Comeback ?

Moikku moikku pitkästä aikaa! Mulla on vähän aikaa pyörinyt jo mielessä ajatus blogin varovaisesta uudelleenherättelystä ja meidän kuulumisten jakamisesta tässä muodossa. En aio ottaa tästä sinänsä turhaa stressiä, mutta tällainen muistiin kirjaaminen ja materiaalin tuottaminen on superkivaa, kun se tulee aidosta kiinnostuksesta joten miksipä ei.

Blogin ulkoasu muuttui (lue: päivittyi) ja olen melkein tyytyväinen. Postausten tyylikin tulee muuttumaan ja ainakin kirjoitustapani on vähän entistä luontevampaa ja enemmän mun tyylistä - ainakin toivon niin. Kameraa alan ajoittain kantaa mukana tallilla ihan vain sen takia, että ennen meistä tuli otettua niin paljon enemmän kuvia kuin nykyään. Tää on hyvä kanava näyttää niitä muillekin ja saada ylös niihin liittyviä fiiliksiä ja ajatuksia.

Lyhyesti puolentoista vuoden tauon ajalta mun elämääni: Viime kesänä olin reilu kolme viikkoa reilaamassa kaverini kanssa (ihan huikee reissu ai että!) ja sen jälkeen painoin duunia loppuloman. Syksyllä tuli taas kirjoitukset ja koulu jatkui. Betulla oli pikkuista häikkää jatkuvasti, mutta ei onneksi mitään sen suurempia. Keväällä abivuoden juhlahumu ja kirjoitusstressi, jonka jälkeen painuin taas töihin. Valmistuin ylioppilaaksi hyvin arvosanoin ja ensi vuoden armeijaan lähtöä odotellaan.

eka päivä meidän nykyisellä kotitallilla

Uusia tuuliako?

Ihan ensimmäiseksi hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille! Oon kyllä hieman myöhässä toivotuksineni, mutta parempi niinkin kuin ei milloinkaan. Uuden vuoden alussa kaikki toitottavat "uusista kujeista" ja "uudesta minästä". Mulla ei jotenkin koskaan oo ollut ihan tuollaisia ajatuksia uudesta vuodesta, mutta tuntuu kuitenkin aina ihanalta aloittaa taas uudelta sivulta, puhtaalta pöydältä. Vuosi 2017 alkoikin ihanasti, kun saimme heti lunta maahan!

Betun kanssa ollaan nyt lomalla tehty aktiivisesti kaikennäköistä ja poni on tuntunut paremmalta kuin pitkään aikaan. Se liikkuu mielellään ja ollaan päästy jo yhteen valkkuunkin. Viimeisimmästä ohjatusta tekemisestä olikin jo ihan älyttömän kauan aikaa.
Oltiin Nannan valvovan silmän alla maneesissa viime viikolla ja tehtiin ihan perusjuttuja (siirtymisiä ja taivuttelua) enimmäkseen pääty-ympyrällä. Betu liikkui loppujen lopuksi tosi kivasti ja joitain pätkiä se tuntui ihan käsittämättömän hyvältä. Itsekin sain istuttua selässä hetkittäin ihan hyvin ja Nanna sanoi, että mun vanha ongelmani vasemman kyljen kanssa (se meinasi aina mennä kasaan, jolloin paino putosi oikealle) on helpottanut huomattavasti. Oli ihanaa kuulla tuollaista, sillä itselläni on ollut huono fiilis istunnastani.

Lauantaina mennä pompoteltiin ponin kanssa peltoa ympäri vähän reippaampaa vauhtia ja molemmat tuli tosi hyvälle mielelle. Toissapäivänä käytiin vain kävelemässä tiellä ilman satulaa pieni lenkki ja eilen käytiin pitkästä aikaa kunnon maastolenkillä. Betu oli aivan innoissaan ja meni reipasta vauhtia eteenpäin.

Betun oikea takajalka eli sukkajalka on nyt pari päivää turvotellut vähän poikkeavasti. Se ei kuitenkaan vaikuttanut liikkeeseen millään tavalla ja eilen turvotus oli maastoon lähtiessä melko vähäistä. Ollaan kuitenkin pari mahdollista syytä keksitty: joko se on kehittämässä impparia yhdestä vanhasta haavasta, mikä ei ole ottanut parantuakseen tai yhdestä polkemajäljestä, jonka löysin eilen tai sitten se otti itseensä linimentistä, jota laitoin pari päivää sitten. Eilen pesin jalan Hexocililla, joten saa nähdä millainen näky meitä tallilla tänään odottaa.

