Kaikki aina sanoo, että hetkeekään en vaihtais pois.. Jos sanoisin noin, valehtelisin. Tottakai vaihtaisin kaikki loukkaantumiset ja siihen liittyneet takapakit pois. Tottakai. Niin ei vaan oikein pysty tekemään. Mutta elämän ja kasvamisen kannalta, se ei olisi tarpeellistakaan.
Elämä todella on ylä- ja alamäkiä. Ne seuraavat toisiaan. Eihän tietkään jatku aina ylöspäin. Matkalla tulee matalia laaksoja ja korkeita vuoria ja harjuja. Se tie kuvaa elämää.
Bertta todella on mahtava ensiponi. Se ei päästä helpolla, missään tilanteessa. Mutta kun itse malttaa ja jaksaa, se palkitsee lopulta.
Huonommallakin mielellä ponin iloinen hörähdys pistää hymyn huulille. Okei, ehkä se haluaa ruokaa. Mutta silti on kiva ajatella, että Bertta todella tunnistaa mut ja haluaa tervehtiä.
Tässä ollaan koko ajan menossa parempaan päin. Pienillä, mutta varmoilla askelilla. Kisat menivät ohi suun sillä ne peruttiin, mutta muutenkaan en olisi startannut. Bertan jalat vähän oireilivat, mutta nyt on toivottavasti suunta kohti parempaa. Hitaasti, mutta varmasti.
