Kauan kaivattu kesäloma!

Hyvää kesälomaa kaikille koululaisille ja muille, joilla se on alkanut!

Mulla loppui koulu jo perjantaina, sillä meidän koulussamme ei ollut lauantaina enää mitään kevätjuhlaa, vaan koulu keskittyi suureen lakitukseen. Eilinen menikin muutamissa ylioppilasjuhlissa ja lomaa juhlien kavereiden kanssa. Tänään oli vielä yhdet valmistujaiset käytävänä.

Betulla alkoi myös loma, sillä se pääsi nyt öiksikin laitumelle kavereiden kanssa. Itseasiassa nyt ne kyllä otettiin sisälle yöksi, sillä lämpötila vajosi kovin alas. Ponilla on ollut nyt vähän kaikennäköistä tämän kevään aikana, eikä olla päästy sen kanssa treenailemaan oikeastaan yhtään.

B on tällä hetkellä tavallaan terve, mutta sen takapäässä on jotain vialla. Uskoaksemme se venäytti jonkin lihaksen sieltä, kun koko heppalauma veti järkyttävää rallia ympäri laidunta tuossa noin viikko sitten. Sen jälkeen se on joko könkännyt vasemmalla takasella niin, että kulmissa se kaatuu sisälle tai sitten se vain laahaa koko takapäätä liikkuessaan. Poni ei vaikuta kipeältä, mutta sen liike ei ole kyllä ollenkaan normaalin näköistä tai tuntuista. Koitetaan sitä rauhassa nyt alkaa jumppailemaan, josko tuo kaikki tosiaan johtuisikin lihaksista. Jos näin on, toipumiseen menee suunnilleen muutaman viikkoa. Inhottavaa vaan, kun juuri loman alettua olisi kunnolla aikaa alkaa vääntämään ponsun kanssa.

meillä oli tänään irtojuoksutuspäivä ja kuva paljastaa ponsun pienen kesämasun.

kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa jälleen kerran.

Päätin muuten tällä viikolla, että alan laittelemaan näihin postauksiin kuvia muistakin asioista kuin hepoista. Kannan varmaan kesällä ahkerasti kameraa mukanani ja blogi on oiva tilaisuus jakaa onnistuneita otoksia! 

Pieniä vastoinkäymisiä ~

Moikka! Viime postauksessa kerroin meidän harjotusestekisoista ja sanoinkin siinä postauksessa, että tuun sitten kertoilemaan harjotuskoulukisoista, jotka oli parin päivän päästä. Noh, kyllähän me sinne kisoihin mentiin ja aloitin ensin toisen ponin kanssa raviohjelmalla, josta tulikin sinivalkoinen ruusuke ja ihan kivoja kommentteja. Sitten kiipesin Betun selkään ja verkkasin sen läpi. Poni tuntui tosi tahmeelta ja aika huonolta varsinkin ilman raippaa. Juuri, kun oli alkamassa meidän vuoro, ihmettelin kun edeltävä ratsastaja meni ihan oudon näköistä ohjelmaa. Siinä sitten aika nopeasti selvisi, että meikäläinen oli mennyt harjoittelemaan väärän c-merkin ohjelman. Otti kyllä päähän ja nolotti aika paljon, ihan älyttömän typerä moka. Toisaalta ärsytystä helpotti se, että poni ei edes tuntunut hyvältä ja olisin muutenkin mennyt huonolla fiiliksellä radalle.

Seuraavina päivinä tehtiin kaikenlaista ponin kanssa ja se oli ihan ok. Viime maanantaina kuitenkin alkukäyntejä kävellessämme yhtäkkiä Betu kompuroi ja kaatui polvilleen soratielle. Uskon, että se astui johonkin terävään kiveen ja sen takia nosti jalan nopeasti, minkä takia sitten menetti tasapainonsa loivassa alamäessä. Molemmat polvet aukesivat, mutta ratsastin sen kevyesti silti läpi ja tarkistin, että poni liikkui puhtaasti.

