sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Akkujen lataus luonnossa ennen arkeen palaamista ~

Huomenna päättyy mun osalta syysloma ja palaan jälleen pulpetin ääreen. Itseasiassa se ei paljoakaan haittaa, sillä viihdyn siellä niin hyvin! Näen pitkästä aikaa monia kavereita ja saa taas rutiinista kunnolla kiinni. Aikaa ei tule olemaan enää yhtä paljoa, mutta siitäkin varmasti taas selvitään.

Saavuimme juuri perheeni kanssa Seitsemisen kansallispuistosta. Olimme siellä pari yötä viettäen laatuaikaa luonnossa patikoinnin merkeissä. Lauantaina vaellettiin Seitakierros, jonka pituudeksi tuli noin 19,5 km. Tänään aamulla käytiin vielä noin 3,5 km pituinen lenkki lähimaastossa. Muuten viikonloppu kului syöden, saunoen sekä korttia pelaten. Oli tosi mukava rentoutua oikeasti syrjässä kaikesta. Otin lauantaina kameran mukaan, joten saatte nyt tästä osan kertyneestä kuvamateriaalista.






Bertta piti eilisen päivän vapaata, mutta perjantaina kävin sen liikuttelemassa kevyesti ennen lähtöämme. Tänäänkin käymme äidin kanssa tallilla vielä ennen iltaa.

Meillä on ollut ihan kiva viikko Bertan kanssa. Pitkästä aikaa meillä oli onnistunut kouluvalkku Nannan valvovan silmän alla. Se pidettiin siis tiistaina.
Teimme loivia kiemurauria ja poni oli siis niiiin hyvä! Aivan super pitkästä aikaa! Sain sen hyvin pohkeen ja ohjan väliin. Se kuunteli hyvin kääntävät avut ja kulki tosi mukavasti ja tasaisena edestä! Laukkaa työstettiin hetki ja sekin oli aivan super. Oi vitsit, heti tulee hyvä fiilis kun muistelee sitä menoa.

Ensi viikollekin suunniteltiin valkkua, saa nähdä sitten mikä päivä se toteutetaan.
Vaihdoin taas blogin bannerin kuten nähdä saattaa. Rakastan tuota kuvaa musta ja ponista! Mitä ootte mieltä tästä uudesta?

Tsemppiä vielä kaikille muillekin, joiden koulu-urakka alkaa jälleen huomenna! :)

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

3 vuotta ja loma !

Juhuu, mulla on vihdoin alkanut (erittäin ansaittu) syysloma! Tää viikonloppu onkin mennyt yökyläilemällä kaverilla ja perhetutuilla.

Mulla ja Bertalla tuli tiistaina, 6.10 täyteen kolme vuotta yhteistä taivalta. Aika tuntuu jotenkin tosi pitkältä, mutta silti niin lyhyeltä! Kaiken näköistä on ehtinyt sattuun ja tapahtuun.. Mulla oli ideana tehdä meistä semmonen hieno koostevideo, mutta materiaali ei oikeen riittänyt semmoseen järkevän näköiseen lopputulokseen, joten se jäi kesken.


Meillä on ollut muutamana päivänä jopa ihan kivaa Bertan kanssa.
Maanantaina käytiin kunnon spurttailumaastolla kahdestaan ja vitsit, että molemmat nautittiin ihan sydämiemme kyllyydestä! Silloin sitä taas muisti, kuinka kivaa ton ponin kanssa oikeesti voi ollakaan.
Tänään oli myös tosi kivaa, kun menin ilman satulaa riimulla ja jopa pelkällä kaulanarulla ratsasteleen ponilla! Käytiin ensin pellolla vähän käpsyttelemässä ja kuvailemassa, mutta ponin ruokahalu hankaloitti hienoa alkukäyntiyritystä, joten kävelin kentällä vielä ihan kunnolla. Sitten ratsastin kaikki askellajit läpi riimulla ja sitten irrotin ohjat riimusta ja laitoin ne ponin kaulan ympäri. Tein sillä tavalla ihan samoja juttuja ja yllätyin kuinka hyvin Betu kuunteli! Se teki kaiken minkä halusin tosi hienosti!



Bertalla oli toissapäivänä hieronta ja se oli tosi kipeä ylälinjastaan ihan koko matkalta päästä hännäntyveen. Ei osata oikeen sanoa, mistä se voisi johtua, mutta ainakin suun letkuttelu (huuhtelu) jätetään nyt pariksi päiväksi sivuun, jos se vaikka olisi hieman kipeyttänyt ponin suuta. Pia myös lupasi hieroa Betskun päätä muutamana päivänä ja katsotaan auttaako se jo pelkästään. Jos ei, niin pitää varmaan mennä Ekohepoon näyttämään ponia ihan kunnolla. Toivotaan nyt kuitenkin, että menee ohi.

Tuli jotenkin tosi paha mieli noista hierontauutisista, kun juuri saatiin vuokralle hyvä satulakin. Toivotaan nyt oikeasti, että poni tulee kuntoon niin päästään taas treenailemaan ja viettään kivoja hetkiä yhdessä!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Osaamattomuutta vaiko pelkkää itsekriittisyyttä?

Mulla on vihdoin aikaa istua koneen ääreen ihan blogin puolesta ja kirjoitella jotain. Tää viikko on ollut melkosta hullunmyllyä. Koulujutut ovat vieneet älyttömästi aikaa ja eilen, lauantainakin meillä oli aamusta lauantaikoulupäivä, josta sinkaisin suoraan isoslauantaihin ja sieltä kodin kautta tallille. Nyt on kuitenkin suunnitelmien muuttamisen takia hetki aikaa hengähtää ennen tallille lähtöä.



Mulla ei nyt ole oikein sellainen fiilis, että haluaisin kertoa itse ratsastuksesta mitään. En muista, milloin Bertta olisi oikeasti ollut tosi hyvä. En oo itsekään varma mikä ponilla on tai mikä mulla on, mutta hommat ei nyt vaan suju pätkääkään.

Bertalla on nyt siis edelleen projekti nimeltä satulansovitus käynnissä. Vanhahkolle, järjettömän isosäkäiselle, muutenkin jo takakorkealle ja vieläpä laskeutuneen selän omaavalle ponitammalle ei ihan helposti hyvää penkkiä löydy. Nyt on kuitenkin pari oikeasti ihan varteenotettavaa istuinta käsillä ja saattaakin olla, että olemme vihdoin löytäneet etsimämme.

Mutta siis, ratsastuksesta sen verran että joka ikinen kerta mitä olen oikeasti yrittänyt ratsastaa Berttaa, homma on mennyt penkin alle. "En mä osaa", "En mä tiedä mikä tätä vaivaa", "En mä jaksa" ja "Ei tää vaan toimi" ovat olleet erittäin yleisesti kuultavissa kentältä. Säädän koko ajan kaikkea turhaa ja epävarmuus siitä, miksi poni on niin outo, ei totisesti ainakaan vähennä säätöäni. Istunta on mielestäni mennyt aivan metsään lähiaikoina, katse laskeutunut taas sinne tutun ja turvallisen ponin niskaan ja kädet elävät aivan omaa elämäänsä vatkaten ja laskeutuen aivan liian alas.
Kyllä, nyt katson peiliin. Totta kai se poni siellä alla muuttuisi paremmaksi jos itse rauhoittuisin. Mutta kun se on vaan niin pirun vaikeaa... Kun ponin takaosa vispaa puolelta toiselle ja askelkaan ei tunnu täysin normaalilta, alkaa jo niitä miettiessä savu nousemaan korvista.




Päätinkin tänään, että tänään nollaan tilanteen. Tänään me taas palataan sinne alkujuttuihin. Tänään on se päivä, kun saan itseni kuntoon. Ihan vaan aluksi käynnissä, ilman satulaa. En tee ylimääräisiä asioita. Enkä ainakaan hermostu ponille. Tänään on se päivä kun me taas käännämme katseemme oikeaan suuntaan, eteenpäin. Ehkä se onnistuu heti, ehkä ei. Mutta tänään, saan oman pääni kuntoon ja poni tulee ehkä vähän viiveellä perässä.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Kerrankin ajallaan! ~

Oi että oon ylpeä itsestäni! Sain kerrankin muutettua blogin ulkoasun uuteen uskoon ajallaan.
Täytyy myöntää että onhan tuo banneri aika kreisi, mutta jollain ihmeellisellä tavalla tykkään siitä kovasti!

Tänä viikonloppuna oon vihdoin mennyt edes vähän Bertalla selästä käsin. Lauantaina käytiin satulan kanssa lyhkäisellä maastolenkillä. Otin muutaman pätkän ravia ja laukkaa, mutta en mitään kummempia.
Eilen menin ponilla lyhyesti kentällä ilman satulaa askellajit läpi taivutellen sitä ympyröillä.

