tiistai 8. tammikuuta 2013

Matkailua ja valmentautumista ~

Kerron nyt nopeasti ensin Itävallan reissustamme. Tuuli liikutti ponin 5 kertaa matkan aikana ja oli sujunut kuulemma oikein hyvin! (: Olimme siis Schladming - nimisessä kylässä viikon, lähdimme 29. päivä joulukuuta ja tulimme 5. päivä tammikuuta. Matka oli kyllä todella onnistunut, vaikka pari viimeistä päivää ei ollut säiden suhteen kauhean kiva. 3 ensimmäistä päivää siis paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta - ai että! (; Lasketellessa päivät kuluivatkin ja viimeisenä päivänä menimme 7 kilometriä pitkän kelkkamäen alas. Vauhtia ja pomppuja riitti mutta mukavaa oli! (: Ruoka oli hyvää ja melkein koko porukka oli terveenä. (Mukanamme oli siis myös tuttavaperhe)



6. päivä menin siis itse ratsastamaan Bertalla. Oli kyllä ihana päästä näkemään ja ratsastamaan mussukkaa ♥! Kaikki paikat olivat kovat ja jäässä, joten menin vain kävelemään perälle ja pienen pätkän Radanpohjan maastosta. Poni oli mielissään pienestä rentoutumishetkestä, kun fleeceloimikin lämmitti mukavasti. Radanpohjalle kun lähdettiin, niin ei ihan huvittanutkaan lähteä yksin pois kotoa. B yritti koko ajan kääntyä takaisin, mutta kun käski jatkamaan, niin ei kuitenkaan alkanut possuilemaan mitenkään. Kävelimme yhteensä varmaankin jonkun 25 - 30 minuuttia.
Tallilla harjasin kevyesti, rasvasin jalat hevossalvalla, venyttelin ja temppuiltiin vähän ponin kanssa. Sitten heitin loimet päälle ja vein ponin loppupäiväksi ulos. Vaihdoin sen fullneck-toppaloimen alle tallitoppiksen, sillä se Bertan saama ruskea liian iso fleeceloimi oli hiertänyt karvaa pois lavoilta.
Kävimme seuraavana päivänä äidin kanssa hööksissä ostamassa Bertalle uuden sopivan kokoisen fleeceloimen ja lapasuojuksen.


Valmennus oli siis 7. päivä, milloin meillä alkoi myös koulu. Valmennuksen piti siis Aki ja oltiin siis Bertan kanssa ensimmäistä kertaa hänen valmennuksessaan. Yhteensä siinä oli 5 ratsukkoa meidät mukaan lukien. Oli kyllä tosi mukava kokemus, vaikka meillä ei kauhean hyvin mennytkään. Nimittäin minichapsini menivät juuri menomatkalla rikki, ne eivät siis enää pysy kiinni, joten jouduin menemään pelkillä ratsastuskengillä, joten jalkani heilui aikas paljon. Lisäksi ponilla oli älyttömän paljon virtaa varsinkin alussa, joten vauhti oli sen mukaista. Ristilaukkoja ja vääriä laukkoja tuli esteiden jälkeen aika paljon, mutta yhtäkään kieltoa ei tullut! :D Bertta pelkäsi muuten sitä päädyn suurta ovea ihan kauheasti koko ajan, meinasi nousta lopussa pystyynkin. Ainiin! Ja alussa tuli joku ihme pukki. En tiedä yhtään että mistä johtui, mutta se oli vain se yksi ja ainoa. Mitä lie huvipomppuja :D
Alussa verkattiin siis poneja mm. ravipuomeilla ja kaarilla. Vastalaukkakaaret menivät yllättävän hyvin! Bertta vaihtoi vain pari kertaa vääräksi laukaksi tai sitten ristilaukaksi. Olin aika tyytyväinen poniin. (; Sitten hyppäsimme kavalettia ja sitten aloimme tulemaan esteitä ratana. Verkkailin ponin suhteellisen nopeesti pois ja lähdettiin sitten melkein heti kotiin. Tallilla sitten käveltiin ponien kans vähän aikaa ja sitten karsinassa linimenttasin ja rasvasin Been jalat, venyttelin ja temppuilin sen kanssa ja sitten pääsivät nuo uudet ostokset käyttöön. Poni ei juonut karsinassa, koska ruoka oli siellä, joten jätin siirappiveden karsinaan ja seuraavana päivänä se olikin ihan tyhjä. (:

