Näytetään tekstit, joissa on tunniste amor. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste amor. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Loma !

Heippa pitkästä aikaa!

Meillä alkoi nyt siis lauantaina pitkään odotettu kesäloma. Sen myötä palailenkin sitten tänne blogin puolelle, sillä arkena en yksinkertaisesti löytänyt aikaa ja/tai kiinnostusta postailuun.
Tänä "hiljaiselon" aikana on tapahtunut paljon kaikkea. Kerron tässä postauksessa ihan yleisesti kuulumisia ja myös Amorista.

Mun todistus oli hyvä, keskiarvo nousi hieman viime todistuksesta. Musta ei oikein tunnu vielä ihan oikeasti kesälomalta, mutta ehkä sen alkaa nyt tässä pikkuhiljaa tajuamaan.
Huomenna on mahdollisesti tulossa erittäin suuri muutos mun elämään, sillä saan ajoluvan, jos pääsen käsittelykokeesta läpi. Mopokorttijutut ovat vähän venahtaneet, sillä täytin jo maaliskuussa 15. Mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan, eikös niin?

Mitä Amoriin tulee, niin lopetin sen vuokraamisen nyt vähän aika sitten.

Amorin kanssa olimme kuitenkin vielä toisissa yhteisissä kisoissamme Niihamassa. Menimme luokat 70 cm ja 80 cm. Poni meni tosi mukavasti, lujaa paineltiin kyllä! 70 cm tuli puhdas rata, joten saimme siitä punavalkoisen ruusukkeen. 80 cm meni muuten hyvin, mutta jotkin paikat menivät erittäin pohjaan. Siitä syystä tulikin yksi puomi alas, mutta muuten olimme tositosi tyytyväisiä pikkuiseen! Sillä olihan tuo ensimmäinen 80 cm kisoissa!

Bertan kanssa on mennyt hyvin. Olemme alkaneet ravailemaan melkolailla normaalisti, laukkaa alamme ottamaan mukaan pian. Aluksi ponin lavat olivat jumissa, mutta sain itse ne hierottua paremmaksi, joten ponikin alkoi liikkumaan puhtaasti. B on rauhoittunut nyt melkoisesti liikunnan lisäännyttyä ja huomenna poni pääseekin Lissyn kanssa pienelle laitumelle vihreälle. Isolle laitumelle ei uskalleta ponia päästää, sillä riehuminen ja ojat eivät ole kovin turvallisia, kun ei vielä olla aivan selvillä vesillä tuosta jännevammasta.

Eli lyhyesti sanottuna, mulle kuuluu hyvää. (: Palaillaan pian!

viime kesältä..

lauantai 3. toukokuuta 2014

Kisapostausta pitkästä aikaa ~

Teksti on kirjoitettu jo aikoja sitten, kisojen jälkeisenä tiistaina, mutta nyt vasta ehdin laittamaan nuo pari kuvaa tähän koneelle ja tulla julkaisemaan teille tämän postauksen. Tämä on siis erittäin paljon myöhässä, kisat olivat jo 20.4.

Eli kuten viime postauksessa sanoinkin, meillä oli Amorin kanssa ensimmäiset yhteiset kisat sunnuntaina. Oltiin siis Kiviniityssä hyppäämässä 60 cm ja 70 cm radat.

Aamu oli jotain niin kaaosmaista ihan rehellisesti. Kotona Amppe pääsi multa kerran irti ja kaikki hepat oli ihan pörheenä koko ajan. Vitsit, kun Ampesta ois saanut mageita kuvia! Se näytti ihan joltain arabiorilta! :D
Amppe tuli koppiin yksin, se meni niiin hienosti sisään! Ihana poika! Vähän kyllä jännitti uudessa pimeämmässä kopissa, mutta päästiin hienosti kyllä kisapaikalle.

lähtövalmiina.

Siellä sitten laittelin Amorin kuntoon ilmoittautumisen jälkeen. Äiti piti sitä paikallaan, eikä ollut ihan yhtä helppo homma, kuin Bertan kanssa. Saatiin poni kuitenkin kuntoon ja puin itsekin kamat päälle. Sitten käveltiinkin kentän läheisyyteen ja odoteltiin, että mun ensimmäisen luokan radankävely alkoi. Käveltiin rata, jossa oli siis 7 estettä, arvostelu oli A.1.0. Rata oli superkiva, viimeinen este oli kapea pysty, jonka arvasin aiheuttavan hieman ongelmia.

Sitten kapusin ponin selkään. Se oli jo kävellyt hyvin äidin kanssa. Menin verkkaamaan ja luokan alkaessa nostin ravin. Amori tuntui heti ihan tosi hyvältä! Se ravasi rennosti ja rauhassa pitkää ravia. Oli tosi hyvä fiilis! Kun olin mielestäni ravannut tarpeeksi, otin pari ravilähestymistä pystylle. Ensimmäisessä lähestymisessä Amor ei oikein tajunnut, että oli este tulossa ja ravi hiipui. Hypystä tuli vähän räpellys, eli heti uudestaan. Nyt sain Ampen terävämmäksi ja heti tuli parempi hyppy. Sitten tulin okserille ravilähestymisen, laitoin ponia eteenpäin ja esteeltä nousi hyvä laukka. Siitä jatkoin suoraan vielä yhden hypyn samalle okserille. Sekin meni hyvin, joten annoin ponin kävellä hetken.

Sitten päästiinkin jo radalle valmistautumaan, poni ei kyttäillyt onneksi mitään ja muutenkin oli hyvä fiilis koko jutusta. Lähtömerkin saatuamme sitten nostin ravin ja lähdettiin ensimmäiselle esteelle. Siinä pieni epäröinti, mutta hienosti mentiin yli. Sen jälkeen minulta lähti jalustin ja olin hetken pulassa kun yritin sitä saada takaisin jalkaan. Onneksi sain ennen kakkosestettä ja päästiin jatkamaan loppurata rauhassa. Koko loppurata oli superhyvä! Mentiin se hyvässä tempossa ja poni laukkasi tosi rauhallista hyvää laukkaa. Viimeinen este, eli juuri se kapea pysty oli kuin olikin hieman ongelmallinen. Poni vähän ihmetteli sitä, meinasi mennä ohi mutta sain sen käännettyä ajoissa, mutta paikka oli jo liian lähellä, joten A pysähtyi siihen. Laitoin pohkeet kiinni ja päästiin yli ilman puomia. Poni ei siis astunut yhtään taaksepäin, joten saatiin puhdas rata! Olin supertyytyväinen poniin!

Ravailin vähän ja menin sitten kävelemään. Palkintojenjaossa saatiin ruusukkeet ja pari tavaraa. Poneille tuli myös palkintoporkkana. A oli tyytyväinen palkintoonsa :D

70 cm:n radassa oli 8 estettä, arvostelu oli jälleen A.1.0. Rata ei ollut muuttunut paljoakaan, viimeisenä oli kaareva linja, mutta en uskonut sen aiheuttavan paljoakaan ongelmia, jos ensimmäiselle tulisi hyvä hyppy. Radankävelyn jälkeen taas hyppäsin ponin selkään. Tein alun samalla tavalla, kuin ensimmäisenkin verkan. Ensin vain ravailin ja vaihtelin tempoa. Sitten annoin ponille ohjaa ja laitoin eteenpäin. Sieltä nousi tosi hienosti rauhallinen sujuva laukka! Laukattiin hetki ja sitten siirryttiin sujuvasti raviin. Sitten tehtiin pari ravilähestymistä esteille ja jatkettiin laukassa uudestaan, jos sellainen sieltä nousi.

Radalle mentiin taas hyvillä fiiliksillä, vaikka esteet nousivatkin. Lähtömerkin saatuamme lähdettiin taas ravissa sisään. Tällä kertaa pidin painon jalustimilla, joten jalustinkin pysyi jalassa. :D Kolmosesteelle tuli paikka vähän lähelle, mutta silti nelosen paikka oli hyvä. Seuraavana oli sarja, jonka väli vähän jännitti, mutta poni laukkasi hyvää isoa laukkaa ja paikat osui hyvin, joten sekin meni superhienosti! Seiskalle tuli varsinainen jänisloikka, kun en nähnyt paikkaa ja otin kiinni liian myöhään. Kasi tuli myös vähän lähelle, mutta poni pääsi yli ilman puomia. Oltiin tosi tyytyväisiä!

Taas tuli siis puhdas rata ja tällä kertaa mentiin ihan ponin kanssa palkintojenjakoon. Kunniakierros meni paremmin kuin kotona, tällä kertaa ei hypätty ohimennen estettä. Poni sai paaaljon taputuksia ja ihailuja taas komeasta ulkomuodostaan.


Sitten kun poni oli tarpeeksi kävellyt, menimme ottamaan siltä varusteet pois ja lähdettiin kotiin. Siellä hoidettiin poni hyvin ja sen jälkeen se pääsi loppupäiväksi ansaitusti tarhaan.

Äiti otti videot radoista, joten niitä pyrin mahd. pian tänne saamaan. Blogi on nyt ollut melkoisella hiljaiselolla, mutta heti kun koulujutut ja muut tuollaiset asiat rauhoittuvat, alan taas postailemaan useammin!

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kevätkuulumisia ~

Nyt on taas aika paljon kerrottavaa, kun viime postauksesta on jälleen vierähtänyt pitkä aika. Pääsiäinenkin on jo nyt, aika kuluu hirvittävän nopeasti! Meillä kotona ei ole oikeastaan merkkiäkään nyt pääsiäisestä, lukuun ottamatta paria virpojien antamaa virpomisvitsaa.

Nyt kuitenkin niihin kuulumisiin. Bertta täytti tuossa 14. päivä 19 vuotta! Emme kyllä juhlistaneet sitä erikoisemmin, hahah. On se vaan jo aika iäkäs mamma, mutta kuitenkin vielä niin vekkuli tapaus :D Kerran olen selässä käynyt, ihan vähän vain käyntiä kentällä, tein parit pysähdykset ja voltit ja lopetin siihen, ettei jalka rasitu melko pehmeän pohjan takia. Poni käyttäytyi hienosti! B tuntui tosi oudolta ja isolta pikkuisen Amorin jälkeen! Jalka lämpeni vähän, mutta ei hälyttävästi. Muuten on mennyt ihan hyvin, ollaan kävelty ihan maasta käsin teitä pitkin ja jalka on ollut ihan ok.


Amorin kanssa ollaan ehditty hyppäämään pariin otteeseen ja menty jälleen kerran ääripäästä toiseen. Viime viikolla hyppäsimme rataa ihan keskenämme kentällä, menimme ns. "harjoituskisaa", eli verkkasimme samalla tavalla kuin kisassa ja menimme rataa. Poni oli erittäin energinen alussa, kiirehti paljon ja jouduin pidättämään tosi paljon. Kuitenkin, kun päästiin radalle, poni alkoi menemään rauhallisemmin ja laukkasi rauhassa esteiden välissä. Laura otti pari videopätkääkin, joten muokkailen niitä tässä kun ehdin.

Seuraavana päivänä menin vähän kentällä. Poni pelkäsi uusia aitavirityksiä ihan kamalasti, oli ihan pinkeänä raukkaparka. Päätin sitten, että en hae mitään muuta, kuin että poni voi kävellä kentän ympäri ilman että jännittyy ja kyttäilee laidoille. Aina, kun poni kyttäili sivulle ja väisti sisälle, tein siihen paikalle voltin niin, että menimme heti uudestaan paikalta. Tein tätä jonkin aikaa, että sain ponin rentoutumaan. Amor alkoi menemään tosi rennosti ja kulki nätisti. Se ei enää katsellut laitoja ja meni siitä mistä halusin, joten lopetin siihen. Menimme perälle kävelemään loppukäyntejä pieneen ylämäkeen, joka ensin käveltiin ylös ja sen jälkeen ravattiin kerran. A pelkäsi yhtä kaatunutta puuta ihan kamalasti, mutta uskalsi hienosti mennä siitä ohi. Sitten käveltiin vielä hetki ja mentiin tallille.

Tiistaina menin kentällä ihan läpiratsastaen ponin. Ensin ei mennyt kovinkaan hyvin. Tein kääntöharjoituksia ja pysähdyksiä käynnissä ja kokeilin vähän harjoitusravia. Siitä ravista ei tullut mitään muuta kuin tikitystä pää ylhäällä. Kävelin hetken että sain itseni kuntoon ja sitten ravattiinkin ihan keventäen. Siinä poni alkoi liikkua hienosti isoa askelta ja rennosti. Toi ravi oli tosi hyvän tuntuista. Sen jälkeen laukattiin molempiin suuntiin muutama ympyrä. Siinä A kyllä noston jälkeen kiihdytti, mutta hetken päästä laukattiin jo melko rauhallista vauhtia. Laukkojen jälkeen ravailtiin molempiin suuntiin.

