Ymmärtämisen vaikeutta ~

Kirjoitin tän jo tiistaina koulussa tekstiilityöntunnilla, mutta nyt sain yhteyden toimimaan ja kuvat, niin julkaisen nyt vasta. En muita kuvia viitsinyt laittaa, kun en ollut ihan edustavin mahdollinen ja rajaus huononsi laatua niin paljon, ettei saanut kunnolla selvää. Mutta siis tuollainen poni kyseessä, jos kaikki eivät sitä vielä tienneet.

Oon ollut tässä lähiaikoina tositosi epäaktiivinen bloggaamisen saralla. Tämä kaikki johtunee siitä, kun Bertan kanssa vieläkin vain käyntiä mennään talutellen ja Amorin kanssa ei ole alkanut vielä tosiaankaan sujumaan. En ole saanut siis mitään intoa kirjoittaa sellaisesta.

Amorin selässä oon ollut nyt yhteensä kolme kertaa Bertan saikun aikana. Ekalla kerralla, milloin minun pitikin kirjoitella heti tänne, menin pellolla ihan pikkuisen. Kävelin vaan, tein joitakin voltteja ja pysähdyksiä. Jotkin pätkät meni edes siedettävästi; poni pysähtyi nätisti ja suht. nopeasti avuista.

Toisella kerralla menin vähän yksinäni kentällä. Poni oli tosi hienosti kuntoonlaitossa, kunhan itse pysyin rauhallisena! Lotta meni pellolle Buuben kanssa, joten mentiin Ampen kanssa kentälle kaksin. Selkäännousussa meni taas oma aikansa. Sitten kävelin pitkin ohjin alkukäyntejä, jonka jälkeen otin ohjat käteen ja tein taas joitakin voltteja ja pysähdyksiä. A toimi ihan kivasti, kunhan itse pysyin rauhallisena ja tasaisena. Sitten otin pieniä ravipätkiä, nekin meni ihan kivasti! Mutta sitten kun aloin lisäämään pituutta, poni jännittyi ja vauhti kiihtyi. Siinä sitten vähän neuvoteltiin ja tein pysähdyksiä, mutta eivät toimineet oikein enää. Sitten tuli yksi ihan ok ja annoin pitkät ohjat.

Toissapäivänä menin kolmannen kerran ponilla ja todella lyhyellä varoitusajalla mentiin tunnille. Käveltiin alkukäynnit, joiden jälkeen alettiin tekemään voltteja. Poni oli tosi kiva, asettuikin jo hienosti! Mutta sitten otettiin jo ravia. Alku meni ihan kivasti, mutta pikkuhiljaa huononi. En osaa asettua ponin tasolle, enkä osaa kuunnella sitä vielä. Melkein ainoa asia joita tästä eteenpäin ajattelin, oli ikävä Bertan selkään. Miten tää menis Bertan kaa? Miten mun sitä pitäis tässä ratsastaa? Mä haluun Bertan kaa tähän. Sitten en pysynytkään enää rauhallisena ja yksinkertaisena, joten meno alkoi huononemaan. Suoraan meneminen ei onnistunut, eikä oikein mikään sitten. Aika kauan pitelin itkua ja sitten juteltiin vähän Nannan kanssa. "En mä yhtään pysty kontrolloimaan tätä!" Sitten Nanna sanoikin mulle joitain juttuja; pysäytäppäs se pitkin ohjin. Poni pysähtyi hienosti. Käännä se tohon pituushalkasijalle. Poni kääntyi hyvin. Ja sitte suoraan. Amori kulki suht. suoraan rentona. Tee voltti tohon tötterön ympärille. Poni meni kivan voltin. Pysäytä uudestaan. A pysähtyi. Kaikki oli siis kiinni musta. Olin tossa rauhallinen ja se kuunteli mua! Mutta ravi on niin iso juttu vielä. Sitten juteltiin taas, enkä enää pystynytkään pidättelemään kyyneliä. Siinä sitten vollotin ja Nanna vaan halas ja puhui mulle järkeviä. Kävelytin ponin maasta käsin.

Kotimatkalla puhuttiin tästä asiasta äidin kanssa. En mä sen takia itkenyt, että mulla meni Amoriin hermo, ei. Mulla vaan on niin kova ikävä Berttaa ja tää tilanne on niin kauhee. Mun käy sitä ihan kauheesti sääliks. Se poni tulee hulluks, se vetää nytkin vaikka mitä pukkeja ja pystyynhyppimistä talutuksessa. Se vihaa tätä. Ja niin mäkin. Se on tosi ihana asia että saan mennä Ampella ja tekee tosi hyvää varmasti sitten kun ajattelee jälkeenpäin. Mutta se on silti semmonen pakonomainen asia, B on saikulla eikä sillä voi ratsastaa. Mun "pitää" ratsastaa Amorilla. Se on jotenkin tosi iso kynnys mulle. Mutta asia on näin ja mä tarvin oikeesti aikaa siihen, että mä pääsen kunnolla siihen ajatukseen että kyl tää tästä. Ja siihen, et mä saan ajatukseni yksinkertasiks Ampen vaatimalla tavalla ja muutenkin samalle aaltopituudelle sen kanssa.

Tästä tuli taas tämmöinen romaanipostaus, mutta haluan nyt ainakin jakaa ajatuksiani tänne, että ymmärrätte mun tekoja ja tunteita. En taaskaan oikolukenut tätä!