Näytetään tekstit, joissa on tunniste bo II. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bo II. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. tammikuuta 2014

Mukkelis makkelis ~

Kirjoitin tämän siis viime viikolla lauantaina, mutta ehdin nyt vasta koneelle, joten postaus tulee vähän myöhässä.

Olin tänään sitten vaihteeksi Buubella tunnilla. Oli tosi kiva päästä vähän isomman ponin selkään, tuntui paljon turvallisemmalta heti! En oo pitkään aikaan mennyt Bo:lla, vuokrauksen päätyttyä kerran tai pari.

esteet olivat ristikoita melkein koko ajan.

Verkkailtiin vähän heppoja ravissa ennen kuin Nanna ehti paikalle. Bo oli tosi jäykkä molempiin suuntiin eikä kääntynyt helposti. Sitten otettiin muutamat nostot molempiin suuntiin. Poni innostui ja oikoi kamalasti parissa kohtaa ja oli vielä tosi jäykkä molempiin suuntiin. Sitten tultiin tuo linja puomeina ravissa, väliin tuli käyntiinsiirtyminen ja toisella pitkällä sivulla loiva kiemuraura esteen sisäpuolelta. Buube alkoi pikkuhiljaa pehmetä ja kuuntelemaan oikealle asetusta. Toinen suunta oli vielä ihan kova ja sitten oikealle asetus alkoi mennä liioitteluksi ja poni heitti vasemman lavan ulos.


Sitten alettiin tuleen erilaisillna kääntöharjoituksilla noita kaikkia esteitä yksittäin ja ratanakin. Buube meni ihan kivasti, vauhti vaan kiihtyi aina tosi paljon, jonka takia käännökset venyivät. Sitten kerran eivät enää hokit pitäneetkään, kun Buube lähti kunnolla kaahottamaan ja piti kääntää vielä ympyrälle. Sisätakajalka luiskahti, poni kaatui kyljelleen ja minä lensin nätillä kuperkeikalla pois selästä. Itseäni ei sattunut yhtään eikä poniinkaan onneksi. Sitten menin vielä saman ravissa, eri radan laukassa ja pari kertaa tuon linjan ihan yksistään laukassa. Sitten ravailtiin loppuverkkoja. Ensin poni ei yhtään malttanut rentoutua tai ravata rauhassa, mutta sitten kun sain itseni rauhottumaan ja avut kuntoon, poni ravasi tosi kivasti rentona ja rauhassa. Sitten kävelin loppukäyntejä pitkin ohjin kentällä. Äiti kävi vielä hakemassa Bertan tarhasta ja käytiin vielä kylällä päin kävelemässä. Tunnista jäi tosi kiva fiilis, vaikka ensimmäinen kaatuminenkin koettiin. Bo oli tosi jäykkä siis toiseen suuntaan, muutenkin tosi vino ja toispuoleinen. Hieno poni silti!♥


torstai 4. lokakuuta 2012

Jännitystä ilmassa..

Eli ostotarkastus on nyt siis tehty, ja poni todettiin terveeksi! Ylihuomenna lauantaina pitäisi tallin pihaan ilmestyä siis uusi asukas. Sana jännitys ei edes riitä kuvaamaan tunteitani nyt! Otan sitten ponista kuvia kun tulee ja koitan päivitellä tänne mahdollisimman paljon, että kaikki pysyisivät ajan tasalla. (:




Päivittelen nyt vähän Bo:nkin asioista tässä samalla. Oltiin siis eilen Lotan kanssa maastossa Bo:lla ja Bingolla. Oli vähän reippaampi maastolenkki kyseessä. Poni oli alusta alkaen toosi energinen! Laukattiin pari kertaa sitte reippaammin ja muuten sitte ravailtiin aika lailla. Käveltiin tosi pitkään lopussa. Linimenttasin, laitoin Arnika-geeliä ja venyttelin ponin tallilla. Sen jälkeen piti lähteä sitten etsimään Bingon suojaa, kun oli tippunut matkalla. Eihän me sitä sieltä enää löydetty, kun oli pilkkopimeää jo. Sillä matkalla sitten kaaduin pyörällä ja kaikenlaista ehti sattua, mutta hauskaa oli:D!
En saanut siis tältä kerralta kuvia, niin laitan jotain luontokuvia ja tässä on vanha kuva minusta ja Buubesta.

oot aina niitä tärkeimpiä♥

maanantai 1. lokakuuta 2012

Kisa päivittelyä~

Anteeks, että tämän kisapostauksen kirjoittaminen venähti näin.
Kuitenkin, olin perjantai - lauantai siis Karkussa yötä. Perjantaina Buuberolla oli muita vuokraajia liikuttamassa ponia, joten itse en sitten ratsastanut. Koko ilta meni aika lailla kisavalmisteluja tehdessä.
Lauantaina, joskus vähän yli 1 lähdimme siis Kiviniityn tallia kohti. Olin luokassa alunperin 13., mutta ehdin verkata ihan tajuttoman lyhyen ajan ja äiti sanoi, että paikkaani oli kyllä muutettu. No, ehdin siis verkata vain muutamia minuutteja, ennen kuin piti jo mennä radalle. Pappa oli siis vielä vähän jäykkä ja näin. Rata meni kuitenkin ihan hyvin, Puhdas se ainakin oli!:) Ja kuulemma ihan hyvän ajankin olisimme saaneet, mutta kas kummaa, arviointi oli muutettu meidän tietämättä! Se oli muutettu niin, että kaikki puhtaan radan suorittaneet saivat ruusukkeen ja tavarapalkinnon. Radasta en saanut yhtäkään kuvaa, mutta äiti otti radan videolle :) Peppi meni vielä Buuberolla 70 cm luokan ja ylsivät toiseksi! Oltiin kyllä tosi ylpeitä ponista.♥

kilpaponi(;
Jos löydätte jostain kuvia, missä esiinnymme tuolla kisoissa, viitsittekö kirjoittaa vaikka kommentteihin osoitteen tai jotain! :)




torstai 27. syyskuuta 2012

Tunti, minuutti, sekunti ~

Juu eli tuo otsikko on aikas jännä. :D
Mutta kuitenkin siis, olin Heidin pitämällä estetunnilla eilen keskiviikkona, 26. päivä.
Kentällä oli yhteensä 5 estettä; 3 esteen sarja (2 pystyä ja keskimmäinen oli ristikko) ja sitten vielä 2 esteen vino suhteutettu/sarja (toinen ristikko, toinen pysty)

Kävelimme pitkät, noin 15-20 minuutin pituiset alkukäynnit. Kun Heidi sai esteet koottua valmiiksi, aloimme ravailemaan ympyröitä ja kaikenlaisia muita kaaria esteiden ympäri. Laitoin ponin heti vähän reippaampaan raviin, mutta opettajan käskystä hiljensin. Bo oli reipas heti alussa, koska ei oltu liikutettu päivään tai pariin. Nosteltiin siinä vielä laukat molempiin suuntiin ja välikäyntien jälkeen aloitimme hyppäämisen.
Ensin mentiin se suhteutetun ristikko muutaman kerran. Ne hypyt ei menny hyvin, koska meidän piti tulla se ravissa, joten en päässyt hyppyyn mukaan yhtään. Niiden hyppelyiden jälkeen tulimme suhteutetun kokonaisuudessaan. Siinä meni jo paremmin, vaikka Bo ekalla kerralla meinasikin mennä ohi, koska ei oikein ymmärtänyt että toinenkin este piti hypätä. :D
Suhteutetun mentyä hyvin kävelimme pienet välikäynnit, jonka jälkeen ravattiin kenttä ympäri ympyröitä tehden ja aloitettiin sarjan hyppääminen. Sarja meni heti alusta alkaen tosi kivasti, vaikka Buubero innostukin sen jälkeen kaahottamaan kenttää ympäri niin, että opettaja kiljui rauhottamisesta. Käveltiin taas pienet välikäynnit ja ravailtiin vähän ja tultiin sitten kaikki 5 estettä peräkkäin. Yleisesti jäi ihan kiva fiilis lähteä kisoihin. Tallilla linimenttasin jalat ja Bo pääsi karsinaan syömään.

Ratsastuksesta en saanut yhtään kuvia, mutta muokkailin yhtä Buuben kuvaa, niin laitanpa nyt sen sitten tähän. ;)


tiistai 25. syyskuuta 2012

~ Bo II ~

Eli ajattelin nyt aikani kuluksi väsätä tänne tällaisen Bo:n perinpohjaisen esittelypostauksen. Kuvat saattavat olla sellaisia, että ne ovat jo olleet täällä blogissa joissain teksteissä. Mutta, eiköhän aloiteta ihan perustiedoista:


Nimi: Bo II
Lempinimi: Bo, Buube, Pappa
Sukupuoli: Ruuna
Rotu: Saksan ratsuponi (arvio)
Ikä: 21 (arvio)
Säkäkorkeus: n. 142 cm



Yhteinen taival:

ensimmäiset yhteiset kisat.
Aloitin siis Bo:n vuokrauksen 21.2.2012. Siitä on nyt kulunut siis tarkalleen 7 kuukautta ja 4 päivää.
Noina kuukausina olemme tutustuneet toisiimme, ihan rauhassa, ilman kiirettä. Nykyään kun tulen esim. hakemaan Buubea tarhasta, musta tuntuu että se oikeasti tuntee jo mut. Se on aivan mahtava tunne. Ensimmäiset yhteiset kisat kävimme kiertämässä siis 15.7. Ne kisat ovat olleet ehkä ihanin muisto koko ratsastushistoriassani.



Hyvät ja huonot puolet:

Buuberossa ei niitä huonoja puolia oikeastaan paljoa ole.
Tässä pikkuinen lista niistä:
  - laaja, vaikeasti-istuttava ravi
  - jalkojen laahaaminen
  - kielen pitäminen ulkona suusta


Hyviä puolia papassa sentään on enemmän.
Lista niistä:
  - este-intous
  - maastolaukat
  - sympaattinen ja rauhallinen luonne
  - kärsivällisyys
  - iän tuoma järkevyys
  - suloisuus
  - mahtava laukka
  - ei kauhean laumariippuvainen

          
kieli :D



viime talvi. anteeks toi istunta!
viime talvelta tämäkin.
Normaali päivä tallilla:

Yleensä tulen siis junalla tallille. Asemalta pyöräilen tallille ja jätän pyörän muiden pyörien viereen. Menen alakerran ovesta sisään ja heitän tavarani hyllyni lähelle. Käyn katsomassa, mitä Peppi tekee yläkerrassa. Jäämme sinne vähäksi aikaa juttelemaan tai muuten viettämään aikaa. 
Kun kello on jo sen verran, että täytyy lähteä ratsastamaan, menemme alakertaan vaihtamaan vaatteet. Otamme jo melkein kaikki varusteet mukaan talliin, ettei tarvitse rampata montaa kertaa hakemaan kamoja. Haemme ponit tarhasta ja laitamme ne joko puomiin tai karsinoihin. Harjaamme ne nopsasti, mutta huolellisesti ja puhdistamme kaviot. Laitamme suojat jalkoihin ja laitamme satulan selkään. Puemme itsemme lähtövalmiiksi ja lopulta suitsimme ponit. 
Nousemme tallipihalla selkään ja lähdemme kävelemään alkukäyntejä. Jos menemme kentällä, menemme sinne verkkaaman poneja enemmän. Teemme paljon kaaria ja ympyröitä, taivuttelemme poneja vetreiksi. Nostelemme laukkoja ja ratsastamme muutenkin reenin loppuun. Keventelemme loppuravit ja kävelemme mahd. pitkät loppukäynnit. Kävelemme tallipihalle, missä laskeudumme selästä.
Otamme satulan pois ja vaihdamme suitsien tilalle riimun. Harjaamme kevyesti ponit ja otamme suojat pois. Puhdistamme kaviot ja viemme ponit vielä vähäksi aikaa tarhaan. Viemme varusteet paikoilleen ja pesemme suojat. 
Vaihdamme vaatteet alakerrassa ja huollamme varusteet, jos on tarve. Laitan tavarani lähtövalmiiksi ja jos jää aikaa, menemme vielä yläkertaan rupattelemaan ja katsomaan tv:tä. Lähden pyöräilemään rautatieasemalle ja siellä odottelen junaa. 
Junan saapuessa hyppään kyytiin ja ostan 2 euron matkalipun. Kirjoitan Buuberon vuokrausvihkoon päivän tapahtumista ja kuuntelen musiikkia. Äiti tai iskä on odottelemassa jo asemalla, kun juna saapuu ja lähdemme kotiin. :)

No, mitäs piditte?(: Laittakaa toki kommenttia, haluaisitteko tällaisia "erikoispostauksia" enemmänkin vai oliko tämä aivan turha? Tätä oli todella mukava kirjoittaa, nyt kun olen saanut postausintonikin takaisin! :D Saa nähdä, jatkuuko se vielä pitkään..

lauantai 22. syyskuuta 2012

New Look~



venyy venyyy..(;
Juups, eli päivittelin nyt tätä blogin ulkoasua vähän syksyisemmäksi, kommentoikaa toki, mitä pidätte!(: Itse olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikka teinkin aika hätäisesti.

Kirjoittelen nyt samalla hieman viime ratsastuskerrasta tähän samaan postaukseen. Eli käytiin Tuulin kanssa maastossa Bingolla ja Bo:lla. Mentiin reipas n. 15 kilometrin lenkki. Ravailtiin melkeinpä koko matka, mitä nyt välillä käveltiin, että ponit jaksaisivat. Laukattiin kerran sitten semmoinen pitkä ylämäki niin kovaa kuin ponit pääsi. Oli kyllä superhauskaa! :)
Ravailtiin lopussa pitkä pätkä löysemmillä ohjilla antaen ponien vähän venyttää selkäänsä. Molemmat ponit oli hikisiä, kun vihdoin päästiin tallille! ;)

Ilmoittelen tässä samalla vielä, että ollaan suunniteltu menevämme Kiviniityn kisoihin 29. päivä tätä kuuta, eli vähän kisakokemuksia lisää. Ei minkäänlaisilla tavoitteilla lähdetä sinne, kunhan nyt tulisi siisti puhdas rata, muuten ei millään ole väliä oikeestaan. Sieltä sitten kirjoittelen varmaan vähän erikoisempia postauksia.. Saattaa olla, että saan ratamme videolle, mutta katsotaan sitä sitten lähempänä, moimoi! :)
ps. Tämän tekstin kuvat ei ole tuolta maasto-kerralta, vaan aiemmalta(:

tiistai 18. syyskuuta 2012

Ratsastusvyö pitkästä aikaa ~

Eli lupasin teille kirjoitella tänne tänään tai huomenna, joten ajattelinpa nyt jo tämän postauksen tänne väsätä!(:



Eli olin 16. päivä Karkussa. Menin koulua Pepin kanssa kentällä. Poni oli ihan.. mukava. Ei todellakaan parhaimmillaan mutta kiva(: Menin paljon kaaria ja ympyröitä, en laukannut paljoa. Venyttelin papan tunnin jälkeen. ;) Eipä siitä sitten enempää.

Sitten olin myös tänään, 18. päivä syyskuuta taas tallilla. Menin Lotan kanssa samalla kyydillä ja mentiin sitte samaan aikaan ratsastaankin.(: Mentiin siis kentällä puomi- ja kavalettiharjoituksia. Menin piiitkästä aikaa ratsastusvyöllä - huh oli kyllä aika kaameeta :D Ei saanut mistään tukea jalalle, istunta oli jotain aivan järkyttävää!





Mutta kerron nyt sitte vähän yksityiskohtaisemmin: Eli kävelin aika pitkät alkukäynnit, jonka jälkeen aloin ravailla keventäen kaikenlaisia kaaria ja ympyröitä. Bo oli aika vetree kyllä. Ravailin siinä sitten molempiin suuntiin ja tulin jo muutaman kerran puomit ravissa vähän kevyemmällä tuntumalla. Nostin siinä muutaman kerran laukan molempiin suuntiin sitten. Aloin tulemaan puomeja, joista toisen Peppi nosti pieneksi kavaletiksi vähän ajan päästä. Tultiin sitä sitten siinä aika paljon, lisäksi lisäilin ravissa ja laukkailin ympyröitä, koittaen saada ponia vähän pyöreemmäksi ja vähän myötään niskasta(+hidastaan :D). Sitten Peppi muutteli vielä vähän sitä harjoitusta, jota tulimmekin sitten loppuajan. Poni oli tosiaan ihan mukava, aika rento:). Ravailin pitkään lopussa + käveltiin lopussa pitkät loppukäynnit. Venyteltiin vielä papparaisen kanssa tallin pihassa porkkanan avulla ;)♥.


en saanut bo:ta kulkeen noin, se teki ilopompun :D



hehe osataan hypätä tyylillä:D täysin oma moka tuo paikka!:)


perjantai 17. elokuuta 2012

normielämää ~

Anteeks taas tää kauhea tauko, syinä on mm. se, että en ole saanut yhtään kuvia ratsastuskerroilta, mutta viime kerralla sain, wuhuu!







Eli oli tossa 15.8 käymässä taas Karkussa. Mentiin kentällä koulua porukalla. Kentällä oli aika ahdasta, tosiaan 4 ratsukkoa samaan aikaan. :D
Mutta siis, käveltyäni alkukäynnit, otin ohjat tuntumalle ja aloin taivutteleen ponia kaiken maailman kaarilla sun muilla. Ravailin satunnaisia pätkiä, en jaksanut keskittyä ravissa istumiseen, joten luistin siitä vähän. Mutta kyllä siis molempiin suuntiin sitten ravailinkin. Aloin  laukkailla ympyröillä, muualla ei oikein mahtunut.
Poni oli ihan kiva, myötäs niskasta muutaman kerran ihan kivasti.(: Säädin siinä sitten ympyröillä kaikkee, lähinnä laukannostoja treenasin, että sujuisivat paremmin. Yhdessä välissä sitten kokeilin väistöä kaikissa askellajeissa. Sujui laukassakin ihan ok, väisti sentään! (; Laukkailin siinä aika kauan sitten kaikkia teitä ja näin. Sitten kokeilin lopussa muutaman kerran laukanvaihtoja kahdeksikolla. Poni vaihto ihan kivasti. (: Sitten pitkät loppuravit ja -käynnit. Bo jäi taas tallille Amorin seuraks, kun Amorin kaverina ollut ori lähti takaisin omistajalleen.

Ja tosiaan, niin kuin tuosta yhdestä kuvasta näkyy, vaihdettiin yhdessä kohtaa hevosia Pepin kanssa, eli menin Amorilla vähän aikaa.(:

Anteeksi lyhyt postaus, mutta intoa ei löydy pidempään.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Lomailua lomalla

Eli nyt ajattelin kirjoittaa tänne pikkuisen postauksen, missä selitän missä olen viime aikoina ollut, kun postauksia on tullut niin harvoin.
Ensinnäkin, olimme viikon reissulla Kyproksella. Oli tosi mukava reissu. Lämpötila oli joka päivä ainakin +36, eli kuuma oli :D Käytiin siellä mm. Eläintarhassa, nähtävyys-risteilyllä, missä oli puolen tunnin uimatauko ja tietenkin olimme merenrannalla ja uima-altaalla.

Toiseksi, omassa koneessani on tällä hetkellä joku vika, ettei sillä pääse nettiin, joten minun pitää tämäkin postaus näpytellä perheemme ipadilla.

Mutta tuon Kyproksen matkan jälkeen olen käynyt ratsastamassa Bo:lla vain kerran ja tänään kävin ratsastamassa Amorilla, 3-vuotiaalla welsh-ponilla.




Mutta ei mulla mitään muuta sitten ollut, laitan tähän pari vanhaa kuvaa piristykseksi.(:

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Epätavallista meininkiä ~

Moikka pitkästä aikaa taas,
Viime viikolla olin Karkussa periaatteessa to-su (pe tulin kotiin, vaihdoin kamat ja nukuin yön yli kotona, lauantaina takaisin Karkkuun) yötä. "Viikko-ohjelmamme" meni näin (kohta yksittäiset kertomukset :D):

TO: Rataesteitä (eka kerta rataa Bo:lla)
PE: Reipas maastolenkki
LA: Pikkupikku lenkki kakspäällä Pepin kanssa laitsalta talolle
SU: SEURAESTEKISAT

Nyt kerron vähän tarkemmin sitten joka päivästä(;
TORSTAI: Eli ensiksi laitettiin ponit kuntoon mökillä/laitsalla ja tultiin sitten talolle semmosta pitkää metsäreittiä. Talolla laitettiin sitten papallekin varusteet niskaan ja rakennettiin neljän esteen rata. Kentältä löytyi siis minipysty vesilätäkön keskeltä tooodella tiukasta tiestä ylitettävänä, sarja ja okseri. Tehtiin aikalailla nopeat alkuverkat, poni tuntui ihan ok kivalta, oli vaan todella rauhallinen, melkein jo laiska!
Sitten kun ponit oli verkattu tarpeeksi, käveltiin lyhyet välikäynnit. Niiden jälkeen sitten alettiin tulla okseria muutaman kerran. Meni tosi kivasti. Sitten vaihdettiin siihen pieneen pystyyn. Siinä hypyt ei sitten onnistuneetkaan, kun poni ei voinut itsekkään katsoa kunnolla paikkaa, kun tuli niin äkkinäisesti este eteen -ja vielä vesilätäkön keskellä! OMG! No, saatiin sitten kyllä yksi hyvä hyppy sillekkin, joten vaihdettiin sarjaan. Sarja meni mielestäni hyvin heti alusta saakka, vaikka ponia pitikin laittaa paljon eteenpäin. Sitten alettiin tullakin niitä ratana. Radat meni ihan ok hyvin. Niiden jälkeen sitten aloin jäähdytteleen ponia, Peppi hyppäs sitten viel isompia. Kävelyiden jälkeen mentiin tallin pihaan linimenttaan ponien jalat ja lähdettiin käveleen laitsalle. (:











PERJANTAI: Mentiin siis reipas maastolenkki. Laukattiin siis normaalia enemmän, ponit oli ihan innoissaan :D. Oli tosi kiva lenkki, oli varmaan ponienkin mielestä kivaa vaihtelua. Pääsi sitten suoraan maastosta laitumelle kavereiden seuraan syömään. (;

LAUANTAI: Tästä ei olekkaan edes perjantain vertaa kirjoitettavaa, kun selitin jo tuossa "viikko-ohjelmassa" mitä tehtiin. (;

SUNNUNTAI: Kisat! Ensimmäiset kisat siis minulle ja ponille. Startattiin siis Niihaman seuraestekisoissa ristikkoluokan kolmantena. Poni tuntu älyttömän kivalta verkassa. Tiputti kerran puomin verkkahypyissä, mutta sitten laitoin poni pohkeen ja ohjan väliin, niin alkoi nostelemaan jalkojaan sitten hyvin.(: Mulla oli jalassa Pepin äidin nahkachapsit, jotka paransi mun istuntaani  ä l y t t ö m ä n  paljon; kantapäät pysy paljon paremmin alhaalla, Tuuli sanoi että istunta muutenkin parani ja pystyin jotenkin istumaan ravissa paremmin ja pehmeemmin ;o! Ken tietää miten ne vaikutti niin paljon. Radalla sitten meni ihan hyvin. Radassa oli 7 estettä. 1-2 siirtyminen meni vähän hassusti, niin poni poukkoili puolelta toiselle ennen estettä, mutta hyppäs kuitenkin ihan hyvin. Sitten 4-5 unohdin radan, kun 3 ja 4 oli suhteutettu, niin luulin etten ollut mennyt vielä nelosta, niin vitosen tie meni vähän hätäisesti, mut muuten meni kyllä sitten íhan hyvin. Tuli siis puhdas rata, joten saatiin ruusuke heti radalta tullessa. Olin tosi ylpee ponista. Jäähdyttelin sitten ravaillen verkka-alueella, poni venytti hyvin alas. Sitten lähdin kävelemään trailerille kohti ja sitten poni pääsi koppiin Saku-hevosen seuraksi. Sitten Peppi meni vielä Bo:lla 70-80 cm ja Tuuli Sakulla(hän siis omistaa kyseisen hevosen, jos ei ole tullut mainittua aiemmin) 50-60 cm ja 70-80 cm. Molemmilla meni hyvin(:

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Tapahtumarikas yökyläreissu~

Eli kuten otsikosta ymmärrettävissä on, tämä yökyläreissu to-la, oli täynnä tapahtumia!

Eli siis torstaina emme tehneet Bo:lla oikein mitään, mutta käytiin sentään 2 päällä ilman satulaa karkun kyläkaupassa :D. Poni sai paljon ihailijoita, enkä voi kyllä sitä käsittää koska ponin suu oli ihan vihreässä kuolassa! :D Mutta sellainen päivä oli siis torstai.


Perjantaina halusin myös mennä aika rennosti, mutta kuitenkin vähän enemmän, joten menin ilman satulaa Bo:lla kentällä n. tunnin. Aluksi kävelin siis alkukäynnit kenttää ympäri. Sitten otin ohjia käteen ja aloin ravailemaan aika pitkässä muodossa kaaria ja ympyröitä. Kun Bo oli edes vähän vertynyt, aloin työstämään vähän enemmän sitten ponia. Ravissa alkoi pitkän ajan jälkeen sitten tulla hyväksi, mutta kameralle ei saatu yhtään hyvää kuvaa ravista. Sen jälkeen aloin ottaa molempiin suuntiin laukkaa ympyrällä. Laukkailujen jälkeen sitten ravasin ensin vähän lyhyemmässä muodossa ja sitten annoin lisää ohjaa. Kävelin pitkät loppukäynnit. Poni oli todella rento ja mukavan tuntuinen. Laukassa kyllä painoi päätänsä liian alas, joten meikäläisen istunta oli aivan järkyttävää katsottavaa. Ravailin pitkät loppuravit ja niissä poni rentoutui hyvin. (:

Sitten lauantaina oli luvassa Osaran tallin seuraestekisat. Peppi meni Bo:lla 40 ja 60 luokat. Poni meni tosi hyvin ja radat puhtaasti. Kyllä Bo sitten kuumenikin, mutta ei meno ihan holtittomaksi onneksi mennyt.(: 60 olivat sitten kolmansia ja 40 kaikki puhtaat radat palkittiin. Oltiin kaikki tosi tyytyväisiä (:

my love♥

kesäinen(:

Sitten vielä kisojen jälkeen illalla lähdettiin uittaan Bo:ta ja Bingoa kuuman kesäpäivän kunniaksi. Alku oli kyllä täynnä haavereita, tipuinkin siinä, kun koitin päästä pepin taakse Bo:n selkään. :D Mutta uimassa ponit olivat ihan innoissaan ja palatessamme myös aivan väsyneitä ;3


♥

liittyy tosi paljon kyllä hevosiin :D













kieli ;)



aika mielenkiintonen rajaus ? :D

Peppi ja Bo (: kisojen verkoista




Ja tosiaan kuvia tuli yhteensä 1525, eli kuvia tuli tähän postaukseen paljon, mutta ketäs se haittaa? :D