Juhannus oli ja meni. Itse vietin sitä perinteiseen tapaan mökillä perheen ja sukulaisten kanssa. Oli mukava viikonloppu vaikka keli ei ihan suosinutkaan. Syötiin hyvin, saunottiin, käytiin ongella ja kastoin viimeinkin talviturkin! Miten te vietitte juhannusta tänä kesänä?
Bertan kanssa ollaan menty melko kevyesti; taluttelulenkki maastossa, riimun kanssa hömpöttelyä kentällä ja sitten ihan perus koulua ja läpiratsastusta.
Päivittelin blogin ulkonäköä vähän kesäisempään päin, mitäs mieltä olette? Pistäkää kommenttia! :)
Nyt en viitsi enempää kirjoitella, koska tietokone ei oikein suostu pelittämään. Palataan taas pian!
tiistai 24. kesäkuuta 2014
torstai 19. kesäkuuta 2014
Koulutunnilla x 2 ~
En olekkaan kirjoittanut teille vähään aikaan, lähinnä syynä pieni kiirus vaikka kesälomalla olenkin ja myös nettiyhteyden toimimattomuus omassa koneessani. Kerron nyt kuitenkin sekä Jekun että myös Bertan kanssa olleista koulutunneista.
Jekun kanssa olimme siis Nannan yksityiskoulutunnilla viime viikon tiistaina. Sitä edellisenä päivänä kävin Jekkusella maastossa Pepin ja Alinan kanssa. Oli tosi mukava maastolenkki ja tuo heppa on kyllä tosi mukava maastokaveri! Kuitenkin palataan tuntiin. Aloitimme alkukäyntien jälkeen käynnissä tehden pääty-ympyrällä pysähdyksiä, jonka jälkeen pysähdykset vaihtuivat liioiteltuihin puolipidätteisiin. J jäi hienosti odottamaan! Sitten puolipidätteiden jälkeen tein aina käännöksen täysin ulkoavuilla, että heppa kääntyi melkein kuin takaosakäännöksessä. Siinä pääty-ympyrästä muuttui siis salmiakkikuvio. Sen jälkeen teimme vielä tiheämpään noita kääntämisjuttuja.
Sitten nostin ravin ja jatkoin melkeinpä samalla periaatteella. Eli että heppa odottaa ja on kuulolla sekä kääntyy ulkolavastaan. Kuitenkin puolet ympyrästä tein kunnon eteenratsastuksen. Jekku oli ihan hyvä, kunhan jaksoin ratsastaa tarpeeksi tarkasti. Sitten vaihdoimme suuntaa ja aloitimme taas käynnissä ja siitä vähän ajan päästä ravissa, aivan kuten toiseenkin suuntaan.
Välikäyntien jälkeen tein ravissa avotaivutusta uralla kulmasta, suoristin ja taas avoa kulmaan. Jekku oli tosi raskas ratsastaa sisäpohkeella, muuten heppanen toimi mukavasti ja alkoi hakeutumaan oikein kivaan muotoon!
Molempien suuntien jälkeen otettiin vielä laukkaa. Eli pitkät sivut, aina kulman jälkeen nostin laukan ja ennen kulmaa siirsin raviin. Nostot menivät ihan kivasti, kunhan sain kunnolla sisäpohkeen läpi kulmassa. Laukkojakin tehtiin molempiin suuntiin, jonka jälkeen ravailin loppuraveja tehden erilaisia ympyröitä ja kaaria. Jekku ravasi rennosti ja letkeästi matalassa muodossa. Sitten käveltiin päälle kunnon loppukäynnit.
Olin kyllä tyytyväinen tuntiin ja Jekkuun! Sain nyt jo vähän tuntumaa herraan ja homma alkoi toimiakin jo aika mukavasti. Tästä sitten vain vielä lisää treeniä!
Eilen meillä oli Bertan kanssa Nannan koulutunti tuttujemme kentällä. Olimmee laukanneet kaksi kertaa ponin kanssa ja jalka on pysynyt melko hyvänä! Ainoa asia ylipäätänsä on, että Bertta ja BOT-suojat eivät sovi yhtään. Sen jaloista on lähtenyt karvaa ja ne ovat vaikuttaneet nyt parina viime päivänä kipeiltä. Onko kellään muulla ollut kyseisistä suojista samantapaisia kokemuksia?
Mutta taas siis palataan tuntiin. Aloitettiin heti alkukäyntien jälkeen käyntiväistöillä. B väisti ihan kivasti, mutta oli jotenkin vaikea saada asettumaan väistössä. Menin siis kannuksilla ja raipan jätin kentän reunalle. Käyntiväistöjen jälkeen tehtiin samanlaista väistötehtävää ravissa, jonka jälkeen nostettiin aina väistön jälkeen laukka. Poni hetken ravissa könkkäsi vähän, mutta vertyi siitä melkein heti. Tehtiin noita harjoituksia molempiin suuntiin ilman jalustimia. Sen jälkeen alettiinkin jo loppuverkkailemaan ja teimme siinäkin väistöjä. Itselläni oli siinä joku ärsytys ponia kohtaan ja ei aluksi meinannut onnistua. Sitten onnistui pari kertaa ihan hyvinkin ja lopetettiin sitten siihen. :)
Bertta oli eilen jotenkin tosi outo. Poistuessamme kentältä se varmaankin kiivastui tarhassa olleelle vieraalle hevoselle ja aloitti kunnon shown siinä. Päätin että mehän menemme siitä vielä uudestaan rauhassa. Poni ei ollut samaa mieltä ja alkoi keulia aikas mukavasti siinä. Pelkäsin jalan puolesta, mutta sitten B suostui käymään kääntymässä portilla.
Tänään meninkin ponin kanssa uudestaan väistöjä vähän rennommalla otteella ihan kaksin kotikentällä. Heti alusta asti poni väisti tosi kivasti ja asettuikin hyvin! Hyvin meni siis kunhan kuski ei tehnyt liikaa. Sitten ravailin hieman pidemmällä ohjalla tehden ympyröitä. Molempien suuntien jälkeen laukkasin kumpaankin suuntaan vielä muutamia ympyröitä kevyessä istunnassa ja vitsit kun B laukkasi mukavan rennosti! Välikäyntien jälkeen otin hieman lyhyempää ohjaa ja tein ravissakin muutamat väistöt. Poni väisti taas hienosti ja olin tosi tyytyväinen! Sitten teinkin vielä käynti-laukka-käynti siirtymisiä molempiin suuntiiin. Ne onnistuivat ihan ok lopuksi. Sitten vielä keventelin loppuraveja molempiin suuntiin ympyröillä. Olin tosi tyytyväinen niin poniin kuin itseenikin :)
Olen nyt vähän huolissani noista Bertan jaloista, sillä ne olivat niin kauan hyvät. Nyt ne siis ovat lämpimät ja nesteiset. Ja kipeät. Kylmään niitä nyt ihan vedellä joka kerta ja rasvaan Relaxantin hoitovoiteella, jospa ne siitä toipuisivat. Inhottavaa kun pitää oppia tällaiset jutut kantapään kautta. Mutta taidetaanpa tosiaan jättää nuo BOTit käyttämättä.

![]() |
| loppukeventelyjä tunnilta. |

lauantai 7. kesäkuuta 2014
Kyllä meistä vielä koulutuuppareita tulee ~
Kirjoittelen nyt ihan omista heppakuulumisista, Finnderby-postausta laitan sitten vaikka huomenna tulemaan.
Bertan kanssa oltiin tuossa keskiviikkona ensimmäisellä tunnillamme puolen vuoden saikun jälkeen. Oli niin ihanan tuttua mennä ponsulla valvovan silmän alla. Kyseessä oli siis ihan koulutunti ja aiheena olivat erilaiset taivutukset. Ennen en ole koskaan tehnyt itse sulkuja, joten ne olivat uusia juttuja kokonaan.
Aloitimme käynnissä ympyrällä tehden pysähdyksiä ja siitä siirryimme ns. liioteltuihin puolipidätteisiin, että saimme hepat kuulolle ja odottamaan. Jatkettiin sitten niistä eteenpäin siirtämällä hepan takaosaa ympyrän sisälle ja sitten taas suoristettiin. Jatkettiin samaa ravissa. B tuntui hyvältä.
Sitten teimme koko uralla aina pitkän sivun alkuun voltti, josta jatkoimme sulkutaivutuksella vähän matkaa. Teimme niitä yksittäin vähän aikaa ja sen jälkeen lisäsimme pitkän sivun loppuun avoa. Poni toimi hyvin, kunhan itse pidin itseni suorassa ja muistin sisäpohkeen.
