maanantai 16. joulukuuta 2013

Päiväni kuvina ~

Aloitin kirjoittamaan tätä postausta jo eilen, mutta se vähän venyi, joten sain tämän vasta nyt valmiiksi.

Tein vähän erikoisemman postauksen tältä päivältä, sillä tämä oli suht. helppo toteuttaa. (: Toivottavasti tykkäätte!


Heräsin vartin yli kymmeneltä viimein. Olin heräillyt yhdeksästä asti monen monta kertaa, mutta pysyin sängyssä herätyskelloon asti. Avasin joulukalenterin luukun samalla. 


Ihanaa, yöllä oli satanut vähän edes lunta!



Söin aamupalan, jonka näettekin kuvasta. Samalla katsoin yön aikana tulleet viestit Whatsapista.


Sain kaveriltani kuvan vanhoista uskonnon muistiinpanoista, joita minulla ei ollut, joten kirjoitin ne vihkoon kokeidenlukua varten.




Vaihdoin yökkärin höntsyvaatteisiin.



Pesin hampaat ja huuhdoin kasvoni.




Luin kokeisiin samalla kun katsoin siskoni kanssa Snooki & JWOWW:ta.


Söin nopeasti lounaan; jauhelihakastiketta ja spagettia sekä salaattia. Oli jo kova kiire junalle.


Iskän kanssa käytiin hakemassa Lotta kyytiin ja ehdittiin onneksi hyvin junalle, joka oli vielä kaiken lisäksi vähän myöhässä.


Käveltiin Karkun asemalta rauhassa samalla kuvaillen tallille.


Peppi ja Alina oli kentällä Jallan kanssa. Saatiin iloinen tervetulotoivotus Jallan kautta. :D


Ponit olivat tarhassa, käytiin nappaamassa muutamia kuvia ja perinteisiä turpakuvia mahtui mukaan muutamia!

Kävin vaihtamassa vaatteet sisällä ja juteltiin jonkun aikaa niitä näitä. Sitten vein kaikki varusteet valmiiksi talliin ja hain ponin puomiin kuntoonlaitettavaksi. 


Kuvailin pari tällaista edustavampaa pääkuvaa, itse tykästyin kauheasti kuvien väreihin ja ponin ilmeeseen.

Kuntoon laitossa ei kauhean kauaa mennyt. Laitoin ponille heijastinratsastusloimen, kun hämärä tulee jo niin aikaisin, eikä tuo ihan turha ole valoisallakaan! :)
Otin puhelimellani tämän kävellessämme maastoon. Kuva kertoo maastolenkistä jo aika paljon. Ponilla oli tosi paljon virtaa ja eteenpäinpyrkimystä. Ihan hyvin pystyttiin menemään, kun oli kunnon hokkikengät. Ihan kivasti meni lenkki ja poni oli tyytyväinen, kun pääsi kunnolla liikkumaan energiaa pois. Ponilla oli siis 3 vapaapäivää ja muutenkin todella kevyt viikko, jonka takia energiaa oli vähän kasaantunut.


Ponin perinteinen rapsutteluhetki ratsastuksen jälkeen, kun on saanut satulan pois selästä. Harjasin, loimitin ja hoidin jalat + tietenkin venyttelin ja temppuilin ponin kanssa herkkujen avulla.

Poni valmiina tarhaan! Kieltä näytti kameralle mokoma..

Vein kaikki tavarat paikoilleen, harjasin suojat varmuuden vuoksi ja pesin kuolaimet.


Putsasin saappaat satulasaippualla puhtaaksi.


Menin yläkertaan, jossa tytöt olivatkin jo. Juteltiin vähän aikaa ja sain syödä yhden turkoosikuorrutteisen muffinsin, nam!


Käveltiin Lotan kanssa asemalle.

Odoteltiin vähän aikaa junaa, joka onneksi oli ihan ajoissa!


Pakkasin laukun uskonnonkirjaa vaille valmiiksi, eli lähinnä heitin penaalin ja kuulokkeet sisään :D

Menin melkein suoraan lämpimään suihkuun.


Puin yöhousut ja siskoni rennon paidan sekä lämpöiset pörrösukat, jotka sain joskus joululahjaksi kaveriltani.


Rakastan kynttilöitä! Ne tuovat mielestäni kotiin lämpöä paremmin kuin mikään muu.


Söin uunimakkaraa ja vihanneksia. Samalla räpläsin kännykkääni jonkin aikaa.


Katsoin telkkaria samalla kun yritin lukea uskontoa. Avasin siinä myös marmeladirasian. En pystynyt keskittymään kunnolla tietenkään, joten jatkoin kokeisiin lukua omassa huoneessani n. tunnin ajan.


Aloitin kirjoittamaan tätä postausta samalla kun The Grey - Suden mahti tai joku tuon niminen elokuva alkoi. Sitä sitten katsoin melkein loppuun asti, söin iltapalan ja jätskiä ja menin nukkumaan.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Tre shoppingia ~

Oltiin tänään siskoni kanssa Tampereella shoppailemassa, viettämässä laatuaikaa. Viimeisestä shoppailukerrastani on tajuttoman pitkä aika ja muutenkin tällaisesta vapaapäivästä. Äiti kävi kävelyttelemässä Bertan, jolla oli tänään kengitys.

Käytiin monen monet kaupat läpi, heti ensimmäisenä löysin itselleni H&M:stä tuollaiset suht. matalavyötäröiset, keskisiniset normaalit farkut. Minulla ei tällä hetkellä ole ihan ihan perusfarkkuja, vaan kaikissa on jotain erikoista, joten halusin ihan normaalit tällä kertaa. Hintaa noilla oli 24,90 €.


Lähinnä ostelin kavereille ja perheelleni joululahjoja samalla. Sain melkolailla kaikki lahjaostokset tekemään ja olen super tyytyväinen siihen. Rahaa meni, mutta sille nyt ei voi mitään:D.
Käytiin McDonald'sissa syömässä. Yritettiin etsiä minulle joulujuhlamekkoa, mutta ei onnistuttu löytämään mitään kivaa. Lisäksi talvikengät jäivät taas löytämättä, mutta ei voi mitään, olen silti tosi tyytyväinen ostoksiin!

Löysin sitten vielä viimeisenä Stadiumista tämän Warpin mustan villapaidan. Etsin juuri tällaista ns. "reiätöntä" ja ihan normaalia villapaitaa. Hintaa tällä oli 19,90 €.


Mentiin sitten vielä Wayne's Coffee-kahvilaan. Siskoni tilasi Chailatten, joka oli ihan tajuttoman hyvää! Minä kokeilin Frappuccinon caramel-kastikkeella. Sekin oli tosi hyvää! Jutusteltiin melkein tunti siinä ja sitten kiirehdittiinkin jo bussiin.

tällainen perus Waynes ihkutuskuva puhelimella. :D

Oli tosi ihana päivä! Kunnon irtiotto normaalista arjesta. Tuollaisia voisi viettää useamminkin!;)

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

TRS Drive-init

Tänään oli pitkästä aikaa ihan sananmukaisesti kukonlaulun aikaan herätys. Herättiin kotona viideltä ja kuudelta lähdettiin ajamaan tallille. Kopin hakureissu sitten venahti aika paljonkin, kun emme meinanneet saada sitä ylös millään. Meinattiin jo luopua kisoista, mutta saatiin se kumminkin sitten matkaan ja ajeltiin tallille. Saatiin kaikki mukaan vartissa ( ! ) ja päästiin ihan ajallaan lähtemään Niihamaan.

80 cm ennen verkkailin ponia käynnissä kentällä, koska pohja oli liian huono muuhun. Mutta heti kun pääsin kisamaneesiin verkkaamaan, otin vähän kevyttä ravia, tein muutamia taivutteluja ja sitten laukkailin rennosti hieman pidemmällä ohjalla. Hyppäsin muutamia hyppyjä, jotka eivät olleet mitenkään ylimaallisen mahtavia, mutta kelpasivat. 


Radalla poni kävi kuumana ja sai kunnon sätkyn kun tervehdin :D. Siitä selvittiin ihan kunnialla ja päästiin alottaan rata vauhdikkaasti. Poni oli tosi hyvän tuntunen vaikka verkoissa tuntui tosi tahmeelta. 2. ja 3. esteillä puomi kolahti, mutta ei onneksi tullut alas. Koko rata sujui tositosi hienosti, sain kunnolla ratsastettua ponia eteen ja laukka oli tosi hyvää. 2 ristilaukkaa tuli ja ne sain korjattua suht. nopeasti! Puhdas rata siis tuli ja saatiin punavalkoinen ruusuke. :)

supertyytyväinen ratsastaja ja poni ekan radan jälkeen.

90 cm olin luokan eka ja ehdin verkkailla aika hyvin. Ehkä vähän liiankin hyvin, koska poni oli aika väsynyt. Hypyt verkassa ei taaskaan sujuneet kauhean hyvin, mutta laukan eteenratsastuksissa poni eteni hyvin.


Radalla jouduin odottelemaan suht. kauan, että sain lähtömerkin. Poni ei ollu niin energinen kuin ekalla radalla. Aloitettiin ihan ihmeellisellä hypyllä, kun itse jotenkin jäädyin ennen estettä täysin ja jätin ponin ihan yksin. Yksi puomi siis tippui. Siitä sitten varmaan itse menin ihan sekaisin, joten en ratsastanut ponia eteen tarpeeksi, joten loppukin rata ei mennyt järisyttävän hyvin. Ristilaukkoja tuli ja yhtä en jotenkin edes ajatellut korjata, kun este oli mielestäni niin pian tulossa. Poni yritti parhaansa ja ärsyttää tuollainen jäätyminen ja ratsastamattomuus ihan kamalasti, mutta tulipahan nyt tuokin sitten taas koettua. Kaikki kantapään kautta eiks joo? 
Verkkailin vähän ponia ravissa eteenalas ja kävelin pitkät loppukäynnit.

Tosi paljon kyllä jäi ärsyttämään/harmittamaan toi oma ratsastus vikalla radalla. Siihen olisi juuri enemmän pitänyt tsempata kun esteetkin kasvoivat. Varmaan vähäiset yöunet ja vähän kaikki vaikuttivat tuohon. 


Joudutte nyt pärjäämään pelkillä kännykkäkuvilla ja tuolla videolla, kun järkkärille ei löytynyt kuvaajaa.

________________________________________________

Nyt alkavalla viikolla en pysty kauheasti postailemaan, sillä meillä on 4 koetta ja vielä vaikeista aineista, joten yritän ihan tosissani löytää motivaatiota lukea melkein kaiken vapaa-aikani. Saa nähdä onnistuuko..

Muutin tuon blogin otsikonkin nyt virallisesti muotoon Vilma ja Bertta, jos joku tarkkaavainen sattui huomaamaan. :)

lauantai 7. joulukuuta 2013

Toivelista ~

Ajattelin tehdä tällaisen toivelista - postauksen, kun itse ainakin olen tykännyt niitä lueskella aiemmin muista blogeista. Nämä ovat siis sellaisia ns. inhimillisiä toiveita, ei mikään haavelista.

ITSELLENI: 



Fjällraven Kånken musta reppu. Mielestäni nämä reput ovat tosi kivan näköisiä, kun niitä nykyään kaikilla näkee. Lisäksi hartiani jumittuvat superherkästi, jonka takia olen jäykkä ja päätäni särkee, joten reppu on paljon parempi vaihtoehto kuin laukku.



Uusi suoristusrauta. Tähän asti olemme siskoni kanssa joutuneet käyttämään samaa suoristusrautaa ja aina ei suunnitelmat mene yksiin, joten oma suoristusrauta on tosi hyvä! Suoristan nykyään nimittäin useammin hiuksiani kuin ennen. :)


Kasvohoitoja tai muita kauneushoitoja. Hemmottelua hemmottelua ;)



Karkkia. En usko että tähän mitään kauheita selityksiä ja perusteluja tarvii laittaa..


Rahaa ja lahjakortteja. Raha ei ole koskaan pahitteeksi ja lahjakortit on tosi käteviä. Ei ainakaan tuu epämieluisia lahjoja kun saa itse käydä ostelemassa! :)



Suurehko nahkalaukku. Tämä ei ole mikään sellainen pakko-saada-juttu, vaan haluaisin vaan jonkun keskikokoisen-suurehkon nahkalaukun, jota voisi käyttää vähän kaikkialla.

BERTALLE:



Fullneck villaloimi. Kaulakappaleellista kuivatusloimea ponilla ei vielä ole ja vaikka villaloimi maksaakin enemmän kuin fleece, se on parempi. Nimittäin villa pitää kosteuden poissa ponista ja vaikka se kastuisi, se ei ole yhtä kylmä kuin fleece.


Uusi ruskea vatsapanssari. Bertan mukana tullut panssari alkaa olla jo aika kulunut ja kärsinyt. Muuten panssarilla ei ole väliä, mutta väri pitää olla ruskea!


Jousto Chambon. Meillä ei ole vielä tällaista, käyttäisin siis vain juoksuttaessa, en ratsastaessa. Tähän asti olen juoksuttanut ihan ilman mitään apuohjia että Bee rentoutuu ihan eteen alas, mutta Nanna sanoi että tämmönen kyllä kannattais hankkia jos ihan liikutuksena juoksuttelee ponia.

Otin kaikki kuvat netistä! 

torstai 5. joulukuuta 2013

Taksvärkkiä tallitunnelmissa ~


Meidän koulun oppilailla oli tänään kaikilla taksvärkkipäivä. Vietettiin se Lotan kanssa Kangasalan ratsastuskoululla. Voin kertoo ns. aikataulutyyppisesti nyt meidän päivästä, vaikka en ihan täydellisesti nyt kaikkea järjestystä muistakaan.

Klo 07:40 - Saavuttiin tallin pihaan. Tallityöntekijä Laura ei ollut vielä tullut, joten odoteltiin pihalla että jotain ihmisiä tulisi. Lantalan tyhjentäjä oli ainoa ihminen paikalla meidän lisäksi. 

Klo 8:10 - Laura tuli paikalle ja esiteltiin nopeasti itsemme. Sitten mentiinkin talliin aloittamaan aamutalli jo.
Annettiin ensin heinät ja kaurat. Sitten puettiin hepoille takkeja ja alettiin viemään niitä pihalle.
Mentiin hakemaan purua valmiiksi, kun lava ei ollut vielä saapunut takaisin. Vietiin aina välissä hevosia ulos ja sisälle, joten en oikein enää muista milloin mikäkin tapahtui. :D 
Siivoiltiin karsinoita siihen asti, että molemmat kottarit oli täynnä ja sitten odoteltiin kahviossa vähän aikaa. Lava saapui aika pian, ja palattiin puhdistaan karsinoita. Varmaan tässä välissä alkoi sataa lunta, joten juostiin heittään joillekkin hepoille ulkotakit päälle. Siivoiltiin karsinoita loppuun ja lakastiin tallia. Siirreltiin heppoja paikasta toiseen ja heiteltiin takkeja joka välissä kuivumaan.

Klo 12:00 - Mentiin ylös syömään lämpöiseen. Lämmitin siellä ruoan ja puhuttiin  niitä näitä. Ihmisiä tuli ja vaihdettiin muutama sananen siinä. Kun oltiin syöty, palattiin talliin. 

Klo 12:30 - Siivottiin shettisten ulkokarsinat ja lakastiin taas tallin käytävä. Sen jälkeen saatiin harjailla valmiiksi ihana 5-vuotias Lusitano-ori Onni, joka nukahti kun sai kunnon harjauksen. Aivan ihana hevonen, täytyy kyllä vielä kerran ylistää! 

Klo 13:40 - Mentiin kahvioon syömään Lotan synttäreiden kunniaksi kääretorttua ja rupateltiin vähän aikaa. Sitten kiirehdittiinkin katsomaan maneesiin, kun tallinpitäjän sisko ratsasti. Sieltä mentiin ylätalliin, jossa hän kirjoitti taksvärkkilaput ja saatiin hoitaa pois tosi upea 8-vuotias kilpahevonen. Ihana hevonen sekin! 

Klo 14:00 - Mentiin maneesiin katsomaan, kun Jose ratsasti Onnilla. Kyllä oli mahtava katsoa pitkästä aikaa oikeasti taitavaa ratsastusta! Saatiin pientä showtakin, kun hän näytti kunnon passaget ja piaffet. "Mäkin haluan oppia ratsastaan tolleen" tuli monta kertaa sanottua.

Klo 14:20 - Lotan äti tuli hakemaan meitä, katsottiin vielä vähän aikaa. Sitten Lotan taksvärkkilappu mentiin täyttämään. Siinä samalla maneesiin tuotiin ihana Johnny- hevonen, jota kävelyttelin hetken aikaa. Sitten sanottiinkin jo kiitokset ja hyvästelyt ja lähdettiin kotiin.

Oli ihan huippu päivä, siis todella! Tekemistä riitti ja oli ihana olla toisella tallilla pitkästä aikaa ja nähdä kaikki tapahtumat. Hevoset olivat tosi ihania ja kilttejä, nimetkin opittiin melkein kaikilta! Ihmiset olivat super mukavia, ja talli tuntui noiden asioiden ansiosta tosi kodikkaalta ja ihanalta paikalta kun oltiin lähdössä. Kyllä haluaisin tonne vielä uudestaan, viimeistään ensi vuoden taksvärkkinä sitten! 

___________________________________________

Meillä on tulossa taas Drive-init sunnuntaina. Niissä hypätään 80 ja 90 cm. Toivotaan, että päästään vielä kerran hyppäämään ennen niitä, nyt kun luntakin on tullut näin kivasti! Koitan nyt tässä pitää blogin hereillä ja jos jollakin on erityisiä postaustoiveita, niin niitä saa kirjoitella kommentteihin!
Kuvat ovat eiliseltä.


tiistai 3. joulukuuta 2013

Välillä sitä unohtaa, kuinka onnekas oikeasti on ~

Yritän kirjoittaa mahdollisimman selkeästi ajatukseni tekstiksi, mutta se on välillä vähän haastavaa tällaiselle mietiskelijälle, joten älkää tuomitko näitä kirjoituksiani välittömästi.

Mietin tätä aihetta yksikseni toissaviikolla kerran, kun kävelin rautatieasemalta tallille. Vatvoin sitä päässäni siinä kävellessäni ja ajattelin että tästä olisi kiva kirjoittaa sellainen vähän "syvällisempi" postaus, kun nykyään blogissa on lähinnä Bertan ja minun kuulumisia.

Sitä ei oikeasti aina muistakaan, kuinka onnekas on, kun on oma poni tai hevonen. Silloin ei tajua, kuinka harvalla siihen on mahdollisuus. Sitä pitää jo itsestäänselvyytenä. En väitä etten itse muka välillä pitäisi, tottakai. Mutta silti pitäisi aina välillä pysähtyä miettimään, mitä se on antanut ja kuinka kiitollinen kaikesta on.

Kuten jo olen sanonut tässä postauksessa, tämä vuosi Bertan kanssa on ollut yhtä vuoristorataa. Se on ollut äärimmäisen opettavainen. Sitä oma hevonen antaa eniten; se opettaa. Niin käytännössä, kuin myös tulevaisuutta varten tarvittavissa asioissa. Näitä ovat mielestäni kärsivällisyys, päättäväisyys, periksiantamattomuus ja kaikkein tärkein; vastuu.
Olen kiitollinen kaikista sekunneista Bertan kanssa, niin onnistumisista, kuin myös sairastelustakin. Ne opettivat, millaista hevosen omistaminen ihan oikeasti on. Ja kaikki nämä vain vuoden sisällä. Toisaalta sitä joskus ajattelee, että kunpa olisi helppo hevonen. Sellainen, jolla ei olisi niin herkkää ihoa tai niin helposti nesteileviä jalkoja jnejne. Mutta sitten pitää muistutella itselleen, että kaikki tämä kasvattaa. Kukaan ihminen ei ole täydellinen! Ei kukaan hevonen tai ponikaan voi olla. Mutta silti nämä huonotkin asiat on kestettävä ja rakastettava sitä kaikesta huolimatta.

Palaan nyt aikaan ennen tätä ponin omistamista. Muistan vieläkin sen unelmoinnin ajan. Kun en pystynyt ajattelemaan muuta kuin omaa ponia. Piirtelin, unelmoin, suunnittelin, jankutin ja taas unelmoin. Sitä kesti monia vuosia, mutta olen äärimmäisen kiitollinen ja helpottunut siitä, että tuolla jankuttamisellani en vienyt asiaa tuolloin eteenpäin. Olin aivan liian nuori, vastuuton ja kokematon omaan poniin. Ja nyt sen olen tajunnut, kun tätä olen näin kauan kokenut.  Bertta on aivan mahtava ensiponi, opetusmestari ihan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ja sain sen mielestäni aikaisimmassa mahdollisessa ajankohdassa, jossa se oli järkevää. Sillä kaikkea ei voi oppia hevoskirjoja ja nettipalstoja lukemalla. Vain tekemällä oppii, kuuluu viisas sanonta ja tässäkin asiassa se pitää paikkaansa erinomaisesti.

Kirjoitan nyt vielä asian eri ulottuvuudelta. En usko että olen ainoa joka seuraavaa asiaa ajattelee, aika useinkin. Nimittäin vapaa-ajan puute ja stressi. Oli niin helppoa, kun oli vuokraponi. Joku hoiti sitä muina päivinä, itse kävin 2-4 kertaa viikossa ratsastelemassa. Näin kavereita ja minulla oli enemmän aikaa kaikelle muulle. Niitä ei nykyään -sen enempiä liioittelematta- ole melkeinpä yhtään. Tottakai kaverisuhteet kärsivät siitä, varsinkin kun kaveripiiri on laajentunut suuremmalle alueelle. Kaikkia ei voi nähdä koulupäivän aikana. Mutta, se todellinen ja ikuinen ystävä, odottaa tallilla aina kun sinne menen. Hevonen ei muistele pahalla, jos sille sanoi vähän tiukemmin edellisenä päivänä, se ei muistele, kuinka napautit sitä raipalla ehkä vähän turhasta asiasta, eikä se kerro salaisuuksiasi kenellekkään, ikinä. Se rakastaa vilpittömästi ja antaa anteeksi. Ja sille pitäisi aina olla samanlainen, no matter what. Rakastaa, antaa anteeksi ja kuunnella. Ja se kaikkien pitäisi aina muistaa kun hevosen kanssa tehdään mitä tahansa. Kunnioitus, luottamus ja kuuntelevaisuus ovat kaikkein tärkeimmät asiat tässä suhteessa. Vaikka hevonen ei osaa puhua, sen kanssa käydään laajempia ja syvällisempiä keskusteluja, kuin ihmisen kanssa ikinä voisi käydä. Hevonen, ja moni muukin eläin, voi olla paras ystävä, mitä elämässä koskaan voi saada.

Oma poni sanana tuo, ainakin minulle, mieleen täydellisen, siistiharjaisen, kiiltäväkarvaisen kilpaponin, jolla on viimeisimmät hittivarusteet tip top kunnossa. En ymmärrä miksi se menee niin. Joskus sitä miettii, että onko ratsastus enää oikeasti hevosen kanssa harrastamista ja kilpailemista, vai onko siitä tullut täysin varusteurheilua. Kyllä siitä mielestäni ainakin osittain on tullut, mutta silti tämän materian ei saisi antaa sokaista itseään. Mielestäni on tietenkin kiva, jos on hyvät ja laadukkaat tavarat, mutta tärkeintä aina kuitenkin on varusteiden sopivuus niin hevoselle kuin ratsastajallekin. Ja nehän tuovatkin lisää ulottuvuuksia ratsastukselle, jos niitä on enemmän. Silti se tärkein varuste pitää pitää parhaimmassa kunnossa ja se on taas se tallilla odottava karvaturpa.

Toivon että tämä teksti herättää ajatuksia, sillä aiheesta ei koskaan pysty puhumaan liikaa.

Sain nyt ihan kunnolla tässä avautua ja paljon ajatuksia jäi vielä päähäni. Niitä on kuitenkin vaikea kirjoittaa sanoiksi tänne teidänkin luettavaksi, kun niitä itsekseen on vain ajatellut. Jos jotain jäi ihmetyttämään joku asia tai haluaa muuten vain kirjoittaa omia ajatuksiaan tänne, kommentteja saa laittaa ihan kuinka paljon haluaa!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Hello December ~

Ihanaa ihanaa! Vihdoin alkaa tuntua oikeasti talvelta, kun kurakelit on saatu ainakin toivottavasti tältä vuodelta ohitettua. Joulukuu onneksi toi mukanaan lunta vähän enemmänkin!

_____________________________________________________

Eilen oltiin Tommin estevalkussa toista kertaa. Oli tosi kiva päästä vihdoin ratsastamaan kunnolla hyvälle pohjalle, kun koko viikko on mennyt pellolla höntsäilemällä. Valkku ei kyllä ollut kauhean onnistunut.. Verkatessa poni oli aika hidas jalalle ja ei muutenkaan toiminut kauhean hyvin. Verkkailtiin suht. nopeasti ja tehokkaasti. Sitten käveltiin ja alettiin hyppäämään.


Tultiin noita erilaisia linjoja erilaisilla askelmäärillä. Poni oli vielä tosi hidas ja laukka ei edennyt kunnolla. Esteet olivat vielä pieniä, joten meno oli vielä aika siistiä, vaikka aika paljon piti laittaa ponia eteenpäin.
Tultiin noita kaikkia linjoja aika kauan ja vihdoin poni alkoi lämpenemään. Laukan laatu parani ja ratsastettavuus myös sen myötä.

A= alku L=loppu.
Sitten tultiin tällainen rata noin 70-80 cm korkuisena. Se meni muistaakseni aika kivasti, poni laukkas hyvin eteenpäin. Sitten esteet nostettiin noin 90 cm korkuisiksi. Tultiin sama rata, mutta se alkoi jo vähän huonosti, poni ei ollut varmaan saanut kävellä tarpeeksi tai jotain. Laukka tuntui ihan hyvältä, mutta alkuradan jälkeen poni alkoi vähän varmaan väsymään ja meno levisi siihen. Ristilaukkoja tuli ovista ja ikkunoista, paikat levisivät, enkä itsekään ratsastanut hyvin. Kun meno alkoi mennä vähän sähläämiseksi, alkoi itseäni hirvittää esteiden "korkeudet" ja en ratsastanut kunnolla. Tuolla punaiselta pystyltä okserille-linjalla tuli hankaluuksia. Yksi kieltokin tuli kun paikka ei sopinut mitenkään. Sen jälkeen onnistui ihan ok.
Pienten välikäyntien jälkeen tultiin vielä kerran tuo kyseinen linja ja Tommi ehdotti että lopetetaan siihen, koska poni väsyi niin paljon että laukan laatu hiipui, joten ei ollut järkeä jatkaa hyvän linjan jälkeen. Laukkailin ja ravailin pidemmällä ohjalla ja käveltiin loppukäynnit.

Kotiin päästyämme käytiin vähän kävelyttelemässä poneja kentällä ja hoidettiin ne pois.

Tänään käytiin peltoilemassa ihan kunnolla, kun pohja oli vähän parempi. Verkkailtiin tallin viereisellä pellolla ravissa ja laukassa. Poni tuntui tosi vetelältä, ei yhtään kyllä hyvältä. Ohjien lyhentyessä poniinkin tuli vähän eloa. Sitten käveltiin perälle vähän pidemmälle pellolla. Tie oli ihan jäässä, joten matkanteko oli vähän vaivalloista. Kuitenkin päästiin ihan ehjin nahoin perille. Matkalla käytiin pellon kautta ravailemassa mäki, jonka takia hyppästiin pienen ojan yli aika rauhassa.
Pellolle kun päästiin, annettiin heppojen laukata vähän reippaammin, kunnon skabaa ei saatu aikaseksi kuitenkaan. Ravailtiin takasin ja laukattiin nyt ihan kunnon kisaa siinä vähän matkaa. B nautti kyllä ihan sikana ja en meinannut saada ponia kiinnikkään kun oli niin paljon menohaluja. Ravailtiin takasin vähän pidemmällä ohjalla ja sitten laukkasin yksikseni vielä kerran ihan rauhassa puolipitkällä ohjalla ja ravasin vielä takasin pidemmällä ohjalla. Sitten käveltiinkin pellot ympäri ja kotiin.

vanhaaa.