Meillä oli tänään pitkästä aikaa Nannan koulutunti. Oli ihan mahtava sää! Käytiin sitä ennen Horzessa ja Hööksissä, joista tarttui mukaan itselleni yksi kerrastopaita, Back On Track-kauluri ja Bertalle vähän nameja ja loimihenkareita. Tarkoitukseni oli tänään kuvailla se My Day-video, mutta en ehtinyt aamusta asti kuvailemaan paljoa ja kameran muistikortti tuli täyteen koulutunnin takia. Mutta kyllä se vielä jossain kohtaa tulee, varmasti! ;)
Kävelin pitkin ohjin alkukäyntejä ensin pellon ympäri ja sitten kentällä muutamia kierroksia. Sitten Nanna tuli ja päästiin Bertan kanssa liinaan pyörimään. Ponille laitettiin gramaanit ja keskityttiin aika paljon mun istuntaan. Oli mukava huomata kuinka pienet jutut vaikuttaa niin paljon. B hikosi jo vähän siinä, oli aika lämmin ja olihan tuo aika raskasta.
Välikäyntien jälkeen aloin sitten tulla pääty-ympyrällä erilaisia tehtäviä. Ensin tulin laukka-ravi-laukka siirtymistä puomien avulla, että puomeilla tuli muutamia askelia ravia laukkojen välillä. Sitten vähennettiin raviaskelia ja sitten siitä siirryttiinkin tekemään laukka-käynti-laukka siirtymisiä. Poni oli kiva ja tuli tosi hienoja pätkiä, siirtymisetkin onnistui hyvin! Vaihdettiin suuntaa ja tehtiin samoja juttuja. Oikeaan suuntaan menikin vähän kauemmin että saatiin kaikki onnistumaan, mutta toistojen avulla saatiin jutut toimimaan. Käveltiin taas vähän aikaa ja sitten tein volttikahdeksikkoja taas puomien avulla. Puomien kohdalla tuli niin suoristus, kuin myös siirtyminen laukka-ravi-laukka. Kun ne sujuivat, tein laukka-käynti-laukka siirtymisen pari kertaa. Tulin vielä molempiin suuntiin muutaman kerran pituushalkaisijan siirtymisten kanssa; oikea laukka-käynti-vasen laukka-käynti-oikea laukka. Ja vasempaan suuntaan tietysti toisin päin nuo laukat. Ne sujuivat tosi kivasti ja poni oli aika suora! :)
Sitten laukkaa pari ympyrää rennosti ja reippaasti. Loppuverkkailtiin vielä ravissa, ensin suht. lyhyellä ohjalla, tehden kaaria ja ympyröitä molempiin suuntiin ja sitten vähän pidemmällä ohjalla. Sitten käveltiin loppukäynnit.
Koko tunti oli tosi kiva ja onnistunut! Oli tosi hyvä mieli, poni totteli ja liikkui superhyper hienosti varsinkin lopuksi!
Äiti kuvaili sen verran videoita tunnista, että sain vihdoinkin taas väsäiltyä jotain materiaalia tuonne Youtubenkin puolelle.
! Tässä ! linkki videoon, blogger ei suostu laittamaan sitä järkevästi tähän tekstiin.
Nämä kaikki jutut siis on laukanvaihtoa varten askeleessa. Teemme näin alussa Kyran oppien mukaisesti laukka-käynti-laukka siirtymisiä ja paaaljon suoristuksia. Olemme nyt ottaneet vaihtojutut oikein projektiksi ponin kanssa! Toivotaan että vielä jossain kohtaa saatte lukea täältä hienoista vaihdoista!;)
lauantai 16. marraskuuta 2013
tiistai 12. marraskuuta 2013
Tommin estevalkusta + NEW LOOK ~
Kuten varmaan jo huomasittekin, päivittelin vihdoinkin blogin ulkoasun syksyisemmäksi. Itse olen ihan tyytyväinen tähän, kertokaahan mielipiteenne? :)
Käytiin siis lauantaina ekaa kertaa Tommi Blomin valmennuksessa Nikkilässä. Oli kiva päästä pitkästä aikaa hyppään hyvällä pohjalla maneesissa. Tykättiin valmennuksesta paljon, aletaan varmaan käymään siellä aina silloin tällöin.
Verkkailtiiin ensin ihan omatoimisesti hepat valmiiksi. Tein muutaman pysähdyksen ensin käynnissä ja sitten keventelin ravissa tehden kaaria ja ympyröitä. Laukkaa otin vähän molempiin suuntiin. B tuntu ihan kivalta, vähän hitaalta pohkeelle.
Alettiin sitten hyppäämään. Tultiin erilaisia linjoja ja yhdisteltiin niitä lyhyiksi radoiksi. Tommi keskittyi aika paljon myös istuntaan, joka on siis tietenkin vain hyvä asia! :) Ylävartalon heiluminen oli suurin ongelma ja itselläni oli joku sellainen tietty outo liike, jonka tein kun piti vaihtaa laukka oikeasta vasempaan. Sitä yritettiin parantaa suoristamalla itseäni ja kyllä ainakin meno vähän parani loppua kohti! Mentiin lopussa pidempi rata, B alkoi siis esteillä jo tulla reippaammaksi niin menikin ihan hyvin. (: Sitten käveltiin jonkun aikaa, jonka jälkeen loppuverkkailtiin itseksemme tehden kaaria ja voltteja. B oli tosi kiva sitten kaikissa harjoituksissa, kunhan sain sen laukkaamaan kunnolla eteenpäin. Poni oli hikinen ja väsynyt mutta molemmat olivat tyytyväisiä!
Sunnuntaina kävin maastossa. Muuta siitä ei oikein ole kerrottavaa, kuin että kotiin päin B oli tosi innoissaan ja vahva suusta. Piti siinä sitten laukkasuoralla ottaa ihan kunnolla ja vähän rumastikkin edestä, koska pohja ei sietänyt sellaista kaahaamista mitä poni halusi mennä. Kuitenkin pääpiirteittäin lenkki meni ihan kivasti, vaikka rankkasade yllättikin.
Eilen, maanantaina menin Bertan ilman satulaa kentällä. Kävin alkukäynneillä tiellä. Tein käynnissä paljon erilaisia harjoituksia; pysähdyksiä, peruutuksia, avoja, takaosakäännöksiä ja väistöjä. Verkkailin ponia niiden avulla aika kauan, koska pohja ei ollut ihan parhaimmillaan kylmyyden takia. Ravailin siinä vähän ja tein erilaisia tehtäviä, joissa nuo yllä mainitut harjoitukset tulivat nopeasti peräkkäin käynnissä tai ravissa. B toimi tosi kivasti! Sitten laukkasin molempiin suuntiin ihan vain laukkaamisen takia. Sitten taas tein käynnissä kaikenlaista ja ravissakin avoja. Tein muutamia käynti-laukka-käynti siirtymisiä molempiin suuntiin, jotkut menivät ihan hyvin! :) Ravailin lyhyehköt loppuravit vielä ja sitten kävelin pari kierrosta kentällä ja lähdin perälle vielä kääntymään.
_____________________________________________________

![]() |
| haha kyllä täytyy sanoa, ettei toi poni kyllä ihan normaali ole :D |
Sunnuntaina kävin maastossa. Muuta siitä ei oikein ole kerrottavaa, kuin että kotiin päin B oli tosi innoissaan ja vahva suusta. Piti siinä sitten laukkasuoralla ottaa ihan kunnolla ja vähän rumastikkin edestä, koska pohja ei sietänyt sellaista kaahaamista mitä poni halusi mennä. Kuitenkin pääpiirteittäin lenkki meni ihan kivasti, vaikka rankkasade yllättikin.
Eilen, maanantaina menin Bertan ilman satulaa kentällä. Kävin alkukäynneillä tiellä. Tein käynnissä paljon erilaisia harjoituksia; pysähdyksiä, peruutuksia, avoja, takaosakäännöksiä ja väistöjä. Verkkailin ponia niiden avulla aika kauan, koska pohja ei ollut ihan parhaimmillaan kylmyyden takia. Ravailin siinä vähän ja tein erilaisia tehtäviä, joissa nuo yllä mainitut harjoitukset tulivat nopeasti peräkkäin käynnissä tai ravissa. B toimi tosi kivasti! Sitten laukkasin molempiin suuntiin ihan vain laukkaamisen takia. Sitten taas tein käynnissä kaikenlaista ja ravissakin avoja. Tein muutamia käynti-laukka-käynti siirtymisiä molempiin suuntiin, jotkut menivät ihan hyvin! :) Ravailin lyhyehköt loppuravit vielä ja sitten kävelin pari kierrosta kentällä ja lähdin perälle vielä kääntymään.
maanantai 4. marraskuuta 2013
Kuulumisia ~
Sain vihdoinkin edes vähän kuvia viikonloppuna, joten kirjoittelen nyt vielä toisen postauksen tänään.