Seuraavana päivänä molemmat polvet oli vähän lämpöiset ja turvonneet, jonka takia sitten vaan kävelin ilman satulaa ponin kanssa pienen lenkin. Soitettiin perjantaina eläinlääkärille, joka kävikin katsomassa ponia heti aamupäivällä. Ell:n mukaan mitään tulehdusta ei vaikuta olevan, eikä siis Oriprim-kuuria tarvita ja Betua voi liikuttaa normaalisti, jos se ei onnu. Kävinkin sitten eilen sillä normaalilla maastolenkillä, sillä se ei ontunut.

Tänään kuitenkin varsinkin vasen polvi oli melkoisen lämmin ja turvonnut. Meille oli varattu maneesi ja päätettiin, että kävellään sinne ja katsotaan, mikä on silloin polven tilanne pienen liikkumisen jälkeen. Maneesilla polvi oli edelleen vähän lämpöinen ja turvonnut, joten päätettiin ihan omaa harkintaa käyttäen, että pidetään ponilla kävelypäivä. Ei se varmaan olisi ontunut, mutta jotenkin ei vaan tunnu oikealta liikuttaa sitä tavalliseen tapaan polven näyttäessä tuolta.

Saa nyt nähdä sitten, mitä polvelle tehdään ja milloin saamme oikeasti alkaa liikuttamaan Betua normaalisti hyvällä omallatunnolla. Ollaan päästetty sitä melkein päivittäin vähäksi aikaa laitumelle syömään vihreää tai vähintään hetkeksi narussa ruoholle. Poni näyttää tällä hetkellä jotenkin tosi hyvältä ja on ollut hyvällä mielellä. Toivotaan, että pian polvikin tuosta normalisoituu ja pääsemme treenailemaan!

PiPuRan harkkaestekisat ~

Jee jee, juuri kotiuduin tuolta PiPuRan harjoitusestekisoista, joissa siis mentiin Betun kanssa ristikkoluokka. Täytyy myöntää, että tuntu aivan mahtavalta. Olin pelkkää hymyä! Se, kun ton ponin kanssa pääsin vielä palaamaan estekisoihin. Se, kun poni, jonka ei pitänyt enää hypätä ollenkaan, pääsi palaamaan estekisoihin. Se, kun päästiin tekeen yhdessä sitä, mistä tykätään molemmat aivan älyttömästi. Se on se, mikä tässä on parasta.

kuvasta ei oikein välity kuskin fiilis, mutta paras poni!

En tiedä, voiko sitä muut edes käsittää, kuinka upeelta toi tuntuu. Kisat oli tosiaan lähitallin harjoitusestekisat ja luokka oli maahankaivettu ja radalla oli 8 estettä. Mutta mulle se ei merkkaa mitään! Ainoa, mikä merkkaa, on se, että meillä oli hauskaa yhdessä ja saatiin vielä puhdas rata ja ruusukekin! Kaikki puhtaat radat siis palkittiin.

Jos rataa nyt vielä vähän analysoin, niin Betu oli tosi hyvä. Siis ihan super kivan tuntuinen! Verkassa se oli vielä vähän nukuksissa, mutta maneesiin päästyämme se liikkui pyydettäessä hyvin eteenpäin ja kuunteli tosi hyvin. Oma ratsastus ei ollut sieltä parhaimmasta päästä, mutta rata kokonaisuudessaan oli hyvä. 4. ja 5. esteen väliin tuli ihme räpellys, sillä päästin ponin oikaisemaan liikaa neljännelle ja itse hämmennyin vähän ja en sekunnin ajan ollut kartalla mihin piti mennä. Sen seurauksena Betu tuli vähän liian loivasti kaarteeseen ja piti tehdä ihme vääntely siinä välissä. Päästiin kuitenkin kaikista ristikoista yli ilman kolautuksia! Jotkut paikat meni myös vähän lähelle, mutta noilla korkeuksilla en siitä mieltäni pahoita. Kuski on ruosteessa ja treenit ovat olleet todella vähäiset, joten niihin suhteutettuna suoritus oli hyvä!

Lauantaina kummittelee samassa paikkaa harjoituskoulukisat, missä mennään Bertan kanssa C-merkin ohjelma. Maanantain treenit alkoivat hyvin raipan kanssa, mutta kun sen heitti pois, poni lamaantui ja kuski lamaantui. En jaksanut ratsastaa ponia tarpeeksi ja sitten jälleen kerran meni itselläni hermo. Itkua väännettiin useammassa kohtaa ja ohjelma mentiin loppuun varmaan seitsemässä osassa, mutta kuitenkin se mentiin. Eniten jäi harmittamaan tuo hermostuminen ja sen purkaminen poniin. Tuon jälkeen päätinkin, että nyt loppu. Mun pinna ei enää pala. Tai vaikka palaisikin, mä en pura sitä poniin. Se ei oo oikein, se on tosi kauheeta. Nyt on muutoksen aika tän ratsastajan metodeissa. Toivotaan, että kouluradalta lähdetään yhtä hyvillä fiiliksillä kun tänään esteiltä ja jos ei, niin katse käännetään eteenpäin.

Huomenna mennään ohjelma kerran läpi ja sillä tavalla vaaleanpunaisten lasien läpi. Liikkeet suoritetaan mahdollisimman tarkasti loppuun asti ja kaikki muu on vähemmän tärkeetä. Kisaamisen pitäisi olla hauskaa ja se mun pitää muistaa. Tuloksella ei oo väliä, vaan sillä miten itse saan ratsastettua ponia ja sillä, että meillä on tuollakin hauskaa. Nyt hyvillä viboilla jatkan päivääni, enkä turhaan murehdi tuota lauantaita. Aurinkoista päivän jatkoa kaikille toivottelee uudesti syntynyt ratsastaja!

Rauhoitu! ~

Hyvät vaput kaikille yhteisesti!

Muistin vihdoin eilen ottaa kameran mukaan tallille ja sain äidin kuvailemaan meidän kouluilua kentältä. Olen nyt siis aikalailla jo terve ja mentiinkin ihan kunnon koulutreeni. Lähinnä keskityin väistöihin ja siirtymiseen. Siirtymiset ovat tuottaneet meille nyt viime aikoina aivan älyttömiä vaikeuksia, sillä jotenkin en muista/osaa ratsastaa hevosta niihin. Kyllähän se sen tekee vaikka miten päin, mutta se on eri asia, että miten se hevonen sen tekee. 

Olin eilen itse tosi väsynyt huonosti nukutun yön (öiden) takia ja sen takia pinnani oli aikas kireällä. Aloitin alkukäyntien jälkeen ihan perus käyntitaivutteluilla, -väistöillä ja pysähdyksillä. Niillä pikkuhiljaa aloin nostamaan muotoa ylemmäs ja hain Betua vähän lyhyemmäksi. Se lyheni mukavasti ja sitten aloitin raviverkkailun vähän pidemmällä kaulalla. Alku oli tosi mukavan ja rennon tuntuista, ravi eteni tosi kivasti.

Taivuttelin ponia ravissa, jonka jälkeen otin vähän pidemmällä kaulalla laukkaympyröitä sun muuta. Poni oli aika pitkä, mutta tuntui kivan rennolta ja tyytyväiseltä. Muistaakseni tässä pidin pienen kävelytauon. 

Aloitin sitten kunnon ravityöskentelyn, jossa tein siirtymisiä ja väistöjä molempiin suuntiin. Betulla on sellainen tosi ärsyttävä tapa väistötyöskentelyssä, että sillä jää se herkkyys ja väistövaihde päälle ja sen takia peräpäätä työnnetään kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Siinä alkoi jo meikäläisellä parissa kohtaa menemään hermo, mutta sain pari kertaa korjattua sen ihan ok. 