Sen jälkeen me kävelimme hetken aikaa, kun Peppi teki laukkatehtäviä. Välikäyntien jälkeen tein ympyrällä taas sulkua ja avoa vuoron perään käynnissä. Sitten ravailimmekin loppuverkkoja kevennellen. Ensin loivaa kiemurauraa ja sitten vielä pidemmässä muodossa sulkuja ja avoja. Poni pysyi hienosti rentona pitkässä muodossa alhaalla ja ravasi hyvin eteen.
Seuraava päivä meni vain hömpsytellen ilman satulaa kävellen. Poni oli aika virkeänä, mutta ihan hyvin meni kuitenkin.
Eilen, perjantaina, Aura oli meitä katsomassa ja sainkin pitkästä aikaa kunnolla hyviä kuvia meidän menosta! Keksin pari päivää sitten hyvän harjoituksen, joka ei sitten ihan käytännössä toiminut hyvin, sillä ponilla oli vähän sählinki päivä, eikä keskittyminen oikein pysynyt asiassa kunnolla ja itsekin väsyin nopeasti. Joskus pitää vielä tehdä tuota samaa, kun molemmat ovat skarpimpia.
Ideana siis oli, että jokaisen sivun keskelle laitettiin uran suuntaisesti puomi ja myös kentän keskelle laitettiin puomi. Ja aina, kun puomin kohdalla ollaan, siinä täytyy tehdä joko siirtyminen, pysähdys, liioiteltu puolipidäte tms.
Aloitin ihan vain käynnissä tehden pysähdyksiä puomien kohdalla. Poni hirnui melko kauan kavereille, eikä oikein tullut kuulolle, mutta kyllä se sieltä sitten rauhoittui. Sitten ravailin kevyttä ravia melko pitkässä muodossa tehden ympyröitä ja kaaria, saaden ponin liikkumaan letkeästi eteenpäin. Sitten koitin ryhdistäytyä ja siirryin harjoitusraviin ja aloitin tuon tehtävän kunnolla. Poni ei oikein ollut kuulolla enkä itsekään jotenkin jaksanut hyvin, joten jutut menivät vähän niin ja näin. Tuli sieltä hyviäkin pätkiä ja poni liikkui mukavasti. Sitten vielä keventelin loppuraveja tehden taas ympyröitä. Poni oli rento ja tyytyväisen oloinen.
![]() |
| aina välissä piti huudella kavereille. |
Bertan jälkeen menin uudella vuokrahepallani hetken. Jekku on tuollainen iso suokkiruuna, joka tuli tänne tallille nyt ihan vähän aikaa sitten. En ole saanut Jekkuseen vielä otetta, kun eilinenkin meni vähän pieleen. Silloin ruunalta oli toinen etukenkä melkein irti, joten se ontui oikeaan kierrokseen ravissa. Saa nyt nähdä, miten tässä alkaa sujumaan, mutta siis Bertan lisäksi saatte kuulla myös suokkiherran kuulumisia. :)
tiistai 3. kesäkuuta 2014
Loma !
Heippa pitkästä aikaa!
Meillä alkoi nyt siis lauantaina pitkään odotettu kesäloma. Sen myötä palailenkin sitten tänne blogin puolelle, sillä arkena en yksinkertaisesti löytänyt aikaa ja/tai kiinnostusta postailuun.
Tänä "hiljaiselon" aikana on tapahtunut paljon kaikkea. Kerron tässä postauksessa ihan yleisesti kuulumisia ja myös Amorista.
Mun todistus oli hyvä, keskiarvo nousi hieman viime todistuksesta. Musta ei oikein tunnu vielä ihan oikeasti kesälomalta, mutta ehkä sen alkaa nyt tässä pikkuhiljaa tajuamaan.
Huomenna on mahdollisesti tulossa erittäin suuri muutos mun elämään, sillä saan ajoluvan, jos pääsen käsittelykokeesta läpi. Mopokorttijutut ovat vähän venahtaneet, sillä täytin jo maaliskuussa 15. Mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan, eikös niin?
Mitä Amoriin tulee, niin lopetin sen vuokraamisen nyt vähän aika sitten.
Amorin kanssa olimme kuitenkin vielä toisissa yhteisissä kisoissamme Niihamassa. Menimme luokat 70 cm ja 80 cm. Poni meni tosi mukavasti, lujaa paineltiin kyllä! 70 cm tuli puhdas rata, joten saimme siitä punavalkoisen ruusukkeen. 80 cm meni muuten hyvin, mutta jotkin paikat menivät erittäin pohjaan. Siitä syystä tulikin yksi puomi alas, mutta muuten olimme tositosi tyytyväisiä pikkuiseen! Sillä olihan tuo ensimmäinen 80 cm kisoissa!
