Rauhoitu! ~

Hyvät vaput kaikille yhteisesti!

Muistin vihdoin eilen ottaa kameran mukaan tallille ja sain äidin kuvailemaan meidän kouluilua kentältä. Olen nyt siis aikalailla jo terve ja mentiinkin ihan kunnon koulutreeni. Lähinnä keskityin väistöihin ja siirtymiseen. Siirtymiset ovat tuottaneet meille nyt viime aikoina aivan älyttömiä vaikeuksia, sillä jotenkin en muista/osaa ratsastaa hevosta niihin. Kyllähän se sen tekee vaikka miten päin, mutta se on eri asia, että miten se hevonen sen tekee. 

Olin eilen itse tosi väsynyt huonosti nukutun yön (öiden) takia ja sen takia pinnani oli aikas kireällä. Aloitin alkukäyntien jälkeen ihan perus käyntitaivutteluilla, -väistöillä ja pysähdyksillä. Niillä pikkuhiljaa aloin nostamaan muotoa ylemmäs ja hain Betua vähän lyhyemmäksi. Se lyheni mukavasti ja sitten aloitin raviverkkailun vähän pidemmällä kaulalla. Alku oli tosi mukavan ja rennon tuntuista, ravi eteni tosi kivasti.

Taivuttelin ponia ravissa, jonka jälkeen otin vähän pidemmällä kaulalla laukkaympyröitä sun muuta. Poni oli aika pitkä, mutta tuntui kivan rennolta ja tyytyväiseltä. Muistaakseni tässä pidin pienen kävelytauon. 

Aloitin sitten kunnon ravityöskentelyn, jossa tein siirtymisiä ja väistöjä molempiin suuntiin. Betulla on sellainen tosi ärsyttävä tapa väistötyöskentelyssä, että sillä jää se herkkyys ja väistövaihde päälle ja sen takia peräpäätä työnnetään kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Siinä alkoi jo meikäläisellä parissa kohtaa menemään hermo, mutta sain pari kertaa korjattua sen ihan ok. 

Laukkatyöskentelyssä hain hyviä nostoja ja siirtymisiä raviin, mutta ne olivat kyllä melkoista hakemista. Etenkin oikeaan suuntaan poni jännittyi edestä ihan älyttömästi nostoissa ja en saanut sitä rentoutumaan siinä mielentilassa. Kerran sain sen korjaantumaan hyväksi, eikä se vetänyt edestä tai purrut kuolaimeen ja kehuin sitä siitä paljon. Purin kuitenkin aivan liikaa jälleen ärtymystäni poniin ja sen takia se tietenkin jännittyi ja rupesi hangoittelemaan vastaan. Menee hermo hermojeni menemiseen(ironista, right?). Pitäisi vaan rauhoittua itse siellä selässä, niin saisi ponin tekemään saman.

Noiden laukkajuttujen jälkeen annoin ponille pidempää ohjaa ja mentiin pidemmässä muodossa ja kevyessä istunnassa vähän lähestymisiä puomille ympyrällä. Ne onnistui yhtä kertaa lukuunottamatta tosi kivasti ja Betu pysyi ihanasti rentona!

Sen jälkeen ravailin pidemmässä muodossa vielä loppuraveja mm. puomien yli kolmikaarisella ja tehden loivaa kiemurauraa ja muita ympyröitä ja kaaria. Bertta tuntui tosi kivalta ja äitikin kehui näkemäänsä. Sitten mentiinkin jo kävelemään loppukäyntejä pellolle ja poni sai paljon taputuksia.

pelottavat renkaat :D

Betulla on tällä hetkellä tosi paljon ylimääräistä energiaa. Sehän on tosi hyvä juttu, jos sen osaa kanavoida oikein, mutta usein itse hermostun nopeasti ja poni alkaa silloin vaan jännittelemään, eikä käytä takaa sitä voimaa, minkä voisi ohjata eteenpäin. Noh, onhan tässä vielä aikaa treenata (ei oikeesti) ja kisoissakaan ei ole oikeastaan paineita, kunhan nyt aitojen sisällä pysytään ja saadaan kaikki kohdat suoritettua (yeah right, sanoo itse perfektionisti. 

Olen saanut myös nyt välillä ratsastaa tallilta pientä ponia, mutta sen liikutukset jätän blogin ulkopuolelle ja kertoilen vaan mun ja Betun jutuista täällä!

Kovia kokenut? ~

Olen tällä hetkellä kipeänä kotona ja tuli sellainen fiilis, että nyt pitäisi kirjoittaa jotain blogin puolelle. Kuulumisista ei ole oikein kamalasti sanottavaa, sillä nyt pariin päivään en ole tallilla käynyt. Kuitenkin sen verran voin kertoa, että ilmoitin meidät toukokuun alussa järjestettäviin harjoituskisoihin! Koulukisoissa menemme C-merkin kouluohjelman pitkän tauon takia ja estekisoissa ristikkoluokan! Tavallaan unelmani on siis toteutumassa. Saamme startata vielä Betun kanssa pikkuluokassa estekisoissa. Huikeeta! Siitä pääsenkin tämän postauksen perimmäiseen ideaan.

Olen todennut näiden reilun kolmen ja puolen vuoden poninomistajavuoden aikana sen, että usein asiat opitaan kantapään kautta. Kokemukset kasvattavat monella tavalla ja usein monesta päästään yli, joskus hitaammin ja vaivalloisemmin, joskus helpommin ja nopeammin.

Bertta ei varsinaisesti ole aivan unelma ensiponiksi. Luonteeltaan ja ratsastettavuudeltaan kyllä, mutta muilta osilta en niin uskaltaisi sanoa. Ensinnäkin, Betun hoito tulee melko kalliiksi. Kesäihottuma, joka pahenee vuosi vuodelta, ei todellakaan ole helpoin mahdollinen hoidettava. Entisessä kodissaan poni ei oireillut pahasti, mutta ympäristö ja muut asiat ovat vaikuttaneet asiaan siten, että nykyään Betu ei ilman ihottumaloimea kesällä oikein pärjäisi. Kaiken maailman tökötit ja varusteet on kokeiltu ja silti tuntuu, ettei ongelma häviä. Sen kanssa sinnitellään, vaikka raskasta se joskus onkin. Tähänkin on tottunut siinä mielessä, että hoitotoimenpinteet tulevat selkärangasta ja kutinaan sun muuhun oireiluun osaa suhtautua pienellä varauksella. Ei sitä huolestu enää niin pienestä, sillä tietää miten poni reagoi mihinkin ja mistä tietyt oireet johtuvat.

Toinen juttu on jalat. Voi, ne jalat. Iän mukana tuoma nesteily on tälle tytölle erittäin tuttu juttu jo. Mm. seisoskelu tarhassa ja auringon porotus saavat aikaan melkoista nesteilyä ponin jaloissa. Siihen on totuttu ja siihen osaan jo suhtautua mielestäni hyvällä tavalla. Yleensä kävelyttelyn jälkeen suurin osa nesteestä on lähtenyt kiertoon, jolloin tämä on normaalia. Vasta jatkuvaan tai erittäin huomattavaan turvotteluun suhtaudun vakavammin.

Betun jalat ovat toden totta aiheuttaneet meikäläiselle päänvaivaa. Ensimmäisenä talvenaan poni kehitti impparin kuraruvesta, johon sitten syötimmekin lääkettä ja poni oli parisen viikkoa saikulla. Muistan, kuinka turhauttavalta se tuntui. Hah, olisinpa vain tiennyt mitä joudun vielä tulevaisuudessa kestämään.

Seuraavana talvena poni sitten todella pelästyttikin meidät. Ei osattu sanoa oikeen, että mistä jalkaan ilmestynyt patti johtui ja siihen, täytyy myöntää, emme osanneet suhtautua tarpeeksi vakavasti alussa. Kyseessä olikin jännevamma, jonka takia koko elämämme ponin kanssa muuttui. Monen monta kyyneltä tuli vuodatettua, kun mikään ei tuntunut sujuvan. Estehyppelyiden päättyminen tuntui erittäin musertavalta, sekä omasta puolestani että myös ponin. Betu rakastaa sitä hommaa sydämensä pohjasta. Se on ikään kuin luotu siihen. Se tuntui todella pahalta, kun sai kuulla että hyppääminen päättyy tähän. Jalan kanssa oli muutenkin paljon ongelmaa. Kipsi, jonka ell. jalkaan laittoi, aiheutti ilmeisesti jonkinnäköisen tulehduksen jalkaan, jonka takia poni sai voimakkaita tulehduskipulääkkeitä. Lääkityksestä seurasikin sitten mahahaavan alku, joka todella pelästytti. Ponille tuli ähkyn oireisiin sopiva kohtaus illalla, joka siis eläinlääkärin mukaan johtui mahahaavasta. Siihen saatuamme suojalääkkeen, jatkoimme lääkityksen loppuun. Iho alkoi sen ansiosta parantua ja jännekin parantui pikkuhiljaa.

Muutama kuukausi pelkkää taluttelua, josta poni ei tehnyt välillä mitenkään helppoa. Ihmeelliset sekoamiset taluttelulenkeillä saivat joka ikinen kerta sydämen hakkaamaan. Mitä jos jalka menee uudestaan? Pahemmin?

Paranteluprosessin ensimmäiset kävelyt, ravailut ja laukkailut selästä tuntui niin huikealta. Etenimme rauhassa ja varovasti. Se todella kannatti. Hermoja kaikki tämä raastoi ja joskus muistelimme sitä perheeni kanssa. Aina se tuntuu yhtä pahalta.

Lähinnä tunnen kaikesta tuosta kateutta. Kateutta niille, joiden hevoset ovat pysyneet terveinä ja jotka ovat päässeet kehittymään. Kehittymään ja kilpailemaan. Kilpailemaan yhä isompiin luokkiin ja kilpailuihin. Sinne, mihin mäkin olisin mahdollisesti voinut päästä, jos mitään näistä jutuista ei olisi tapahtunut.

Pitäisi kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että tällä hetkellä poni on siinä kunnossa, missä se voi olla. Voimme silloin tällöin pitää hauskaa pienillä kavaleteilla ja muuten tehdä kaikkea sitä, mitä ennenkin. Nykyään itselläni ei itsevarmuus riittäisi isojen esteiden ylitykseen, sen verran on kaikesta jäänyt jälkiä. Joskus kuitenkin varmaan tulen taas hyppimään isompiakin luokkia, toivotaan niin. Tällä hetkellä olen kuitenkin erittäin onnellinen tuosta ristikkoluokasta, missä pääsemme starttaamaan. Paluu radoille, juhuu! Naurettavaa, mutta en usko, että kukaan voi täysin ymmärtää mun tunteita tässä jutussa. Se, että poni pääsee taas estekisoihin. Se, että päästään yhdessä starttaamaan esteluokassa. Maahankaivettujahan noi ovat entiseen menoon verrattuna, mutta silti! Tuntuu siltä, että tää kaikki palkitsee mut siitä kaikesta, mitä oon Bertan eteen tehnyt. En malta odottaa!

Tuntuu niin hyvältä joskus kirjottaa tänne muistellen vanhoja. Joskus niitä vaikeampiakin aikoja. Ehkä joku, joka on nyt samassa tilanteessa, missä mä olin tuolloin, saa tästä jaksamista. Jos näin olisi, olisin onnistunut.

Yksi elämäni parhaista viikoista. Niinisalo ♥

Tällaiset postaukset kirjoitan yleensä täysin ajatuksieni mukaan. En lue tekstiä myöhemmin, se on tässä ja nyt. Sen takia jotkin kohdat voivat olla tosi sekavia. Pääpointtina kaikessa kuitenkin on, että olen kiitollinen nykytilanteesta ja kaikki kokemukset ovat kasvattaneet niin mua kuin meitä Betun kanssa, yhdessä.

Hetki aikaa elämälle ~

En osaa oikein kuvailla tätä helpotuksen tunnetta, mitä tällä hetkellä fiilistelen. Mun osalta on nyt viidennen eli toiseksi viimeisen jakson koeviikko ohi ja vihdoin on aikaa ihan vaan olla. Tein tosi paljon koulujuttuja tässä viime päivinä ja täytyy sanoa, että olen tyytyväinen tehtyäni niin. Nyt voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että on tehnyt töitä saavuttaakseen tuloksia. Kyllä siinä ihan hirveesti aikaa ja hermoja meni. Sanoinkin tuossa pari päivää sitten kaverilleni, että mulla on ikävä elämää. Nyt tuntuu siltä että vihdoin voin taas elää hetken ilman koulun aiheuttamaa stressiä ja muita velvollisuuksia. Tuntuu niin hyvältä!

Aurinko paisteli jälleen tänään ja ensimmäistä kertaa tänä keväänä lähdin ajelemaan skootterilla tallille. Pääsin siis tosiaan aamulla kokeen jälkeen, joten mulla oli aikaa lepäillä kotona ennen kuin suuntasin heppailemaan. Oli ihana pitkästä aikaa ajella ihan rauhassa tallille ja sielläkin fiilistellä niin hitaasti kun tahtoi!

Kävin ottamassa Betusta vähän kuvia. Täytyy sanoa, että kuvauksen kohde ei ollut ihan parhaimmasta ja helpoimmasta päästä, mutta muutamia onnistuneita räpsyjä saatiin onneksi. Niiden avulla sainkin tämän uuden ulkoasun näppärästi koottua kasaan. Kuvailujen jälkeen kävin laittamassa ponsulle suojat jalkaan ja itse puin omat kamani, minkä jälkeen mentiin ilman satulaa kentälle. Lähinnä läpiratsastin ponin huolellisesti tehden paljon siirtymisiä. Alku oli vähän niin ja näin, mutta kokonaisuudessaan jäi aika hyvä fiilis!

Ponille oli tuossa yksi päivä tullut tarhassa pari naarmua vasempaan takaseen, joiden takia se vähän pullisteli toissapäivänä. Kävin silloin vaan taluttelemassa ponsua ympäriinsä ja rauhoituttiin molemmat kuunnellen musiikkia. Jalka oli lenkin jälkeen jo aika lailla normaali. Eilen Betu sai viettää vapaata ja tänään jalka oli jo ihan hyvä.

Ajatuksissa olis kaikenlaista tälle viikolle liittyen blogiin ja ponin kanssa touhuamiseen. Toivottavasti saadaan toteutettua suunnitelmat!

Nyt turhauttaa ~

Ulkona on ollut nyt tosi ihana ja keväinen sää viime päivinä. Tekisi mieli oleskella pihalla tuntikausia päivässä, mutta kaikki koulukiireet estävät sen.

jälleen mennään puhelimen kuvilla..

Mulla alkaa ensi viikolla viidennen jakson koeviikko ja tällä hetkellä stressilevelit hipoo jälleen pilviä. Niin paljon palautettavia tehtäviä ja niin vähän vapaa-aikaa niiden toteuttamiseen. Lisäksi pitäisi ehtiä oikeasti liikkumaan ja nukkumisestakin täytyisi pitää huolta. Tuntuu että meikäläisellä ei ihan oikeasti nyt rahkeet riitä kaikkeen tuohon. Lähinnä olen nipistänyt oman hyvinvointini kannalta tärkeistä jutuista, eli liikunnasta ja unesta. Ei sekään kyllä fiksua ole, mutta minkäs teet. Olen vähän tällainen ylisuorittaja. Toisinaan se on vähän huonompi homma, sillä pistän itseni niin koville. Toisaalta taas teen asiat huolella ja parhaani mukaan, jonka ansiosta saan olla tyytyväinen itseeni.

Bertan liikuttelut ovat olleet aika säälittävää rämpimistä ympäriinsä. Kenttä on vielä liian huono siinä ratsastamiseen, toivottavasti se saataisiin tänään lanattua ja pikkuhiljaa pääsisin sitäkin käyttämään. Pelto on huono, sillä sulat kohdat oikein litisevät vettä ja joissakin paikoissa maan päällä on haurasta jäätä. Ainoa vaihtoehto, jossa pystyy ratsastamaan turvallisin mielin muutakin kuin käyntiä, on maasto. Siellä tiet ovat suurin piirtein sulat kokonaan ja ponin jalat pitävät hyvin.

Olimme Itävallassa pääsiäisloman perheeni kanssa laskettelemassa muutaman päivän ajan. Reissu meni tosi mukavasti ja saatiin koko porukka rentouduttua arjen kiireistä. Bertta oli sen ajan vapaalla ja sai yhtenä päivänä nauttia hieronnasta.

Vapaat kyllä huomasi ponin vireystasosta maanantain maastolenkillä. Poni oli välillä ihan pöljä ja pelkäsi kaikkea, mutta silti meillä oli oikein mukava lenkki.
Tiistaina olin Piian kanssa noin kymmenen kilsan lenkillä. Betu pompotteli kärryjen takana ihan tyytyväisenä ja välillä olisi halunnut pinkaista vaikka mihin suuntaan. Hyvin meni kuitenkin!
Keskiviikkona taivuttelin ponia käynnissä ilman satulaa pellolla. Pohjan takia en edes kokeillut muita askellajeja.
Torstaina Betulla oli vapari ja perjantaina yritin rämpiä peltoa ympäri vähän. Otin kyllä ravia ja laukkaakin hyvissä kohdissa, mutta kyllä liikkuminen oli sen verran vaivalloista etten mitään ihmeellistä yrittänyt. Poni sai ihme kohtauksia silloin tällöin ja pomppi joka suuntaan hetkittäin.
Tänään käytiin aamusta lyhyellä maastolenkillä, mutta joistain paikoista tie oli jäässä, eikä siinä kunnolla viittinyt hölkkäillä. Poni pääsi kuitenkin vähän liikkumaan, joten se on pääasia.

Kunpa pian pääsisi kunnolla liikkumaan ponin kanssa. Alkaa itseä turhauttaa niin paljon, kun noilla kiireisillä käynneillä ei pääse edes kunnolla ratsastamaan ponia. Toivotaan, että kelit tekisivät tehtävänsä ja kenttä tulisi taas ratsastuskuntoon!