sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Päivittelyä viikonlopulta ~

Nyt siis kerron teille kokonaan näiden viimeisten kolmen päivän tapahtumat.

Eli kuten kerroinkin jo, perjantaina meillä oli ensimmäinen yhteinen estevalmennus. Valmennuksen piti Johanna-niminen, todella mukava ja hyvä opettaja.
Kun olimme ravailleet, aloimme laukata ympyrällä ja kun laukan sai pyöriväksi ja muuten hyvän tahdin siihen, alettiin laskemaan laukkoja puomille ympyrällä. Ne harjoitukset ei menneet kauheen hyvin, meikäläinen ei siis osaa laskea :D. Niiden jälkeen alettiin hyppäämään. Kentällä olleiden esteiden sijainnit näette seuraavasta kuvasta.



Tultiin kerran tai pari pieni ristikko ja sitten tultiin muuten noita esteitä erilaisina ratoina. Seuraavasta kuvasta näette pisimmän ja viimeisen radan.



Bertta alkoi sitten siinä joka kerta vaihtamaan laukkaa/mennä ristilaukkaa tuon puomin jälkeisen pystyn jälkeen ja sille en oikein saanut tehtyä mitään, kunnes ihan lopussa Johanna kysyi multa, mitä haluaisin vielä tulla, niin sanoin että tulla sen välin niin, ettei poni vaihtais esteellä. Sitä tultiinkin sitten moonta kertaa, mutta lopuks onnistui kaks kertaa oikein ja hyvin!(; Sitten laukkailin ja ravailin siinä ympyröillä. Laskin käyntiin ja käveltiin pitkään, kun opettaja tuli kertomaan kommentteja ja kyselemään. Sitten ponit vaan koppiin ja kotiin. Kotona sitten jäivät karsinaan. Linimentattiin jalat, rasvasin harjan ja hännän tervarasvalla ja venyttelin ponin kanssa porkkanan avulla.(: Olin tosi tyytyväinen poniin kyllä, jäi tosi hyvä fiilis. ♥(:


alkuun toi oli siis tommonen pieni ristikko(:
Anteeksi vähäiset kuvat, kentällä alkoi nopeasti hämärtää, joten kuvat heilahtivat, niin pyysin Tuulia ottamaan videoita.(:


Ja sitten lauantaina vihdoinkin... HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW! (;
Lähdettiin siis jo 8 junalla Karkusta, joka oli siis Helsingissä 11 (: Matka meni nopeasti. Äiti liikutti siis Bertan tuona päivänä, kun itse en ehtinyt. Hän kertoi, että oli talutellut ja juoksuttanut ponia. Ei ollut alusta mennyt kauhean hyvin, mutta lopuksi meni kuulemma ihan ok.(: Bertta oli kuulemma vähän testaillut äitiä. :D
Ostin siis Horse Showsta nämä:

- Eskadron Nici- satulahuopa, vaaleensini-tummansini- "raidallinen", järkyttävät 79 €!
- Eskadron korvahuppu, turkoosi, 10 €
- Horze heijastinloimi, 35 €
- Horze loimivyö, viininpunainen, 7,50 €
- Horze kilpailunumero suitsiin + pompuloita, yhteensä 6 €
- BR "kudospintelit" 4 kpl, punainen, 20 €

Laitan kuvia, kun saan niitä noista ostoksista! (:

torstai 18. lokakuuta 2012

Pomppuponi + new look ~

Ensin nyt siis ajattelin kysellä, mitä mieltä olette tästä uudesta ulkoasusta?(: Onhan se vähän pikaisesti tehty ja aika yksitoikkoinen tuo banneri, mutta muuten mielestäni ihan hieno.(:
Laittakaa kommenttia!

Palataan sitten kuulumisiin.(:
Eli olin tallilla yötä tiistai - keskiviikko, sillä lähdin siskoni kanssa mummille keskiviikkona aamupäivästä, joten poni piti liikuttaa heti aamusta.

Tiistaina siis hypättiin! Kentällä oli siis 3 estettä, joiden sijainnit näette seuraavasta kuvasta.


