vielä niin kamalalta ja lopulliselta, etten mä vaan pysty ajatteleen sitä.
Nyt mulla on jo kumminki parempi olo jo. Sentään poni jää henkiin, se on kaikista tärkeintä! Toi juttu sai mut miettiin kuitenkin ihan kauheesti asioita ja mä päätin, että mä en enää koskaan, en koskaan, kohtele ketään hevosta samanlailla, kun joskus mä kohtelin Berttaa jos meni vaan hermo. Muutenkin asiat meni tärkeysjärjestykseen ihan kunnolla.
Haluan olla toiveikas, viimeks kun Bertalla meni se toinen etunen vanhassa kodissa, sanottiin siitä samaa. "Ei tuu hyppään enää koskaan" . Silti sillä on hypätty ja se on voinut tosi hyvin. Mutta en halua olla liian toiveikas, muuten totuus satuttaa vielä enemmän.

Mä toivon, että sain tohon niitä mun tunteita kirjotettua selkeesti esiin ja muutenkin tekstistä lukukelpoista. En siis enää oikolukenut tota. Välillä meinaan mun ajatukset on niin sekaisin ja niin nopeesti vaihtuvia, että en osaa tuoda niitä kunnolla esille tekstinä. Toivottavasti kuitenkin tajuatte.

Bertta on ollut tosi kiukkunen nyt. Sitä turhauttaa tää kaikki seisominen ja yksin oleminen. Se on tosi kauheeta kattoo kun ei voi oikein auttaa. Nyt aletaan kuitenkin mahdollisuuksien mukaan ottaan joku poni mahdollisimman usein mukaan kävelylenkille, että Bertan ei tarvitsis olla aina yksin.

Mulla on tänään edessä ensimmäinen kerta Amorilla. Mua jännittää tosi paljon, koska en oo ratsastanut kunnolla moneen viikkoon ja poni on niin herkkä. Mutta toivottavasti menee hyvin. Kirjoittelen tänään tai huomenna sitten siitä.

Ultra ja ainakin väliaikainen ulkoasu !

Nyt kun saavuit blogiin, varmaan huomasit jo tyystin erilaisen ulkoasun. Päädyin noin yksinkertaiseen banneriin, joka itseasiassa sai alkunsa ihan kokeilusta. Mitä mieltä olette, onko tuo ihan hölmö? Tein myös toisen, mutta se on todella paljon viime bannerin näköinen, se löytyy tuosta alta. Kumpi on mielestänne parempi?

mielestäni tämäkin on tosi kiva, saattaa olla että pidän näitä molempia nyt jonkun aikaa ainakin jossain kohtaa.

Nyt sitten itse kuulumisiin. Huomenna on tulossa eläinlääkäri ultraamaan tuon ponin etusen, että saadaan vihdoin tarkka tieto tilanteesta ja ohjeet jatkoa varten. Poni on kyllä jo tosi turhautunut tuohon tarhailuun ja pelkkään käpsyttelyyn. Käy kyllä totisesti toista sääliksi. Kerron sitten heti raportin jalasta kun ehdin!

Päiväkävelyillä ponin kanssa ~

Tämä viikko on mennyt pelkästään talutellessa ponia tietä pitkin. Torstaina kävi meitä pitkästä aikaa tapaamassa eläinlääkäri, joka sanoi melkein suoralta seisomalta että jalassa on tosiaan hankkari eli hankosidevamma. Ja siis jos ponilla nyt kyseinen vamma on, niin toipuminen kestää puolesta vuodesta vuoteen. Ell antoi ohjeiksi ponin pelkän taluttelun kovalla pohjalla tietä pitkin mahd. tasaisella. Lisäksi B joutui eristyksiin pieneen sairastarhaan kovalle pohjalle yksinään. Voi pientä ponia :(

Nyt ollaan jo sitten mietitty saikun ja toipumisen ajaksi itselleni ratsastusmahdollisuuksia. Tuija jo lupasikin, että saan liikutella Amoria. Tosi kiva juttu, että ei ihan toimettomana tarvitse pitkää aikaa olla!

Oltiin kuvailemassa eilen kävelylenkillä, joten uutta ulkoasua koitan tässä pikkuhiljaa tehdä ja muutenkin kehittää blogia paremmaksi.

2014 !

Hyvää Uutta Vuotta kaikille lukijoille tasapuolisesti! 

Eilen olin ihan kotona äidin, iskän ja parin tutun kanssa. Syötiin, pelattiin korttia ja tietenkin käytiin ampumassa raketteja. Sain ensimmäistä kertaa koskaan oikeasti hyviä kuvia raketeista, ennen en ole osannut säätää valotusaikaa jne. joten kuvat eivät ole onnistuneet. Mitä mieltä te olette kuvista? 

mielestäni kaksi parasta otosta.

Uusi vuosi, uudet kujeet.. Noh, enpä kauheasti voi kehua tämän vuoden alkua. Nimittäin tänään oltiin menossa estetunnille, mutta Bertan jalka oli huono. Maanantaina ratsastin vain huolellisesti askellajit läpi ja eilen käytiin kunnon maastolenkki. Ja nyt kyllä nähtiin, että ei se jalka ihan oikeasti vielä ollut kunnossa. Katseltiin siinä aikamme tallin pihassa ja arvellaan, että siinä jonkin näköinen jännevamma on.

Laitettiin ponille kamat ja menin kentälle, tiedettiin siis jo etten kyllä ainakaan hyppää. Kysyttiin Nannan mielipidettä ja päätettiin ainakin verkkailla. Käynnissä meni ihan ok, poni oli jotenkin vaan tosi vino koko ajan.. Sitten ravailtiin ja ohjat tuntumalla meni ihan ok, mutta tuntui ehkä vähän jotenkin oudolta. Annoin enemmän ohjaa ja käskin eteenpäin ponia. Kulmissa sitten näkyikin, että B vähän ontui. Ei paljoa, mutta silti oli epäpuhdas. Sen jälkeen teinkin vaan käynnissä pysähdyksiä, avoja ja väistöjä ja menin pellolle pois tieltä kävelemään loppukäynnit pitkin ohjin.

Huomenna Tuija soittaa eläinlääkärille ja saa nähdä, että lähdemmekö johonkin klinikalle ultraamaan jalan, sillä siinä olevaa "pattia" ei varmaan muuten pysty tutkimaan.

Että sellaista tänään. Toivotaan tosissaan, että poni tervehtyisi ja päästäisiin taas menemään kunnolla. Harmittaa kyllä tosi paljon, kun en pitkään aikaan ole päässyt hyppäämään eikä poni ole ollut terve.