Laukkatyöskentelyssä hain hyviä nostoja ja siirtymisiä raviin, mutta ne olivat kyllä melkoista hakemista. Etenkin oikeaan suuntaan poni jännittyi edestä ihan älyttömästi nostoissa ja en saanut sitä rentoutumaan siinä mielentilassa. Kerran sain sen korjaantumaan hyväksi, eikä se vetänyt edestä tai purrut kuolaimeen ja kehuin sitä siitä paljon. Purin kuitenkin aivan liikaa jälleen ärtymystäni poniin ja sen takia se tietenkin jännittyi ja rupesi hangoittelemaan vastaan. Menee hermo hermojeni menemiseen(ironista, right?). Pitäisi vaan rauhoittua itse siellä selässä, niin saisi ponin tekemään saman.

Noiden laukkajuttujen jälkeen annoin ponille pidempää ohjaa ja mentiin pidemmässä muodossa ja kevyessä istunnassa vähän lähestymisiä puomille ympyrällä. Ne onnistui yhtä kertaa lukuunottamatta tosi kivasti ja Betu pysyi ihanasti rentona!

Sen jälkeen ravailin pidemmässä muodossa vielä loppuraveja mm. puomien yli kolmikaarisella ja tehden loivaa kiemurauraa ja muita ympyröitä ja kaaria. Bertta tuntui tosi kivalta ja äitikin kehui näkemäänsä. Sitten mentiinkin jo kävelemään loppukäyntejä pellolle ja poni sai paljon taputuksia.

pelottavat renkaat :D

Betulla on tällä hetkellä tosi paljon ylimääräistä energiaa. Sehän on tosi hyvä juttu, jos sen osaa kanavoida oikein, mutta usein itse hermostun nopeasti ja poni alkaa silloin vaan jännittelemään, eikä käytä takaa sitä voimaa, minkä voisi ohjata eteenpäin. Noh, onhan tässä vielä aikaa treenata (ei oikeesti) ja kisoissakaan ei ole oikeastaan paineita, kunhan nyt aitojen sisällä pysytään ja saadaan kaikki kohdat suoritettua (yeah right, sanoo itse perfektionisti. 

Olen saanut myös nyt välillä ratsastaa tallilta pientä ponia, mutta sen liikutukset jätän blogin ulkopuolelle ja kertoilen vaan mun ja Betun jutuista täällä!

Kovia kokenut? ~

Olen tällä hetkellä kipeänä kotona ja tuli sellainen fiilis, että nyt pitäisi kirjoittaa jotain blogin puolelle. Kuulumisista ei ole oikein kamalasti sanottavaa, sillä nyt pariin päivään en ole tallilla käynyt. Kuitenkin sen verran voin kertoa, että ilmoitin meidät toukokuun alussa järjestettäviin harjoituskisoihin! Koulukisoissa menemme C-merkin kouluohjelman pitkän tauon takia ja estekisoissa ristikkoluokan! Tavallaan unelmani on siis toteutumassa. Saamme startata vielä Betun kanssa pikkuluokassa estekisoissa. Huikeeta! Siitä pääsenkin tämän postauksen perimmäiseen ideaan.

Olen todennut näiden reilun kolmen ja puolen vuoden poninomistajavuoden aikana sen, että usein asiat opitaan kantapään kautta. Kokemukset kasvattavat monella tavalla ja usein monesta päästään yli, joskus hitaammin ja vaivalloisemmin, joskus helpommin ja nopeammin.