Keskiviikkona meillä oli Nannan estetunti. Aluksi meno vaikutti ihan semmoiselta tyydyttävältä, poni meni aika reippaasti mutta ei kaahottanut hirveästi. Sitten tultiinkin erilaisia tehtäviä ja niissä Amor sai sitten kunnon vaihteen päälle ja meno oli aika hurjaa taas. Kuitenkin lopuksi, kun hyppäsimme rataam, poni alkoi taas hieman rauhoittua. Lopuksi hypättiin muuten yksi 85-90 pysty ihan hienosti yli. Sitten ravailimme loppuraveja tehden paljon taivuttelua. Siinä poni yritti kiihdytellä, mutta sain kuitenkin ravaamaan tosi nätisti ja rauhassa.

Torstaina vaan juoksutin ponin pikaisesti kentällä.


Huomenna on Amorin kanssa luvassa ihan ensimmäiset yhteiset kisat. Mennään siis Kiviniityn seurakisoissa 60 cm ja 70 cm luokat. Vähän jännittää, että miten menee ja saanko ponin meneen rauhassa, mutta kokemustahan tuokin on!
Kauhean pitkä postaus tuli, mutta noita kertoja nyt kertyi ja jotenkin tuli niin paljon kerrottavaa, toivottavasti jaksoitte lukea!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Monipuoliset kuulumiset ~

Huh, nyt on taas vierähtänyt melko pitkä aika viime postauksesta ja sinä aikana on tapahtunut melkoisesti.


Bertan kanssa toipuminen on sujunut melkoisen hyvin, jalka on ollut melkeinpä koko ajan viileä ja kuiva. Joitakin yksittäisiä lämpöilyjä on ollut, mutta ehkä tämä tästä! :)


Amorin kanssa on mennyt aivan ääripäästä toiseen. Olimme Annin estevalkussa Kiviniityssä viikko sitten ja se meni lyhyesti sanottuna surkeasti. Poni oli aivan järjettömän kuuma, jännittynyt ja villi. Amor vain siis kiihtyi ja kiihtyi ja mentiin kyllä ihan vaarallisen lujaa joissakin kohdissa. Loppua kohti parani aika paljon, mutta silti valmennus meni huonosti. Siitä jäi vähän paha maku suuhun.

Siitä seuraavana päivänä meillä olikin rauhoittumispäivä. Menin Ampella kentällä melkein koko ajan käyntiä, vähän otin ravia mukaan. Tein puomien välissä ensin pysähdyksiä ja sen jälkeen liioiteltuja puolipidätteitä, että poni jäi odottamaan. Parissa kohtaa piti neuvotella, että nyt pysähdyksessä oikeasti jäädään paikalleen, mutta muuten poni toimi tosi hienosti! Oli ihan rauhassa ja kulki tosi nätisti. Parit ravipätkät otin ja nekin mentiin melko rauhallista, letkeää ja pitkää ravia. Olin tosi tyytyväinen tähän edellisen päivän jälkeen.

Sitten viime keskiviikkona meillä oli Nannan estetunti kotikentällä. Tallinpihalla itselläni oli hermot kireällä mutta kun päästiin ratsastamaan, kaikki vain alkoi luistaa hyvin. Verkkasimme puomeilla ensin käynnissä ja sitten ravissa. Poni oli energinen, mutta ei kiirehtinyt ja malttoi hienosti. Sitten laukkasimme ympyrällä. Amor nosti aika hyvin laukat ja ei lähtenyt mitenkään pahasti kiihdyttelemään. Sitten aloitettiin hyppääminen. Tultiin muistaakseni melkein aina ravissa sisään tehtävissä ja sitten poni sai itse jatkaa laukassa, jos siltä tuntui. Heti alusta asti meni ihan tosi hyvin. Mentiin lopuksi ihan kunnon rata ja ai että kun poni oli super!! Laukkasi tosi rauhassa, ja jos nyt vauhti kiihtyi, rauhottui nopeasti. Sitten loppuraveissakin poni liikkui tosi kivasti, vaikka pieniä kiihdyttelyjä tulikin. Oltiin niiiiin tyytyväisiä tohon tuntiin! Olin yhtä hymyä koko loppuillan.

Pääsin viime viikonloppuna myös Buuben selkään pitkästä aikaa. Käytiin Jyrävuorella Pepin kanssa iltamaastolla vähän päästelemässä höyryjä poneilta. Oli tosi kivaa ja paha mieli hävisi samantien! :)

Eilen olimme tyttöporukalla Hevomessuilla. Näin paljon tuttuja ja oli tosi kiva päivä! Näytöksistä katsoimme mm. Elmon kenttäratsastusklinikan ja 120 cm esteluokan. Pääsimme myös Elmon kanssa yhteiskuvaan! Itse en ostanut yhtään mitään, paitsi ruokaa tietenkin! :D


Vielä lopuksi kerron, että tänään minulla ja Bertalla tuli puolitoista vuotta yhteistä taivalta täyteen! Aika menee kamalan nopeasti ja tähän aikaan on kyllä mahtunut niin paljon ylä- ja alamäkiä, etten olisi koskaan uskonut! 


voi tätä puhelimen laatua..

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kulunut viikko pähkinänkuoressa ~

Olen ollut taas hieman epäaktiivinen tämän blogin puolella. Olen ollut tosi väsynyt nyt arkena, kun en ole ehtinyt nukkua kunnolla. Nyt olen kuitenkin taas ihan menossa mukana, kiitos viikonlopun!

Sunnuntaina menin Amorilla hieman koulua kentällä. Se meni ihan okei, vähän poika kiirehti ja itsellä ei jalat pysyneet kiinni. Tuli joitakin hyviä pätkiä ja taas kerran käynti oli hyvä melkein koko ajan.


