lauantai 23. maaliskuuta 2013

Maasto ja tunti ~

Moikka, kirjoittelen nyt vielä tänään vähän mm. maastolenkistä ja tämänpäiväisestä Nannan koulutunnista.

21. päivä poni oli samanlainen kuin tiistaina. Eli ei keskitytty mihinkään ja sekoiltiin jaloissa. Ratsastin vain siis kaikki askellajit läpi. Lopetin heti, kun sain ponin rentoutumaan loppuraveissa.


22. päivä eli eilen kävin yksikseni pitkästä aikaa maastoilemassa. Vaikka maasto olikin osin jäinen, niin silti pystyi menemään melkein normaalisti. Asetin ainoaksi "tavoitteeksi" sen, että saisin ponin menemään rentona, mutta myös rauhassa + mahdollisimman herkkänä. Onnistuin aika hyvin tavoitteessani. Sain Been menemään tosi rauhassa verrattuna normaaliin ja varsinkin lopussa poni meni aika rennosti pyöreänä. 
Ratsastin kaikkia askellajeja ja sain ne menemään hyvin. Yhdessä kohtaa menin pienelle aukealla ottamaan ihan vähän laukkaa ja siinä sitten poni pelkäsi sellaisia jänniä laatikoita ja nousi pystyyn. Teki siis sen perus; pystyynnousu, kotiin lähtö (sain pidettyä paikoillaan) ja pyöriminen pystyssä. Sain sen kuitenkin menemään siitä vierestä kerran, joten sitten jatkoin matkaa.
Hypättiin kerran jopa pienen lumikasan ylitse kotiin päin! Poni antoi heti kiinni ja olin ihan että äää kivakivakiva! :D Ravailin lopussa vähän matkaa vähän pidemmällä ohjalla ja sain hyvin säädeltyä ravia kevennyksellä, joten poni meni rentona tosi kivasti.
Olin siis tosi tyytyväinen poniin! Tallilla kylmäsin jalat kunnolla, kun pohja oli niin kova. (:


Tänään oli Nannan pitämä koulutunti. Mentiin vähän ehkä turhaan myöhässä kentälle, koska ehdittiin vaan kävelemään alkukäynnit, kun Nanna tuli, eli ei ehditty verkkaamaan yhtään. Alotettiin tunti tekemällä erilaisia siirtymisiä ja sitten päätettiinkin keskittyä niihin koko tunnin.
B tuntui jo alusta tosi kivalta, ravas rennosti ja keskitty tosi hyvin, varmaan oli eilinen maastolenkki auttanut. Olin ihan tyytyväinen itseeni, pystyin istumaan ravissa jotenkin ihan lunnollisesti ja ihan hyvinkin. (:
Lopussa tehtiin pysähdyksiä, kun vähän molemmilla meni hermo ponien energisyyteen. Pari kertaa pysäytin sitten ihan kunnolla kun kiihdyteltiin vähän enemmän. Loppuharjoituksissa alkoi poni pyöristyyn tosi kivasti ja ravas ihan älyttömän hyvin ja pystyin aika hyvin säätelemään istunnalla, kunhan muistin olla tekemättä käsillä turhaan. Olin ihan tyytyväinen poniin ja tuntiin, mutta harmitti vaan, kun siirtymiset veny aika paljon melkein joka kerta.
Mutta kehitystä tapahtuu vielä paljon toivottavasti. (: Kävelin tosi pitkät loppukäynnit.

Ratsastuskuva on siis viime hyppykerralta ja tuo silmäkuva on joku tosi vanha.
Maanantaina ollaan muuten menossa taas Akin valmennukseen pitkästä aikaa, toivotaan että saadaan tarpeeksi materiaalia johonkin peruskoosteeseen taas. (: moiks!

LS: Kaverisynttärilahjat ~

 Pidin siis kaverisynttärini viime viikon sunnuntaina. Oli tosi huikee ilta ja onneks melkeinpä kaikki pääsi paikalle! (: Laitan nyt lahjoista kuvat ja sitten myöhemmin muita illalla otettuja kuvia. (:

Sain 3 kasvonaamiota, tuo toinen sininen on siis siskoltani, laitoin sen vahingossa tuohon mukaan.