Bertta ei varsinaisesti ole aivan unelma ensiponiksi. Luonteeltaan ja ratsastettavuudeltaan kyllä, mutta muilta osilta en niin uskaltaisi sanoa. Ensinnäkin, Betun hoito tulee melko kalliiksi. Kesäihottuma, joka pahenee vuosi vuodelta, ei todellakaan ole helpoin mahdollinen hoidettava. Entisessä kodissaan poni ei oireillut pahasti, mutta ympäristö ja muut asiat ovat vaikuttaneet asiaan siten, että nykyään Betu ei ilman ihottumaloimea kesällä oikein pärjäisi. Kaiken maailman tökötit ja varusteet on kokeiltu ja silti tuntuu, ettei ongelma häviä. Sen kanssa sinnitellään, vaikka raskasta se joskus onkin. Tähänkin on tottunut siinä mielessä, että hoitotoimenpinteet tulevat selkärangasta ja kutinaan sun muuhun oireiluun osaa suhtautua pienellä varauksella. Ei sitä huolestu enää niin pienestä, sillä tietää miten poni reagoi mihinkin ja mistä tietyt oireet johtuvat.

Toinen juttu on jalat. Voi, ne jalat. Iän mukana tuoma nesteily on tälle tytölle erittäin tuttu juttu jo. Mm. seisoskelu tarhassa ja auringon porotus saavat aikaan melkoista nesteilyä ponin jaloissa. Siihen on totuttu ja siihen osaan jo suhtautua mielestäni hyvällä tavalla. Yleensä kävelyttelyn jälkeen suurin osa nesteestä on lähtenyt kiertoon, jolloin tämä on normaalia. Vasta jatkuvaan tai erittäin huomattavaan turvotteluun suhtaudun vakavammin.

Betun jalat ovat toden totta aiheuttaneet meikäläiselle päänvaivaa. Ensimmäisenä talvenaan poni kehitti impparin kuraruvesta, johon sitten syötimmekin lääkettä ja poni oli parisen viikkoa saikulla. Muistan, kuinka turhauttavalta se tuntui. Hah, olisinpa vain tiennyt mitä joudun vielä tulevaisuudessa kestämään.

Seuraavana talvena poni sitten todella pelästyttikin meidät. Ei osattu sanoa oikeen, että mistä jalkaan ilmestynyt patti johtui ja siihen, täytyy myöntää, emme osanneet suhtautua tarpeeksi vakavasti alussa. Kyseessä olikin jännevamma, jonka takia koko elämämme ponin kanssa muuttui. Monen monta kyyneltä tuli vuodatettua, kun mikään ei tuntunut sujuvan. Estehyppelyiden päättyminen tuntui erittäin musertavalta, sekä omasta puolestani että myös ponin. Betu rakastaa sitä hommaa sydämensä pohjasta. Se on ikään kuin luotu siihen. Se tuntui todella pahalta, kun sai kuulla että hyppääminen päättyy tähän. Jalan kanssa oli muutenkin paljon ongelmaa. Kipsi, jonka ell. jalkaan laittoi, aiheutti ilmeisesti jonkinnäköisen tulehduksen jalkaan, jonka takia poni sai voimakkaita tulehduskipulääkkeitä. Lääkityksestä seurasikin sitten mahahaavan alku, joka todella pelästytti. Ponille tuli ähkyn oireisiin sopiva kohtaus illalla, joka siis eläinlääkärin mukaan johtui mahahaavasta. Siihen saatuamme suojalääkkeen, jatkoimme lääkityksen loppuun. Iho alkoi sen ansiosta parantua ja jännekin parantui pikkuhiljaa.

Muutama kuukausi pelkkää taluttelua, josta poni ei tehnyt välillä mitenkään helppoa. Ihmeelliset sekoamiset taluttelulenkeillä saivat joka ikinen kerta sydämen hakkaamaan. Mitä jos jalka menee uudestaan? Pahemmin?

Paranteluprosessin ensimmäiset kävelyt, ravailut ja laukkailut selästä tuntui niin huikealta. Etenimme rauhassa ja varovasti. Se todella kannatti. Hermoja kaikki tämä raastoi ja joskus muistelimme sitä perheeni kanssa. Aina se tuntuu yhtä pahalta.