Tehtiin todella huolelliset ja pitkät alkuverkat. Ravailtiin jo ennen kuin Tuuli tuli kentälle ja sitten Tuuli piti meille tunnin. (: Ravailtiin paljon kaaria ja ympyröitä. Niiden jälkeen alettiin laukkaamaan. Laukattiin ympyröitä, lisäiltiin ja koottiin, testattiin, oliko ponit kuulolla. Ne sujuivat tosi hyvin. Sitten alettiin tulemaan ensimmäisenä tuota pinkki-harmaata pystyä. Kun se meni hienosti pari kertaa, vaihdettiin esteeksi tuo turkoosikeltainen pysty. Sekin mentiin muutamaan kertaan hyvin ja viimeiseksi tultiin sitten tuota okseria. Melkeinpä kaikki hypyt meni upeesti!(: 
Väleissä siis pidettiin pieniä välikäyntejä, mutta niitä en nyt jaksa tänne väleihin kirjoitella. :D Noiden yksittäisten hyppyjen jälkeen alettiin tulemaan noita kolmea pienenä ratana, jonka näette siis seuraavasta kuvasta.


Neliö on siis alku ja pallo on loppu. :D
Mutta tosiaan, sitten ku oltiin tultu sitä rataa eri kokosena, ni alettiin sitte nostaan tota okseria. Tuuli sitte korotti sitä vähä liikaa, ni poni ei enää suostunut meneen yli. 3 kieltoo sille sitte tuli, mutta sitten meni yli ja ei nostettu sitte enää. Korkeimmillaan ylitettiin se siis 110 cm:n korkusena, korkein este siis mitä ikinä hypännyt olen :). Isojen hyppyjen jälkeen hypättiin vielä pari kertaa tuo pinkkiharmaa pysty noin 70 senttisenä. Sitten vaan laukkailin kenttää ympäri tehden ympyröitä ja vaihtojakin (niissä on paljon ongelmia Bertan kanssa). Sitten ravailin rennoks yksin kentällä, kun Peppi lähti Pirin kanssa jo talliin. Ravien jälkeen mentiin vielä loppukäynnit tiellä ja pelloilla. Olin kyllä supertyytyväinen poniin ♥! Venyttelin oikein kunnolla vielä karsinassa ja kokeiltiin vähän temppuja, niistä lisää sitten kun osataan kunnolla ;).






110 cm (; anteeks tää muokkaus, innostuin vähä :D

suloisin ♥!

Sitte seuraavana päivänä, keskiviikkona, liikutettiin Piri ja Bertta aamusta. Menin ilman satulaa kentällä siis. Bertta oli ihan kiva, vähän laiskahko ja hidas avuille, mutta kyllä tämmösiäkin päiviä pitää olla joskus. :D Ratsastin lähinnä kaikki askellajit läpi perusteellisesti, mutta nopeesti. Mentiin taas loppukäynneille perälle, eli sinne tielle ja pelloille. Venyttelin vähän tallissa.(:
Huomenna olis sitten luvassa valmennus, tänään Bertalla oli siis vapaapäivä. Innolla odotetaan ja sitten ylihuomenna H I H S ! (; Sitäkin odotan kovasti. Postaan sitten varmaan vasta sunnuntaina kun tulen Karkusta.(:

maanantai 15. lokakuuta 2012

Kuvaajia, vihdoinkin! ~

On tuo otsikon keksiminen kyllä niin tajuttoman vaikeeta. :D
Mutta kuten siitä voi ymmärtää, sain tosiaan tänään kavereitani kuvaamaan minua ja Berttaa. Kiitos siis heille! (;
Meillä alkoi siis tänään syysloma, eli nyt ehdin olemaan enemmän Bertan kanssa ja se on mahtavaa! (:

anteeks noi kädet ;s

Eli mentiin siis tänään Pepin kanssa koulua kentällä. Poni oli aika rento ja tosi mukava koko ajan. Ratsastin lähinnä kaikki askellajit läpi ja kokeilin vähän väistöä käynnissä ja ravissa. Lopuksi mentiin perälle käveleen tielle ja pellolle.
Kävelin suhteellisen pitkät alkukäynnit ja sitten aloin taivuttelemaan ja työstämään Berttaa kevyessäravissa. Poni taipui ihan mukavasti ja meni muotoonkin ihan ok. Ravailujen jälkeen nostelin laukkaa molempiin suuntiin ja laukkailin ympyrällä + kerran kovempaa kentän ympäri. Ponilla oli lopussa vähän liikaakin vauhti päällä, mutta intoahan se vain oli ja into on hyvä juttu. Laukkojen jälkeen kävelin lyhyet välikäynnit ja sitten kokeilin tosiaan niitä väistöjä. Ne menivät ihan ok, ei yhtä hyvin kuitenkaan kun ekalla kerralla, kun kokeilin niitä. Sitten keventelin loppuravit ympyröillä ja sen jälkeen mentiin kävelemään tosiaan sinne pelloille ja tielle. (:


vähän heilahtanut, mutta poni on kivasti (;

tuo toinen takajalka on kauhee, tiedän.

loppuravit

loppukäynneillä. (:


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Uusia juttuja ~

tää oli jotenki hieno ni piti laittaa :D.

Taas otsikolle voi keksiä kaksi eri tarkoitusta.. Ensinnäkin, viikonlopun aikana tuli kokeiltua vähän uusia juttuja Bertan kanssa, menin ilman satulaa ja käytiin toisena päivänä maastossa. Niistä kohta lisää. Ja sitten käytiin äitin kanssa ostamassa ponille uusi huopa ja riimu. Punaiset tietty. (; Päätin tosiaan alkaa keräilemään Bertalle punaista väriä :D.
Minä päivänä kirjoitin tänne viimeksi oikeen? Apua, siitähän on ikuisuus ;o. No, nyt kerron sitten mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi kaikki neljän päivän ratsastuksista, jotta tätä jaksaisi lukea.

Eli torstaina 11. päivä menin Bertan kanssa kentällä. Menin enimmäkseen koulua, mutta myös muutaman kerran molempiin suuntiin ravipuomit. Poni oli taas vähän jännittynyt, voi olla, että oli niin paljon patoutunutta energiaa tai jotain sellaista. Oli poni kuitenkin ihan mukava. En ehtinyt venytellä ponin kanssa. :s

Seuraavana päivänä, eli 12. päivänä oli sitten Heidin pitämä koulutunti. Mentiin siis aika paljon ympyrällä. Heidi joutui koko ajan sanoon mulle mun käsistä, kun pidin niitä liian alhaalla. Poni oli taas jännittynyt ja ravas pää ylhäällä, kun mun piti keskittyä niin paljon istuntaani, etten huomannut keskittyä poniin tarpeeksi. Mentiin taas aika paljon ravipuomeja, ne meni ihan kivasti koko ajan. Lopuks sitte laukkailtii molempiin suuntiin muutaman noston verran. Tuuli kävelytti ja hoiti ponin lopuks, kun jouduin juokseen junaan, että ehdin. :D

Sitten eilen, 13. päivä oltiin maastossa Pepin ja Tuulin kanssa. Peppi tuli Pirillä ekaa kertaa(uusi poni, joka tuli ratsastettavaksi pari päivää sitten) ja minä Bertalla myös ekaa kertaa maastoon, niin ei sitten laukattu maastossa yhtään. Ravailtiin ja käveltiin, poni oli ihan innoissaan. Yhdessä kohtaa poni alkoi pelkäämään yhtä käännettyä venettä ja sitten kun käskin mennä lähemmäks kattoon ja saatoin vähän vetää suusta, poni nousi pystyyn. Ei mitenkään pahasti, käänty kavereihin päin vain pystyssä. Käskin sitten mennä vielä kerran kattoon ja se meni ihan ok.(: Käveltiin sitten kotiin Pepin kanssa kaksin, kun Tuuli jäi laukkailemaan vielä. Kentälle kun päästiin, sain äidiltä luvan jäädä yöksi, niin ehdin sitten vielä työstelemään Berttaa kentällä. Ravasin ja laukkailin siellä siis. Käskin ponia siis liikkumaan koko ajan tosi reippaasti, sekä laukassa että ravissa. Lopuks kulki tooosi hyvin ja rennosti pitkästä aikaa. Teki varmaan tosi hyvää se maastolenkki ja reippaammin liikkuminen kentällä. :) Jäi tosi hyvä fiilis, vaikka maastoilu menikin niin ja näin.