Ollaan nyt Bertan kanssa tehty aika monipuolisesti kaikennäköistä, ollaan hypätty, käyty mäkireeniä vetämässä maastossa, vähän koulua menty, ilman satulaa ja juoksuttelin Bertan tuossa yksi päivä liinassa. En nyt kaikista kerroista mitenkään tarkasti kerro, mutta kaikki muut kerrat meni hyvin, paitsi juuri kuvauspäivän koulut.
Itselläni oli huono päivä, joten tietenkään ponikaan ei mennyt hyvin. Ärsyttää sinänsä, kun ei vain pysty sysäämään huonoa oloa ja ärsytystä taka-alalle, että pystyisi silti ratsastamaan nätisti ja kohtelemaan ponia oikein.
Eilisen maastoiluista voisin kertoa tarkemmin vielä. Kävin verkkailemassa ponia ensin perällä. Kävelin siis alkukäynnit, ravailin ja laukkailin niin, että poni oli lämmitelty. Kyllä riitti virtaa taas kotiin päin! Silti saatiin ihan kivat laukat ja muutkin siirtymiset tehtyä, joten voitiin lähteä kävelemään jo ylämäkeä kohti. Mentiin siis ison tien yli, josta pääseekin suht. nopeasti mäkitreenipaikallemme. Ravailin vähän ja sitten annoin ponin vaan laukata sydämensä kyllyydestä. B vaihtoi superhienosti laukat, kun annoin selvät avut ja poni itsekin tiesi, että tien suunta muuttuu. Laukattiin kaksi kertaa ylämäki täyttä höökiä ylös, ai että kun poni taas nautti! Se pärski tyytyväisenä, vaikka olikin ihan hikinen ja puhki. Ravailin muutamia pätkiä, kun odoteltiin että päästiin turvallisesti tien yli kotiin. Käveltiin vielä aika pitkään, että ponin hengitys tasaantui. Molemmille jäi super hyvä fiilis! :)
Kerron tästäkin päivästä vielä vähän tarkemmin. Menin siis ilman satulaa ihan vain läpiratsastelemaan Bertan kentälle. Keskityin paljon laukkatyöskentelyyn, mutta "pääteemana" oli pysähdykset, peruutukset ja siirtymiset. Kenttä oli aikas märkä, inhottava puoli syksyssä. Käveltiin suhteellisen pitkät alkukäynnit ihan kentällä viltti päällä, jonka jälkeen tein muutamia pysähdyksiä ja voltteja ihan käynnissä. Sitten ravailin pätkissä tehden välillä ympyröitä ja taas välillä pysähdyksiä ja peruutuksia. Poni alkoi kuuntelemaan pysähdyksissä tosi kivasti. Tein aika kauan tän tyylisiä juttuja, ennen kuin laukkasin. Laukkasin siis vain molempiin suuntiin niin, että poni oikeasti laukkasi eteenpäin ja oli samalla pyöreä ja rento. B kulki tosi kivasti, paremmin kuin vähään aikaan laukassa. Pienten välikäyntien jälkeen tein taas vähän ravissa kaikenlaisia pysähdys ja peruutusjuttuja. Sitten laukkailin molempiin suuntiin vielä niin, että esim. nostin laukan suoraan pysähdyksestä tai peruutuksesta ja siirryttiin suoraan laukasta käyntiin tai jopa pysähdykseen. Noi sujui yllättävän hyvin, kerran tuli pientä erimielisyyttä siirtymisessä. Sitten ravailin loppuraveja hieman pidemmällä ohjalla, Bertta olisi kyllä halunnut vaan kiitää ympäri kenttää, mutta suostui vähän rauhottumaan, että saatiin kaunista ja eteenpäin pyrkivää ravia aikaiseksi.
Kävelin pari kierrosta kentällä, jonka jälkeen kävin tiellä kääntymässä. Hieno hieno poni!
__________________________________________________
Olen jo pitkään halunnut tehdä jotain MyDayn tapaista postausta, joten olisiko teillä innostusta katsella sellaista ihan videomuodossa?:) Tiedän että nuo videot ja muutenkin postailu on nyt jäänyt vähiin, mutta jos silti yrittäisin esim. viikonloppuna tehdä sellaista? Kommenttia tulemaan aiheesta!
Samalla vielä kysäisen, että haluaisitteko vielä lukea niitä lifestylepostauksia? Ne jonkun takia jäivät kesällä, ja voisin niitä ehkä tuoda takaisin hiljalleen, jos halukkuutta vain löytyy!:)
Tosi onnistunut kisapäivä ~
Saatte tämän kisapostauksen nyt reilun viikon myöhässä, koska en halunnut laittaa täysin kuvatonta postausta sunnuntaina ja aika on vähissä aina viikolla. Postauksen kuva on vanha!
Anteeksi etten ole kuulumisiamme kerinnyt tänne kirjoittelemaan. Yritän saada jonkun nyt kuvailemaan oikein kunnolla, että saataisiin paljon materiaalia postauksiin ja myös uutta banneria varten!
Eli tänään oltiin TRS:llä Drive-ineissa pitkästä aikaa. Oli kyllä ihan huippu fiilis koko ajan! Kaikki sujui aamusta asti tosi kivasti, poni meni suht. helposti koppiin, oli nätisti jalkojen pesussa jne.
Meillä ei onneksi ollut ihan kauhean aikainen aamu ja oltiin vielä etuajassakin kisapaikalla.
80 cm en ehtinyt kauheasti verkkaamaan ennen radankävelyä. Bertta tuntui silti superhyvältä koko ajan, liikkui tosi kauniisti ja rennosti eteenpäin. Radankävelyn jälkeen hyppäsin selkään nopeasti. Verkkailin siinä kunnolla ja sitten hyppäsin muutaman kerran. Hypyt meni kivasti, joten oltiin valmiita radalle.
Radalla B alkoi kuumuamaan heti kun otin ohjat kunnolla tuntumalle. Lähdettiin radalle vähän eri paikasta kuin muut, että saatiin jatkaa samaa laukkaa ekan esteen jälkeen, joten ristilaukan mahdollisuus oli pienempi. Olin tyytyväinen tähän valintaan. Koko rata meni ihan superhienosti, B oli ohjan ja pohkeen välissä ja liikkui hyvin eteenpäin hyvää laukkaa. Toiseksi vika este kuulemma hieman hipaisi etujalkaa, mutta ei onneksi tullut alas! Olin tosi tyytyväinen suoritukseen ja puhtaaseen rataan. Ratsastus oli siisti ja kokonaisuudessaan tuli 2 ristilaukkaa, jotka sain sitten kyllä korjattua. :)
90 cm verkkaan menin myös hieman viime tingassa, mutta se oli hyvä valinta. Verkkailin sileässä ponin ensin läpi ja sitten radankävelyn jälkeen siirryin hyppyverkkaan kisamaneesiin. Siellä otin parit lisäykset ja kokoamiset. Hyppäsin muutaman kerran, hypyt eivät olleet mitenkään mahtavia, mutta paikat korjaantuivat ihan ok joten annoin ponin kävellä. Hyppäsin vielä kerran juuri ennen radalle valmistautumaan menemistä.
Radalla taas Bertta kävi kuumana heti kun otin ohjat, tervehdin ja saatiin lähtömerkki. Aloitin radan taas samanlailla, koska se toimi viimeksi niin mahtavasti. Rata pysyi siis melkeinpä samana, pari juttua vaan muuttui. B oli taas ihan mahtava koko radan ajan, ohjan ja pohkeen välissä hyvin menossa eteenpäin. Aika pohjaan tuli jotkut hypyt, mutta rata meni niistä huolimatta tosi hyvin. Taas tuli siis puhdas rata, olin super tyytyväinen!
Sitten vielä kävin verkkailemassa huolellisesti ponin pois kentällä ja kävelin pitkään. B oli puhki, mutta silti tosi tyytyväinen ja meni heti koppiin nukkumaan.
Onnistunut päivä siis, kuten sanoin! :)
_________________________________________________________________________________

tiistai 22. lokakuuta 2013
Helsinki International Horse Show ~
Minäkin ehdin käymään HIHS:issä vielä lomamatkan jälkeen. Olin siis sunnuntaina Auran kanssa siellä kello 13-18 näytöksessä. Oli tosi mukava päivä, vaikka omalta osaltani reissu jäikin melko köyhäksi :D.