Lähinnä tunnen kaikesta tuosta kateutta. Kateutta niille, joiden hevoset ovat pysyneet terveinä ja jotka ovat päässeet kehittymään. Kehittymään ja kilpailemaan. Kilpailemaan yhä isompiin luokkiin ja kilpailuihin. Sinne, mihin mäkin olisin mahdollisesti voinut päästä, jos mitään näistä jutuista ei olisi tapahtunut.

Pitäisi kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että tällä hetkellä poni on siinä kunnossa, missä se voi olla. Voimme silloin tällöin pitää hauskaa pienillä kavaleteilla ja muuten tehdä kaikkea sitä, mitä ennenkin. Nykyään itselläni ei itsevarmuus riittäisi isojen esteiden ylitykseen, sen verran on kaikesta jäänyt jälkiä. Joskus kuitenkin varmaan tulen taas hyppimään isompiakin luokkia, toivotaan niin. Tällä hetkellä olen kuitenkin erittäin onnellinen tuosta ristikkoluokasta, missä pääsemme starttaamaan. Paluu radoille, juhuu! Naurettavaa, mutta en usko, että kukaan voi täysin ymmärtää mun tunteita tässä jutussa. Se, että poni pääsee taas estekisoihin. Se, että päästään yhdessä starttaamaan esteluokassa. Maahankaivettujahan noi ovat entiseen menoon verrattuna, mutta silti! Tuntuu siltä, että tää kaikki palkitsee mut siitä kaikesta, mitä oon Bertan eteen tehnyt. En malta odottaa!

Tuntuu niin hyvältä joskus kirjottaa tänne muistellen vanhoja. Joskus niitä vaikeampiakin aikoja. Ehkä joku, joka on nyt samassa tilanteessa, missä mä olin tuolloin, saa tästä jaksamista. Jos näin olisi, olisin onnistunut.

Yksi elämäni parhaista viikoista. Niinisalo ♥

Tällaiset postaukset kirjoitan yleensä täysin ajatuksieni mukaan. En lue tekstiä myöhemmin, se on tässä ja nyt. Sen takia jotkin kohdat voivat olla tosi sekavia. Pääpointtina kaikessa kuitenkin on, että olen kiitollinen nykytilanteesta ja kaikki kokemukset ovat kasvattaneet niin mua kuin meitä Betun kanssa, yhdessä.

Hetki aikaa elämälle ~

En osaa oikein kuvailla tätä helpotuksen tunnetta, mitä tällä hetkellä fiilistelen. Mun osalta on nyt viidennen eli toiseksi viimeisen jakson koeviikko ohi ja vihdoin on aikaa ihan vaan olla. Tein tosi paljon koulujuttuja tässä viime päivinä ja täytyy sanoa, että olen tyytyväinen tehtyäni niin. Nyt voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että on tehnyt töitä saavuttaakseen tuloksia. Kyllä siinä ihan hirveesti aikaa ja hermoja meni. Sanoinkin tuossa pari päivää sitten kaverilleni, että mulla on ikävä elämää. Nyt tuntuu siltä että vihdoin voin taas elää hetken ilman koulun aiheuttamaa stressiä ja muita velvollisuuksia. Tuntuu niin hyvältä!

Aurinko paisteli jälleen tänään ja ensimmäistä kertaa tänä keväänä lähdin ajelemaan skootterilla tallille. Pääsin siis tosiaan aamulla kokeen jälkeen, joten mulla oli aikaa lepäillä kotona ennen kuin suuntasin heppailemaan. Oli ihana pitkästä aikaa ajella ihan rauhassa tallille ja sielläkin fiilistellä niin hitaasti kun tahtoi!

Kävin ottamassa Betusta vähän kuvia. Täytyy sanoa, että kuvauksen kohde ei ollut ihan parhaimmasta ja helpoimmasta päästä, mutta muutamia onnistuneita räpsyjä saatiin onneksi. Niiden avulla sainkin tämän uuden ulkoasun näppärästi koottua kasaan. Kuvailujen jälkeen kävin laittamassa ponsulle suojat jalkaan ja itse puin omat kamani, minkä jälkeen mentiin ilman satulaa kentälle. Lähinnä läpiratsastin ponin huolellisesti tehden paljon siirtymisiä. Alku oli vähän niin ja näin, mutta kokonaisuudessaan jäi aika hyvä fiilis!

Ponille oli tuossa yksi päivä tullut tarhassa pari naarmua vasempaan takaseen, joiden takia se vähän pullisteli toissapäivänä. Kävin silloin vaan taluttelemassa ponsua ympäriinsä ja rauhoituttiin molemmat kuunnellen musiikkia. Jalka oli lenkin jälkeen jo aika lailla normaali. Eilen Betu sai viettää vapaata ja tänään jalka oli jo ihan hyvä.

Ajatuksissa olis kaikenlaista tälle viikolle liittyen blogiin ja ponin kanssa touhuamiseen. Toivottavasti saadaan toteutettua suunnitelmat!

Nyt turhauttaa ~

Ulkona on ollut nyt tosi ihana ja keväinen sää viime päivinä. Tekisi mieli oleskella pihalla tuntikausia päivässä, mutta kaikki koulukiireet estävät sen.

jälleen mennään puhelimen kuvilla..

Mulla alkaa ensi viikolla viidennen jakson koeviikko ja tällä hetkellä stressilevelit hipoo jälleen pilviä. Niin paljon palautettavia tehtäviä ja niin vähän vapaa-aikaa niiden toteuttamiseen. Lisäksi pitäisi ehtiä oikeasti liikkumaan ja nukkumisestakin täytyisi pitää huolta. Tuntuu että meikäläisellä ei ihan oikeasti nyt rahkeet riitä kaikkeen tuohon. Lähinnä olen nipistänyt oman hyvinvointini kannalta tärkeistä jutuista, eli liikunnasta ja unesta. Ei sekään kyllä fiksua ole, mutta minkäs teet. Olen vähän tällainen ylisuorittaja. Toisinaan se on vähän huonompi homma, sillä pistän itseni niin koville. Toisaalta taas teen asiat huolella ja parhaani mukaan, jonka ansiosta saan olla tyytyväinen itseeni.

Bertan liikuttelut ovat olleet aika säälittävää rämpimistä ympäriinsä. Kenttä on vielä liian huono siinä ratsastamiseen, toivottavasti se saataisiin tänään lanattua ja pikkuhiljaa pääsisin sitäkin käyttämään. Pelto on huono, sillä sulat kohdat oikein litisevät vettä ja joissakin paikoissa maan päällä on haurasta jäätä. Ainoa vaihtoehto, jossa pystyy ratsastamaan turvallisin mielin muutakin kuin käyntiä, on maasto. Siellä tiet ovat suurin piirtein sulat kokonaan ja ponin jalat pitävät hyvin.

Olimme Itävallassa pääsiäisloman perheeni kanssa laskettelemassa muutaman päivän ajan. Reissu meni tosi mukavasti ja saatiin koko porukka rentouduttua arjen kiireistä. Bertta oli sen ajan vapaalla ja sai yhtenä päivänä nauttia hieronnasta.

Vapaat kyllä huomasi ponin vireystasosta maanantain maastolenkillä. Poni oli välillä ihan pöljä ja pelkäsi kaikkea, mutta silti meillä oli oikein mukava lenkki.
Tiistaina olin Piian kanssa noin kymmenen kilsan lenkillä. Betu pompotteli kärryjen takana ihan tyytyväisenä ja välillä olisi halunnut pinkaista vaikka mihin suuntaan. Hyvin meni kuitenkin!
Keskiviikkona taivuttelin ponia käynnissä ilman satulaa pellolla. Pohjan takia en edes kokeillut muita askellajeja.
Torstaina Betulla oli vapari ja perjantaina yritin rämpiä peltoa ympäri vähän. Otin kyllä ravia ja laukkaakin hyvissä kohdissa, mutta kyllä liikkuminen oli sen verran vaivalloista etten mitään ihmeellistä yrittänyt. Poni sai ihme kohtauksia silloin tällöin ja pomppi joka suuntaan hetkittäin.
Tänään käytiin aamusta lyhyellä maastolenkillä, mutta joistain paikoista tie oli jäässä, eikä siinä kunnolla viittinyt hölkkäillä. Poni pääsi kuitenkin vähän liikkumaan, joten se on pääasia.

Kunpa pian pääsisi kunnolla liikkumaan ponin kanssa. Alkaa itseä turhauttaa niin paljon, kun noilla kiireisillä käynneillä ei pääse edes kunnolla ratsastamaan ponia. Toivotaan, että kelit tekisivät tehtävänsä ja kenttä tulisi taas ratsastuskuntoon!

Kevätkiirettä ~

Moikka pitkästä aikaa! Mulla on ollut nyt ihan älyttömästi tehtävää ja tuntuu, että vapaa-aikaa ei heppailujen ja koulujuttujen ulkopuolelle jää. Stressitaso on siis erittäin korkealla ja ensi viikolle asti on aivan älyttömästi tehtävää.

Tallilla olen kiireestä huolimatta käynyt ihan normaalisti. Meillä on Bertan kanssa mennyt melko tasaisesti. Joka kerralla on ollut tosi hyviä pätkiä, mutta samalla on tullut niitä aivan surkeitakin. Tuntuu, että itselläni on viime aikoina ollut pinna aivan liian kireällä ja se näkyy joka kerralla, kun yritän oikeasti tehdä jotain ratsastaessa. Hermo palaa turhan pian ja jalka tai raippa viuhuu turhan tiuhaan. Tästä pyrin pääsemään mahdollisimman nopeasti eroon. Turhaa kiukuttelua ponille, joka ei ole tähän syypää vaikka se usein siltä tuntuisikin.

Bertalla oli kengittäjä käymässä viime viikolla ja silloin otettiin etusistakin pohjalliset pois. Kavio oli edelleen jännän oranssihtava, mutta kengittäjän mukaan se saattaa hyvin johtua Betadinesta, jolla haudoimme jalkaa sen ollessa kipeä. Nyt ponilla on siis kaikissa jaloissa tilsakumit, eikä se ole arkonut yhtään. Jalkakin on tuntunut suunnilleen samanlaiselta, kuin muutkin. Ehkä pääsimme tuosta nyt lopullisesti yli - toivotaan niin.

Tässä kuukauden postaustauon aikana olen ehtinyt olla hiihtolomalla varhaisnuorten leirillä isosena ja myös ehtinyt täyttää vuosia ja synttäreitäni juhlitaankin ensi viikonloppuna. Ensi viikon keskiviikkona saan vihdoin hengähtää kaikista koulujutuista ja velvollisuuksista, kun suuntaamme Itävaltaan laskettelemaan. Ihana päästä jälleen vuoristoon laskemaan, toivottavasti tulee onnistunut ja rentouttava reissu!

Minulla ei ole uutta materiaalia kameralla kuvattuna ja kirjoitan tätä postaustakin tällä hetkellä ruotsin tunnilla, joten ulkoisella kiintolevyllä olevat kuvat eivät muutenkaan tule kysymykseen. Onneksi puhelimesta löytyi jotain piristämään tätä postausta. Seuraavan kerran varmaan postailen pääsiäislomastani, toivotaan että saan siihen parempaa kuvitusta.