vähän epäselvä, koska nopeasti tehty. koittakaa saada
selvää! :D



Tänään, 8. päivä liikutin Bertan aika kevyesti. Menin "koulua" kentällä, eli ratsastin kaikki askellajit läpi. Bertta oli tosi kiva, ratsastin pehmeellä ja rennolla kädellä, niin ponikin rentoutui ja kulki tosi nätisti muutamia pätkiä. Menin laukkailemaan pellolle, koska kentällä oli vain pieni osa käytössä kovuuden ja jään takia. Verkkailin kunnolla alussa ja lopussa. Kävelin lisäksi pitkät alku- ja loppukäynnit, kun kerrankin ei ollut kauhea kiire junaan. Tallilla venyttelin, temppuilin ponin kanssa, rasvasin jalat ja vein vielä tarhaan vähäksi aikaa.


Tosiaan videossa näkyy, kuinka paljon katson ponin jalkoja, olen etukenossa jnejnejne. mutta tiedän virheeni ja niiden korjaamiseksi käymme noissa valmennuksissa ja yritämme saada ne korjattua. Vinkkejä voitte toki antaa, jos semmoisia tiedätte! (:

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Still alive !

Juu ajattelin nyt vain ilmoittaa teille lukijoille, että kyllä täällä vielä hengissä ollaan. En jaksa kirjoittaa nyt vielä matkasta tai tästä päivästä, sillä kuvia ei ole saatavilla. Sen asian vielä kerron, että huomenna olemme menossa Lempäälän ratsastuskeskukseen valmennukseen. Siitä koitan saada kasattua pienimuotoisen videopostauksen viim. ylihuomenna. Mutta juu, huomenna varmaan kerron kuitenkin sitten matkasta yms. jos sitä en saa tehtyä. Näkemisiin! :)


Ainiin! Tällä lailla normaalisti myöhässä, mutta kuitenkin, hyvää uutta vuotta kaikille! :)



Kuvat ovat joitain vanhoja, joita kaivoin omasta facebookistani.

torstai 27. joulukuuta 2012

Laiskuus iski ~

Ihmettelin jo itsekkin, miten kauan oikein jaksaisin kirjoitella tänne blogiin useasti viikossa. No, nyt se into sitten on laantumaan päin ja on muutenkin vähän huono päivä, joten en kirjoita pitkää stooria. (;

tässä tosiaan se uusi toppaloimi, jonka mainitsin joululahjapostauksessa.
Sukkajalka osittain rasvaamisen takia tuon näköinen!

Kerron nyt hieman siis liikutuksista.

Eilen, 26. päivä vain taluttelin Berttaa perällä lumihangessa, sillä laiskuus iski. En tajua, olin eilen ihan puhki ja väsynyt koko päivän! Kun Piri hävisi hetkeksi näkökentästä, B alkoi steppailemaan ja kiskomaan. Rauhoittui vähän ja sitten köpöttelimme kotiin. Tallissa rasvasin jalan, venyttelin ja temppuilin ponin kanssa vähän.



Tänään, 27. päivä keli ja muutenkin ajankohta oli periaatteessa ihan kaikilla mahdollisilla tavoilla huono. Suojalumen takia en viitsinyt mennä pellolle uuvuttamaan ponia, maastoon en viitsinyt lähteä yksin ja kentällä poni teki jonkin ihme räpellyksen. En tiedä, että liukastuiko se, joten en viitsinyt alkaa uhraamaan ponin jalkoja suunnitelmana olleen hyppäämisen takia. Ratsastin kaikki askellajit lläpi kentällä, poni oli ihan jees, ei mikään huippu tosiaankaan, mutta ei kyllä mikään possukaan. Toisessa suunnassa laukassa B teki tosiaan sen ihme räpellyksen, joten ravasin ihan vähän ja sitten menin kokeilemaan peltoa. Se oli järkyttävän syvä, raskas ja märkä. Ei siis sekään.. Luovutin siis ja lähdin käppäilemään maastoon kunnon loppukäynnit.
Matkalla alkoi järkyttävä lumisade ja molemmat olivat kotiin palatessa märkiä. Annoin Bertan hetken kuivahtaa sisällä, sitten heitin fleeceloimen ja toppaloimen päälle + venyttelin & temppuilin ja sitten vein ponin tarhaan. En tänään rasvannut jalkaa, mutta huomenna sekin on sitten taas edessä. (:
Nyt koitan saada itseni tästä koneen ääreltä johonkin muualle tekemään jotakin järkevämpää, kuten kirjoittamaan Bertan päiväkirjaan muutaman päivän liikutuksen. (;

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulua, uusi ulkoasu ja hieno poni ♥ ~

Heips! Tänään olen nyt illasta vähän laiskalla päällä, mutta koitan kirjoitella nyt tänne jotakin tämänpäiväisestä. Joululahja-videopostaus tuli nyt siis youtubeen, joten linkitin sen tähänkin nyt.(:



muru ♥

Nyt kuitenkin tämän päiväiseen. Eli lähdettiin tallille äidin kyydillä tänään joskus yhden maissa ja otettiin Lotta samalla kyytiin. Tallilla kokeilin kaikki joululahjavarusteet Bertalle, että sopiko ne. Kaikki sopi täydellisesti, yhtä riimua lukuunottamatta, se oli ehkä vähän pieni, mutta menee kyllä käytössä, ei niin tiukka ole kuitenkaan! (:
Laitettiin hepat kuntoon ja lähdettiin kävelemään alkukäynnit perälle. Sieltä tullessa mentiin pellolle ja äiti tuli vähän kuvailemaan. Verkkasin vähän aikaa pellolla ravissa ympyröillä ja kaarilla. Sitten Bo sai jonkun ihme sätkyn, niin siirryttiin kentälle.




Siellä vielä verkkailin molempiin suuntiin ravissa ympyröillä ja volteilla. Täytyy kyllä sanoa, että poni oli ihan mahtava! Kulki tosi nätisti ja erittäin rentona. Oli toosi miellyttävä ratsastaa, vaikka laukka tikittikin vähän kovan pohjan takia. Ratsastin tänään mahdollisimman pehmeällä ja rennolla kädellä ja se näköjään vaikutti mielettömästi. Olen ratsastanut varmaan liian kovalla kädellä, sen takia Bertta ei ole mennyt yhtä hyvin muotoon jne.
Menin sitten laukkaamaan vähän pellolle. Nostin yhdet nostot molempia laukkoja ja sitten laukkasin pellon päästä päähän reipasta laukkaa. Poni tykkäsi, mutta ei alkanut kaahailemaan, joka oli ihan hyvä, jos ajattelee että Bo oli kentällä.

lumiformula ♥


Ravailin vähän pellolla ja siirryin takaisin kentälle. Siellä laukkasin molempiin suuntiin sen verran, että poni rentoutui vähän ja laukka pyöri vähän paremmin. Ravailin ensin ihan normaalipituisella ohjalla ja sitten aloin pidentämään ohjaa. Poni pysyi koko ajan todella rentona, eikä alkanut kiihdyttelemään. Ravailin pitkät loppuravit ja mentiin taas loppukäynnit perällä.



Tallissa sitten rasvasin jalat, linimenttasin, venyttelin, temppuilin ja sitten ponit pääsi vielä illaksi pihalle. (:
Kuvia sain tänään ihanan paljon, ja hyviä kuvia sainkin! Huomasittekin jo varmaan, että samalla sain väsättyä uuden ulkoasun blogiin. Mitä pidätte, kommentoikaa?(;

Huomenna olen taas menossa tallille, katsotaan jaksanko kirjoittaa heti silloin.
Niin! Lähdemme tosiaan lauantai-aamuna Itävaltaan viikoksi, sillä välillä ainakin Tuuli liikuttaa Bertan ja ehkä edelliset omistajat, jos ehtivät tulla. (:

maanantai 24. joulukuuta 2012

Ensimmäinen videopostaus ~

Eli ajattelin nyt vihdoinkin tehdä tuon ensimmäisen videopostaukseni joulun ja joululoman kunniaksi. Tämän postauksen piti tulla jo eilen, mutta videon lataamisessa tuli paljon mutkia matkaan. 

En kirjoittele nyt enempää, toivotan vain hyvää joulua kaikille ja sitten videolla kerron kuulumiset + lopussa pieni hyppypätkä. (:


Kommentoikaa mitä piditte ja haluaisitteko lahjapostauksen videon vai tekstin ja kuvien muodossa! (;
Yritän saada huomenna jouluisia kuvia ja yritän saada tehtyä uuden ulkoasun mahdollisimman pian!

tiistai 18. joulukuuta 2012

Höntsäilyä lumihangessa ~

Ajattelin nyt kirjoittaa vähän päivittelyä meidän menostamme taas, kun vähän aikaa jo viime postauksesta on kulunut.. taas!



12. ja 13. päivä äiti kävi taluttelemassa Bertan kentällä, koska itse olin kipeänä. Ihan hyvin oli mennyt, oli ollut vähän raskasta pinkoa siellä hangessa ponin kanssa kuulemma. :D Uskon kyllä sen..



15. päivä pääsin vihdoin ratsastamaan. Menin yksikseni vähän jotain höntsäilyä pellolla. Beellä oli ihan kauheasti energiaa! :D Ratsastin lähinnä kaikki askellajit läpi ja sitten vähän päästeltiin höyryjä ja kokeiltiin pikkuisen käyntiväistöä lumihangessa. Ponilla riitti vielä paaaaljon laukkailemisenkin jälkeen energiaa, mutta taas aika tuli vastaan ja piti alkaa lopettelemaan. Kävelin loppukäynnit pellon ympäri ja pari kierrosta vielä kentällä. Ennen ja jälkeen juotin ponille lämmintä vettä. Tallilla liikutuksen jälkeen venyttelin ja temppuilin ponin kanssa. Rasvasin jalat ja sitten B pääsi vielä koko päiväksi pihalle. (;

16. päivä. Lisää peltorallia! Poni oli tänäänkin ihan kiva, mutta lopussa ei yhtään keskittynyt, koska oli päässyt juokseen lujaa ja Peppi lähti kentälle, niin ponille tuli ikävä kaveria. Kävelin ja ravailin alussa ja lopussa pitkään. Tallilla venyttelin, temppuilin ja rasvasin ponin jalat. Pintelit oli vähän valuneet alas hangen takia, mutta onneksi ei olleet hiertäneet yhtään! Poni jäi sisälle syömään ja juomaan. (:




17. päivä mentiin vähän höntsäilyä ilman satulaa kentällä. B oli ihan jees, mutta oli taas niin pirtsakka, ettei keskittynyt yhtään. Laukkasin vain kerran molempiin suuntiin, ei siis menty kauaa. Kävelin ja ravailin aika pitkään lopuksi. En rasvannu jalkoja, mutta temppuilin ja venyttelin ponin joka suuntaan! :)

18. päivä, eli tänään menin puomeja kentällä. Laitoin kentälle siis ravi- ja laukkapuomit.


B oli ihan kiva, mutta ei jaksanut taaskaan keskittyä.. Varsinkaan kun Peppi meni juoksuttamaan Piriä pellolle, nii poni sitten kyttäili sinne koko ajan. Ravipuomit oli vähän pienillä väleillä ja nuo laukkapuomit tuotti yllättävän paljon vaikeuksia. Poni koko ajan meni vinoon ja aluksi pelkäsi mennä noiden ravipuomien sisäpuolelta ohi. Laukkailin ja ravailin vähän puomien menon jälkeen. Sitten kävelin selästä muutaman kierroksen ja annoin Tuulille ponin talutettavaksi kun itse siivosin puomit pois. Venyttelin ja temppuilin tallissa, poni jäi talliin. (:


Ratsastuksesta en taaskaan saanut kuvia, toivottavasti lomalla onnistuisi ennen Itävallan reissua.

torstai 13. joulukuuta 2012

Onnistuneet kisat ~

Olen kipeänä kotona, joten on aikaa tehdä tämä myöhästynyt kisapostaus. (;
Lauantaina, 8. päivä en muista mitä tein Been kanssa.. :D



Sunnuntaina, 9. päivä oli siis ne Drive-init TRS:llä. Osallistuin 50-60 cm ja 70 cm luokkiin. Ja teemana oli pikkujoulut, piti siis pukeutua jouluisesti, sen takia kaikki nuo koristeet! :D

Oltiin siellä joskus 20 vaille yhdeksän ja mentiin sitte heti ilmottautuun. Peppi meni heti verkkaan, kun osallistu ekaan luokkaan ja minäkin laitoin heti Bertan ja itseni valmiiksi ja lähdin verkkailemaan. Poni tuntu kivalta verkassa, kun menin sileellä, mutta sitten se vasta kiva olikin kun päästiin kisamaneesiin hyppään verkassa. Kyllä tuli poniin vauhtia! :D Paikat meni ihan ok. Verkkailin huolellisesti ja sitten jo pääsinkin radalle.

rata

Koko rata meni toosi hyvin. Poni ei ollut pidättelemätön, vaan annoin sen mennä lujaa. 3-4 tuli molemmissa luokissa ristilaukka, mutta onneksi poni korjasi 4 esteen päällä. 50-60 cm luokasta puhdas rata ja punavalkoinen ruusuke. Hieno poni♥!

70 cm luokka alkoi melkein heti, joten äiti talutteli Berttaa sen ajan viltti päällä. Kun oltiin vielä käyty katsomassa rata, joka oli siis sama (käytiin katsomassa vielä tiet ja muutenkin varmistamassa ettei unohdu). Hyppäsin selkään ja menin vähän ravailemaan sileän verkan maneesiin. Tulin ulos kävelemään ja hetken päästä pääsin jo kisamaneesiin hyppäämään. Ponilla oli taas yhtä paljon virtaa. Paikat ei menneett kauhean hyvin..

Sitten pääsin radalle. Bee oli ihan innoissaan ja vauhtia riitti, mutta halusin reipas tempoisen radan, joten en alkanut hiljentämään. Paikat meni hyvin, vaikka tulikin pari piiiitkää hyppyä, mutta ei ainakaan tullut juureen! 70 cm:kin meni puhtaasti, eli toinen punavalkoinen ruusuke. (:

Menin vielä ravailemaan vähän pikkumaneesiin ja sitten kävelin ponin kanssa. Sitten vain Bertta traikkuun juotettuna ja mentiin katsomaan vielä vähän suorituksia. Kotona linimenttasin ponin jalat ja rasvasin rivijalat. Poni sai herkkuja ;).

50-60 cm verkasta.

50-60 cm verkasta. 

50-60 cm RATA :



4 -> 5
viimeinen este!
70 cm RATA :


1


4



6


7


ja viimeinen, 8 !
päivän ruusukesaldo
Seuraavana päivänä ratsastin ilman satulaa vähän aikaa. Poni oli tosi kiva ja itsekkin istuin ihan hyvin siellä jopa. :D Ratsastin lähinnä kaikki askellajit läpi, en muuta. (:
Anteeksi, kun tämä videon laittaminen kesti!

Laatu on aaaivan kauhea, mutta ei voi mitään..

lauantai 8. joulukuuta 2012

Kuulumiset + kisajännittelyä ~

Nyt pitää taas kertoilla 6 päivän ratsastuksista lyhyesti. Koittakaa kestää tätä postailutahtia, on vähän vaikea nyt löytää aikaa tälle, kun tallilla menee melkein koko vapaa-aika.

2. päivä Tuuli talutteli ponia, itse olin viettämässä pikkujouluja.

3. päivä menin Lotan kanssa koulua kentällä, kaverimme oli kuvailemassa. Ratsastin lähinnä kaikki askellajit läpi ja kokeilin vähän myös käyntiväistöjä. Ne meni ihan ok. Poni oli ihan kiva, käytti takapäätänsä hyvin ja kulki nätisti. Menin lopuksi pellolle laukkaamaan vähän reippaammin, poni tykkäs :) Tallilla rasvasin jalan ja heitin loimen selkään yöks. En ehtinyt siis venytteleen.

haamuratsukko.. :D

5. päivä käytiin Lotan kanssa kävelemässä maastossa ilman satulaa. Ponit oli aika rauhallisia.. kunnes.. Meidän takaa tuli juna. Molemmat ponit sai kivan kohtauksen. Bertta pukitteli ja nousi pari kertaa pystyyn. Onneks kummallakin oli heijastinloimi, eli istuttiin siellä reiässä, joten sekin vähän auttoi pysymään selässä. Se ei sitten tietenkään riittänyt! Edestä päin tuli jokin ratatyöjuttu, jossa oli vihreä välkkyvä valo ja joka kulki älyttömän hitaasti! Bertta nousi nyt ihan kunnolla pystyyn, mutta onneksi olin varautunut jo, joten otin tukea ponin kaulasta. Bertta  pysähtyi ja jäi tuijottamaan ihan jännittyneenä sitä juttua. Rauhoittelin allani olevaa tikittävää pommia, joka rauhoittuikin sitten kun pelottava ratatyöjuttu hävisi näkyvistä. Poneilla oli kyllä sen jälkeen energiaa. Oltiin kävelemässä yhteensä n. 40 minuuttia. Tallissa rasvasin jalan, venyttelin ja temppuilin ponin kanssa. (:

6. päivä joulukuuta, eli itsenäisyyspäivänä, meillä tuli 2 kuukautta täyteen. Menin silloin yksikseni kentällä. Hyppäsin ihan vähän kentällä ollutta pientä ristikkoa. Poni oli tosi kiva, vaihtoi laukatkin hyvin esteen päällä! Yhteensä tuli ehkä 3-4 ristilaukkaa, johon olen kyllä toodella tyytyväinen! Kuulostaa varmaan hassulta.. :D Laukkailin ja ravailin pitkään lopuksi ja kävelin aika pitkät loppukäynnit. Tallissa linimenttasin, rasvasin jalan, venyttelin ja temppuilin + juotin ponille siirappivettä. Bee pääsi vielä pariksi tunniksi pihalle.

7. päivä oli minulla taksvärkkipäivä, jonka vietin siis tallia tehden. Kävelin Been kanssa 15-20 minuuttia kentällä, sillä hieroja oli taas tulossa. Kävelin ensin pitkin ohjin 5 minuuttia, sitten otin ohjat tuntumalle ja työstin ponia ympyröitä ja pysähdyksiä tehden ja sitten kävelin vielä 5 minuuttia. Hieroja hieroi ponin vain rennoksi, ei mitään tehohierontaa, ettei poni kipeytyisi kisoihin. Ei ollut ihan niin jumissa, mutta silti vähän. Bee pääsi vielä hieronnan jälkeen koko päiväksi pihalle. Kokeilen nyt sitä MSM - rasvaa, sillä hieroja kertoi henkilökohtaisesta kokemuksesta, että se toimii. Saa nähdä, sillä Bertalle on taas tullut kaikkiin jalkoihin riviä.. huoh! -.-


Tosiaan olemme menossa tänä sunnuntaina, eli huomenna, eli 9. päivä, Niihamaan Drive-in kisoihin. Menen Bertan kanssa siellä 50-60 cm ja 70 cm luokat. Saa nähdä, miten menee. Radat toivottavasti saan videolle, mutta kuvia saan ainakin (toivottavasti). (: Tänään on sitten taas varusteiden kuuraustalkoot luvassa!