Tultiin Helsinkiin siis junalla ja lähdettiin asemalta heti kävelemään Hartwallille. Kello oli vielä aika vähän, joten kierreltiin ulkoteltassa vähän aikaa ja sitten mentiin sisälle.
Kierreltiin silmäilemässä päältä päin ensin alakerta ja sitten yläkerta. Mitään ei vielä tarttunut mukaan, kävimme vain ns. katsastamassa tilanteen ;).
Katsottiin ensin kür luokka. Ratsukot olivat upean näköisiä ja ohjelmat hienoja! Koululuokan jälkeen katsoimme lyhyen tulishow:n ja sitten menimme taas kiertelemään kauppoihin. Aura löysi jonkun verran ostettavaa, itse en vieläkään mitään.
Mentiin takaisin katsomoon, kun 160 cm luokan rataa rakennettiin. Odoteltiin ja katseltiin rakentamista, radankävelyä oli myös mukava seurata. Sitten luokka alkoi.
Katsottiin se ja uusinnat, mutta ei jaksettu jäädä katsomaan palkintojenjakoa. Joten menimme kiertelemään vielä ja sitten ostinkin ensimmäisen - ja viimeisen - ostokseni. Nimittäin nämä vähän erikoisen ruskeat Eskadronin fleecepintelit.

maanantai 21. lokakuuta 2013
Kypros ja Kyra ~
Kirjoitin postauksen jo lauantaina, mutta kuvien takia sain vasta nyt julkaistua!
Tänään kotiuduttiin siis tuolta lomamatkalta puoli kahdeksan aikaan aamulla.
Oli tosi mukava reissu! Ilmat olivat tosi suotuisat, viimeinen päivä oli hieman tuulisempi ja viileämpi. Päivät oli täynnä tekemistä ja puuhaa, mutta siinä välissä ehti ottamaan aurinkoakin.
Käytiin toisena päivänä liitovarjoilemassa. Eli veneen perässä vedettävän varjon kyydissä oltiin. Oli ihan mahtavaa, itselleni oli eka kerta kun tuollaista kokeilin. Oli kyllä jännittävää, mutta se oli sen arvoista! (:
Lisäksi käytiin mm. pienellä risteilyllä, jolla itselleni tuli paha olo, koska tuulinen sää sai aikaan isoja aaltoja.
Shoppailtuakin tuli siinä välissä. Mukaan tarttui mm. halpa ruusulompakko, pari toppia, farkkushortsit, bikinit ja hajuvesi.
Nukuttuani yhteen aamupäivällä, lähdin tallille iskän kyydillä. Oli ihan hirmuinen ikävä ponia! Bertta oli kasvattanut ihanan pörröisen karvan viikon aikana, se näyttää ihan eri ponilta kuin kesällä! :D
Menin perälle maastoilemaan virtaisan ponskin kanssa. Verkkailin ravissa aika pitkään ja kyllä oli Bertassa pitelemistä kotiin päin! Laukkailin vähän aikaa molempiin suuntiin tietä, aina välillä kävelin ja ravailin. Sitten piti opetella vähän aikaa, miten voi laukata oikeaa laukkaa kaarteen lähtemättä tykinkuulana tai vaihtamatta vasemmaksi laukaksi ennen kaarretta. Siinä menikin vähän aikaa ja aika kovasti piti ottaa pari kertaa edestä. Tein kaikenlaisia käyntitehtäviä ja ravailin aina välillä, että poni malttoi. Sitten sain ponin kerran nostamaan hyvin ja laukkaamaan oikein, joten lähdimme kotiin päin.
Ravailtiin vähän matkaa komeaa isoa ravia ja sitten käytiin kunnon loppukäynnit kävelemässä. Ponilla riitti vielä energiaa, mutta en viitsinyt kauhean raskaasti mennä.
Tänään kotiuduttiin siis tuolta lomamatkalta puoli kahdeksan aikaan aamulla.
Oli tosi mukava reissu! Ilmat olivat tosi suotuisat, viimeinen päivä oli hieman tuulisempi ja viileämpi. Päivät oli täynnä tekemistä ja puuhaa, mutta siinä välissä ehti ottamaan aurinkoakin.
Käytiin toisena päivänä liitovarjoilemassa. Eli veneen perässä vedettävän varjon kyydissä oltiin. Oli ihan mahtavaa, itselleni oli eka kerta kun tuollaista kokeilin. Oli kyllä jännittävää, mutta se oli sen arvoista! (:
Lisäksi käytiin mm. pienellä risteilyllä, jolla itselleni tuli paha olo, koska tuulinen sää sai aikaan isoja aaltoja.
Shoppailtuakin tuli siinä välissä. Mukaan tarttui mm. halpa ruusulompakko, pari toppia, farkkushortsit, bikinit ja hajuvesi.
Menin perälle maastoilemaan virtaisan ponskin kanssa. Verkkailin ravissa aika pitkään ja kyllä oli Bertassa pitelemistä kotiin päin! Laukkailin vähän aikaa molempiin suuntiin tietä, aina välillä kävelin ja ravailin. Sitten piti opetella vähän aikaa, miten voi laukata oikeaa laukkaa kaarteen lähtemättä tykinkuulana tai vaihtamatta vasemmaksi laukaksi ennen kaarretta. Siinä menikin vähän aikaa ja aika kovasti piti ottaa pari kertaa edestä. Tein kaikenlaisia käyntitehtäviä ja ravailin aina välillä, että poni malttoi. Sitten sain ponin kerran nostamaan hyvin ja laukkaamaan oikein, joten lähdimme kotiin päin.
Ravailtiin vähän matkaa komeaa isoa ravia ja sitten käytiin kunnon loppukäynnit kävelemässä. Ponilla riitti vielä energiaa, mutta en viitsinyt kauhean raskaasti mennä.
___________________________________________
Sain muuten vähän ennen lomaa Kyra Kyrklundin kirjan Kyra ja ratsastuksen taito. Sitä luin sitten lomamatkalla aika ahkerasti. Vaikka kirjassa on paaaljon sellaista hienosäätöä yms., mitä en ymmärrä, saa siitä silti tosi paljon neuvoja, vinkkejä ja pohdittavaa. Sitä lukiessa tuli sellainen fiilis, että on pakko päästä kokeilemaan kaikkia noita hienoja juttuja! Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa, jos vähänkään tykkää lukea tuollaisia. Kirja oli sinänsä ihan uusi tuttavuus itselleni, mutta Nanna suositteli sitä, joten äiti kävi sellaisen hankkimassa. Ja tämän kirjoitin ihan teitä varten, koska yllätyin kirjasta positiivisesti! :)
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
Yvonne Albertha ONE YEAR ~
![]() |
| Bertan ensimmäisiä päiviä kotona. |
Muistan vieläkin elävästi sen päivän vuosi sitten, kun suurimmasta unelmastani tuli vihdoin totta. Sain oman ponin. Nyt olen kokenut poninomistusta kokonaisen vuoden verran Bertan kanssa. Se vuosi on ollut elämäni raskain, tapahtumarikkain ja mahtavin, kaikkia saman aikaisesti. Mitään en enää uskalla pitää itsestäänselvyytenä, varsinkaan ponin terveyttä. Koitan iloita mahdollisimman paljon, kun kaikki on hyvin.
![]() |
| Ensimmäinen yhteinen tuntimme kotikentällä. |
Olemme mielestäni kehittyneet Bertan kanssa ihan valtavasti. Suurimpia onnistumisia on koettu keväällä. Silloin tuntui, että kehityimme huimasti pienen ajan sisällä.
![]() |
| Ensimmäinen hyppykerta kotona. |
![]() |
| Ensimmäinen valmennus. |
Kuten sanoin, vuosi on ollut tapahtumia täynnä. Mahtavimpia kokemuksia on ollut ylivoimaisesti Niinisalon alkeiskenttäleiri ja ensimmäiset yhteiset kilpailut ponin kanssa. Kamalin asia on ollut, luonnollisesti, ponin sairausloma impparin takia. Olen oppinut tuntemaan Bertan todella hyvin ja luottamus on kasvanut hurjasti. Se on ihanaa huomata välillä maastossakin, kuinka B oikeasti nykyään luottaa.
Bertta on opettanut minulle ihan tajuttoman paljon. Sen kanssa olen uskaltanut, vaikken muiden kanssa uskaltaisi. Se on näyttänyt minulle paljon asioita. Olen kiukutellut sille paljon, mutta aina se tulee mukaan positiivisena ja jaksaa minua. Antaa uuden mahdollisuuden. Toivotaan, että oppisin hillitsemään itseni niinä huonoinakin hetkinä, se olisi oikein ponia kohtaan. Mutta sitähän elämä onkin, vastoinkäymisiä, oppimista ja onnistumisia.
![]() |
| Ensimmäiset kilpailut. (pikkujoulukisat) |
Toivotaan, että tämä mahtava matka, minkä olen kokenut Bertan kanssa, jatkuu vielä pitkään!
perjantai 4. lokakuuta 2013
Pientä hyppelyä + kuvia!! ~
Jesjes, kamera vihdoin kotiutui huollosta tällä viikolla. Eilen käytiin äitin kanssa tallilla, kun Bertalla oli kengitys ja sitten äiti napsi vähän kuvia, kun hyppäsin pieniä esteitä ponin kanssa. Estekuvat ei onnistuneet kauhean hyvin, mutta laitoin nyt pari.
Kävin kävelemässä tietä pitkin vähän matkaa loppukäyntejä. Sitten tulin kentälle, kävelin vielä vähän pitkin ohjin, jonka jälkeen taivuttelin ponia ensin käynnissä. Ravissa ja laukassa verkkailin aika kauan, tein lähinnä kaikenlaisia kiemuroita ja siirtymisiä. B oli aika hidas pohkeelle ja muutenkin tahmea.
Aloitin hyppäämisen ihan normaalisti tulemalla tuon vihreän yksittäisen ristikon molemmista suunnista onnistuneesti. Sitten tein esteen jälkeen pysähdyksen, ne sujuivat kivasti. Välikäyntien jälkeen tulin tuon linjan pariin kertaan molemmista suunnista. Aina välillä vaan ravailin hetken tai annoin ponin kävellä. Tulin nuo esteet peräkkäin ns. ympyränä; ristikko-linja-ristikko. Sitten tulin vielä muutamia kertoja tuon vihreän jälkeen tuo linjan C-osa. Eli tuo keltainen pysty. Sitä piti hetken aikaa rampata, ennen kuin molemmille tuli hyvä paikka ja muutenkin tie onnistui.
Äiti käänsi tuota ristikkoa sen verran, että se oli vähän vinossa. Siitä koitin vaihtaa laukkoja moneen otteeseen, kunnes kerran onnistui, joten jätin sen siihen. Tuo vaihto oli siis juuri se Bertalle vaikeampi suunta vaihtaa, olen tosi tyytyväinen että vaihto onnistui! Tulin linjan pari kertaa ihan esteinä ja sitten äiti laittoi ne neljäksi laukkapuomiksi. Välit olivat vähän huonot alussa, jonka takia ei oikein onnistunut. Kerran Bertta vaihtoi kaarteessa sileällä laukan! Sain kauhean iloisuuskohtauksen, kun niin tapahtuu todella harvoin. Sitten saatiin laukkapuomitkin menemään hyvin, joten siihen oli kiva lopettaa.
Verkkailin Berttaa hieman pidemmällä ohjalla kevyesti molempiin suuntiin laukassa, että se sai vain laukata rentona vähän taipuneena. Sitten ravailin ja kävelin hyvin.

Mulle on nyt tullut joku ihmeellinen asento hypyissä. Nykyään mun kädet on jossain puolivälissä kaulaa niinkun pystysuunnassa, eli aivan liian alhaalla. Lisäksi mulle on tullut semmoinen kylpyankka asento joissain kuvissa. En tiedä onko sattumaa, mutta siitä pitäisi nyt taas oppia pois. Lisäksi katseeni nykyään harhailee koko ajan hevosen niskassa ja esteissä hevosen jaloissa. Tuntuu että tämä "huonontuminen" on tapahtunut ihan pienen ajan sisällä. Toivottavasti saisin sen korjattua, sillä itseänikin häiritsee tosi paljon tuo.
___________________________________________
En ole nyt kirjoittanut niitä hoitotoimenpiteitä, mitä Bertalle teen sillä siinä menee paljon aikaa ja vaivaa, enkä usko että ketään kiinnostaisi? Jos haluatte, että kirjoitan niistäkin, niin sanokaa. Ihan miten vain haluatte!(:
Tänään äiti meni juoksuttamaan Bertan töistä tullessaan, toivottavasti poni käyttäytyi! ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)