On sääli kun ei oikein ole nyt kunnon resursseja tehokkaaseen treeniin ponin kanssa, sillä itselläni olisi nyt niin kovasti motivaatiota sileän työstämiseen.
Satuloita on lainailtu lähistöltä kokeiltavaksi ja nyt saimme Ratsukellarista yhden yksilön kokeiluun. Toivotaan, että sopiva satula löytyisi nopeasti, niin päästäisiin liikkumaan kunnolla Bertan kanssa. Pyrin käyttämään nykyistä satulaa mahdollisimman vähän, ettei selkä mene huonommaksi sen takia. Selän turvotus on juuri laskenut taluttelun sun muun ansiosta.


torstai 17. syyskuuta 2015

Melkoista myllerrystä ~

Heeips!
Mulla on nyt virallisesti lukion ensimmäinen koeviikko ohi. Huh huh, viikko on ollut osittain tosi kiva, mutta kaksi koetta menivät kyllä melko kehnosti mielestäni. Tulokset näkee sitten, kun ne ilmestyvät, toivotaan että ne menivät vähän paremmin kuin oma fiilis on! Kokonaisuudessaan on kuitenkin vähän taas selkeämpi kuva kaikesta tästä lukioelämästä, vaikka melkoista myllerrystä on viime viikot olleet.

Bertalla oli viime viikonloppuna hieronta ja siinä paljastuikin kaikennäköistä "mukavaa". Ponin satula menee vaihtoon ja se oli muutenkin sieltä täältä jumissa. Lähinnä syitä keksittiin satulasta, hampaista (jotka hoidetaan onneksi huomenna!) ja mäkitreeneistä, joihin Betu ei ole tottunut.
Itselle tuli jotenkin tosi huono omatunto, kun ei ole osannut kuunnella ponia mutta lohdutukseksi sain että nää jutut on tullut käytön seurauksena ja hyvä, että ne nyt kuitenkin huomattiin ja tulee korjatuksi!



Äiti oli kuvaamassa tuossa yksi kerta hetken, kun vähän taivuttelin Berttaa ilman satulaa kentällä. Muita kuvia ei ole nyt saatavilla, vaikka luonto alkaakin olla ihanan syksyinen. Pitääkin mennä ottamaan perinteiset poseerauskuvat, hehe!

Kysymyspostausta ei nyt siis tule, kun se on niin vaikea saada aikaiseksi ilman vastattavia kysymyksiä :D Jossakin kohtaa on kuitenkin tulossa vähän erikoisempaa postausta.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Stressiä pukkaa ~

Moikka, kirjoittelen nyt nopeasti kaiken kiireen keskeltä!

Tällä viikolla meidän koulussamme alkaa elämäni ensimmäinen koeviikko. Onneksi tämän viikon puolella on vain yksi koe, joten viikkojen välissä oleva viikonloppu antaa hieman lisäaikaa lukemiseen.
Lisäksi juuri tässä samalla koneella istumisella tein koko ensimmäisen luokan kurssivalinnat ja lukujärjestykset valmiiksi. Kaikki on niin uutta ja pelottavaa, mutta onneksi sain melkein kaikki onnistumaan!

Bertankin suunnalta on nyt tullut (ihanan) pitkän välin jälkeen vähän kehnompia juttuja. Ponilla on nimittäin jalat lämpöilleet nyt muutamina päivinä ja lisäksi sen hampaat ovat jotenkin huonossa kunnossa, siellä on vasemmalla puolella jokin piikki, jokka viikonlopun maastolenkillä teki haavan suuhun, josta sitten vuosi verta. Olinkin ihmetellyt yhdellä kertaa, miten se oli niin outo toiselta puolelta.
Toivottavasti saadaan pian hoidettua hampaat ja toivottavasti jalatkin palautuvat normaaliksi, kun liikuntaa muutetaan täksi viikoksi kevyempään suuntaan. Uskon, että laitumella oleskelu vaikuttaa todella paljon jalkoihin, sillä ponin mahakin on aivan pinkeä ilmasta. Kuitenkin se tekee hyvää ponin psyykkeelle, joten pidän sen mielelläni siellä.


sunnuntai 30. elokuuta 2015

Ekan päivän tunnelmia ~

Halusin tulla vielä juuri ennen nukkumaanmenoa kirjoittelemaan teille vähän Bertan eilisestä muutosta ja tästä ensimmäisestä kokonaisesta päivästä uudella tallilla.


Menin eilen kolmen junalla Karkkuun ja putsailin kaikki nahkavarusteet, pesin harjat ja juoksutin Bertan kentällä liinassa melko nopeasti. Äiti ja iskä tulivat kopin kanssa, kun tulin loppukäynneiltä ponin kanssa ja pakkasimme kaikki tavaramme autoon. Sitten vain hyvästit, poni koppiin ja matkaan!

Perille päästyämme otimme ponin ulos kopista ja veimme sen suoraan laitumelle uusien ystäviensä seuraan. Hepat saivat jäädä tutustumaan toisiinsa ja pienen vahtimishetken jälkeen menimme purkamaan tavaroitamme niiden omille paikoille. Laitettiin melkein kaikki valmiiksi ja tehtiin ekaa kertaa itse ruuat. (Edellisessä paikassa ruuat tehtiin tallin toimesta, eli tämä on aika jännä juttu nyt aloittaa tekemäänkin ne itse!) Sitten hain ponin karsinaan ja puin sille ihottumaloimen päälle ja toivotin hyvät yöt.


Tänään menimme äidin kanssa aluksi laittamaan loput tavarat paikoilleen ja putsaamaan mm. loimet ja satulahuovat siihen kuntoon, että ne viitsi laittaa säilöön. Siinä meni jonkin aikaa ja sitten hainkin ponia käytävälle kuntoon laitettavaksi. Bertta seisoi aika nätisti paikallaan yksin tallissa ja sain sen nopeasti kuntoon.



Otettiin ennen selkään nousua tallin edustalla vähän kuvia ja sitten meninkin kentälle kävelemään alkukäyntejä äidin korjaillessa ihottumaloimea.
Alkukäyntien jälkeen otin ohjia vähän tuntumalle ja aloin ihan vain taivuttelemaan ja hakemaan ponia pikkuisen kuulolle. Se katseli välillä ympärillensä ja oli todella hidas etenkin pohkeelle, mutta alkoi tulemaan pikkuhiljaa paremmaksi.
Kun sain hyvät pätkät käynnissä, nostin kevyen ravin. Ai että, mitä ravia poni mennä pompotteli! Taivuttelin ravissakin ja tein muutamat loivat avot pitkällä sivulla. Laukassa tein samaa. Etenkin vasempaan kierrokseen poni oli niiin hyvä!
Tein muutamat ympyrät ja ravailin vielä hetken vähän lyhyemmässä muodossa tehden vasta-asetuksessa ympyröitä. Sen jälkeen annoin ponille vähän pidempää ohjaa ja keventelin lyhyehköt loppuravit.

Lähdimme vielä äidin kanssa loppukäynneille tietä pitkin katselemaan ympärillemme.



Yritän tehdä videon pätkää jossain vaiheessa kaikenlaisista viime aikoina otetuista videoista, mutta minun täytyy tehdä se siskoni koneella, joten se on vähän monimutkaisempi homma. Nyt menen pikkuhiljaa nukkumaan, moikka!

torstai 27. elokuuta 2015

Kouluvalkkukuvia ~

Tämä postaus on jäänyt tekemättä kiireen takia. Tarkoitukseni oli siis kirjoitella jopa samana päivänä tämä, kun kyseinen valkku pidettiin, mutta en millään ehtinyt.

Eli olin sunnuntaina aamusta Nannan kouluvalkussa Bertan kanssa. Aamulla ei onneksi ollut vielä ihan kauhean kuuma, eli kentällä jaksoi tehdäkin jotain.
Nannan tullessa paikalle olin kävellyt vain alkukäynnit, en muuten verkkaillut. Aloitimme käynnissä heti avojen kanssa, ja kun ne saatiin menemään mukavasti, siirryttiin raviin ja tehtiin siinäkin avoja ensin pitkillä sivuilla.

Pikkuhiljaa otettiin mukaan erilaisia eteenratsastuksia ja myös kokoamisia. Saatiin niillä poni melko herkäksi ja jatkoimme laukassa erilaisia juttuja. Ideana oli laukannosto avon aikana, mutta sitä ei oikein saatu onnistumaan. Siispä teimme melko pitkään ihan vain avon ajattelua ulko-ohjan tuen löytämiseksi. Samalla tehtiin ravissa ja laukassa voltteja kulmiin.
Bertta tuli tosi hyväksi noiden aikana ja varsinkin laukan jälkeiset ravit oli ihan mahtavan hyviä! Löysin itse ravin pompun hyvin ja pystyin mukailemaan sitä kunnolla, jolloin ravi tuntuikin ihan mahtavalta!
Loppuraveissa tein lähinnä ympyröitä ja lävistäjiä, poni pysyi hienosti siinä kuolaimella ja itsekään en yhtään hullummin ollut jalkojeni kanssa. 
Äiti oli mukana kuvailemassa ja kyyditsemässä, jonka ansiosta sainkin nämä kuvat. Kamerassa oli pitkä putki, jonka kanssa kuvaaminen ei ole ihan yhtä helppoa ja äiti ei ollut tajunnut laittaa putken päähän sitä tiettyä osaa, joka vähentää ylivalottumista. (se kun ei tiedä jonkin nimeä.) Siispä kuvat olivat pikkuisen epätarkkoja ja turhan valottuneita, mutta valitsin sieltä niitä parempia.




En olekaan kertonut ylihuomisen tapahtumista täällä blogin puolella. Eli siis silloin on edessä Bertan muutto toiselle pikkutallille. Uusi talli on n. 15 km lähempänä kotiamme ja muutaman kilometrin päässä on maneesi, johon voi ratsain mennä. Toivotaan, että kaikki alkaa sujumaan hyvin uudessa paikassa ja muutenkin kaikki menee hyvin! :)