Joululomalaiselta terveisiä ~

Moikka! Mulla alkoi tiistaina kauan kaivattu joululoma, jonka ansiosta saa vähän aikaa ihan vaan olla sen enempää stressaamatta. Koulujuttuja kuitenkin teen lomallakin, sillä luku-urakka psykologian kirjoituksiin starttasi eilen. Rauhassa kuitenkin otetaan, että jaksaa sitten ensi vuoden puolella (hui!) uurastaa koulun penkilläkin.

Olen ollut kipeänä parisen viikkoa, nyt alkaa tauti ehkä jo hiljalleen hellittämään. Vieläkään ei olla täysin terveiden kirjoissa, mutta parempaan päin siis! Betun liikuttelu on ollut nyt sellaista "vähän sinne päin", sillä äitikään ei pystynyt kunnolla sitä liikuttamaan, sillä sai niskansa niin pahasti jumiin heti viime viikon alussa.

Kävin äitin kanssa viime viikon lauantaina tallilla puolikuntoisena liikuttelemassa ponsun. Selkään en raaskinut vielä mennä, mutta pyöritin Betua liinassa ensin kentällä ja päästin sen sitten pellolle juoksentelemaan. Eihän tuo ihan kauhean hyvin onnistunut, mutta vähän mamma sai päästellä höyryjä. Räpsin muutamia kuvia ihan automaattiasetuksilla, minkä nyt ponin hoputtamiselta kerkesin. Ajattelin kuitenkin pari tässä teillekin jakaa, vaikka hämäryyden takia laatu onkin hieman huono. Ulkoasunkin päivitin, kuten varmasti huomasitte! Nyt ollaan ajantasalla vuodenajan suhteen.

Hyvää joululomaa kaikille sen aloittaneille ja tsemppiä niille, jotka vielä uurastavat!

Mitä nyt pari kuukautta...

Moikka pitkästä aikaa! Postaustauko on venahtanut taas historiallisen pitkäksi ja jälleen syy löytyy ajan, energian ja innostuksen puutteesta. Jonkin verran on blogipimennon aikana tapahtunut, joten eiköhän selvitetä tilanne saman tien.

Betu on nyt tänä syksynä ollut suhteellisen huono. Vaikka olisikin hyvä päivä välissä, ponin liike ei ole ihan entisellään. Betulla oli tuossa alkusyksystä jotain häikkää vasemmalla puolella takapäässä, minkä takia poni ns. niiasi vasempaan kierrokseen. Sen takapää siis ikään kuin petti alta hieman. Sen takia liikutusta vähennettiin joksikin aikaa roimasti ja ponsua kävelyteltiin. Taivutimme Betun ja se reagoi kaikkiin jalkoihin jonkun verran, joten siitä ei oikein pystynyt mitään sanomaan.

Pikkuhiljaa niiaaminen helpotti ja ponin liikutusta alettiin vähitellen lisäämään. Liike oli edelleen kuitenkin melko huonoa, eikä poni kulkenut muutenkaan hyvin. Uskomme, että sillä on nyt alkanut nuo jalat oireilemaan iän takia ja siellä saattaa olla jonkin verran jo nivelrikkoa. Tuo ei kuitenkaan muuten vaivaa ponia ja se liikkuu ihan mielellään, joten emme näe liikutuksen lopettamista tai suurta vähentämistä tarpeellisena.

Toissa viikolla Betu päätti luoda vähän actionia elämään ja tylsyydessään (ja nälässään) söi naapurin karsinasta heinää. En ollut ehtinyt ottaa siltä vielä riimua pois päästä, mikä olikin varsin huono homma. Se nimittäin sujahti karsinanovia ohjaavaan metallikoukkuun ja poni jäi siihen jumiin. Muutenkin vetopaniikin omistava ponsu sai ihan älyttömän kohtauksen ja yritti paniikissa riuhtoa itseään siitä turhaan irti. Onneksi satuimme olemaan molemmat äidin kanssa tallissa, sillä yksin emme sitä olisi irti saaneet. Poni veti neljällä jalalla vastaan, eikä riimukaan mennyt rikki. Riimu ei edes heti irronnut, sillä en meinannut saada kiinnitystä auki, eikä solkien avaaminen auttanut.
Vihdoin saatiin poni irti ja reppana oli aivan shokissa. Se tuijotti karsinan nurkkaan pää vinossa eikä liikkunut yhtään. Sitten tarkistimme ponin kauttaaltaan ja sehän oli saanut kamalan näköisen haavan terävästä koukusta. Onneksi silmä tai jalat eivät menneet tuossa rytäkässä ja eläinlääkäri pääsi puolen tunnin päästä tikkaamaan haavan.

Poni sai Oriprim-kuurin viikon ajaksi ja tikit poistettiin viime viikonloppuna. Maanantaina tallinomistaja sitten lähetti viestiä, että Betu ei ole normaali. Se ei syönyt eikä juonut kunnolla ja vaikutti tosi apaattiselta. Pahin meni ohi ja hän sai juotettua ponille puoli ämpärillistä pellavalitkua, mutta Betu vaikutti edelleen todella apaattiselta ja painoi turpaansa maahan.
Pääsimme äidin kanssa tallille ja kun otin ponin sisään, se oli edelleen samanlainen. Kävin taluttelemassa sitä noin puoli tuntia ja tulimme takaisin. Melkein heti, kun päästin sen karsinaan, se koitti mennä piehtaroimaan. Otin sen uudelleen ulos ja talutin kentällä ympäriinsä. Suolistoääniä kuului mielestäni jonkun verran, mutta poni ei todellakaan ollut oma itsensä. Äiti sitten soitti päivystävälle eläinlääkärille ja tämä kertoi, miten kannattaa toimia. Toin Betun vähän myöhemmin takaisin sisälle ja se oli piristynyt ihan silmissä. Se joi ämpärillisen melassivettä ja vähän pellavalitkua. Otin sen vielä kerran pienelle kävelylle ja se oli jo paljon parempi. Juotin sille vielä yhden ämpärillisen pellavalitkua ja sitten annoin jotain mahaa rauhoittavaa lääkettä (jonka nimeä en enää muista). Poni söi sen hienosti ja uskalsin jättää sen talliin.

Seuraavana päivänä poni oli jo mielestäni melko normaali ja annoimme vielä kaksi kertaa mahalääkkeen varmuuden vuoksi. Vähän kysymysmerkiksi jäi, mikä ponilla oikein oli. Epäilen, että siellä oli jokin pieni tukos tai sitten jälleen mahahaavan alku. Nyt Betu on kuitenkin parempi, joten säikähdyksellä selvittiin.

Ponsua liikutellaan aika kevyesti tosiaan nykyään, eikä valmennuksia ole ollut vähään aikaan. Siltä se meno näyttääkin, mutta ponin terveys on nyt kuitenkin etusijalla. Saa nähdä, miten tämä nyt tästä etenee. Postauksen kuvat ovat viime kuulta, vaikka samalta tuolla tänään näytti, kun kaikki lumet olivat sulaneet. Toivotaan, että ne pian sataisivat takaisin, niin saataisiin taas valoa tänne harmauteen!

Kuvakesä 2016 ~

Moikka! Taas vaikka kuinka kauan aikaa kulunut viime postauksesta ja nyt viimeinkin ajattelin toteuttaa tällaisen suunnittelemani, vähän erilaisen postauksen. Päätin ennen kesäloman alkua jo, että kannan kameraa mukanani joka paikkaan ja ikuistan kesäni mahdollisimman monipuolisesti. Olen supertyytyväinen, että pystyin näin tekemään ja monen monta ihanaa muistoa tallentui kuvina kameralleni. Jossain kohtaa mukaan tulivat myös videonpätkät, joista pyrin mahdollisimman pian saamaan valmiin videopläjäyksen. Monia ikimuistoisia juttuja jäi kuvaamatta ja heppailuista en kuvia tähän postaukseen tunge, mutta tässä on jonkinnäköinen kooste kuitenkin kesästäni.