Maanantaina oli Nannan koulutunti. Ampella oli paljon energiaa ja menin tunnille hieman epäilevänä, mutta yllätyin kuitenkin positiivisesti. A oli tosi kiva oikeastaan koko tunnin ajan. Se on hassua, kuinka aina valkuissa saan itseni niin rauhalliseksi, mutta itsenäisessä ratsastuksessa ei tunnu mikään onnistuvan. Teimme vasta-asetusta ja vastataivutusta. Poni malttoi hienosti ja yllätti kaikki, kun osasi nuo vasta-asetuksetkin niin hienosti. Laukkailin sitten vielä ihan vaan pääty-ympyrällä ja herran jumala, kun poniin tuli liikettä! Kyllä vauhtia riitti ja poni alkoi käymään niin kuumana, että alkoi pukittelemaan ja poikittamaan ennen nostoja. Saatiin kuitenkin yksi tosi hieno nosto ja loppuraveissa Amor malttoi rentoutua ja ravata kauniisti.



Tiistaina kävi koulussa pieni accidentti. Liikuntatunnin alussa riehuimme kavereitteni kanssa puisen näytöslavan laidalla. Mä kutian helposti. Ja kaverit tulivat sitten kutittamaan minua, sitten minä sohasin kädelläni ja lavan reunasta tuli tikku. Se meni niin syvälle kynteni alle, etten saanut sitä itse pois. Menin kouluterveydenhoitajalle ja yritimme saada sitä siellä pois. Siellä minua alkoi pyörryttää ja menin lepohuoneeseen makoilemaan siksi aikaa, että terkkari soitti vanhemmilleni. Iskä vastasi onneksi ja sovittiin, että hän tulee hakemaan minut tunnin päästä koulun ovien edestä. Mentiin silloin sitten ensiapuun. Olin siellä kaksi ja puoli tuntia, iskän piti lähteä, joten äiti tuli tilalle. Parin puuduttamisen jälkeen kynsi leikattiin auki ja tikku saatiin pois. Sain siihen antibioottikuurin ja nyt se alkaa näyttää jo aika hyvältä.


Bertta on ollut ihan hyvä koko viikon. Jalka on ollut melko viileä ja vihdoinkin iso rupi jalan takaa lähti irti. Poni on alkanut nyt riehumaan melkein joka kerralla, jos mennään kentän ulkopuolelle kävelemään. Eilen sitten vähän väsyin siihen ja menikin hermo. Osittain johtui myös yksinkertaisesti siitä ikävästä, kun näin muiden hyppäävän kentällä ja pitävän hauskaa samalla kun me kävelimme tiellä. Kaula alkaa olemaan onneksi jo parempi, ei oikein tiedetä mikä siinä oli. Toivotaan, että tämä alkaa nyt rullaamaan tästä.

Tänään menin Amorilla kentällä. Ponia ei ollut nähtävästi liikutettu moneen päivään, sen verran virtaa riitti. Lisäksi Karkussa tuuli todella paljon, siispä se vaikutti poneihinkin. En laittanut ratsastussaappaita, sillä ajattelin mennä ilman jalustimia. Se osoittautui vähän huonoksi ideaksi. Käynnissä Amor toimi hienosti, tehtiin ihan siistejä väistöjäkin. Sitten otin ravia ja keventelin siinä. Jalkani ei ollut tarpeeksi vakaa, joten poni säntäili ja jännittyi tikitysraviin. Jaksoin sitä jonkin aikaa, mutta sitten vaan loppui kärsivällisyys. Aloin sitten aina ottamaan edestä kiinni vähän turhankin reippaasti, joten siinä ei enää mitään järkeä ollut. Ymmärsin, että hermostumalla en mitään parannusta saa, joten tyydyin tekemään käynnissä onnistuneita harjoituksia. Poni siis taas toimi hienosti käynnissä, rentoutui pyöreäksi nopeasti. Tehtiin vielä muutamat väistöt ja sitten annoin pitkät ohjat.

Tänään on myös merkkipäivä. Nimittäin minä täytin 15 vuotta. Ihan outoa :D Ei tunnu kyllä yhtään vanhemmalta! Huomenna pidetään sukusynttärit ja illalla varmaan ehdin julkaisemaan kysymyspostauksen vastaukset.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Horse Fair 2014 + Amppe ~

Tänään oltiin äitini ja tuttavaperheen "naisten" kanssa Helsingissä noilla Horse Fair - messuilla. Mentiin sinne noin kymmenen aikoihin ratsupoliisinäytökseen. Ei kierrelty kamalasti, sillä ei oikein ollut mitään ostettavaa. Itse ostin Amorille pölärin, joka maksoi 9 € ja äiti osti minulle Roecklin talvimallin ratsastushanskat, sillä ne olivat vain 30 €.

Näytökset ja kilpailut oli ihan mukavaa katsottavaa ja syötiin paljon. Aika hurahti tosi nopeasti ja meidän piti lähteä ennen Marko Björsin ja Marja Putkiston kehonhallinta-ohjelmaa. Oli silti mukava päivä! :)

Nyt sitten vielä kuulumisia, kun tämä blogi on ollut niin hiljainen viime aikoina.
Eli meillä oli Amorin kanssa estevalmennus eilen Kiviniityn kentällä. En ollut loman jälkeen mennyt Ampella kertaakaan, joten vähän jännitti mennä valkkuun ja lisäksi itselläni oli ollut vähän huono päivä. Koko kenttä oli siis vapaa, mutta verryttelyjen jälkeen menimme vain tuolla piirroksissa olevalla vaaleammalla alueella.

Alussa mentiin puomiharjoituksia ravissa ensin ihan normaalisti jalustimien kanssa, mutta sitten kun minulla oli vaikeus pitää jalka kiinni ponin kyljessä, niin otimme jalkkarit pois. Poni kiirehti aika paljon ja itse jännityin, joten meno ei ollut kauhean tasaista, mutta kyllä siellä tuli myös hyviä pätkiä! Mentiin tällaista harjoitusta molempiin suuntiin.


Sitten noi kaksi puomia tuolla suoralla linjalla nostettiin pieneksi ristikoksi ja tultiin sitä ravissa ihan suoralla linjalla. Tärkeintä oli, että poni oli suora ja malttoi. Esteen jälkeen sai jatkaa laukassa, jos poni nosti laukan siitä. Ristikko nostettiin hetken päästä pieneksi pystyksi.
Sitten käännyttiin sen pienen pystyn jälkeen jommalle kummalle vinolle esteelle. Tässä malttaminen oli myös tärkeää. Poni meni aika hienosti, vaikka hypyt olivat etupainoisia. Tajusin vasta jälkeen päin, että kun myötäsin, heitin ohjaa liikaa pois niin, etten jättänyt ponille tukea edestä, jonka takia hypyt olivat niin
etupainoisia.