Sain 4 kynsilakkaa, tuo keltainen on siis graffitilakka.

Himoshoppaajan salaiset unelmat - kirja, oli tosi kiva lahja, koska tällä hetkellä en luekkaan mitään kirjaa varsinaisesti joten tämä tuli juuri sopivasti! 

10 € lahjakortti My Doris - vaatekauppaan.

Dermosilin suklaantuoksuinen suihkugeeli.

Marjantuoksuinen vartalokuorinta.

Toblerone - suklaapötkö, namm

Milka suklaalevy, melkein kokonaan jo syöty, naminami :p

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Lyhyt kertaus viimeisistä viikoista ~

Nyt kerron taas ihan parilla lauseella liikutuksista ja sitten kerron parista vähän tarkemmin.



Maanantaina 11. päivä läpiratsastin Been kentällä. Poni toimi ihan ok.

12. päivä menin ilman satulaa käyntiharjoituksia kentällä.

14. päivä läpiratsastin ponin kentällä ja kävelin loppukäynnit perällä. Meni ihan kivasti.

15. päivä samat kuin edellisenä päivänä.



16. päivänä lauantaina hyppäsin kentällä pitkästä aikaa. Peppi oli kuvailemassa joten sain vihdoinkin materiaalia meidän menosta! (: Verkkasin ensin ponin kunnolla kaikissa askellajeissa ja sitten aloin tulemaan noita kahta estettä. Ensin ihan pienenä, 40 cm ja sitten nostettiin. Lisäksi diagonaalille laitettiin yksi pieni este, jota tulimme pari kertaa. Poni vaihtoi tosi hyvin, kerran tuli siitä ristilaukka. Niitä tuli sitten enemmän noilta kahdelta isommalta lopuksi. Isoimmillaan esteet olivat 80 cm korkeita, eli ei ihan kauhean suuria kumminkaan hypätty, kun en ollut pitkään aikaan hypännyt. Poni tykkäsi ja oli ihan kiva muutenkin. Laukkasin ja ravailin pitkäksi ja kävelin ensin kentällä ja sitten vielä kävin perällä kääntymässä.

poni kyttäili puomeja, jotka kaivettiin lumihangesta.
lähestyminen.

onnistunut vaihto esteen päällä ;)
17. päivä menin kentällä koulua. Ensin vain ratsastelin rennosti ponin läpi, mutta sitten innostuin vähän enemmän. Lopuksi siis tein paljon siirtymisiä ja pysähdyksiä ja tarvittavat avut pienenivät koko ajan. B alkoi sitten menemään pitkiäkin pätkiä peräänannossa ja pyöreenä, se oli ihan superi! On se ihanaa kun pitkästä aikaa tuli oikein kunnon onnistuminen! :) Ravailin hyvin pitkäksi ja kävelin loppukäynnit kentällä ja perällä.

18. päivä maanantaina menin ilman satulaa käyntiharjoituksia. B oli eilisen jäljiltä ihan superkiva! Tosi herkkä, rento ja kuuliainen ja meni tosi kivasti + pyöreenä. Tein siis mm. väistöjä, avoja, pysähdyksiä ja peruutuksia.


Eilen, 19. päivä ei mentykään ihan niin rentona ja rauhassa. Poni sähläsi koko ajan johtuen varmaan tallille tulleesta uudesta ponista Marrusta + koska jäi yksin pihalle. Sekosi jaloissaan pari kertaa ja oli muutenkin huolimaton. Vauhti kiihtyi todella paljon ja näin.. Ratsastin siis läpi ja lopuksi tein käynnissä avoja.

hieno B! ♥

perjantai 15. maaliskuuta 2013

LS: Fourteen!

14 vuotta tuli tosiaan tänään täyteen elämässäni. Oli kyllä ihan jännää taas viettää synttäreitä. Siskoni tuli herättään aamulla "laulaen" ja paikallani oli paketti ja kakun pala. Kaiken pilasi se, että heräsin 45 minuuttia liian myöhään ja en ehtinyt lukea yhtään kemian kokeeseen, joten tuli vähän paniikki. Mutta oli silti ihan kiva aamu.
Koulussa sain aika paljon onnitteluita ja kemian koe meni myös hyvin. Oli jotenkin tosi kiva päivä, vaikka lukujärjestys oli kauhea.
Tämän viikonlopun jälkeen meillä vaihtuu jakso, eli lukujärjestys muuttuu, ja se on aivan järkyttävä!

tuo VI on siis viestintä, koska olen viestintäluokalla (:
Teen varmaan vasta ensi viikolla postauksen synttärilahjoista, koska sukusynttärit ovat vasta varmaan silloin. Mutta laitan tähän vielä pari kuvaa itsestäni, kun niitäkin innostuin muokkaamaan.



sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Maastoreissu ~

Tasan viikko nyt kulunut viimeisestä hevospostauksesta. Koitan kirjoitella pääpiirteittään vain kuulumiset, mutta joistain saattaa tulla vähän pidempiä.. :D



Eli 4. päivä läpiratsastin Been kentällä vähän pidemmällä ohjalla. Ponilla oli ollut liian ohuet loimet päivän päällä ja tärisi kuntoon laitossa, joten menin pitkät alkukäynnit, että poni lämpisi. Pidin koko ratsastuksen ajan fleeceloimea päällä. Tein pitkät alkuverkat käynnissä ja ravissa. Sitten nostelin parit nostot laukkaa molempiin suuntiin. Poni tuntui tositosi kivalta ja rennolta, meni kivasti pyöreenä koko ajan. Ravailin pitkäksi ja kävelin pitkät loppukäynnit. Tallissa venyttelin hyvin, temppuilin ja laitoin kunnon loimet. Lisäksi kylmäsin jalat lumella pintelipatjojen avulla.

utelias :3

5. päivä menin ponin kunnolla kentällä. Laitoin ravipuomit myös, joten niitä tulin aika paljon. Oli kerrankin paljon aikaa, joten ratsastinkin sitten vähän yli tunnin. B ei ollut ihan yhtä hyvä kuin eilen, mutta ei mitenkään jännittynytkään. Puomeilla ei pysynyt pyöreänä, vaikka yritin vähän enemmänkin kättä käyttää. Tein kunnon alku- ja loppuverkat. Tallilla kylmäsin taas jalat, venyttelin, temppuilin ja rasvasin jalat.

7. päivänä menin ilman satulaa kentällä vähän peruutuksia ja takaosakäännöksiä. Poni oli ihan kiva, ei mitenkään kauhean hyvä. Pää nousi aina pysähdyksessä pilviin, mutta koitetaan hioa tuommoisia. Laukkasin molempiin suuntiin parin noston verran. Laukka pyöri hyvin ja rennosti + poni oli siinä kivan pyöreä. Kävelin aika pitkät loppukäynnit ja tallilla taas samat kuin 4. päivä. (:

8. päivä perjantaina läpiratsastin ponin kentällä. Meni ihan kivasti, vaikka kumpikaan ei ollut ihan parhaimmillaan. Kävelin pitkään alussa ja lopussa ja tallilla taas nää perus.



10. päivä eli tänään, oltiin Pepin kanssa maastossa pitkästä aikaa. Kyllä huomas ettei B ole päässyt nyt yli viikkon maastoileen. Virtaa riitti ja kivaa oli kaikilla. Välillä poneilla vähän liiankin, mutta päästiin kotiin ehjin nahoin! (: Otettiin aika monta laukkapätkää ja ravailtiin pätkiä monesti. Löydettiin pikku lumikasa/valli jonka yli sitten pari kertaa pompittiin. Muuten B oli kiva, mutta laukkasuoran jälkeen en meinannut millään saada kiinni! Piti sitten vähän rajumminkin pidättää että vauhti hiljeni. Ravattiin ja käveltiin loppuun pitkä matka. Tallilla venyttelin, temppuilin, harjasin, kylmäsin jalat ensin lumella ja sitten vielä jätin linimentit jalkoihin. Ponit jäi sisälle odottelemaan ruokiaan. (:

Tässä nyt nämä kuulumiset oli. Ponilla on ollut nyt tällä viikolla joka päivä ihan älyttömästi virtaa, johtuu varmaankin keväästä ja kiimasta.. Koitan tuon lifestylepostauksen saada viimeistään ensi viikon viikonloppuun mennessä valmiiksi, mutta nyt ei vain ole riittänyt aika.. Kuvat ovat siltä kerralta, kun tehtiin yö tallilla - video.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

LS: Väriä päähän!

Anteeksi, etten ole nyt näitä lifestyle postauksia kirjoitellut! Olen ollut vähän kiireinen lomasta huolimatta.. Kaikki tämän postaukset kuvat ovat puhelimestani, toivottavasti ei haittaa!


Mutta siis, kuten otsikko kertoo, lomalla hiukseni värjättiin tummemmiksi. ;) Tykkään ite kyllä tosi paljon ja muutkin ihmiset on kehuneet. Mitä mieltä te lukijat olette?(:

Tällä viikolla siis meillä alkoi täällä koulut. Olisi loma kyllä maittanut vielä ainakin toisen viikon! Mutta ei voi mitään, nyt vain pitää yrittää päästä takaisin koulunkäyntimotivaatioon, vaikka se vaikealta tuntuukin.
Tällä viikolla ei onneksi ole kuin yksi koe, perjantaina, mutta ensi viikolla on 3 koetta peräkkäisinä päivinä, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina. 

Olen tässä muuten vähän miettinyt, että aloittaisin treenaamaan, eli lähinnä tekemään vatsa- ja selkälihaksia ja käymään lenkeillä. Siitä olisi varmasti ratsastuksessakin hyötyä ja 2 viikon päästä koittavassa lihaskuntotestissä.
Jotenkin en vain koskaan saa pitkäaikaista innostusta päälle tuommoisesta ja asia unohtuu viimeistään parin viikon kuluttua. Jos nyt kuitenkin tällä kertaa ihan oikeasti aloittaisin, sovitaan vaikka kesää varten bikinikuntoon?(;

kemian tunnilta.
Ei minulla nyt oikeastaan mitään muuta kerrottavaa tässä ole, muuta kuin tuosta äänestyksestä. Eli pidän sen nyt tuolla vielä ainakin tämän viikon sunnuntaihin ja aloittelen varmaankin jo tänään kirjoittelemaan sitä äänestetyimpää erikoispostausta, eli 50 totuutta minusta - postausta. Mutta nyt pitää mennä tekemään sitä ja sen jälkeen koulujuttuja, moikka! (:

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Videoo + hirvee sää! ~

Juuuh, elikkäs olin tallilla yötä tuossa to - pe yön ja tehtiin siitä sitten tämmöinen videopostaus.


Ekana päivänä Peppi otti vain pari pätkää alussa meistä, joten poni meni vähän tolleen :D:D

28. päivänä siis kävelin ilman satulaa, kuten videolla sanon.

1.3 en ehtinyt kuvailemaan enään ns. "selitysvideota", joten kerron sen tähän. Eli poni oli kiva, lähinnä läpiratsastin sen kentällä, koska jalka oli paljon parempi. Laitoin pintelit, ettei suoja hiertäisi haavaa ja pintelipatja on ainakin pehmeämpi kuin suoja. Kävelin pitkät käynnit alkuun ja loppuun. Tallilla kylmäsin jalat huolellisesti, venyttelin ja temppuilin ponin kanssa ja sitten se pääsi vielä tarhaan.


2. päivä kävelin 8 ja puoli kierrosta kentällä, koska keli oli aivan järkyttävä! Pistelevän lumimyrskyn ja sen lisäksi kauhean tuulen takia B joutui koko ajan räpsyttelemään silmiään ja kulki ihan köyryssä, joten ajattelin olevan parasta jos lopettaisi. Tallissa äiti tuli pitämään ponia, koska en jaksanut tapella sitä karsinaan, koska muita ei ollut sisällä. Harjasin sen, heitin loimet päälle ja venyttelin sekä temppuilin ponin kanssa. Sen jälkeen laitoin ponin tarhaan toppaloimi niskassa. (;

ponsu sulosena :3
3. päivä, eli tänään läpiratsastin Bertan kevyesti kentällä. Poni oli koko ajan tosi kiva ja rento, itselläni oli epäsopivat ratsastusvaatteet, joten istuntani ei ollut mikään paras mahdollinen. Kävelin alkuun hyvin, ravailin kunnolla siihen vielä tehden välillä ympyröitä ja sitten otin muutamia nostoja laukkaa molempiin suuntiin. Ravailin ponin pitkäksi ja kävelin pitkät loppukäynnit. Tallilla vaihdoin taas loimet (sää oli lämmennyt paljon) , venyttelin ja temppuilin ponin, kylmäsin jalat, rasvasin jalkoja ja lapoja ja siistin vähän ponin ulkomuotoa ;). B pääsi vielä koko päiväksi ulos.


keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Vähän videoo pitkästä aikaa ~

Näin lomalla olen ehtinyt menemään paljon paremmin Bertalla ja liikunta on ollut vähän raskaampaa. Kirjoittelen nyt parin viime päivän liikutuksista ja kuten otsikosta näkee, sain vihdoinkin videomateriaalia ihan kotioloista (kiitos äiti!) , joten sain tehtyä niistä pienen koosteen. (;

Eli 25. päivä maanantaina, menin Bertalla puomeja ja väistöjä kentällä. Aluksi kävelin pitkät alkukäynnit. Sitten verkkasin ponin kaikissa askellajeissa ja työstelin sitä vähän pyöreämmäksi. Sitten aloin tulemaan ravipuomeja molemmista suunnista vähän pienillä väleillä, että jouduin itse keskittymään ponin kokoamiseen. Sitten tulin laukkapuomia molemmista suunnista niin, että poni pysyisi edes vähän pyöreämpänä kuin normaalisti. Suurensin ravipuomien välejä ja tulin niitä ns. "normaalissa ravissa". Lisäksi tulin aina välillä laukkapuomiakin. Bee alkoi hyvin lyhentämään laukkoja kaarteissa ja oli niin hyvän tuntuinen, että ajattelin kokeilla vähän väistöjä.
Käynnissä menivät ihan hyvin, ravissa vähän paremmin. Laukassa ei kauhean hyvin onnistunut, poni ei jotenkin väistänyt paljoa. Oli kuitenkin tosi mukava ratsastaa koko ajan. Tulin vielä loppuun vähän ravipuomeja pidemmällä ohjalla ja sitten ravailin kunnolla loppuravit. Kävelin pitkään lopuksi ja kiittelin ponia. Menin n. 1,5 tuntia, eli aika kauan ja poni oli hiiieman hikinen kaulasta. Kuivatin fleeceloimen avulla ja kylmäsin jalkoja tallilla. Sitten harjasin ja vaihdoin loimet, juotin siirappivedellä ja venyttelin + temppuilin ponin kanssa. Jäi kyllä kiva fiilis! (:


Eilen, 26. päivä, äiti oli siis vähän kuvailemassa. Ratsastin Bertan kunnolla läpi kaikissa askellajeissa ja tein muutamia takaosakäännöksiä. Poni oli mukavan tuntuinen koko ajan. Ravissa kulki nätisti ja laukka pyöri hyvin ja rennosti. Videossa on vain yksi takaosakäännös ja se epäonnistui, joten ei siitä kommentteja kiitos :D Lopuksi ravailin ja kävelin hyvin. Tallilla kylmäsin jalat, rasvasin kyljistä karvattomat kohdat ja venyttelin + temppuilin Been kanssa. 



Sain nyt lisättyä tuon videon tähän tälleen järkevämmin! :)