Sanon vielä näistä kaikista kuvista, että valitsemani otokset ovat jollakin tapaa erityisiä. Joko kuvaamani tilanne tai sitten itse kuva teknisesti katsottuna. Kaikki olen itse räpsäissyt, muiden ottamia kuvia en tähän laita. Selitän jokaisesta muutamalla sanalla kuvatekstissä, mutta pyrin antamaan kuville mahdollisuuden puhua puolestaan. Valitettavasti en saanut kuvia täysin aikajärjestykseen, mutta ei anneta sen häiritä.

Löysin tämän kaverin meidän ovimatolta ulkoa ja pelastin sen aidan päälle, mutta tuo siipi oli niin
vahingoittunut, ettei se enää pystynyt lentämään.

Ilta-ajelulla ihanan ystäväni kanssa. Otettiin toisistamme paljon kuvia ja pidettiin hauskaa,
oli ihana ilma ja molemmilla oli älyttömän hyvä mieli.

Loman vikoilta viikoilta. Käytiin hakemassa ruokaa kaupasta ja ajoimme läheiselle kalliolle,
josta oli älyttömän nätti näköala. Katselimme auringonlaskua ja juttelimme pari tuntia.

Koulujen päättäriviikonlopulta. Otin kuvia pihalla ja kissani tuli katsomaan touhujani. Sain tällaisen napattua ja vitsit,
vieläkin ihan fiiliksissä tästä kuvasta! Jollain tapaa pidän kaikesta tässä.

Ihan ekalla lomaviikolla kävin yksikseni Tampereella kiertelemässä
kirppareilla ja kuvailin kaikenlaista, mitä kaduilta löysin. Mielestäni
karuus on älyttömän kaunista. Tässä se tiivistyy.

Harhailin ja olin ihan hukassa etsiessäni yhtä uutta kirpparia ja löysin itseni
tällaiselta sisäpihalta. Jotenkin niin kiva paikka.

En muista, miltä ilta-ajelulta tämä oli, mutta ihanan vapauttavaa ja rentoa ajella pitkin maita ja mantuja auringon
laskiessa ja kuunnella musiikkia ikkunat auki väläytellen samalla "upeita" tanssiliikkeitä.

Olin Tampereella kera yhden parhaimmista ystävistäni ja otin hänestä kuvia varmaan muutaman sataa. Oli älyttömän
ihana nähdä, käydä kahvilla ja jutella kaikesta maan ja taivaan välillä.

Samalla, kun kuvailin kaveriani, ehdin ottamaan Tampereesta muitakin kuvia. Oli ihana ilma ja oli rentouttavaa
vain kuljeskella ympäriinsä ja räpsiä kuvia vähän kaikesta.

Kävin ekalla viikolla piknikillä Rosendahlissa näiden kahden kanssa. Ostimme paljon ruokaa (kuten ylemmästä
kuvasta näkyy) ja hotkaisimme kaiken lokkien ahdistellessa meitä.

Lähdin pienelle seikkailulle piknikin lomassa ja löysin tällaisen spotin pienen extremeilyn ansiosta. Jotenkin
tuo pieni vaaleanpunainen kukka oli kiehtovan näköinen tummaa vettä vasten.

Lähdin kuvailemaan luontoa yhtenä iltana ja esimerkiksi tässä kuvassa on jotenkin niin kesäinen fiilis, että heti tulee
hyvä mieli.

Sorsa poikasineen tuli moikkaamaan ja siinä sitten räpsin monta sataa kuvaa näistä otuksista. Rakastan tuota vesinoroa,
joka nokasta tippuu.

Voi että, kun innostuin tästäkin kuvasta. Vaikka se onkin vähän epätarkka, niin nuo pikkuisista siivistä lentävät
vesipisarat tuovat kuvaan ihanan, pysäyttävän tunnelman. Kuulemma pitäisi lähettää tämä johonkin luontokuva-
kilpailuun.

Edelleen samalta reissulta, en vain saa tarpeekseni kesän kukkasista!

Lisää lintukuvia tuolta reissulta. Ensimmäinen kuva kyyhkysestä, mitä koskaan olen napsinut. Kuvan sävyt jotenkin
sopivat yhteen ja pitkän putken ansiosta sain tarkan kuvan pitkänkin matkan päästä.

Vaasan reissu äitin kanssa. Kiertelin ympäriinsä koittaen löytää tietylle kirpparille ja löysin kaikenlaista muuta
jännää.

Oikeastaan tämän paikan takia lopulta eksyin kartalta, mutta jälleen kerran; karuus on kaunista.

Vaasa on ehdottomasti yksi lempikaupungeistani Suomessa. Se on jotenkin niin nätti paikka tällaisine katuineen. Oli
ihanaa kierrellä ja kaarrella siellä, löysin jopa takaisinkin!

Kotonakin oli välillä kiva chillailla, etenkin tämmöisten kavereiden kanssa. 

Mökillä tuli oltua melko vähän, mutta kyllä se on rentouttavaa olla siellä. Tämä kuva olikin jo blogissa, mutta tykkään
tästä niin älyttömästi, että oli pakko laittaa se tähänkin postaukseen.

Iskän kanssa soutelemassa järvellä leppeänä kesäiltana. Iskä onki ja minä sain vihdoinkin luettua tämän kirjan loppuun.
Meillä oli myös vähän syötävää mukana, kuten arvata saattaa.

Jälleen yksi ilta kului ajellen ympäriinsä katsellen auringonlaskua. Tällaisiin kokemuksiin tiivistyy oma
käsitykseni kesäilloista.

Muistelimme nauraen vanhoja itselaukaisinkuvia, joissa poseerattiin yhdessä oudoissa asennoissa. Päätimme sitten
toteuttaa sellaisen uudestaan. vanhojen aikojen kunniaksi.

Olin Kurikassa kaverini kanssa ja yhtäkkiä huomasimme McDonald'sin logon ilmestyvän eteemme. Otimme sen
jonkinlaisena ennusmerkkinä. Valitettavasti kuva paloi puhki tuosta yhdestä kohtaa.

Kävelimme ympäriinsä Kurikan yössä ja saimme jälleen nauttia ihanasta
auringonlaskusta ja hyvästä kelistä.

Näin tiivistettynä, mulla oli käsittämättömän hyvä kesä.

Taukoa vähän kaikesta ~

Moikka! En olekaan hetkeen blogin puolelle kirjottanut, sillä intoa tai energiaa ei jotenkin siihen ole ollut. Lisäksi eilen päättyi päiväripari, jolla toimin isosena. Sen takia ei illalla ole ollut jaksamista tulla koneen ääreen kirjoittamaan. Tämän postauksen kuvat ovat kuitenkin odotelleet valmiina luonnoksena jo jonkin aikaa, joten ajattelin vähän päivitellä meidän kuulumisia.

Heti ensimmäisenä pitää sanoa, että Betu ei ole ollut hyvä. Tyttelin valkun jälkeen se ei ole ollut kertaakaan oikeasti hyvä, vaan jollakin tapaa haluton ja muutenkin huono. Sen liike ei ole ollut normaalia, eikä se ole ollut tyytyväisen ja rennon oloinen. Muutaman kerran meikäläisellä menikin hermo ja siitähän ei rentoa menoa silloin seuraa. 

Musta tuntuu, että Betun takajalat on nyt alkaneet vähän oireilemaan. Ainakin vasen takanen on ihan erinäköinen kuin oikea, eikä poni liikuta takapäätä yhtä hyvin kuin aiemmin. Pia sanoi, että ehkä niihin on tullut iän myötä nivelrikkoa. Tilannetta täytyy nyt tarkkailla ja toimitaan sen vaatimalla tavalla sitten. Nyt poni on kuitenkin viikon vapaalla ja saa yhden hierontakerran sen aikana. Toivotaan, että sen jälkeen Betu on parempi. 

Kesähän tietenkin verottaa osansa aina, etenkin kesäihottumaisilla hevosilla. Betu onkin ollut nyt aika syöty ja imusolmukkeet ovat olleet turvoksissa. Ehkä syksynkin tulo alkaa pian helpottaa ponin oloa ja se tulee paremmaksi senkin myötä. Nyt kuitenkin levätään vähän aikaa ja aletaan sitten liikuttelemaan ponia rauhassa. Toivotaan, että tilanne tästä paranee!

Tyttelin kouluvalkku ~

Moikka! Oltiin viime keskiviikkona alkuillasta mukana Tyttelin kouluvalkussa. Mun ja Betun lisäks valkkuun osallistui kaksi muuta ratsukkoa, joten mahduttiin hyvin ratsutilan kentälle, vaikka päädyt olivatkin vesilammikoiden peitossa.

puhelimella otettu kuva, kun oltiin lähdössä.

Käveltiin Bertan kanssa ratsutilalle alkukäynteinä puoli tuntia, joten aloin samantien verkkaamaan paikalle saavuttuani. Muut olivatkin jo aloittaneet verkan. Ravasin keventäen molempiin suuntiin tehden vähän voltteja ja ympyröitä melko pitkällä ohjalla. Sitten otin molempiin suuntiin laukkaa tehden jälleen ympyröitä melko matalassa muodossa. Ravasin lyhyesti vielä molempiin suuntiin ja annoin ponin kävellä.

Juteltiin siinä hetken aikaa vielä Tyttelin kanssa ja esittelin meidät vielä, vaikka muistaakseni oltiin Tyttelin valkussa toissatalvena Niihamassa. Tytteli kehui, kuinka hyvässä kunnossa Betu on ikäisekseen ja juteltiinkin koko porukalla hepan yleiskunnon ylläpitämisestä ja sen sellaisesta. Tunnelma oli kivan rento, vaikka vähän jännittikin mennä vähän vieraamman valmentajan silmän alle.

Keskityttiin ihan perusratsastukseen koko valkun ajan ja hiottiin pieniä juttuja isolla ympyrällä. Aloitettiin ravissa, missä pyrimme saamaan hevoset kunnolla ulko-ohjan tuelle ja sisäetujalan astumaan kunnolla. Tytteli korjasi kevennystäni heti pystymmäksi niin, että kevensin keskemmälle satulaa. Aluksi oli vähän hassun tuntuista, mutta tuntui melko nopeasti paremmalta. Betu oli ihan ok aluksi, mutta parani tosi paljon valkun aikana. Se alkoi ravaamaan paremmin eteenpäin käyttäen koko kroppaansa ja pyöristi niskaansa. Se tuntui pätkittäin ihan sairaan hyvältä!

Teimme ravissa töitä aika pitkään molempiin suuntiin ja sitten nostimme laukan ja haimme samoja juttuja siinäkin askellajissa. Sitä, että saisimme hevoset kunnolla ulko-ohjan tuelle ja vasta sitten aloimme taivuttelemaan sisäkädellä pehmeästi. Betu oli laukassa oikeaan suuntaan yhtä huono kuin normaalistikin alussa, mutta kun alkoi vetryä niin muuttui paljon paremmaksi. Tuli pehmeämmäksi ja rennommaksi edestä ja alkoi polkemaan kunnolla takaa, kunhan vain muistin pyytää. Tuli joitakin ihan superpätkiä! Välillä sorruin nyppimään edestä, kun poni tuntui huonolta. Sitä korjattiin kunnollisten puolipidätteiden avulla, jotta käteni rauhoittui ja Betu tuli tasaisemmaksi edestä.

Ravasimme vielä molempiin suuntiin hakien samoja juttuja kuin alussa, mutta pyysin Betua vähän matalammaksi ja ojentamaan nenää myös vähän eteenpäin. Jalan piti olla mukana, että ravi eteni kunnolla. Betu tuntui aivan älyttömän hyvältä ja se alkoi ähkimään, kun käytti niin rehellisesti itseään. Vähän nauratti, kun toinen teki niin tosissaan, haha ihana. Poni tuntui tosi rennolta ja tyytyväiseltä, samaa sanoivat kaikki muutkin. Se vaikutti oikein hyvältä ja saikin kaikilta kehuja. Kävelimme hetken kentällä jutellen, mutta sitten lähdettiin takaisin kotiin kävelemään. Jäi ihan älyttömän hyvä mieli ja pieniä juttuja korjattiin. Betu tuntui kyllä hetkittäin paremmalta kuin koskaan ja videolta katsottuna jotkut pätkät näyttävät tosi hyvältä!

Äiti tosiaan kuvasi koko valkun ja tein pätkistä koostevideon. Yritin löytää vähän kaikennäköisiä pätkiä, niitä missä on paljonkin parannettavaa, mutta myös niitä, jotka tuntui tosi hyvältä! Kuitenkaan en kamalan pitkäksi viitsinyt videota venyttää, sillä tuollainen pieni hiominen ei näy kovinkaan kauas, kun tehtävä pysyy samana, joten se voi käydä vähän pitkästyttäväksi. Mielestäni kuitenkin videosta huomaa selkeän kehityksen alusta loppuun. Toivottavasti tykkäätte!

Iäkkään ponin omistaminen ~

Moikka! Rupesin tuossa mietiskelemään, että haluaisin tehdä jonkin tavallisesta kuulumispostauksesta eroavan postauksen tänne ja mietin sille sopivaa aihetta. Tulipa sitten mieleeni, että voisin jälleen kertoa vähän omista kokemuksistani poninomistajana ja tällä kertaa keskittyä Betun ikään liittyviin asioihin.

pari vuotta sitten ♥

Betuhan on siis jo iällä oleva otus. Mielestäni 21 vuotta on jo ihan kunnioitettava ikä, vaikka moni sitä vielä kutsuukin nuorehkoksi. Kyllähän nuo pidempään elävät ja ihan hyvässä kunnossakin saattavat olla vielä monen monta vuotta, mutta silti Betu on mulle jo mummeli.

Berttahan on siis entinen esteponi ja se on nähnyt lukemattomat kisat ja hypännyt monet radat. Esteura on kyllä sitä kuluttanut ja sen huomaa arjessakin. Ponin jalat ovat olleet koetuksella ja ne ovatkin oireilleet jonkin verran, kuten tiedetään. Jännevammat sun muut ovat jättäneet pysyvän jäljen sen käyttöön, mutta kulumisenkin huomaa. Satunnaisten nesteilyjen lisäksi ponin toinen puoli on vähän huonompi ja se johtuu melko varmasti oikeasta takapolvesta. Taivutuksissa poni reagoi molempiin puoliin vahvasti, mutta tavallisessa liikutuksessa ne eivät sitä häiritse.
Tähänhän joku nyt saattaisi sanoa, että sellaista ponia ei voi liikuttaa normaalisti, joka tuolla tavalla reagoi taivutuksiin. Tunnen kuitenkin ponin sen verran hyvin, että tiedän milloin liikutusta on syytä vähentää. Tällä hetkellä mulla itelläni on hillitsemistä ponissa, kun sen pää olisi koko ajan menossa, vaikka kroppa vähän reistailisikin.

Toinen asia, mistä huomaa Betun olevan jo seniori, on sen kokemus. Se on nähnyt elämänsä aikana niin paljon, että se ei vähästä hätkähdä. Toisaalta, se myös osaa käyttää tätä hyödykseen. Se on oppinut, millä asioilla ihmisen saa toimimaan tietyllä tavalla ja se kyllä ottaa siitä ilon irti joskus. Kuitenkin luotan tuohon poniin aivan älyttömästi ja uskallan sen kanssa lähteä mihin vaan. Tottakai sekin joskus säpsyilee ja possuilee, mutta se on yksinkertaisesti ponitamma. Ponimaisuutta, puhumattakaan tammamaisuudesta, siitä ei hevillä pois saa.

Kolmas asia, mikä tulee mieleen, on verryttely. On hauska huomata, miten Bertan kanssa olen oppinut alku- ja loppuverryttelyjen tärkeyden. Siitä ei yksinkertaisesti oikein voi lipsua. Poni on välillä jäykkä alkuun ja se pitää vain jumppailla vetreäksi. Jos minulla on kiire, nipistän siitä kunnon treenistä ja pidän verkat tarpeeksi pitkinä. Aika usein käyn myös ihan vaan käppäilemässä ponin kanssa. Kroppa ja mieli kiittää, molemmilla. Lisäksi tuolla nykyisellä tallilla saamme Betun hierontaan melkein aina, kun vain tahdomme ja se tekee kyllä todella hyvää ponsulle.

Neljäs asia linkittyy kolmanteen. Lihasten huoltoon liittyen huomaa helposti, kuinka nopeasti vanhemmalta ponilta lihakset myös tippuvat. Esimerkiksi saikun aikana selkälihakset saattavat pudota yllättävänkin nopeasti, eikä lihasten rakentaminen suju noin vain. Se vaatii aikaa ja palautumista. Mahdollisimman monipuolinen tekeminen on avain kaikkeen, aivan kuten kaikenikäisillä hevosilla.

Vaikka joskus haaveileekin siitä nuoresta, terveestä liitokaviosta, niin on tuo oma pikku Betu vaan niin ihana. Näihin sanoihin taidankin lopetella, kirjoittelen taas pian!