Sitten tulimme alla näkyvän pienen radan. Mentiin siis molempiin suuntiin samalla tavalla. Menin ihan fiiliksen mukaan, että jatkanko ravissa vai laukassa. Poni meni hienosti, toiseen suuntaan jatkettiin tokalta pystyltä tuohon okserille laukassa, poni meinasi kieltää mutta hyppäsi silti hienosti yli.


Sitten ravailin vähän loppuraveja. Yllätyin kuinka A malttoi ravata melko rauhallisesti ja rentoutua eteenalas. En ravaillut paljoa, kun poni oli rento ja tyytyväinen. Käveltiin pitkät loppukäynnit ja sitten lähdettiin kotiin.

kävelyllä ponsun kanssa.
Bertan kanssa on mennyt ihan hyvin. Jalka on alkanut vihdoin paranemaan, mutta nyt kaulassa oli taas outo jumi, jota epäiltiin jonkinnäköiseksi tulehdukseksi tai joksikin. Tarkkailemme sitä vielä pari päivää. Hieroja ja kengittäjä siis kävi nyt alkuviikosta. Kengitys meni ihan hienosti, Bee ei arkonut jalkaa melkeinpä yhtään. Hierontaa ei kuitenkaan saatu taaskaan tehtyä, sillä poni alkoi keulimaan ja riehumaan. Toivotaan nyt, että tuo kaula tuosta toipuu tai jos ei, niin saadaan ainakin tietää mikä siinä on. Mutta jalan puolelta kuuluu hyvää, vihdoinkin!

Huomenna yritän parhaani, että saisin odottavaan kysymyspostaukseen vastauspostauksen kirjoitettua. Saa nähdä! Huomenna menen liikuttamaan Amorin taas, siitä sitten taas jossain kohtaa lisää.

tiistai 18. helmikuuta 2014

It's getting better ~

Ampen kanssa on mennyt nyt hyvin. Bertankin tilanne on parantunut jättimäisesti, sillä saatiin ihotulehdukseen lääkkeet, joiden avulla jalasta on lähtenyt vihdoin lämpö ja suurin turvotus. Olen päässyt nyt kävelyttämäänkin sitä pari kertaa. Näen nyt jo siis valoa tunnelin päässä.

tärkein ♥




Menin Amorilla lauantaina vähän kentällä. Kenttä oli aika liukas, joten en tehnyt paljoakaan. Kävelin pitkät alkukäynnit ja niiden jälkeen otin ohjat tuntumalle. Amppe puri kuolaimeen ja käveli kaula pitkänä edessä. Se oli tehnyt sillain parina viime kertanakin. Nyt tein sitten vain paljon puolipidätteitä ja pysähdyksiä ja peruutuksia, joiden avulla sain ponia enemmän avuille. Se lyheni kaulastaan, mutta silti heitteli päätään eikä malttanut keskittyä kunnolla. Ravailin myös vähän, siinä poni oli vähän parempi, mutta silti heitteli päätään. Mutta sitten naps, poni rauhottui ja kulki tasaisesti kaula kaarella rennossa käynnissä. Ravailin vielä vähän ja poni kulki siinäkin nätisti. Sitten vähän sähläsi taas, mutta heti kun saatiin taas tasaisempi pätkä, niin lopetin siihen. Annoin ponin kävellä pitkät loppukäynnit. En siis tehnyt paljoakaan, mutta meni ihan kivasti, kun pysyin itse rauhallisena.

Sunnuntaina päästiin piitkästä aikaa maneesille. Vuokrattiin Niihaman harjoitusmaneesi ja Nanna tuli pitämään meille tunnin sinne. Taluteltiin vähän aikaa ensin heppoja ympäri maneesia, kun Amppekin oli ihan uudessa paikassa. Sitten hypättiin selkään ja käveltiin pitkin ohjin. Aloitettiin ihan jo alkukäynneissä tulemaan puomeja pituushalkaisijalla. Poni kääntyi hyvin, mutta suoraan meneminen oli jo hankalampaa. Sitten alettiin melkein heti tulemaan ravissa samaa harjoitusta, se meni ihan okei. Ponilla oli vaan kauhea kiire. Suoraan meneminen alkoi mennä jo paremmin kuitenkin. Välikäyntien jälkeen tultiin tällaista tehtävää:


Ensimmäiset laukat olivat "vähän" reippaita, mutta muuten meni aikas hyvin!Mentiin muutama kerta molempiin suuntiin tätä, jonka jälkeen taas välikäynnit.
Käveltyämme Nanna otti tuon kavaletin (jossa laatikot tolppina) ja puomin keskeltä pois. Tulimme tuota linjaa ihan normaalisti. Hypyt meni hyvin, vaikka ensimmäinen kaarre venyikin paljon. Toinen kerta menikin jo hienosti. A vaihteli laukkoja miten sattui noissa väleissä, mutta ei annettu sen haitata.

Sitten tulimme melkein koko loppuajan tällä tavalla, välillä eri suuntaan ja kolme estettä ympyrällä, mutta tässä kuitenkin ajatus:


Tässä kohtaa maneesiin tuli yksi hevonen lisää ja muutenkin poni oli jo väsyksissä, joten keskittyminen alkoi herpaantumaan. A teki yhdet lähdöt toisessa päässä, jossa oli pelottavia koneita. Muuten poni meni hienosti. Viimeinen ravi oli jotain niin hienoa! Videolta katsottuna poni näyttää niiin superilta! Kävelin tosi pitkät loppukäynnit, ennen kuin lähdettiin kotiin.

Alan nyt pikkuhiljaa pääsemään sinuiks ton ponin kanssa ja alan ihan tosissani tykkäämään siitä. Vaikka se on nuori ja raaka vielä, niin molemmat me kehitytään koko ajan.
Äiti otti videoitakin ja ajattelin että teen niistä koosteen joskus myöhemmin, jos ei ole materiaalia. Otin kuitenkin nämä kuvat videoilta.
Esteet oli melkein koko ajan ristikoita, yksi pysty hypättiin loppuun siis.

kattokaa tota ponia! ♥

lauantai 1. helmikuuta 2014

One day is good, second may be bad ~

Kirjoitin tämänkin postauksen jo muutama päivä sitten, mutta nyt vasta julkaisen tämän. Valitettavasti en löytänyt tähän mitään kivoja kuvia :/

Yleensähän sitä sanotaan tammoista, että yhtenä päivänä elämä on ihanaa ja sitten seuraavana ei oikein mikään onnistu. Näköjään se sopii myös meidän pikkuiseen ponipoikaankin.

