Näytetään tekstit, joissa on tunniste joululoma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joululoma. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. joulukuuta 2016

Joululomalaiselta terveisiä ~

Moikka! Mulla alkoi tiistaina kauan kaivattu joululoma, jonka ansiosta saa vähän aikaa ihan vaan olla sen enempää stressaamatta. Koulujuttuja kuitenkin teen lomallakin, sillä luku-urakka psykologian kirjoituksiin starttasi eilen. Rauhassa kuitenkin otetaan, että jaksaa sitten ensi vuoden puolella (hui!) uurastaa koulun penkilläkin.

Olen ollut kipeänä parisen viikkoa, nyt alkaa tauti ehkä jo hiljalleen hellittämään. Vieläkään ei olla täysin terveiden kirjoissa, mutta parempaan päin siis! Betun liikuttelu on ollut nyt sellaista "vähän sinne päin", sillä äitikään ei pystynyt kunnolla sitä liikuttamaan, sillä sai niskansa niin pahasti jumiin heti viime viikon alussa.

Kävin äitin kanssa viime viikon lauantaina tallilla puolikuntoisena liikuttelemassa ponsun. Selkään en raaskinut vielä mennä, mutta pyöritin Betua liinassa ensin kentällä ja päästin sen sitten pellolle juoksentelemaan. Eihän tuo ihan kauhean hyvin onnistunut, mutta vähän mamma sai päästellä höyryjä. Räpsin muutamia kuvia ihan automaattiasetuksilla, minkä nyt ponin hoputtamiselta kerkesin. Ajattelin kuitenkin pari tässä teillekin jakaa, vaikka hämäryyden takia laatu onkin hieman huono. Ulkoasunkin päivitin, kuten varmasti huomasitte! Nyt ollaan ajantasalla vuodenajan suhteen.

Hyvää joululomaa kaikille sen aloittaneille ja tsemppiä niille, jotka vielä uurastavat!



tiistai 24. joulukuuta 2013

Merry Christmas ! ~

Tänään aukesi vihdoinkin viimeinen luukku suklaajoulukalenteristani. Joulukuu meni ihan tajuttoman nopeasti ja muutenkin aika on kulunut ihan kauheaa kyytiä. Eilen siivottiin kunnolla, leivottiin ja koristeltiin kuusi, jotta tänään voi vaan chillailla ja nauttia päivästä.

Aamulla avattiin kaverien antamat lahjat, mutta muut paketit jätettiin kuusen alle odottamaan iltaa. Jouluisin olemme yleensä meillä ja kutsumme sukulaisia kylään. Ensin syömme paaaljon hyvää ruokaa, sitten jutustelemme ja jaamme lahjat ja sitten kun kello alkaa olla vähän enemmän, vieraat lähtevät ja lähdemme joulukirkkoon ja hautausmaalle perheeni kanssa. Ihan perinteinen joulu siis! :)

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille!





torstai 27. joulukuuta 2012

Laiskuus iski ~

Ihmettelin jo itsekkin, miten kauan oikein jaksaisin kirjoitella tänne blogiin useasti viikossa. No, nyt se into sitten on laantumaan päin ja on muutenkin vähän huono päivä, joten en kirjoita pitkää stooria. (;

tässä tosiaan se uusi toppaloimi, jonka mainitsin joululahjapostauksessa.
Sukkajalka osittain rasvaamisen takia tuon näköinen!

Kerron nyt hieman siis liikutuksista.

Eilen, 26. päivä vain taluttelin Berttaa perällä lumihangessa, sillä laiskuus iski. En tajua, olin eilen ihan puhki ja väsynyt koko päivän! Kun Piri hävisi hetkeksi näkökentästä, B alkoi steppailemaan ja kiskomaan. Rauhoittui vähän ja sitten köpöttelimme kotiin. Tallissa rasvasin jalan, venyttelin ja temppuilin ponin kanssa vähän.



Tänään, 27. päivä keli ja muutenkin ajankohta oli periaatteessa ihan kaikilla mahdollisilla tavoilla huono. Suojalumen takia en viitsinyt mennä pellolle uuvuttamaan ponia, maastoon en viitsinyt lähteä yksin ja kentällä poni teki jonkin ihme räpellyksen. En tiedä, että liukastuiko se, joten en viitsinyt alkaa uhraamaan ponin jalkoja suunnitelmana olleen hyppäämisen takia. Ratsastin kaikki askellajit lläpi kentällä, poni oli ihan jees, ei mikään huippu tosiaankaan, mutta ei kyllä mikään possukaan. Toisessa suunnassa laukassa B teki tosiaan sen ihme räpellyksen, joten ravasin ihan vähän ja sitten menin kokeilemaan peltoa. Se oli järkyttävän syvä, raskas ja märkä. Ei siis sekään.. Luovutin siis ja lähdin käppäilemään maastoon kunnon loppukäynnit.
Matkalla alkoi järkyttävä lumisade ja molemmat olivat kotiin palatessa märkiä. Annoin Bertan hetken kuivahtaa sisällä, sitten heitin fleeceloimen ja toppaloimen päälle + venyttelin & temppuilin ja sitten vein ponin tarhaan. En tänään rasvannut jalkaa, mutta huomenna sekin on sitten taas edessä. (:
Nyt koitan saada itseni tästä koneen ääreltä johonkin muualle tekemään jotakin järkevämpää, kuten kirjoittamaan Bertan päiväkirjaan muutaman päivän liikutuksen. (;

maanantai 24. joulukuuta 2012

Ensimmäinen videopostaus ~

Eli ajattelin nyt vihdoinkin tehdä tuon ensimmäisen videopostaukseni joulun ja joululoman kunniaksi. Tämän postauksen piti tulla jo eilen, mutta videon lataamisessa tuli paljon mutkia matkaan. 

En kirjoittele nyt enempää, toivotan vain hyvää joulua kaikille ja sitten videolla kerron kuulumiset + lopussa pieni hyppypätkä. (:


Kommentoikaa mitä piditte ja haluaisitteko lahjapostauksen videon vai tekstin ja kuvien muodossa! (;
Yritän saada huomenna jouluisia kuvia ja yritän saada tehtyä uuden ulkoasun mahdollisimman pian!