Betu on nyt tänä syksynä ollut suhteellisen huono. Vaikka olisikin hyvä päivä välissä, ponin liike ei ole ihan entisellään. Betulla oli tuossa alkusyksystä jotain häikkää vasemmalla puolella takapäässä, minkä takia poni ns. niiasi vasempaan kierrokseen. Sen takapää siis ikään kuin petti alta hieman. Sen takia liikutusta vähennettiin joksikin aikaa roimasti ja ponsua kävelyteltiin. Taivutimme Betun ja se reagoi kaikkiin jalkoihin jonkun verran, joten siitä ei oikein pystynyt mitään sanomaan.
Pikkuhiljaa niiaaminen helpotti ja ponin liikutusta alettiin vähitellen lisäämään. Liike oli edelleen kuitenkin melko huonoa, eikä poni kulkenut muutenkaan hyvin. Uskomme, että sillä on nyt alkanut nuo jalat oireilemaan iän takia ja siellä saattaa olla jonkin verran jo nivelrikkoa. Tuo ei kuitenkaan muuten vaivaa ponia ja se liikkuu ihan mielellään, joten emme näe liikutuksen lopettamista tai suurta vähentämistä tarpeellisena.
Toissa viikolla Betu päätti luoda vähän actionia elämään ja tylsyydessään (ja nälässään) söi naapurin karsinasta heinää. En ollut ehtinyt ottaa siltä vielä riimua pois päästä, mikä olikin varsin huono homma. Se nimittäin sujahti karsinanovia ohjaavaan metallikoukkuun ja poni jäi siihen jumiin. Muutenkin vetopaniikin omistava ponsu sai ihan älyttömän kohtauksen ja yritti paniikissa riuhtoa itseään siitä turhaan irti. Onneksi satuimme olemaan molemmat äidin kanssa tallissa, sillä yksin emme sitä olisi irti saaneet. Poni veti neljällä jalalla vastaan, eikä riimukaan mennyt rikki. Riimu ei edes heti irronnut, sillä en meinannut saada kiinnitystä auki, eikä solkien avaaminen auttanut.
Vihdoin saatiin poni irti ja reppana oli aivan shokissa. Se tuijotti karsinan nurkkaan pää vinossa eikä liikkunut yhtään. Sitten tarkistimme ponin kauttaaltaan ja sehän oli saanut kamalan näköisen haavan terävästä koukusta. Onneksi silmä tai jalat eivät menneet tuossa rytäkässä ja eläinlääkäri pääsi puolen tunnin päästä tikkaamaan haavan.
Poni sai Oriprim-kuurin viikon ajaksi ja tikit poistettiin viime viikonloppuna. Maanantaina tallinomistaja sitten lähetti viestiä, että Betu ei ole normaali. Se ei syönyt eikä juonut kunnolla ja vaikutti tosi apaattiselta. Pahin meni ohi ja hän sai juotettua ponille puoli ämpärillistä pellavalitkua, mutta Betu vaikutti edelleen todella apaattiselta ja painoi turpaansa maahan.
Pääsimme äidin kanssa tallille ja kun otin ponin sisään, se oli edelleen samanlainen. Kävin taluttelemassa sitä noin puoli tuntia ja tulimme takaisin. Melkein heti, kun päästin sen karsinaan, se koitti mennä piehtaroimaan. Otin sen uudelleen ulos ja talutin kentällä ympäriinsä. Suolistoääniä kuului mielestäni jonkun verran, mutta poni ei todellakaan ollut oma itsensä. Äiti sitten soitti päivystävälle eläinlääkärille ja tämä kertoi, miten kannattaa toimia. Toin Betun vähän myöhemmin takaisin sisälle ja se oli piristynyt ihan silmissä. Se joi ämpärillisen melassivettä ja vähän pellavalitkua. Otin sen vielä kerran pienelle kävelylle ja se oli jo paljon parempi. Juotin sille vielä yhden ämpärillisen pellavalitkua ja sitten annoin jotain mahaa rauhoittavaa lääkettä (jonka nimeä en enää muista). Poni söi sen hienosti ja uskalsin jättää sen talliin.
Seuraavana päivänä poni oli jo mielestäni melko normaali ja annoimme vielä kaksi kertaa mahalääkkeen varmuuden vuoksi. Vähän kysymysmerkiksi jäi, mikä ponilla oikein oli. Epäilen, että siellä oli jokin pieni tukos tai sitten jälleen mahahaavan alku. Nyt Betu on kuitenkin parempi, joten säikähdyksellä selvittiin.
Ponsua liikutellaan aika kevyesti tosiaan nykyään, eikä valmennuksia ole ollut vähään aikaan. Siltä se meno näyttääkin, mutta ponin terveys on nyt kuitenkin etusijalla. Saa nähdä, miten tämä nyt tästä etenee. Postauksen kuvat ovat viime kuulta, vaikka samalta tuolla tänään näytti, kun kaikki lumet olivat sulaneet. Toivotaan, että ne pian sataisivat takaisin, niin saataisiin taas valoa tänne harmauteen!