Bertan kanssa on mennyt hyvin. Olemme alkaneet ravailemaan melkolailla normaalisti, laukkaa alamme ottamaan mukaan pian. Aluksi ponin lavat olivat jumissa, mutta sain itse ne hierottua paremmaksi, joten ponikin alkoi liikkumaan puhtaasti. B on rauhoittunut nyt melkoisesti liikunnan lisäännyttyä ja huomenna poni pääseekin Lissyn kanssa pienelle laitumelle vihreälle. Isolle laitumelle ei uskalleta ponia päästää, sillä riehuminen ja ojat eivät ole kovin turvallisia, kun ei vielä olla aivan selvillä vesillä tuosta jännevammasta.
Eli lyhyesti sanottuna, mulle kuuluu hyvää. (: Palaillaan pian!

| viime kesältä.. |
lauantai 3. toukokuuta 2014
Kisapostausta pitkästä aikaa ~
Teksti on kirjoitettu jo aikoja sitten, kisojen jälkeisenä tiistaina, mutta nyt vasta ehdin laittamaan nuo pari kuvaa tähän koneelle ja tulla julkaisemaan teille tämän postauksen. Tämä on siis erittäin paljon myöhässä, kisat olivat jo 20.4.
Eli kuten viime postauksessa sanoinkin, meillä oli Amorin kanssa ensimmäiset yhteiset kisat sunnuntaina. Oltiin siis Kiviniityssä hyppäämässä 60 cm ja 70 cm radat.
Aamu oli jotain niin kaaosmaista ihan rehellisesti. Kotona Amppe pääsi multa kerran irti ja kaikki hepat oli ihan pörheenä koko ajan. Vitsit, kun Ampesta ois saanut mageita kuvia! Se näytti ihan joltain arabiorilta! :D
Amppe tuli koppiin yksin, se meni niiin hienosti sisään! Ihana poika! Vähän kyllä jännitti uudessa pimeämmässä kopissa, mutta päästiin hienosti kyllä kisapaikalle.
Siellä sitten laittelin Amorin kuntoon ilmoittautumisen jälkeen. Äiti piti sitä paikallaan, eikä ollut ihan yhtä helppo homma, kuin Bertan kanssa. Saatiin poni kuitenkin kuntoon ja puin itsekin kamat päälle. Sitten käveltiinkin kentän läheisyyteen ja odoteltiin, että mun ensimmäisen luokan radankävely alkoi. Käveltiin rata, jossa oli siis 7 estettä, arvostelu oli A.1.0. Rata oli superkiva, viimeinen este oli kapea pysty, jonka arvasin aiheuttavan hieman ongelmia.
Sitten kapusin ponin selkään. Se oli jo kävellyt hyvin äidin kanssa. Menin verkkaamaan ja luokan alkaessa nostin ravin. Amori tuntui heti ihan tosi hyvältä! Se ravasi rennosti ja rauhassa pitkää ravia. Oli tosi hyvä fiilis! Kun olin mielestäni ravannut tarpeeksi, otin pari ravilähestymistä pystylle. Ensimmäisessä lähestymisessä Amor ei oikein tajunnut, että oli este tulossa ja ravi hiipui. Hypystä tuli vähän räpellys, eli heti uudestaan. Nyt sain Ampen terävämmäksi ja heti tuli parempi hyppy. Sitten tulin okserille ravilähestymisen, laitoin ponia eteenpäin ja esteeltä nousi hyvä laukka. Siitä jatkoin suoraan vielä yhden hypyn samalle okserille. Sekin meni hyvin, joten annoin ponin kävellä hetken.
Sitten päästiinkin jo radalle valmistautumaan, poni ei kyttäillyt onneksi mitään ja muutenkin oli hyvä fiilis koko jutusta. Lähtömerkin saatuamme sitten nostin ravin ja lähdettiin ensimmäiselle esteelle. Siinä pieni epäröinti, mutta hienosti mentiin yli. Sen jälkeen minulta lähti jalustin ja olin hetken pulassa kun yritin sitä saada takaisin jalkaan. Onneksi sain ennen kakkosestettä ja päästiin jatkamaan loppurata rauhassa. Koko loppurata oli superhyvä! Mentiin se hyvässä tempossa ja poni laukkasi tosi rauhallista hyvää laukkaa. Viimeinen este, eli juuri se kapea pysty oli kuin olikin hieman ongelmallinen. Poni vähän ihmetteli sitä, meinasi mennä ohi mutta sain sen käännettyä ajoissa, mutta paikka oli jo liian lähellä, joten A pysähtyi siihen. Laitoin pohkeet kiinni ja päästiin yli ilman puomia. Poni ei siis astunut yhtään taaksepäin, joten saatiin puhdas rata! Olin supertyytyväinen poniin!
Ravailin vähän ja menin sitten kävelemään. Palkintojenjaossa saatiin ruusukkeet ja pari tavaraa. Poneille tuli myös palkintoporkkana. A oli tyytyväinen palkintoonsa :D
70 cm:n radassa oli 8 estettä, arvostelu oli jälleen A.1.0. Rata ei ollut muuttunut paljoakaan, viimeisenä oli kaareva linja, mutta en uskonut sen aiheuttavan paljoakaan ongelmia, jos ensimmäiselle tulisi hyvä hyppy. Radankävelyn jälkeen taas hyppäsin ponin selkään. Tein alun samalla tavalla, kuin ensimmäisenkin verkan. Ensin vain ravailin ja vaihtelin tempoa. Sitten annoin ponille ohjaa ja laitoin eteenpäin. Sieltä nousi tosi hienosti rauhallinen sujuva laukka! Laukattiin hetki ja sitten siirryttiin sujuvasti raviin. Sitten tehtiin pari ravilähestymistä esteille ja jatkettiin laukassa uudestaan, jos sellainen sieltä nousi.
Radalle mentiin taas hyvillä fiiliksillä, vaikka esteet nousivatkin. Lähtömerkin saatuamme lähdettiin taas ravissa sisään. Tällä kertaa pidin painon jalustimilla, joten jalustinkin pysyi jalassa. :D Kolmosesteelle tuli paikka vähän lähelle, mutta silti nelosen paikka oli hyvä. Seuraavana oli sarja, jonka väli vähän jännitti, mutta poni laukkasi hyvää isoa laukkaa ja paikat osui hyvin, joten sekin meni superhienosti! Seiskalle tuli varsinainen jänisloikka, kun en nähnyt paikkaa ja otin kiinni liian myöhään. Kasi tuli myös vähän lähelle, mutta poni pääsi yli ilman puomia. Oltiin tosi tyytyväisiä!
Taas tuli siis puhdas rata ja tällä kertaa mentiin ihan ponin kanssa palkintojenjakoon. Kunniakierros meni paremmin kuin kotona, tällä kertaa ei hypätty ohimennen estettä. Poni sai paaaljon taputuksia ja ihailuja taas komeasta ulkomuodostaan.
Sitten kun poni oli tarpeeksi kävellyt, menimme ottamaan siltä varusteet pois ja lähdettiin kotiin. Siellä hoidettiin poni hyvin ja sen jälkeen se pääsi loppupäiväksi ansaitusti tarhaan.
Äiti otti videot radoista, joten niitä pyrin mahd. pian tänne saamaan. Blogi on nyt ollut melkoisella hiljaiselolla, mutta heti kun koulujutut ja muut tuollaiset asiat rauhoittuvat, alan taas postailemaan useammin!

| lähtövalmiina. |

lauantai 19. huhtikuuta 2014
Kevätkuulumisia ~
Nyt on taas aika paljon kerrottavaa, kun viime postauksesta on jälleen vierähtänyt pitkä aika. Pääsiäinenkin on jo nyt, aika kuluu hirvittävän nopeasti! Meillä kotona ei ole oikeastaan merkkiäkään nyt pääsiäisestä, lukuun ottamatta paria virpojien antamaa virpomisvitsaa.
Nyt kuitenkin niihin kuulumisiin. Bertta täytti tuossa 14. päivä 19 vuotta! Emme kyllä juhlistaneet sitä erikoisemmin, hahah. On se vaan jo aika iäkäs mamma, mutta kuitenkin vielä niin vekkuli tapaus :D Kerran olen selässä käynyt, ihan vähän vain käyntiä kentällä, tein parit pysähdykset ja voltit ja lopetin siihen, ettei jalka rasitu melko pehmeän pohjan takia. Poni käyttäytyi hienosti! B tuntui tosi oudolta ja isolta pikkuisen Amorin jälkeen! Jalka lämpeni vähän, mutta ei hälyttävästi. Muuten on mennyt ihan hyvin, ollaan kävelty ihan maasta käsin teitä pitkin ja jalka on ollut ihan ok.
Amorin kanssa ollaan ehditty hyppäämään pariin otteeseen ja menty jälleen kerran ääripäästä toiseen. Viime viikolla hyppäsimme rataa ihan keskenämme kentällä, menimme ns. "harjoituskisaa", eli verkkasimme samalla tavalla kuin kisassa ja menimme rataa. Poni oli erittäin energinen alussa, kiirehti paljon ja jouduin pidättämään tosi paljon. Kuitenkin, kun päästiin radalle, poni alkoi menemään rauhallisemmin ja laukkasi rauhassa esteiden välissä. Laura otti pari videopätkääkin, joten muokkailen niitä tässä kun ehdin.
Seuraavana päivänä menin vähän kentällä. Poni pelkäsi uusia aitavirityksiä ihan kamalasti, oli ihan pinkeänä raukkaparka. Päätin sitten, että en hae mitään muuta, kuin että poni voi kävellä kentän ympäri ilman että jännittyy ja kyttäilee laidoille. Aina, kun poni kyttäili sivulle ja väisti sisälle, tein siihen paikalle voltin niin, että menimme heti uudestaan paikalta. Tein tätä jonkin aikaa, että sain ponin rentoutumaan. Amor alkoi menemään tosi rennosti ja kulki nätisti. Se ei enää katsellut laitoja ja meni siitä mistä halusin, joten lopetin siihen. Menimme perälle kävelemään loppukäyntejä pieneen ylämäkeen, joka ensin käveltiin ylös ja sen jälkeen ravattiin kerran. A pelkäsi yhtä kaatunutta puuta ihan kamalasti, mutta uskalsi hienosti mennä siitä ohi. Sitten käveltiin vielä hetki ja mentiin tallille.
Tiistaina menin kentällä ihan läpiratsastaen ponin. Ensin ei mennyt kovinkaan hyvin. Tein kääntöharjoituksia ja pysähdyksiä käynnissä ja kokeilin vähän harjoitusravia. Siitä ravista ei tullut mitään muuta kuin tikitystä pää ylhäällä. Kävelin hetken että sain itseni kuntoon ja sitten ravattiinkin ihan keventäen. Siinä poni alkoi liikkua hienosti isoa askelta ja rennosti. Toi ravi oli tosi hyvän tuntuista. Sen jälkeen laukattiin molempiin suuntiin muutama ympyrä. Siinä A kyllä noston jälkeen kiihdytti, mutta hetken päästä laukattiin jo melko rauhallista vauhtia. Laukkojen jälkeen ravailtiin molempiin suuntiin.
Keskiviikkona meillä oli Nannan estetunti. Aluksi meno vaikutti ihan semmoiselta tyydyttävältä, poni meni aika reippaasti mutta ei kaahottanut hirveästi. Sitten tultiinkin erilaisia tehtäviä ja niissä Amor sai sitten kunnon vaihteen päälle ja meno oli aika hurjaa taas. Kuitenkin lopuksi, kun hyppäsimme rataam, poni alkoi taas hieman rauhoittua. Lopuksi hypättiin muuten yksi 85-90 pysty ihan hienosti yli. Sitten ravailimme loppuraveja tehden paljon taivuttelua. Siinä poni yritti kiihdytellä, mutta sain kuitenkin ravaamaan tosi nätisti ja rauhassa.
Torstaina vaan juoksutin ponin pikaisesti kentällä.
Huomenna on Amorin kanssa luvassa ihan ensimmäiset yhteiset kisat. Mennään siis Kiviniityn seurakisoissa 60 cm ja 70 cm luokat. Vähän jännittää, että miten menee ja saanko ponin meneen rauhassa, mutta kokemustahan tuokin on!
Kauhean pitkä postaus tuli, mutta noita kertoja nyt kertyi ja jotenkin tuli niin paljon kerrottavaa, toivottavasti jaksoitte lukea!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Monipuoliset kuulumiset ~
Huh, nyt on taas vierähtänyt melko pitkä aika viime postauksesta ja sinä aikana on tapahtunut melkoisesti.
Bertan kanssa toipuminen on sujunut melkoisen hyvin, jalka on ollut melkeinpä koko ajan viileä ja kuiva. Joitakin yksittäisiä lämpöilyjä on ollut, mutta ehkä tämä tästä! :)
Amorin kanssa on mennyt aivan ääripäästä toiseen. Olimme Annin estevalkussa Kiviniityssä viikko sitten ja se meni lyhyesti sanottuna surkeasti. Poni oli aivan järjettömän kuuma, jännittynyt ja villi. Amor vain siis kiihtyi ja kiihtyi ja mentiin kyllä ihan vaarallisen lujaa joissakin kohdissa. Loppua kohti parani aika paljon, mutta silti valmennus meni huonosti. Siitä jäi vähän paha maku suuhun.
Siitä seuraavana päivänä meillä olikin rauhoittumispäivä. Menin Ampella kentällä melkein koko ajan käyntiä, vähän otin ravia mukaan. Tein puomien välissä ensin pysähdyksiä ja sen jälkeen liioiteltuja puolipidätteitä, että poni jäi odottamaan. Parissa kohtaa piti neuvotella, että nyt pysähdyksessä oikeasti jäädään paikalleen, mutta muuten poni toimi tosi hienosti! Oli ihan rauhassa ja kulki tosi nätisti. Parit ravipätkät otin ja nekin mentiin melko rauhallista, letkeää ja pitkää ravia. Olin tosi tyytyväinen tähän edellisen päivän jälkeen.
Sitten viime keskiviikkona meillä oli Nannan estetunti kotikentällä. Tallinpihalla itselläni oli hermot kireällä mutta kun päästiin ratsastamaan, kaikki vain alkoi luistaa hyvin. Verkkasimme puomeilla ensin käynnissä ja sitten ravissa. Poni oli energinen, mutta ei kiirehtinyt ja malttoi hienosti. Sitten laukkasimme ympyrällä. Amor nosti aika hyvin laukat ja ei lähtenyt mitenkään pahasti kiihdyttelemään. Sitten aloitettiin hyppääminen. Tultiin muistaakseni melkein aina ravissa sisään tehtävissä ja sitten poni sai itse jatkaa laukassa, jos siltä tuntui. Heti alusta asti meni ihan tosi hyvin. Mentiin lopuksi ihan kunnon rata ja ai että kun poni oli super!! Laukkasi tosi rauhassa, ja jos nyt vauhti kiihtyi, rauhottui nopeasti. Sitten loppuraveissakin poni liikkui tosi kivasti, vaikka pieniä kiihdyttelyjä tulikin. Oltiin niiiiin tyytyväisiä tohon tuntiin! Olin yhtä hymyä koko loppuillan.
Pääsin viime viikonloppuna myös Buuben selkään pitkästä aikaa. Käytiin Jyrävuorella Pepin kanssa iltamaastolla vähän päästelemässä höyryjä poneilta. Oli tosi kivaa ja paha mieli hävisi samantien! :)
Eilen olimme tyttöporukalla Hevomessuilla. Näin paljon tuttuja ja oli tosi kiva päivä! Näytöksistä katsoimme mm. Elmon kenttäratsastusklinikan ja 120 cm esteluokan. Pääsimme myös Elmon kanssa yhteiskuvaan! Itse en ostanut yhtään mitään, paitsi ruokaa tietenkin! :D
Vielä lopuksi kerron, että tänään minulla ja Bertalla tuli puolitoista vuotta yhteistä taivalta täyteen! Aika menee kamalan nopeasti ja tähän aikaan on kyllä mahtunut niin paljon ylä- ja alamäkiä, etten olisi koskaan uskonut!

| voi tätä puhelimen laatua.. |
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
My Day videolla ~
Tässä lupaamani My Day. Kiitokset vielä kaikille Youtube kanavan tilaajille ja blogin lukijoille!
Kerron vielä nopeasti tässä nuo eläinlääkärin terveiset meille, jotka sanoin tuossa videon lopussa. Eli saan mennä selkään, jos jalka pysyy yhtä hyvänä, mitä oli keskiviikkona. Se oli siis lähtenyt parantumaan hyvin, paremmin kuin ell ajatteli! Täytyy olla siis varovainen vielä ja mennä maltilla eteenpäin, ettei vaan tulisi takapakkia. Eilen ja tänään oli kyllä melko lämmin, mutta toivotaan ettei ole mitään vakavaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)