Olin pellolla viime viikolla Amorin kanssa, päivää en muista. Poni meni tosi kivasti! Sain puolipidätteillä Ampen kuuntelemaan suht. mukavasti ja mentiin aika rauhassakin, vaikka oltiin pellolla! Kokeiltiin myös molempiin suuntiin laukkaa. Voi kuulostaa hassulta että mulle on niin kauheen iso juttu laukata Amorin kanssa, mutta se vaan on jotenkin iso saavutus, että uskalsin sitä kokeilla. A on kuitenkin vielä niin vieras ja erilainen. Tein siis alussa vähän pysähdyksiä, muuten ratsastelin kaikki askellajit läpi tehden joitakin voltteja.

Bertasta taas vihdoin vähän kuulumisia. Eli siis ell kävi viime viikon perjantaina ottamassa kipsin pois. Jalka oli paljon kuivempi ja viileämpi. Oli siis alkanut parantua jo kivasti. Siihen laitettiin silloin sitten side, jonka sai antaa olla pari päivää. Lauantaina, kun tuo Buuben estetunti oli, poni vähän liukastui tiellä. Ihan vähän ja oli sen jälkeen ihan normaali kyllä. Noh, sitten sunnuntaina otin siteen pois kävelytyksen jälkeen kylmäämistä varten. Jalka oli nesteinen ja tosi lämmin. Lisäksi Bertta arkoi sitä paljon, selvästi oli tosi kipeä. Kylmäsin jalan ja laitoin tiukan tukisiteen ja Tuija soitti eläinlääkärille tilanteesta. Aika on paras lääke, sanottiin. Bertalle annettiin tulehduskipulääke, mitä annettiin kipsauksenkin jälkeen saikun alussa. Seuraavana päivänä Bertta sai olla ihan paikallaan ja vain vaihdoin pintelin tukisiteeksi. 
Tiistaina jalka oli paljon parempi kävelytyksen jälkeen, kylmättiin 20 min. Sitten katsottiin patjan alta, niin jalka oli tosi siisti ja sileä, neste ja lämpö oli laskeneet hyvin. Keskiviikkonakin jalka oli ihan hyvä, vähän lämmin kun kylmäyssuoja ei ollut ehtinyt kylmettyä tarpeeksi kauaa. Se oli kuitenkin sileä ja siistin tuntuinen. 
Ylipäätänsä poni on ollut verrattain hyvällä tuulella. Se ei ole lihonut paljoa ja lihaksetkaan eivät vielä kamalasti ole tippuneet. Hienon talvikarvankin B on kasvattanut! Toivotaan, että parantuminen nyt oikeasti pysyisi nousukiidossa. Maanantaina tullaan ultraamaan, että nähdään paremmin ja saadaan selvyys, menikö jalka taas alkuperäistä huonomaan kuntoon.

Amorin kanssa tiistaina ei ihan sujunut. Päätin mennä ilman satulaa vähän köpöttelemään. Ei kovin hyvä idea muutenkin energiselle ponille joka ei ollut liikkunut kunnolla pariin päivään. Selkään päästiin suht. pienillä ongelmilla. Yhden kierroksen ehdin kävellä heitettyäni viltin aidalle, josta se tippui maahan. Sitten  poni pelästyi sitä ja meikäläinen tippui nätisti suoraan häntäluu edellä jäiseen maahan. "Aina pitää mennä takaisin selkään pudottuaan". Taisi unohtua tossa tilanteessa, otin ponin mukaan ja tarvottiin kerran pelto ympäri ja sitten menin laittamaan ponin pois. Mulla meni hermo ja olin niin täynnä Amoria, ettei oikein kiinnostanut enää. Häntäluukin tuli kipeäksi. Noh, Amori ei kumminkaan pahaa tarkoittanut, ihan luonnollinenhan reaktio tuo oli, mutta mulle se riitti.

Keskiviikkona oltiinkin toisen kerran Nannan koulutunnilla pikkuponin kanssa. Vähän jänskätti, kun viime tunti ponin kanssa meni miten meni. Käveltiin pitkät alkukäynnit, joiden jälkeen vähän taivuttelin Amoria ja tein pysähdyksiä. Poni kuunteli aikas kivasti!


Sitten Nanna tuli ja laittoi noi puomit tuolla tavalla ja ne toimivat vähän niinkuin kentän aitoina. Mentiin siis tuollaisella kapealla alueella. Ensin teimme käynnissä jokaisen puomin kohdalle pysähdyksen. Amori teki tosi hienoja pysähdyksiä sitten loppu viimeksi ja käynti oli rentoa ja päätyjen kaarteet meni hienosti! Sitten teimmekin pelkkiä liioiteltuja puolipidätteitä jokaisen puomin kohdalle. TS niin, että hevonen jäi vähän niinkuin ilmaan yhden askeleen ajan odottamaan ja sitten taas mentiin eteenpäin. Eka kerta meni hienosti, loput menivät ihan ok. 
Sitten alettiin tekemään enemmän kääntöharjoituksia. Nimittäin jokaiselta puomilta tehtiin voltti ulospäin. Edelleen käynnissä ensin muutamia kertoja. Itse en ollut ihan koko ajan kartalla, enkä edes ajatellut mennä uralle asti, mutta sitten Nanna sanoi siitä ja saatiin poni menemään hienosti pyöreitä voltteja. 
Välikäyntien jälkeen vähän jännitti, kun alettiin ravaamaan samaa harjoitusta. Yllätyin silti todella positiivisesti Amorista. Pikkuinen ravasi superhienosti rauhallista ja rentoa ravia ja teki tosi hienoja voltteja! Pieniä sähläyksiä jos tuli, pysyin itse rauhallisena ja poni lopetti tosi nopeasti. 
Välikäyntien jälkeen sama toiseen kierrokseen. Siinä A kiirehti vähän enemmän, mutta meni silti tositosi hienosti! Saatiin hyviä voltteja ja kuski oli niiiin onnellinen! Sitten välikäynnit, jolloin Nanna siirteli puomeja. En halunnut laukata tällä kertaa, koska pohja oli liian liukas mielestäni siihen ja muutenkin ravi riitti tuolloin vallan mainiosti. 


Siispä Peppi teki toisessa päädyssä laukkajuttuja samalla, kun itse tein tuota 1. harjoitusta ensin käynnissä ja sitten osittain ravissa. Käynnissä meni hyvin, otin melkein heti ravia mukaan. Ravissa teinkin niin, että tuossa 1. puomilta 2. puomille otin käyntiä, koska siinä kohtaa pohja on jäässä. Ettei vaan ponin jalat menisi siinä. Kolmikaariset meni tosi kivasti molempiin suuntiin, poni oli tosi rauhassa ja puomien päälläkin saatiin hyviä ja rentoja ravi-käynti siirtymisiä.
Kolmikaaristen jälkeen pidin pienet välikäynnit, jonka jälkeen menin siis 2. Eli loppuraveja ihan normaalilla pääty-ympyrällä. Siellä poni kiirehtikin jo enemmän, mutta olihan tunti jo lopussa, joten kamalaa keskittymistä ei voi olettaa vielä. Silti saatiin ihan kivoja pätkiä. Kun tuli mielestäni tarpeeksi hyvä pätkä molemmissa suunnissa, siirsin käyntiin. Poni siirtyi hyvin ja rauhassa ja annoin pitkät ohjat loppukäyntejä varten. 
Tunti meni siis ihan älyttömän hyvin! Olin tositositosi ilonen ja tyytyväinen. Kyllä sen huomaa, kuinka oma rauhallisuus ja hyväntuulisuus tarttuu poniin. Jäi tosi hyvä fiilis kyllä!:)

Tuli aikas pitkä postaus, mutta tosta tunnista tuntui olevan niin paljon juttua. Toivottavasti ei mennyt liian sekavaksi tämä postaus, kun nuo Bertan kuulumiset kirjoitin tuohon väliin! 

lauantai 25. tammikuuta 2014

Ymmärtämisen vaikeutta ~

Kirjoitin tän jo tiistaina koulussa tekstiilityöntunnilla, mutta nyt sain yhteyden toimimaan ja kuvat, niin julkaisen nyt vasta. En muita kuvia viitsinyt laittaa, kun en ollut ihan edustavin mahdollinen ja rajaus huononsi laatua niin paljon, ettei saanut kunnolla selvää. Mutta siis tuollainen poni kyseessä, jos kaikki eivät sitä vielä tienneet.

Oon ollut tässä lähiaikoina tositosi epäaktiivinen bloggaamisen saralla. Tämä kaikki johtunee siitä, kun Bertan kanssa vieläkin vain käyntiä mennään talutellen ja Amorin kanssa ei ole alkanut vielä tosiaankaan sujumaan. En ole saanut siis mitään intoa kirjoittaa sellaisesta.

Amorin selässä oon ollut nyt yhteensä kolme kertaa Bertan saikun aikana. Ekalla kerralla, milloin minun pitikin kirjoitella heti tänne, menin pellolla ihan pikkuisen. Kävelin vaan, tein joitakin voltteja ja pysähdyksiä. Jotkin pätkät meni edes siedettävästi; poni pysähtyi nätisti ja suht. nopeasti avuista.

Toisella kerralla menin vähän yksinäni kentällä. Poni oli tosi hienosti kuntoonlaitossa, kunhan itse pysyin rauhallisena! Lotta meni pellolle Buuben kanssa, joten mentiin Ampen kanssa kentälle kaksin. Selkäännousussa meni taas oma aikansa. Sitten kävelin pitkin ohjin alkukäyntejä, jonka jälkeen otin ohjat käteen ja tein taas joitakin voltteja ja pysähdyksiä. A toimi ihan kivasti, kunhan itse pysyin rauhallisena ja tasaisena. Sitten otin pieniä ravipätkiä, nekin meni ihan kivasti! Mutta sitten kun aloin lisäämään pituutta, poni jännittyi ja vauhti kiihtyi. Siinä sitten vähän neuvoteltiin ja tein pysähdyksiä, mutta eivät toimineet oikein enää. Sitten tuli yksi ihan ok ja annoin pitkät ohjat.

Toissapäivänä menin kolmannen kerran ponilla ja todella lyhyellä varoitusajalla mentiin tunnille. Käveltiin alkukäynnit, joiden jälkeen alettiin tekemään voltteja. Poni oli tosi kiva, asettuikin jo hienosti! Mutta sitten otettiin jo ravia. Alku meni ihan kivasti, mutta pikkuhiljaa huononi. En osaa asettua ponin tasolle, enkä osaa kuunnella sitä vielä. Melkein ainoa asia joita tästä eteenpäin ajattelin, oli ikävä Bertan selkään. Miten tää menis Bertan kaa? Miten mun sitä pitäis tässä ratsastaa? Mä haluun Bertan kaa tähän. Sitten en pysynytkään enää rauhallisena ja yksinkertaisena, joten meno alkoi huononemaan. Suoraan meneminen ei onnistunut, eikä oikein mikään sitten. Aika kauan pitelin itkua ja sitten juteltiin vähän Nannan kanssa. "En mä yhtään pysty kontrolloimaan tätä!" Sitten Nanna sanoikin mulle joitain juttuja; pysäytäppäs se pitkin ohjin. Poni pysähtyi hienosti. Käännä se tohon pituushalkasijalle. Poni kääntyi hyvin. Ja sitte suoraan. Amori kulki suht. suoraan rentona. Tee voltti tohon tötterön ympärille. Poni meni kivan voltin. Pysäytä uudestaan. A pysähtyi. Kaikki oli siis kiinni musta. Olin tossa rauhallinen ja se kuunteli mua! Mutta ravi on niin iso juttu vielä. Sitten juteltiin taas, enkä enää pystynytkään pidättelemään kyyneliä. Siinä sitten vollotin ja Nanna vaan halas ja puhui mulle järkeviä. Kävelytin ponin maasta käsin.


Kotimatkalla puhuttiin tästä asiasta äidin kanssa. En mä sen takia itkenyt, että mulla meni Amoriin hermo, ei. Mulla vaan on niin kova ikävä Berttaa ja tää tilanne on niin kauhee. Mun käy sitä ihan kauheesti sääliks. Se poni tulee hulluks, se vetää nytkin vaikka mitä pukkeja ja pystyynhyppimistä talutuksessa. Se vihaa tätä. Ja niin mäkin. Se on tosi ihana asia että saan mennä Ampella ja tekee tosi hyvää varmasti sitten kun ajattelee jälkeenpäin. Mutta se on silti semmonen pakonomainen asia, B on saikulla eikä sillä voi ratsastaa. Mun "pitää" ratsastaa Amorilla. Se on jotenkin tosi iso kynnys mulle. Mutta asia on näin ja mä tarvin oikeesti aikaa siihen, että mä pääsen kunnolla siihen ajatukseen että kyl tää tästä. Ja siihen, et mä saan ajatukseni yksinkertasiks Ampen vaatimalla tavalla ja muutenkin samalle aaltopituudelle sen kanssa.

Tästä tuli taas tämmöinen romaanipostaus, mutta haluan nyt ainakin jakaa ajatuksiani tänne, että ymmärrätte mun tekoja ja tunteita. En taaskaan oikolukenut tätä!

perjantai 17. elokuuta 2012

normielämää ~

Anteeks taas tää kauhea tauko, syinä on mm. se, että en ole saanut yhtään kuvia ratsastuskerroilta, mutta viime kerralla sain, wuhuu!







Eli oli tossa 15.8 käymässä taas Karkussa. Mentiin kentällä koulua porukalla. Kentällä oli aika ahdasta, tosiaan 4 ratsukkoa samaan aikaan. :D
Mutta siis, käveltyäni alkukäynnit, otin ohjat tuntumalle ja aloin taivutteleen ponia kaiken maailman kaarilla sun muilla. Ravailin satunnaisia pätkiä, en jaksanut keskittyä ravissa istumiseen, joten luistin siitä vähän. Mutta kyllä siis molempiin suuntiin sitten ravailinkin. Aloin  laukkailla ympyröillä, muualla ei oikein mahtunut.
Poni oli ihan kiva, myötäs niskasta muutaman kerran ihan kivasti.(: Säädin siinä sitten ympyröillä kaikkee, lähinnä laukannostoja treenasin, että sujuisivat paremmin. Yhdessä välissä sitten kokeilin väistöä kaikissa askellajeissa. Sujui laukassakin ihan ok, väisti sentään! (; Laukkailin siinä aika kauan sitten kaikkia teitä ja näin. Sitten kokeilin lopussa muutaman kerran laukanvaihtoja kahdeksikolla. Poni vaihto ihan kivasti. (: Sitten pitkät loppuravit ja -käynnit. Bo jäi taas tallille Amorin seuraks, kun Amorin kaverina ollut ori lähti takaisin omistajalleen.

Ja tosiaan, niin kuin tuosta yhdestä kuvasta näkyy, vaihdettiin yhdessä kohtaa hevosia Pepin kanssa, eli menin Amorilla vähän aikaa.(:

Anteeksi lyhyt postaus, mutta intoa ei löydy pidempään.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Lomailua lomalla

Eli nyt ajattelin kirjoittaa tänne pikkuisen postauksen, missä selitän missä olen viime aikoina ollut, kun postauksia on tullut niin harvoin.
Ensinnäkin, olimme viikon reissulla Kyproksella. Oli tosi mukava reissu. Lämpötila oli joka päivä ainakin +36, eli kuuma oli :D Käytiin siellä mm. Eläintarhassa, nähtävyys-risteilyllä, missä oli puolen tunnin uimatauko ja tietenkin olimme merenrannalla ja uima-altaalla.

Toiseksi, omassa koneessani on tällä hetkellä joku vika, ettei sillä pääse nettiin, joten minun pitää tämäkin postaus näpytellä perheemme ipadilla.

Mutta tuon Kyproksen matkan jälkeen olen käynyt ratsastamassa Bo:lla vain kerran ja tänään kävin ratsastamassa Amorilla, 3-vuotiaalla welsh-ponilla.




Mutta ei mulla mitään muuta sitten ollut, laitan tähän pari vanhaa kuvaa piristykseksi.(:

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Kesäloma♥!

Jippiiii! Kesäloma! Vihdoinkin! Ja sen huomaa myös postaustahdissani. Eli taas vaihteeksi anteeksipyyntö tästä epäaktiivisuudesta.

Olin joskus vähän aika sitten Bo:lla maastossa ja poni oli tooosi reipas. Eipä siitä sitten muuta kun en enää edes muista mitään. :D


Olin siis Pepillä yötä ma - ti, maanantaina en mennyt Bo:lla, koska juuri kun oltiin menossa vaihtaan vaatteita, niin alkoi silmitön kaatosade. Eli silloin poni jäi liikuttamatta ja sen valitettavasti huomasi tiistaina; poni oli älyttömän jäykkä enkä saanut laukkaa rennommaksi. Ihan oma syy siis oli, kun poni jäi eilen sateeseen liikuttamatta. Mentiin siis Pepin kanssa normaalisti alkuverkat ja sen jälkeen vaihdettiin poneja. Se oli aika... mielenkiintoista. Menin siis Bingolla; aika nuorella tammalla, joka tuli Pepille virosta kisaponiksi esteille. Sillä on siis vähän omalaatuiset avut. Mutta siis menin sillä, ravi meni ihan hyvin jopa, laukat ei nousseet kovinkaan hyvin. Vaihdettiin sitten vähän ajan päästä takaisin ja mentiin vähän aikaa ja loppuravien jälkeen lähdettiin perälle kävelemään. Loppukäynnit meni sitten hilpeissä merkeissä. Sekoiltiin vaan Pepin kanssa, mutta onneksi alla oli tuollaiset ponit niin ne eivät välittäneet :D.

♥



Amor :)





Lisäksi tiistaina menin Amor-ponilla; 3-vuotias welsh-ori. Ravailin ja menin käyntiä siis Pepin jälkeen kentällä vähän aikaa. Kokeilin pysähdyksiäkin, ne meni aika hyvin! :) Peppi meni siis loppuun. Kuvia on valitettavasti vain ja ainoastaan tältä Amorin ratsastukselta ja muutama Bo:n kuva tarhasta, mutta toivottavasti kelpaavat! :)