lauantai 24. tammikuuta 2015

5 asua ~

Sain toivomuksen lifestyle-tyylisestä postauksesta, joten päätin toteuttaa sen itselleni erittäin mieluisella tavalla. Näen varsinkin nykyään melkoisen paljon vaivaa ulkonäköni eteen ja tyylini on viimeisen vuoden aikana muuttunut jonkin verran - ja mielestäni tosi kivaan suuntaan.
Tietenkään kaikkia ei miellytä samanlaiset asiat kuin minua ja joidenkin mielestä varmaankin matkin tietynlaisia ihmisiä. Toki saan inspiraatiota muiden asuista, kampauksista yms., mutta koskaan en osta jotakin vaatetta "vain sen takia että muillakin on sellainen". Joihinkin kampauksiin, vaatteisiin sun muihin olen ihastunut vasta sitten, kun olen niihin saanut totutella muita ihmisiä katselemalla. Silti koitan aina olla oma itseni, niin luonteeltani kuin tyyliltänikin!

Tällaisen pienen sepustuksen saattelemana päästäänkin aiheeseen, eli tämän viikon asuihin. Laitoin tähän siis vain koulussa ylläni olleet asut, sillä siellä tyylini tulee esiin. Koulun jälkeen nimittäin vaihdan joko kotivaatteet tai sitten tallikamat päälle.

Maanantai: Tämä on mielestäni luottovalinta, jos ei ole kiinnostusta miettiä päätänsä puhki, mitä oikein laittaisi päällensä. Ruutupaita on siis NewYorkerista, neuletakki on siskoltani lainassa ja mustat farkut ovat GinaTricotista. Nuo ruskeat nauhakengät ovat rakkaus!

Tiistai: Tämäkin todella nopsa asu, mutta yläosan takia näyttää superkivalta ja harkitulta. Tuo paita on Reservedistä Prahasta ja farkut ovat NewYorkerista. Minulla ei ole mielestäni tuohon asukokonaisuuteen sopivia kenkiä itselläni ja siskoltani en saanut mitään lainaan, joten sukilla mentiin koulussa!

Keskiviikko: Hieman yksinkertaisempi asu kivoilla yksityiskohdilla. Tykkään kaikista näistä sävyistä tosi paljon! Viininpunainen t-paita on GinaTricotista, neuletakin ostopaikkaa en muista, samat mustat farkut kuin maanantaina! Värikäs rannekoru on siskoni vanha ja myös ruskea punosvyö on sieltä peräisin. Jälleen mentiin valkoisilla sukilla koulupäivän ajan! ;)

Torstai: Muutoin rento ja tylsä yläosa saa mukavaa ilmettä monista erilaisista koruista, niiden sävyt sopivat yhteen ja näyttävät kivoilta yksiväristä paitaa vasten. Harmaa collegepaita on myös siskoni vanha, korut ovat vähän kaikkialta, mustat farkut edelleen samat. Jaloissa pidin päivän ajan ruskeita Uggejani.

Perjantai: Tähän asuun rakastuin aivan täysin kun pääsin sen toteuttamaan! Hieman tyttömäinen hameen takia, mutta saa pientä karuutta camo-kuvioisesta yläosasta. Tosiaan, maastokuvioinen t-paita on Warpin ja se on siskoni vanha, löysä neuletakki on siskoni, musta hame on muistaakseni NewYorkerista ja harmaat sukkahousut vissiinkin Lindexistä. Kultainen kaulaketju on osa kaulakoru settiä, jonka ostin GinaTricotista, laitoin sen kireälle, joten se on melkein kuin choker. Lisäksi sormessani BikBokista ostamani kultaisensävyinen sormus. Koulupäivä oli niin lyhyt, että tarvitsin mukaani vain kangaskassin joten reppu jäi kotiin.

Mitäs mieltä olette postauksesta ja asuista? Kommenttia tulemaan! :)

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Höntsäilyä ponin kanssa ~

Voih, tämä aika on juuri sitä ratsastuksen ja sen kehittämisen kannalta turhaa. Pohjat ovat niin huonossa kunnossa, että kunnolla ratsastaminen ei yksinkertaisesti onnistu ilman liukastumisia tai muita kompuroimisia.
Bertalla on ollut tämä viikko todella kevyttä, sillä ihan pari päivää koulutunnin jälkeen hiekan päälle satoi lunta, joka muuttuikin melkoiseksi sohjoksi lämpimien kelien takia. Tosi inhottavaa, sillä olisi kiva taas päästä kehittymään Bertan kanssa, nyt tuntuu siltä että junnataan samassa paikassa koko ajan.

Olen tällä viikolla käynyt pari muutaman kerran perällä käyntimaastolenkille, maasta tai selästä, yleensä ottanut pari ravipätkää jos se on onnistunut. Parina päivänä olen sitten taas mennyt kentällä kevyesti pohjien mukaan, tehden mm. puomilähestymisiä ja taivuttelua.
Ponille on taas kasaantunut melko paljon energiaa ja tekisi oikein hyvää päästä purkamaan se kunnon työhön eikä vaan maastossa säntäilemiseen. Sitäkään emme ole päässeet tekemään, sillä itseäni pelottaa kauheasti Bertan jalkojen puolesta, kun lumi pakkaantuu samantien kauheiksi korkkareiksi varsinkin etusiin.

Eilen olimme taluttelemassa ponia tiellä äitin kanssa. Yritimme ottaa jälleen hienoja poseerauskuvia, mutta se ei oikein kiinnostanut Berttaa.

Tänään menin käyntiä ja ravia kentällä. Käynnissä tein takaosakäännöksiä ja ravissa ihan vaan keventelin ympyrällä taivutellen ponia, en sen kummempaa.

Loppuun vielä eilisiä onnistuneita kuvia:




noin 5 sekuntia poni malttoi ja sain muutaman tämmöisen, halleluja! :D

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Koulutunnilla pitkästä aikaa ~

Olin siis tosiaan eilen Bertan kanssa pitkästä aikaa Nannan koulutunnilla. Kenttä oli hiekoitettu juuri, joten siinä oli ihan hyvä mennä!




Aloitimme alkukäyntien jälkeen keskiympyrällä, teimme kevyessä ravissa temponmuutoksia ja asettelua molempiin suuntiin. Sitten teimme samaa laukassa, poni tuntui ihan kivalta, mutta itse rupesin liikaa miettimään päätä ja korjailin sitä kädellä, jonka takia kädestäni tuli todella epätasainen ja se sekoitti ponia vielä entisestään.


Välikäyntien jälkeen aloimme tehdä pysähdyksiö ja peruutuksia käynnistä. Ensin lyhyelle sivulle pysähdys ja liikkeellelähtö, seuraavalle pitkälle sivulle pysähdys, 1 peruutusaskel ja liikkeelle, toiselle lyhyelle sivulle pysähdys, 2 peruutusaskelta ja liikkeelle ja sitten vielä viimeiselle pitkälle sivulle pysähdys, 4 peruutusaskelta ja liikkeelle. Teimme tätä hetken käynnissä, jonka jälkeen tulimme ne ravista. B pysähtyi tosi mukavasti ja jotkin peruutuksetkin lähtivät reippaasti taaksepäin.
Otimme sitten vielä laukkaa mukaan siten, että pitkien sivujen alkuun tuli pysähdys ja 3 peruutusaskelta, josta nostettiin laukka, laukattiin pitkä sivu ja kulmassa raviin. Tämä meni ihan kivasti, jotkin laukannostot tulivat ihan mahtavasti takaa alle.

Kun olimme tehneet nuo laukannostot peruutuksista molempiin suuntiin, otimme loppuraveja. Teimme pääty-ympyrät molempiin päihin ja pitkillä sivuilla loivat kiemuraurat. Poni tuntui tosi tyytyväiseltä ja rennolta. Se ravasi eteenpäin mukavan letkeästi ja kääntyi hyvin ulkoavuista. Ravailimme molempiin suuntiin, jonka jälkeen hyvän siirtymisen kautta loppukäyntien vuoro.

Bertta oli oikein mukava ja kunhan alun vinoussählingistä päästiin, oli tunti muutoin oikein onnistunut!

torstai 8. tammikuuta 2015

Inspis !

Moikka kaikille!

Mulla on ollut viime aikoina jotenkin tosi inspiroitunut ja tuottelias olo. Oon esimerkiksi maalannut jo muutaman teoksen vesiväreillä eräänlaiseen taidevihkoon. Lisäksi mulla on ollut noina kauniina päivinä kauhea innostus päästä kuvailemaan. Harmillista vaan, kun noina kylminä ja nätteinä päivinä on ollut jotain muuta!

Mulla on nyt muutenkin sellainen olo, että tekisi mieli tehdä jokin erikoispostaus tai vaikkapa video. My Day on ollut ajatuksissa, mutta se on vaan tosi vaativa tehdä. Jos tässä joku päivä löytyis mukavasti suunnitelmia, niin viitsisi sellaisenkin väsäillä! Tykkään tehdä myös kaikenlaisia listoja, joten jokin sellaiseen liittyvä postaus olis tosi hauska tehdä tähän väliin, kun peruskuulumisia en viitsi ilman kuvia kirjoitella.

Tehtäisiinkö siis niin, että kommentoitte tähän postaukseen ideoita erilaisista jutuista mitä haluaisitte mun tekevän? En kaikkia tule varmastikaan tekemään, mutta jotkin ideat olis kyllä kiva juttu!

Meillä on lauantaina taas pitkästä aikaa Bertan kanssa kouluvalkku, toivottavasti se menee kivasti ja saadaan materiaaliakin! Sunnuntaina sitten luvassa Ladarin kanssa estevalkku, silloin sitten niistä enemmän!


torstai 1. tammikuuta 2015

2014

Hyvää uutta vuotta 2015 ihan jokaiselle!

Joka paikassa ihmiset muistelevat viime vuotta tähän aikaan, kun uusi vuosi on alkanut. Itse en ole sitä vielä harrastanut melkeinpä yhtään, joten ajattelin mietiskellessäni kirjoittaa samalla ajatuksiani tänne blogiin. Jotkin ajat ovat unohtuneet täysin, sen takia en tee kuukausi kuukaudelta - tyyppistä postausta. Kerron siis ne päällimmäiseksi mieleen jääneet asiat. 

Alkuvuodesta en muista oikein mitään. Bertan kanssa paranneltiin jalkaa ja käveltiin. Paljon. Muistan sen hetkisen tuskan täydellisesti. Ei tehnyt ollenkaan mieli mennä tallille, kun joka kerta tuli vain huonoja uutisia. Jaksoin tämän ajan yllättävän hyvin ja suurena tukena oli oma äitini. Bertan loukkaantuminen todella koetteli meitä, mutta toisaalta tajusin kuinka vähän mm. esteiden hyppääminen sun muu todella merkitsee. 

Bertta alkoi vihdoin parantumaan, kun olimme selvinneet tulehduksista, lääkekuureista ja mahahaavan alusta. Se riekkui taluttaesssa silloin tällöin, mutta oli silti melko hyvällä tuulella ja rauhallinen. Opettelimme mm. pohkeenväistöä maastakäsin (toisinsanoen sitä, että poni väistää itseäni kun niin tahdon). Pikkuhiljaa pääsimme taluttelusta selkään, edelleen käyntilenkkejä. Ultrauksia ultrauksien perään ja pääsimme pikkuhiljaa etenemään lyhyisiin ravipätkiin. Amor oli tähän aikaan todella hyvä asia minulle ratsastukseni suhteen. Se oli niin erilainen kuin Bertta; nuori, pieni, hieman raaka ja arvaamatonkin. 

Bertan ja minun suhde syveni taluttelujakson aikana ja ponista tuli tottelevaisempi ja opin tuntemaan sitä entistä paremmin. Pienillä askelilla aloimme nostaa ponin liikutusmäärää, varovasti ja rauhassa. Amorin kanssa päästiin kahtiin kisoihinkin. 

Koulut loppuivat ja loma alkoi. En osannut ottaa kunnolla iloa irti alkulomasta. Bertan kanssa edettiin liikuntamäärissä koko ajan ja vaikutti hyvältä. Amorin tilalla aloin vuokrata Jekkua. Sekin oli taas tyystin erilainen; iso, raskaampi ja hieman hitaampi. Erilaisten hevosten ratsastus opetti itselleni paljon ja se oli todella arvokasta aikaa. Tähän aikaan sain myös mopokortin, joka helpotti arkeani paljon.

Bertan kanssa tuli kesällä vähän takapakkia, kun jänne oli rasittunut. Otettiin rauhassa vähän aikaa ja se auttoikin. Sitten uudelleen lähdettiin rakentamaan alusta koko juttua. Jekunkin kanssa käytiin yksissä kisoissa ja ne menivät ihan ok. 

Rippileiri oli tosi mukava kokemus, vaikkei mikään mahtava ollutkaan. Meillä oli mukava porukka ja vietimme mukavaa aikaa yhdessä. 

Bertan kanssa alettiin päästä melko normaalisti menemään. Kesän lopuilla se oli maastossa parhain ikinä. Menin monta kertaa aivan pitkin ohjin laukkaa kotiin päinkin ja se pysyi siinä. Ihan rauhassa. Voi että kun ikävöin niitä lenkkejä! 

Käytiin Prahassa syyslomalla ja se oli tosi mukava ja erilainen reissu! Sain tähän aikaan paljon uusia kavereita ja vietimme mahtavia iltoja porukalla ulkona. Sain erilaisia näkemyksiä elämääni ja kasvoin ihmisenä paljon. 

Syksy oli todella kaunis ja vietin monta mukavaa hetkeä niin ihmisten kuin hevostenkin kanssa. Jekun vuokrauksen päätyttyä pääsin vähän ajan päästä sitten kiipeämään jo uuden hevosen selkään. Ladarilla pääsin hyppäämään pitkästä aikaa.

Talvikin on ollut tosi kivaa aikaa ja varsinkin lumiset ajanjaksot jäävät mieleeni ikuisesti. Varsinkin eräs tietty päivä, kun kävimme Bertan kanssa maastossa ja keli oli sanoinkuvaamattoman ihana. Enrique Iglesiaksen konserttikin oli mahtava kokemus ja senkin tulen muistamaan pitkään. 
Joulu oli mukava ja nyt tämä uuden vuoden vaihde oli todella kiva ja yksi parhaista!

Tässä vielä kuluneen vuoden onnistuneimpia otoksia:

© Aura



© Äiti


© Aura
© Äiti
© Lotta

Toivottavasti vuosi 2015 tuo mukanaan yhtä upeita ja unohtumattomia kokemuksia kuin vuosi 2014! 

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Satulaton viikko ~

Olen nyt päättänyt alkaa pitämään silloin tällöin Bertan kanssa erilaisia teemaviikkoja. Viime viikolla meillä oli satula-viikko, jolloin siis olin joka päivä selässä satulan kanssa.
Kuten otsikosta huomaa, tällä viikolla onkin sitten ollut satulaton viikko. Joka kerta olen siis mennyt ilman satulaa.


Maanantaina ponilla oli vapari, kun tulimme niin myöhään tyttöjen kanssa Karkkuun shoppailemasta. Kuvailin tuolloin My Dayta, mutta kamerasta loppui tila vähän kesken, joten saa nähdä tulenko sitä koskaan editoimaan ja julkaisemaan.

Tiistaina menin ihan vain kevyesti läpiratsastaen ponin kentällä. Tein pysähdyksiä, peruutuksia ja siirtymisiä. Pyrin menemään kaikki askellajit rauhassa ja hallittuna läpi, sillä kenttä ei ollut kovinkaan pitävä pohjaltaan.

Keskiviikkona oli jouluaatto, joten Bertta sai olla silloinkin vapaalla.

Torstaina menin äidin kanssa tallille melko aikaisin aamupäivästä. Silloin ratsastin ponin läpi kentällä, jossa olikin niin paljon lunta, että samalla tulikin mukava hankireeni! Ratsastin kaikki askellajit läpi ja poni tuntui tykkäävän! Tuolloin kuvailimme noita jouluvideon pätkiäkin.


Perjantaina kävin melko lyhyellä maastolenkillä raiteiden lähellä. Poni oli ihan mukavalla tuulella ja sää oli aivan täydellinen! Itselläni oli vähän vaikeuksia pysyä kyydissä muutamassa kohtaa, sillä ravi pompotti kamalasti. Laukkailtiin pari pätkää kotiin päinkin ja poni totteli ihan okei. Oli hauska käydä pitkästä aikaa ilman satulaa maastoilemassa!

Eilen olin käpsyttelemässä perällä lyhyen käyntimaaston ponin kanssa. Oli tosi mukava ja rauhallinen lenkki!

Tänään menin kentällä melko lyhyesti Bertan jälleen. Ratsastin kaikki askellajit läpi ja tein ravissa parit avot molempiin suuntiin. Poni oli jotenkin ihan sairaan kiva! Liikku tosi mukavasti, pystyin istumaan rauhassa ravissakin ja vaikutti tosi tyytyväiseltä muutenkin.

hyh mikä ryhti!

perjantai 26. joulukuuta 2014

Lämmin joulutervehdys kaikille lukijoille! ~

Päätin tehdä tänä vuonna tällaisen joulutervehdyksen pienen videon muodossa, kun videoita niin harvoin tulee! Toivottavasti kaikilla oli mukava joulu! :)


lauantai 13. joulukuuta 2014

Wait...What?

Mitä on tuo valkoinen aine tuolla pihalla?



Juuri Bertalla saatiin hokkikengät alle alkuviikosta. Aika loistava ajoitus. Jätettiin tilsakumit pois kelien takia vielä, mutta saa nähdä tehtiinkö sen suhteen virhe. Tänään ainakin oli vähän inhottavaa kun tienkin laidoilta tuli heti kauheat korkkarit ponille.

Tämä viikko on mennyt kivasti, Bertalla on ollut kaksi vaparia jo. Keskiviikkona oli Enrique Iglesiaksen (huippu!) keikka ja perjantaina oltiin pakkailemassa ostoskasseja luokkani kanssa kaupassa. Torstaina poni oli oikein mukava, vaikka itselläni oli tosi väsynyt ja äksy olemus. Silloin tehtiin sulkuja ja kokoamisia. Maanantaina ratsastelin kengityspaikan kentällä ponin läpi tehden vähän avoja ja muuten vain ratsastamalla askellajit läpi. Tiistaina oli ilman satulaa hömpöttelypäivä.

♥

Tänään oltiin aamupäivästä äidin kanssa tallilla. Kuvailtiin talvisia kuvia aluksi pellolla ja sitten käytiin käppäilemässä tietä pitkin. Otin pienen ravipätkän ponin kanssa juosten rinnalla vähän matkaa. Saatiin ihan kivoja kuvia mielestäni, talvisempi ulkoasu on siis tuloillaan...
Pari tuntia kotona oltuani lähdimme ravintolaan ja teatteriin viettämään oman perheemme pikkujouluja. Oli tosi hyvää ruokaa ja ihan hyvä teatterikin!

Tällä hetkellä chillailen huoneeni lattialla kuunnellen rauhallista musiikkia. Siskoni kannettava on muutaman tyynyn päällä, vieressä on kynttilä ja seurana muutama Julia-karkki. Tästä mä tykkään!

Tämmöinen kuulumispostaus tähän väliin. Huomenna luvassa jälleen kahden heppasen ratsastus, siitä sitten varmaan myöhemmin!