Tänään, 14. päivä menin siis ekan kerran ilman satulaa. Ravi oli aika hankala istua, mutta muuten meni ihan kivasti. Poni oli taas ihanan rento ja tuntui paljon tyytyväisemmältä, kun ei pelkkää kentän kiertämistä koko ajan. Ei tehty kentällä paljoa, ratsastettiin kaikki askellajit läpi taivutellen. Alussa tein paaljon siirtymisiä ja pysähdyksiä, jotta poni oli kuulolla. Sitten mentiin lopuksi kävelemään yhtä tietä pitkin, sieltä sitten puikkailtiin pelloille ojia ja pikkumäkiä ylitellen. Poni oli tosi rauhallinen ja mukava koko ajan. Lopussa, vaikka Bingo lähti täyttä vauhtia painelemaan tallille, niin poni oli aika rauhallinen ja sain pidettyä taluttaessa ihan hyvin. Rauhoittui siis kyllä melko pian.(: Tänään ehdin venytellä ponin kanssa! (; Jäi tosi kiva fiilis! :)

uusi riimu(; 
Anteeksi vain kaksi kuvaa, enempää ei ole.  :ss
Anteeksi myös näin pitkä postaus, en oikein lyhyemmin pystynyt selittämään.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Koulua koulun jälkeen ~

Otsikko on taas aika omaperäinen. Mutta toisaalta, totta se on! Itse asiassa kahdellakin tavalla! :D Menin siis katsokaas koulupäivän jälkeen kouluratsastusta ja nyt oon mennyt koulua 3 kertaa peräkkäin.(; No, se niistä selittelyistä. Kerronkin päivästä vähän tarkemmin.



autumn ~

Olin siis eilen Karkussa junalla. Lähdin 22 yli neljän junalla kohti Karkkua. Lippu maksaa siis 2 €. Asemalla avasin pyörän (pyörän nimeksi ollaan annettu Rönö) lukosta ja lähdin polkemaan tallille. Sinne ei ole kauhean pitkä matka, mutta siinä välillä on semmonen iso ylämäki, joka on raskas polkea. :D Kun pääsin tallille, menin yläkertaan Pepin luokse. Juteltiin vähän ja päätettiin mennä heti talliin, etten myöhästyisi junasta. Se on vähän liiankin lähellä aina. Vaihdoin vaatteet alakerrassa ja otin jo melkeinpä kaikki varusteet talliin mukaan. Alas jätin vain kengät ja chapsit. Tein rivakasti, mutta huoellisesti Bertan karsinan. Kävin hakemassa ponin tarhasta ja laitoin sen kiinni semmoseen pieneen hommeliin tallin seinässä. Harjasin, puhdistin kaviot ja laitoin suojat. Nostin satulan selkään ja laitoin satulavyön aika löysälle kiinni. Kävin vaihtamassa kengät ja laitoin muuten itseni valmiiksi ja sen jälkeen suitsin ponin. Talutin ponin kentälle, siellä kiristin satulavyön ja nousin selkään. (:
Kävelin siis pitkät alkukäynnit taas ja sen jälkeen aloin heti työstämään ponia ravissa. Bertta oli vähän jännittyneempi kuin eilen, mutta ei mitenkään paha. Poni oli aika kuuliainen ja meni kivasti pyöreenä. Ravailin pitkään molempiin suuntiin taivutellen ponia ympyröillä ja volteilla. Alkoi asettumaan ihan mukavasti, mitä nyt oikasi joskus kun vesilätäkkö oli tiellä :D. Ravailun jälkeen aloin sitte nosteleen laukkoja molempiin suuntiin. Poni nosti tosi kivasti ja laukka oli muutenki tosi hyvän tuntusta. Kun olin laukkaillu molempiin suuntiin vähän. Aloin ravaileen. Ensin iha tuntumalla ja työstellen ponia pysymään muodossa ja sen jälkeen pidemmillä ohjilla loppuraveja. Ravien jälkeen menin loppukäynnit ja talliin -> .
Menin siis 40 minuuttia.(; Poni jäi karsinaan syömään iltaheiniä ja meikäläisen piti kiiruhtaa putsaamaan suojat ja muutenkin laittamaan tavarat kuntoon. Vaihdoin vain nopeesti vaatteet ja lähdin polkemaan juna-asemalle.
Juna tuli vähän myöhässä, joten ehdin syödä eväät hyvin. Juna tuli asemalle siis 15 yli seitsemän ja jouduttiin vielä Siurossa odottelemaan vähän aikaa, kun edellä meni tavarajuna. Iskä oli sitten asemalla vastassa n. 20 vaille kahdeksan (yleensä juna tulee siis vähän ennen puolta) ja siitä mentiin sitten kotiin. (:

Kirjoitusinto lopahti tosiaan vähän loppua kohti, toivottavasti sitä ei huomaa. :D Mutta mitä mieltä olitte tällaisesta postauksesta? Oliko hauska ja vähän erilainen vai tylsä ja liian pitkä? Kommentoikaa(: !

tiistai 9. lokakuuta 2012

Jesjesjes sade lakkasi päiväks! ~

Toi otsikko :D. No mutta oikeesti totta! Kenttä oli kyllä märkä, mutta ei ainakaa satanu eilen!(:
Menin siis taas kentällä koulua.

Kävelin taas pitkät alkukäynnit, johtuen vähän siitä että kentällä Tuuli piti tuntia Bo:lla semmoselle tytölle, joka ei ollut ennen ratsastanut. Mutta sitten kun olin ne alkukäynnit kävellyt, aloin taas työstelemään ponia käynnissä ympyröillä. Taipui alusta asti tosi kivasti ja asetuski onnistu hyvin.(: Sitte alotin tekeen ravissa samanlaista työstämistä ympyröillä. Poni tuntu ehkä vähän paremmalta kun eilen, kun itsekin on saanut vähä parempaa tuntumaa kuitenkin.(: Kun olin ravannut ponin vetreäksi ja se oli muutenkin kivan tuntuinen, nostelin laukkoja molempiin suuntiin. Laukkasin lähinnä keskiympyrällä ja pari kertaa ihan uraa pitkin. Poni oli niin huippu ♥!
Kun olin laukkaillu molempiin suuntiin yhtä paljon, en keksinyt itse enää mitään tehtävää, joten kysyin Tuulilta. Hän ehdottikin, että kokeilisin väistöä kaikissa askellajeissa. No, kyllähän ajatus aika jännittävältä tuntui, mutta aloitin kuitenkin heti. Käynnissä meni tosi nätisti, niin kuin myös ravissa. Laukkaa sitten itse jännitinkin enemmän, mutta Tuulin rohkaisusta kokeilin kuitenkin. Tuuli neuvoi koko ajan, kun kokosin laukkaa. Poni totteli tosi hyvin! Sitten kun laukka oli melkein paikallaan tanssahtelua, aloin väistättää ponia keskihalkaisijalta vasemmalle puolelle uralle. Eka kerta meni hyvin, mutta toinen kerta meni tosi hyvin! Väistön jälkeen annoin ponin venyttää askelta vähän nopeammassa laukassa. Noiden jälkeen sitten ravailin ponia rennoksi keventäen vähän aikaa ja sen jälkeen sitten pitkät loppukäynnit.
Jäi tosi hyvä fiilis tosta tunnista kyllä, vaikka poni olikin hoidettaessa aika ärsyttävä. Nimittäin hoidin Bertan siis tallissa, kun pihalle ei mahtunut Bo:n ja Bingon kanssa. Bertta pyöri koko ajan, meinasi samalla talloa kanin häkin ja minutkin siinä yhdessä vaiheessa! Sain kyllä siis hoidettua ja laitettua kuntoon ihan hyvin.(: Tunnin jälkeen poni jäi sisälle, kun kello oli jo niin paljon. Karsinassa vielä venyttelin sen kanssa porkkanoiden avulla ja sitten vain hyvät yöt ja näkemiin. (;
En saanut taaskaan kuvia, joten laitan tähän tämmöisen vanhan kuvan. Bertta ja Saku tulivat hyvin toimeen ja sain tämän söpön kuvan niiden kahden haistelusta. (;

:3♥

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Dreams can come true ~

Mun ehkä suurin unelmani koskaan toteutu siis eilen illalla vähän iltapäivä neljän jälkeen.
Tallin pihaan kaarsi iso, harmaa hevostraileri. Sieltä astui siis ulos Bertta.
Poni oli heti kuin kotonaan, ei paljoa ihmetellyt.(:
Tänään Bertta pääsi aamulla Buuberon kanssa samaan tarhaan ja heti tulivat kyllä toimeen. Jos Bertta pomotteli, Bo väisti. :D


muru ♥



Mentiin Tuulin ja Pepin kanssa samaan aikaan siis ratsastamaan. Taluttelin ekaks kenttää ympäri, että sai katsoa jos joku vähän pelotti. Aika tottuneesti kuitenkin oli, sen verran sitä kisakokemusta kuitenkin on.(: Vähän siellä reunalla olevat tavarat pelotti mutta ei kuitenkaan väistänyt ratsastaessakaan, katsoi vaan vähän pidempään korvat hörössä. 
Aloittelin siis ihan rauhassa, menin pitkät alkukäynnit ja annoin ponin katsella ilman mitään kiirettä. Sitten kun oltiin kävelty tarpeeksi, otin ohjat tuntumalle ja aloin työstämään ponia ensin käynnissä taivutellen. Kun poni meni kivasti peräänannossa ja muutenkin tuntui hyvältä, aloin ravailemaan ympyröitä ja voltteja. Samalla siis koko ajan työstin muotoon. 
Kun olin molempiin suuntiin taivutellut tarpeeksi ja poni alkoi tuntua vetreämmältä, nostelin laukkoja molempiin suuntiin keskiympyrällä. Kokosin välillä ponia ja sitten päästiin taas vähän rennommin. Bertta oli kyllä ihan huippu ♥! Aika alussa yhdessä kohtaa Peppi lähti talliin käymään Bo:n kanssa ja silloin Bertalle tuli hätä. Jännittyi ja meinasi lähteä perään, mutta sitten kun jatkoin vaan työstämistä ympyröillä niin unohti tuonkin. Kyllä se vaan on semmonen sopeutuja!(: 
Tallissa riisuttiin ponit ja harjasin nopeasti. Bertta pääsi sitten Sakun kanssa samaan tarhaan. Bertalla on nyt siis kiima, joten oli koko ajan Sakun lähellä. Mutta tuleepahan ainakin toimeen, se on tärkein asia!(:

Huomenna menen taas katsomaan ponia, kirjoittelen sitten silloin seuraavan kerran! (:

perjantai 5. lokakuuta 2012

One night.... ~

Aaahööölasdöldöööalaooeoe! En malta odottaa huomista millään! :):)
Poni tuodaan joskus neljän jälkeen iltapäivällä, sitä ennen käydään äidin kanssa hööksissä ostamassa Bertalle harjoja ja muuta sellaista.(:
Tänään olin vähän laittelemassa paikkoja kuntoon ponia varten. Bertta saa siis vallatakseen Buuberon viereisen karsinan, josta sivusta tällä hetkellä "näköalapaikka" :D. Järjestelin oman hyllyni ja puhdistettiin siitä alta yksi hylly, joka tulee siis minun ja Bertan käyttöön. Jossain kohtaa saadaan myös siitä yksi hylly lisää, kunhan siitä ne tavarat saadaan pois.(:
Huomenna sitten varmaankin menen Buuberolla viimeisen kerran sillä tavalla vuokraponina, mutta onneksi pääsen joskus varmaan vielä käymään papan selässä!♥


Innostuin taas muokkailemaan kuvia, laitoin nyt tuohon sitten piristykseksi yhden. Tuo lehtikuva on vain netistä joku löytämäni.(:

Kirjoittelen sitten vasta sunnuntaina kaikesta tästä lisää, kun olen siis yötä Karkussa lauantai - sunnuntai yön.(: