Näytetään tekstit, joissa on tunniste LS. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LS. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. joulukuuta 2013

Tre shoppingia ~

Oltiin tänään siskoni kanssa Tampereella shoppailemassa, viettämässä laatuaikaa. Viimeisestä shoppailukerrastani on tajuttoman pitkä aika ja muutenkin tällaisesta vapaapäivästä. Äiti kävi kävelyttelemässä Bertan, jolla oli tänään kengitys.

Käytiin monen monet kaupat läpi, heti ensimmäisenä löysin itselleni H&M:stä tuollaiset suht. matalavyötäröiset, keskisiniset normaalit farkut. Minulla ei tällä hetkellä ole ihan ihan perusfarkkuja, vaan kaikissa on jotain erikoista, joten halusin ihan normaalit tällä kertaa. Hintaa noilla oli 24,90 €.


Lähinnä ostelin kavereille ja perheelleni joululahjoja samalla. Sain melkolailla kaikki lahjaostokset tekemään ja olen super tyytyväinen siihen. Rahaa meni, mutta sille nyt ei voi mitään:D.
Käytiin McDonald'sissa syömässä. Yritettiin etsiä minulle joulujuhlamekkoa, mutta ei onnistuttu löytämään mitään kivaa. Lisäksi talvikengät jäivät taas löytämättä, mutta ei voi mitään, olen silti tosi tyytyväinen ostoksiin!

Löysin sitten vielä viimeisenä Stadiumista tämän Warpin mustan villapaidan. Etsin juuri tällaista ns. "reiätöntä" ja ihan normaalia villapaitaa. Hintaa tällä oli 19,90 €.


Mentiin sitten vielä Wayne's Coffee-kahvilaan. Siskoni tilasi Chailatten, joka oli ihan tajuttoman hyvää! Minä kokeilin Frappuccinon caramel-kastikkeella. Sekin oli tosi hyvää! Jutusteltiin melkein tunti siinä ja sitten kiirehdittiinkin jo bussiin.

tällainen perus Waynes ihkutuskuva puhelimella. :D

Oli tosi ihana päivä! Kunnon irtiotto normaalista arjesta. Tuollaisia voisi viettää useamminkin!;)

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

LS: 35 totuutta minusta ~

Koitin keksiä jotain edes vähän järkeviä, mutta joistakin saattoi tulla vähän turhia. :D Ja anteeksi, ettei näitä ole 50, vaan 35, mutta ajattelin nyt vihdoin laittaa tämän tänne.


1. Olen 14-vuotias.

2. Perheeseeni kuuluu isä, äiti, isosisko, 2 kissaa ja poni.

3. Tykkään valokuvauksesta ihan älyttömästi!

4. Tykkään syömisestä (;

5. Lempivärejäni on mm. tummansininen, harmaa ja pinkki.

6. Vietän liikaa aikaa tietokoneella.

7. Tykkään laulaa ja laulan usein.. ja kaikkialla :D

8. Hiukseni on värjätty kerran.

9. Tykkään shoppailla ja ostaa kaikkea uutta, siitä tulee kiva fiilis :D

10. Tykkään tehdä ruokaa ja leipoa.

11. Minulla on ihan parhaat kaverit ♥

12. En meikkaa kouluun paljoa - joskus en yhtään.

13. Haluaisin isomman huoneen!

14. Haluaisin blogille uuden ulkoasun.

15. En tykkää naurustani. :(

16. Minulla on äitiltäni perityt tummat kulmakarvat, en siis piirrä niitä.

17. En keksi mitään mielenkiintoisia asuyhdistelmiä vaatteillani. :D

18. Huoneeni on aina melko siisti - en pysty elämään sotkussa.

19. Olen todella kovaääninen - en edes huomaa sitä itse.

20. Kissani Nella nukkuu melkeinpä kaikki yöt vieressäni.

21. Niskani ja hartiani ovat melkein aina jumissa ja kipeät.. :(

22. Räplään kännykälläni aina, jos ei ole muuta tekemistä.

23. En pidä valkopälvi - sairaudestani yhtään!

24. Rakastan luontoa ja sen kuvaamista! (:

25. Olen joskus aiemmin harrastanut keppihevosia.

26. Minulla tulee migreeni strobovaloista - sen takia en oikein voi mennä diskoihin missä sellaiset on.

27. Tykkään kirjoittamisesta. (:

28. En pysty kuuntelemaan musiikkia liikkumattomana tai laulamatta.

29. Lempiartistejani on mm. Justin Bieber ja Enrique Iglesias

30. Syön paljon herkkuja.

31. Olen aika laiska kotitöiden suhteen ja se ärsyttää perhettäni usein. :D

32. Olen mielestäni suhteellisen hyvä koulussa.

33. Olen huulirasva-addikti!

34. Olen kilpailuhenkinen.

35. En seuraa muotilehtiä yms. vaan puen sellaista, mikä miellyttää itseäni.


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

LS: Kesä vauhtia!

Tiedän etten oo ainoa, joka haluais että nuo lumet sulais ja alkaisi se kevät.
Pääsis käyttään kangaskenkiä, nahkatakkeja ja huppareita, eikä tarvis aamullakaan hytistä kylmästä. ;)


Nyt on kyllä sen verran pää tyhjä, etten keksi muuta kerrottavaa kuin tuo kevään/kesän odottaminen :D

tykkään mun silmistä.


Muokkasin näitä kuvia mielestäni kesäisiksi ja onnistuin ihan hyvin, mitä mieltä olette?(:

perjantai 29. maaliskuuta 2013

LS: Moikkaaaa ~

Ääh tässä postauksessa ei oo sitten mitään järkeä älkää ihmetelkö! :D Mua ei väsytä ja haluan kirjoittaa jotain joten te ootte nyt uhreina.



Viime sunnuntaina ne sukusynttärit meni kivasti, olin tyytyväinen lahjoihin, sain mitä toivoinkin! (; Juhlittiin siis aika pienimuotoisesti, vieraita ei ollut toisin sanoen paljoa. Otin ensin pari kuvaa tarjottavista:


kinkku-aurinkokuivattu tomaatti-palttoonnappeja, ihan törkeen hyviä!
Sitten ne lahjat:

pieni, beige Longchampin laukku.
Justin Bieberin Believe Acoustic - CD levy.
80 €.
Sain muuten siitä kuntotestistä vähän paremmat kuin viime vuoden puolella. Vatsalihastestiä ei tehty vielä, mutta käsipainoista sain 10, vauhditonta pituushyppyä paransin 1 cm ja eteentaivutusta paransin 1,5 cm. (; Oon tosi tyytyväinen, pelottaa vaan se vatsalihastesti, koska viimesen viikon oon vaan mässäilly herkkuja ja löhönny..

Huomenna mennään kahden perheen voimin laskettelemaan melkein koko päiväksi ja sitten kotona koitan saada jotain järkevää tehdyksi.. ciao!

lauantai 23. maaliskuuta 2013

LS: Kaverisynttärilahjat ~

 Pidin siis kaverisynttärini viime viikon sunnuntaina. Oli tosi huikee ilta ja onneks melkeinpä kaikki pääsi paikalle! (: Laitan nyt lahjoista kuvat ja sitten myöhemmin muita illalla otettuja kuvia. (:

Sain 3 kasvonaamiota, tuo toinen sininen on siis siskoltani, laitoin sen vahingossa tuohon mukaan.

Sain 4 kynsilakkaa, tuo keltainen on siis graffitilakka.

Himoshoppaajan salaiset unelmat - kirja, oli tosi kiva lahja, koska tällä hetkellä en luekkaan mitään kirjaa varsinaisesti joten tämä tuli juuri sopivasti! 

10 € lahjakortti My Doris - vaatekauppaan.

Dermosilin suklaantuoksuinen suihkugeeli.

Marjantuoksuinen vartalokuorinta.

Toblerone - suklaapötkö, namm

Milka suklaalevy, melkein kokonaan jo syöty, naminami :p

perjantai 15. maaliskuuta 2013

LS: Fourteen!

14 vuotta tuli tosiaan tänään täyteen elämässäni. Oli kyllä ihan jännää taas viettää synttäreitä. Siskoni tuli herättään aamulla "laulaen" ja paikallani oli paketti ja kakun pala. Kaiken pilasi se, että heräsin 45 minuuttia liian myöhään ja en ehtinyt lukea yhtään kemian kokeeseen, joten tuli vähän paniikki. Mutta oli silti ihan kiva aamu.
Koulussa sain aika paljon onnitteluita ja kemian koe meni myös hyvin. Oli jotenkin tosi kiva päivä, vaikka lukujärjestys oli kauhea.
Tämän viikonlopun jälkeen meillä vaihtuu jakso, eli lukujärjestys muuttuu, ja se on aivan järkyttävä!

tuo VI on siis viestintä, koska olen viestintäluokalla (:
Teen varmaan vasta ensi viikolla postauksen synttärilahjoista, koska sukusynttärit ovat vasta varmaan silloin. Mutta laitan tähän vielä pari kuvaa itsestäni, kun niitäkin innostuin muokkaamaan.



keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

LS: Väriä päähän!

Anteeksi, etten ole nyt näitä lifestyle postauksia kirjoitellut! Olen ollut vähän kiireinen lomasta huolimatta.. Kaikki tämän postaukset kuvat ovat puhelimestani, toivottavasti ei haittaa!


Mutta siis, kuten otsikko kertoo, lomalla hiukseni värjättiin tummemmiksi. ;) Tykkään ite kyllä tosi paljon ja muutkin ihmiset on kehuneet. Mitä mieltä te lukijat olette?(:

Tällä viikolla siis meillä alkoi täällä koulut. Olisi loma kyllä maittanut vielä ainakin toisen viikon! Mutta ei voi mitään, nyt vain pitää yrittää päästä takaisin koulunkäyntimotivaatioon, vaikka se vaikealta tuntuukin.
Tällä viikolla ei onneksi ole kuin yksi koe, perjantaina, mutta ensi viikolla on 3 koetta peräkkäisinä päivinä, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina. 

Olen tässä muuten vähän miettinyt, että aloittaisin treenaamaan, eli lähinnä tekemään vatsa- ja selkälihaksia ja käymään lenkeillä. Siitä olisi varmasti ratsastuksessakin hyötyä ja 2 viikon päästä koittavassa lihaskuntotestissä.
Jotenkin en vain koskaan saa pitkäaikaista innostusta päälle tuommoisesta ja asia unohtuu viimeistään parin viikon kuluttua. Jos nyt kuitenkin tällä kertaa ihan oikeasti aloittaisin, sovitaan vaikka kesää varten bikinikuntoon?(;

kemian tunnilta.
Ei minulla nyt oikeastaan mitään muuta kerrottavaa tässä ole, muuta kuin tuosta äänestyksestä. Eli pidän sen nyt tuolla vielä ainakin tämän viikon sunnuntaihin ja aloittelen varmaankin jo tänään kirjoittelemaan sitä äänestetyimpää erikoispostausta, eli 50 totuutta minusta - postausta. Mutta nyt pitää mennä tekemään sitä ja sen jälkeen koulujuttuja, moikka! (:

lauantai 16. helmikuuta 2013

LS: ÄÄNESTYS ~

En nyt jaksa/ehdi kirjoittelemaan kauheasti kuulumisia, mutta tosiaan Vanhojen tanssit olivat eilen koulullamme, oli kiva seurata ja katsella hienoja pukuja. Lopuksi sitten heiteltiin karkkeja, sainkin kaksi (harvinaista) ja yhden etuhampaaseen kolahtamaan, taitava kun olen :D.

2010 ;)

Nyt en ole niin stressaantunut kiireestä, kun tiedän että loma on edessä ja viikonloppukin antaa paljon lisää aikaa kaikkeen muuhun, kuin pelkkään ratsastamiseen ja kouluun. Tänä iltana tallilta tulon jälkeen menen kaverini kanssa luistelemaan ja katsotaan, mitä huomenna keksin illemmasta.

Maanantain ja perjantain saan ensi viikosta "hevosvapaata", sillä maanantaina luokkamme pitää buffettia tulevien seiskaluokkalaisten tutustumisillassa ja perjantaina luokkamme pitää narikkaa murrerunoillassa. (:
Maanantaina ehdin illemmasta varmaan postailemaan ja katsotaan, jos saisimme vihdoinkin omalle koneelleni virustorjunnan, niin sitten voisin taas alkaa laittamaan vähän enemmän materiaalia tänne (;

Tuolla sivussa on tosiaan tuo lifestyle-postaus äänestys, jonka sain kyllä sinne myöhemmin, kuin oli tarkoitus, mutta nyt se on siellä ja toivonkin että äänestäisitte kaikki sieltä lempiaiheenne, mistä tekisin erikoislifestyle-postauksen. (:

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

LS: Höpötystä ~

Teen nyt tämän ennen sitä kisapostausta, kun tähän on jotenkin kivempi vain höpötellä jotakin ja valmistautua kunnon kirjoitukseen :D.
Meillä on nyt ollut tällä viikolla kahdet kokeet; tiistaina äidinkielen kieliopista ja tänään ranskan koe. Äidinkielen kokeeseen en ehtiny lukeen tarpeeks, vaikka olisin kyllä ehtinyt sunnuntai-iltana, mutta silloin en yhtään muistanut kokeiden olevan tiistaina. Se ei mennyt siis kauheen hyvin. Ranskan koe meni kumminkin ihan hyvin, siihen ehdin lukemaan jonkun verran! (:




Tänään pitäisi ehtiä tekemään kaiken näköistä, mm. köksän läksyt (lihapullat + perunamuusi ja 3 tekstiilin silitys), Been 2 fleeceloimen korjaus + puhdistus, Been päiväkirjaan kirjoittelu n. 8 päivän ajalta :D ja nämä postaukset.

Kavereiden kanssa ehdin olemaan aikaisintaan viikonloppuna, jos silloinkaan. Vähän se ottaa päähän, mutta onneksi koulussa näkee ainakin suurinta osaa kavereista! Sen takia tykkäänkin käydä koulussa vielä enemmän :)
Nyt alan tekemään jotain muuta, ettei taas päivä lopu kesken, 
ciao! (;
ensimmäinen kuva pelkästä itsestäni tänne :D

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

LS: Koulu -.- !

Aattelin ny kirjottaa tän ensimmäisen lifestyle-postauksen ja laitan näiden postauksien eteen aina tuon LS ja tunnuksiin myös sen, joten löydätte sitten helposti nämä. (;

Kuten aina, en jaksaisi millään kaikkia läksyjä ja kokeita. Oon vaan niin täynnä tota koulunkäyntiä! Tai no ei, en sitä, mutta sitä, ettei aikaa jää muuhun.. :s Lisäksi en ole nähnyt taas vähään aikaan kavereitani vapaa-ajalla ja se oikeesti ärsyttää tosi usein.



Mutta ei elämä ole pelkkää huonoa mieltä ja valittamista! :D Oltiin meinaan tämän viikon torstaina laskettelemassa koulusta, koska silloin oli liikuntapäivä. Oli tosi mukava ja hauska päivä! :) En kaatunut kertaakaan, mikä on hyvä juttu ja oli ihan kiva välillä päästä kavereitten kanssa rinteeseen. Oltiin siis Ellivuoressa, tultiin sinne joskus puoli 9 aamulla ja lähdin kymmentä vaille viisi iltapäivällä. Sieltä äiti haki minut sitten tallille. (:
En nyt keksi mitään muuta kirjoitettavaa, mutta pistän tuohon sivuun kyselyn, missä voitte äänestää suosikki lifestyle-postausta, jonka pyrin toteuttamaan heti, kun vain on mahdollista. (: