Ajattelin nyt toteuttaa tuon ns. helpoimman toivepostauksen, eli kysymyspostauksen.
Mutta siis lähetelkää kysymyksiä tähän blogin kommentteihin! Ja mielellään vaikkaa... max. 6 kysymystä yhtä ihmistä kohti, en kuitenkaan omista paljoa vapaa-aikaa tallihommista. :D
Mutta siis, nyt vain keksimään kysymyksiä! (;
Tässä mukana kerron vielä tämän päiväiset tapahtumat. Eli tänään, 12. päivä, Bertan jalka oli tarhasta tuodessa viileä, turvotus aivan alhaalta oli laskenut, enää vähän turvotusta oli siis nivelen yläpuolella. Olin tietenkin iloinen tästä. Laitettiin ponit kuntoon ja mentiin kentälle sitten. Se oli ihan mahtava tänään! Ihanan pehmeä! Vaikka olikin märkä paikoittain, ei silti pilannut ratsastusta.
Aloittelin tietenkin alkukäynneillä, ponia piti tapansa mukaan vähän patistaa kävelemään kunnolla. Otin ohjat tuntumalle ja aloitin ensin työstämään Berttaa käynnissä, tehden pysähdyksiä mahdollisimman pienillä avuilla. Poni tuntui ihan ok:lta. Sitten kokeilin vähän ravia, ensin poni oli jäykkä, muttei ontunut joten verryttelin vähän kunnon ravilla. Aina välillä annoin ponin kävellä, jottei jalkaa liikaa rasitettaisi. Nostin pari kertaa kunnon ravin molempiin suuntiin ja ponihan suorastaan liiteli siellä kentällä, meni siis reipasta lisättyä. Raukkaparalla on vähän patoutunutta energiaa. :s
Poni tuntui niin pirteältä ja terveeltä, että uskalsin kokeilla molempiin suuntaan yhden laukannoston. Laukka pyöri hyvin, vaikka Bertta olikin jäykkä takapäästä kevyen liikutuksen takia. Olin kyllä niin hyvällä mielellä, että poni oli terve!
Ravailin sitten vielä molempiin suuntiin.(: Lopuksi kävelin pitkät loppukäynnit.
Tallissa pestiin jalat, kuivattiin hyvin ja laitettiin jotakin.. mitäköhän se oli.. no kuitenkin jotain hoitavaa rasvaa, jonka pitäisi riviin auttaa. Lisäksi venyttelin ja temppuilin ponin kanssa.
Pitääkin keksiä jotain uusia temppuja, joita olisi mahdollista opettaa rouvalle. Jos jollain tulee mieleen, niin kommentoikaa! (:
 |
| innostuin muokkaileen :D |
Huomenna ois sitten luvassa Johannan pitämä koulutunti, jos jalka on vielä yhtä hyvä kun tänään. Siitä sitten taas kirjoittelen heti kun ehdin. (: