Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankireeni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankireeni. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Hello December ~

Ihanaa ihanaa! Vihdoin alkaa tuntua oikeasti talvelta, kun kurakelit on saatu ainakin toivottavasti tältä vuodelta ohitettua. Joulukuu onneksi toi mukanaan lunta vähän enemmänkin!

_____________________________________________________

Eilen oltiin Tommin estevalkussa toista kertaa. Oli tosi kiva päästä vihdoin ratsastamaan kunnolla hyvälle pohjalle, kun koko viikko on mennyt pellolla höntsäilemällä. Valkku ei kyllä ollut kauhean onnistunut.. Verkatessa poni oli aika hidas jalalle ja ei muutenkaan toiminut kauhean hyvin. Verkkailtiin suht. nopeasti ja tehokkaasti. Sitten käveltiin ja alettiin hyppäämään.


Tultiin noita erilaisia linjoja erilaisilla askelmäärillä. Poni oli vielä tosi hidas ja laukka ei edennyt kunnolla. Esteet olivat vielä pieniä, joten meno oli vielä aika siistiä, vaikka aika paljon piti laittaa ponia eteenpäin.
Tultiin noita kaikkia linjoja aika kauan ja vihdoin poni alkoi lämpenemään. Laukan laatu parani ja ratsastettavuus myös sen myötä.

A= alku L=loppu.
Sitten tultiin tällainen rata noin 70-80 cm korkuisena. Se meni muistaakseni aika kivasti, poni laukkas hyvin eteenpäin. Sitten esteet nostettiin noin 90 cm korkuisiksi. Tultiin sama rata, mutta se alkoi jo vähän huonosti, poni ei ollut varmaan saanut kävellä tarpeeksi tai jotain. Laukka tuntui ihan hyvältä, mutta alkuradan jälkeen poni alkoi vähän varmaan väsymään ja meno levisi siihen. Ristilaukkoja tuli ovista ja ikkunoista, paikat levisivät, enkä itsekään ratsastanut hyvin. Kun meno alkoi mennä vähän sähläämiseksi, alkoi itseäni hirvittää esteiden "korkeudet" ja en ratsastanut kunnolla. Tuolla punaiselta pystyltä okserille-linjalla tuli hankaluuksia. Yksi kieltokin tuli kun paikka ei sopinut mitenkään. Sen jälkeen onnistui ihan ok.
Pienten välikäyntien jälkeen tultiin vielä kerran tuo kyseinen linja ja Tommi ehdotti että lopetetaan siihen, koska poni väsyi niin paljon että laukan laatu hiipui, joten ei ollut järkeä jatkaa hyvän linjan jälkeen. Laukkailin ja ravailin pidemmällä ohjalla ja käveltiin loppukäynnit.

Kotiin päästyämme käytiin vähän kävelyttelemässä poneja kentällä ja hoidettiin ne pois.

Tänään käytiin peltoilemassa ihan kunnolla, kun pohja oli vähän parempi. Verkkailtiin tallin viereisellä pellolla ravissa ja laukassa. Poni tuntui tosi vetelältä, ei yhtään kyllä hyvältä. Ohjien lyhentyessä poniinkin tuli vähän eloa. Sitten käveltiin perälle vähän pidemmälle pellolla. Tie oli ihan jäässä, joten matkanteko oli vähän vaivalloista. Kuitenkin päästiin ihan ehjin nahoin perille. Matkalla käytiin pellon kautta ravailemassa mäki, jonka takia hyppästiin pienen ojan yli aika rauhassa.
Pellolle kun päästiin, annettiin heppojen laukata vähän reippaammin, kunnon skabaa ei saatu aikaseksi kuitenkaan. Ravailtiin takasin ja laukattiin nyt ihan kunnon kisaa siinä vähän matkaa. B nautti kyllä ihan sikana ja en meinannut saada ponia kiinnikkään kun oli niin paljon menohaluja. Ravailtiin takasin vähän pidemmällä ohjalla ja sitten laukkasin yksikseni vielä kerran ihan rauhassa puolipitkällä ohjalla ja ravasin vielä takasin pidemmällä ohjalla. Sitten käveltiinkin pellot ympäri ja kotiin.

vanhaaa.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Pitkä ja tylsä postaus ~

Anteeksi pieni postaustauko, osasyynä tietokonekielto :D Mutta nyt kerron lyhyesti viime viikon kuulumiset. 



19. päivä tiistaina menin ilman satulaa kentällä pysähdyksiä. Poni oli ihan ok, mutta ei kovinkaan kuuliainen. Tallilla juotin Been, venyttelin ja temppuilin sen kanssa.

20. päivänä hyppäsin kentällä yksinäni. En hypännyt paljoa enkä isoja, muutamia hyppyjä kumpaankin suuntaan 40 cm korkeaa pystyä. Kun olin kävelemässä ponin kanssa kentälle selästä, poni liukastui ja kaatui/polvistui. Jalkoihin ei tullut mitään, eikä ponikaan säikähtänyt juurikaan. Kävelin piitkät alkukäynnit ja verkkasin muutenkin todella huolellisesti, jotta paikat lämpisi ja jos liukastuessa jokin olisi jännittynyt. Sitten aloin tulemaan ravissa ja laukassa puomeja. Aluksi poni ei katsonut yhtään jalkojaan ja puomit kolisi, mutta sitten alkoi menemään hyvin. Laukassa poni alkoi innostumaan ja esteillä meni hyvin. Paria huonoa paikkaa lukuunottamatta meni tosi kivasti. Ravailin ja kävelin lopuksi huolellisesti. Tallissa kylmäsin ja linimenttasin jalat, venyttelin ja temppuilin ponin kanssa. B jäi sisälle suoraan. (:

21. päivä vain läpiratsastin Been kentällä. Menin koko ajan ilman jalustimia. B oli ihan kiva koko ajan, vaikka vähän kiihdytteli joissain kohdissa. Itseeni en ollut kauhean tyytyväinen, mutta minkäs teet. Kävelin pitkään alussa ja lopussa. Tallilla linimenttasin jalat, venyttelin ja temppuilin ponin kanssa.



23. päivä, eli eilen, oli taas Nannan koulu/istuntatunti. Menimme taas koko tunnin ilman jalustimia, emme laukanneet yhtään. Aluksi teimme pituushalkaisijalla mm. pysäytyksiä ja raviin siirtymisiä. Alku ei mennyt meiltä hyvin. Sitten siirryimme ympyrälle ja siinä teimme paljon erilaisia harjoituksia. Lopussa tein paljon kokoamisia ja lisäyksiä. Lopussa Nanna laittoi ulkokäteeni jalustinhihnan pään, joka auttoi ulkokättäni pysymään paikallaan. Se auttoi ihan älyttömästi ja poni meni tosi hyvin! Kävelin pitkään lopussa ja tallilla kylmäsin jalat lumella, venyttelin ja temppuilin ponin kanssa. (:

Tänään, 24. päivänä, läpiratsastin Been kentällä ja menin vähän laukkailemaan pellolle. Alussa ja lopussa mentiin kävelemään perälle. Sen jälkeen kentällä ratsastin kaikki askellajit läpi koittaen saada ponin kulkemaan pyöreänä ja rentona. B oli ihan kiva, vaikka vähän menikin selkä notkolla pätkittäin. Kun olin läpiratsastanut ponin hyvin, menin pellolle ja siellä ravasin ja laukkasin oikein kunnolla. Poni kyllä tykkäsi ja oli aivan puhki kun tultiin pois. Se puuskutti niin paljon, että kävelin vähän aikaa ja vasta sitten ravailin loppuravit. Käveltiin ensin vielä kentällä ja sitten vielä perällä. Tallilla harjasin ponin, rasvasin karvattomat kohdat ja jalat, venyttelin ja temppuilin Been kanssa.


tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulua, uusi ulkoasu ja hieno poni ♥ ~

Heips! Tänään olen nyt illasta vähän laiskalla päällä, mutta koitan kirjoitella nyt tänne jotakin tämänpäiväisestä. Joululahja-videopostaus tuli nyt siis youtubeen, joten linkitin sen tähänkin nyt.(:



muru ♥

Nyt kuitenkin tämän päiväiseen. Eli lähdettiin tallille äidin kyydillä tänään joskus yhden maissa ja otettiin Lotta samalla kyytiin. Tallilla kokeilin kaikki joululahjavarusteet Bertalle, että sopiko ne. Kaikki sopi täydellisesti, yhtä riimua lukuunottamatta, se oli ehkä vähän pieni, mutta menee kyllä käytössä, ei niin tiukka ole kuitenkaan! (:
Laitettiin hepat kuntoon ja lähdettiin kävelemään alkukäynnit perälle. Sieltä tullessa mentiin pellolle ja äiti tuli vähän kuvailemaan. Verkkasin vähän aikaa pellolla ravissa ympyröillä ja kaarilla. Sitten Bo sai jonkun ihme sätkyn, niin siirryttiin kentälle.




Siellä vielä verkkailin molempiin suuntiin ravissa ympyröillä ja volteilla. Täytyy kyllä sanoa, että poni oli ihan mahtava! Kulki tosi nätisti ja erittäin rentona. Oli toosi miellyttävä ratsastaa, vaikka laukka tikittikin vähän kovan pohjan takia. Ratsastin tänään mahdollisimman pehmeällä ja rennolla kädellä ja se näköjään vaikutti mielettömästi. Olen ratsastanut varmaan liian kovalla kädellä, sen takia Bertta ei ole mennyt yhtä hyvin muotoon jne.
Menin sitten laukkaamaan vähän pellolle. Nostin yhdet nostot molempia laukkoja ja sitten laukkasin pellon päästä päähän reipasta laukkaa. Poni tykkäsi, mutta ei alkanut kaahailemaan, joka oli ihan hyvä, jos ajattelee että Bo oli kentällä.

lumiformula ♥


Ravailin vähän pellolla ja siirryin takaisin kentälle. Siellä laukkasin molempiin suuntiin sen verran, että poni rentoutui vähän ja laukka pyöri vähän paremmin. Ravailin ensin ihan normaalipituisella ohjalla ja sitten aloin pidentämään ohjaa. Poni pysyi koko ajan todella rentona, eikä alkanut kiihdyttelemään. Ravailin pitkät loppuravit ja mentiin taas loppukäynnit perällä.



Tallissa sitten rasvasin jalat, linimenttasin, venyttelin, temppuilin ja sitten ponit pääsi vielä illaksi pihalle. (:
Kuvia sain tänään ihanan paljon, ja hyviä kuvia sainkin! Huomasittekin jo varmaan, että samalla sain väsättyä uuden ulkoasun blogiin. Mitä pidätte, kommentoikaa?(;

Huomenna olen taas menossa tallille, katsotaan jaksanko kirjoittaa heti silloin.
Niin! Lähdemme tosiaan lauantai-aamuna Itävaltaan viikoksi, sillä välillä ainakin Tuuli liikuttaa Bertan ja ehkä edelliset omistajat, jos ehtivät tulla. (:

maanantai 24. joulukuuta 2012

Ensimmäinen videopostaus ~

Eli ajattelin nyt vihdoinkin tehdä tuon ensimmäisen videopostaukseni joulun ja joululoman kunniaksi. Tämän postauksen piti tulla jo eilen, mutta videon lataamisessa tuli paljon mutkia matkaan. 

En kirjoittele nyt enempää, toivotan vain hyvää joulua kaikille ja sitten videolla kerron kuulumiset + lopussa pieni hyppypätkä. (:


Kommentoikaa mitä piditte ja haluaisitteko lahjapostauksen videon vai tekstin ja kuvien muodossa! (;
Yritän saada huomenna jouluisia kuvia ja yritän saada tehtyä uuden ulkoasun mahdollisimman pian!

tiistai 18. joulukuuta 2012

Höntsäilyä lumihangessa ~

Ajattelin nyt kirjoittaa vähän päivittelyä meidän menostamme taas, kun vähän aikaa jo viime postauksesta on kulunut.. taas!



12. ja 13. päivä äiti kävi taluttelemassa Bertan kentällä, koska itse olin kipeänä. Ihan hyvin oli mennyt, oli ollut vähän raskasta pinkoa siellä hangessa ponin kanssa kuulemma. :D Uskon kyllä sen..



15. päivä pääsin vihdoin ratsastamaan. Menin yksikseni vähän jotain höntsäilyä pellolla. Beellä oli ihan kauheasti energiaa! :D Ratsastin lähinnä kaikki askellajit läpi ja sitten vähän päästeltiin höyryjä ja kokeiltiin pikkuisen käyntiväistöä lumihangessa. Ponilla riitti vielä paaaaljon laukkailemisenkin jälkeen energiaa, mutta taas aika tuli vastaan ja piti alkaa lopettelemaan. Kävelin loppukäynnit pellon ympäri ja pari kierrosta vielä kentällä. Ennen ja jälkeen juotin ponille lämmintä vettä. Tallilla liikutuksen jälkeen venyttelin ja temppuilin ponin kanssa. Rasvasin jalat ja sitten B pääsi vielä koko päiväksi pihalle. (;

16. päivä. Lisää peltorallia! Poni oli tänäänkin ihan kiva, mutta lopussa ei yhtään keskittynyt, koska oli päässyt juokseen lujaa ja Peppi lähti kentälle, niin ponille tuli ikävä kaveria. Kävelin ja ravailin alussa ja lopussa pitkään. Tallilla venyttelin, temppuilin ja rasvasin ponin jalat. Pintelit oli vähän valuneet alas hangen takia, mutta onneksi ei olleet hiertäneet yhtään! Poni jäi sisälle syömään ja juomaan. (:




17. päivä mentiin vähän höntsäilyä ilman satulaa kentällä. B oli ihan jees, mutta oli taas niin pirtsakka, ettei keskittynyt yhtään. Laukkasin vain kerran molempiin suuntiin, ei siis menty kauaa. Kävelin ja ravailin aika pitkään lopuksi. En rasvannu jalkoja, mutta temppuilin ja venyttelin ponin joka suuntaan! :)

18. päivä, eli tänään menin puomeja kentällä. Laitoin kentälle siis ravi- ja laukkapuomit.


B oli ihan kiva, mutta ei jaksanut taaskaan keskittyä.. Varsinkaan kun Peppi meni juoksuttamaan Piriä pellolle, nii poni sitten kyttäili sinne koko ajan. Ravipuomit oli vähän pienillä väleillä ja nuo laukkapuomit tuotti yllättävän paljon vaikeuksia. Poni koko ajan meni vinoon ja aluksi pelkäsi mennä noiden ravipuomien sisäpuolelta ohi. Laukkailin ja ravailin vähän puomien menon jälkeen. Sitten kävelin selästä muutaman kierroksen ja annoin Tuulille ponin talutettavaksi kun itse siivosin puomit pois. Venyttelin ja temppuilin tallissa, poni jäi talliin. (:


Ratsastuksesta en taaskaan saanut kuvia, toivottavasti lomalla onnistuisi ennen Itävallan reissua.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Kuvailua ja maastolenkki ~

Eli anteeks jälleen kerran tää postaustauko, mutta en oo saanu kuvia niin en oo vittinyt postailla(:
NYT kuitenkin tulee postaus teille!








Eli 2.4 menin pellolla. Kävelin vähän aikaa ja sitten aloin ravaileen kaaria ja sellaisia. Ravailin ja laukkailin pellolla ja Peppi oli kuvaamassa. Hienoja kuvia tulikin!(: Lopuksi menin kentälle hakemaan ponia muotoon ja selkää pyöreäksi(Tuuli neuvoi viime kerralla). Se meni ihan hyvin, poni alkoi myötäämään, mutta ei kuitenkaan täydellisesti. Käsistä meni jo voima kun Bo on niin kova suusta, että piti lopettaa.

Eilen, 4. päivä käytiin Pepin kanssa maastolenkillä. Ponit meni ihan mukavasti, ravailtiin ja laukattiin aika paljon. Laukannostot on parantunu selvälsti, enää ei tule sitä kauheen pitkää kiitoravipätkää ennen laukkaa. Laukoissa oli muutenkin aika rauhallinen. (:
Bo oli perusreipas, mutta loppuraveissa, kun jäi taakse niin vauhtii tuli liikaa. Lopuksi venyttelin sivuille ja alas. (;

     

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Hiljaiselo + syy.. ~

Juu eli anteeks, että olen elänyt tällästä hiljaiseloo mutta omasta koneesta meni nettiyhteys ja toinen syy on sitten ei-niin-kiva. Nimittäin lissy myytiin. Poni tullaan hakemaan viikonloppuna varmaan, kovakova ikävä tulee♥ Viimeaikoina ollaan tehty vähän kaikenlaista ja poni on ollut tosi hieno ja reipas.. että on haikee fiilis nyt! Mutta siis vähän infoo tänne bloginkin puolelle.
Uusi vuokraponini on siis saksanratsuponi-ruuna Bo II. Yli kaksikymppinen vaari. Kuvia ja muuta infoa tulee heti kun saan koneeni toimimaan. (:

lauantai 21. tammikuuta 2012

Hankireeniä + kenttä♥ ~


Joudun taas pyytelemään kauheesti anteeks hirveetä epäaktiivisuuttani täällä blogin puolella, mutta syy on sama kuin ennenkin.. Nyt kuitenkin kun jaksan kirjoittaa, niin siis tuo otsikko on aika outo, mutta kenttä on ollut ihan täydellinen, kun on tullut lunta. Lissykin on ollut ihan tosi kiva :)♥

Eli viimeksi kun kävin, oli 17. päivä ja oltiin Sonjan kanssa kentällä ja pellolla pitkästä aikaa satulalla. Poni oli ihan kiva ja reipas mutta jotenkin outo.. en tiedä että miten mutta jotain siinä oli. Mentiin ensin kentällä kaikkee mahdollista säätöö mm. väistöö kokeiltiin, askellajit ja paljon kaaria. Sitten mentiin vielä pellolle laukkailee ja ravailee, meni tosi hyvin. Sitte päätetti mennä ylittää yhtä ojaa, joka oli syvempi ku luultii. Keke ei uponnu melkein yhtää, joten mentii mekin. Lissy uppos ainaki puol metrii ja sit käänsin sen nopeesti pois sieltä ja siinä se jotenki kompastu ja polvistu. Minä tietenki huolestuneena tyttönä kierähdin pois selästä, mutta poni pysy silti paikallaan siinä niin. Menin ihan paniikkiin, että nyt meni jalka! Onneks sain ponin ylös, jalat oli kunnossa ja Lissy muutenki! (: Käveltiin pitkät loppukäynnit ja tallissa sai kehuja.



Tänään, menin yksikseni ilman satulaa, koska muut oli Ellivuoressa laskettelemassa. Poni oli kivan reipas, mutta tosi jäykkä aluks. Kunnon taivuttelulla sai vähä notkeemmaks. (: Kävelin siis alkukäyntejä semmoset 10 minuuttia, sitten nostin ravin ja tein paljon kaaria ja kiemuroita + pysäytyksiä ja peruutuksia. Poni alko tuntuun hyvältä, niin kokeilin laukannostoja. Ne nousi hyvin ja kokeilin vähä vaikeuttaa, et laukataanki siinä aika syvässä lumessa pääty-ympyrä. Poni toimi ihan hyvin, ei vaan meinannu kääntyä mut laukka pysy yllättävän hyvin yllä. Vaihdoin välikäyntien aikana suuntaa ja nostin toiseenkin suuntaan laukkoja. Ne meni hyvin. Aikaa oli mennyt jo aika paljon, joten ajattelin mennä pellolle vähä vetään hankireeniä. Laukkasin pari kertaa pellon päästä päähän ja se meni hyvin! Lissy oikeen loikki kun oli jo niin paljon lunta reppana :3. Loppukäynnit kävelin kentällä, yhen kierroksen selästä ja loput taluttelin. Sitten vein talliin ja kokeilin jalat, joista yks oli aika lämmin. Menin sitte pienelle taluttelukiekalle, että kylmäsin etujalat lumella. (: Sitten heitin ponskut tarhaan ja otin vähän videoo, toivottavasti saadaan pian nähdä se ihan kunnon videossa!
Lisään huomenna kuvat. (: