maanantai 12. marraskuuta 2012

Kuulumiset + Questions? ~

Ajattelin nyt toteuttaa tuon ns. helpoimman toivepostauksen, eli kysymyspostauksen.
Mutta siis lähetelkää kysymyksiä tähän blogin kommentteihin! Ja mielellään vaikkaa... max. 6  kysymystä yhtä ihmistä kohti, en kuitenkaan omista paljoa vapaa-aikaa tallihommista. :D
Mutta siis, nyt vain keksimään kysymyksiä! (;


Tässä mukana kerron vielä tämän päiväiset tapahtumat. Eli tänään, 12. päivä, Bertan jalka oli tarhasta tuodessa viileä, turvotus aivan alhaalta oli laskenut, enää vähän turvotusta oli siis nivelen yläpuolella. Olin tietenkin iloinen tästä. Laitettiin ponit kuntoon ja mentiin kentälle sitten. Se oli ihan mahtava tänään! Ihanan pehmeä! Vaikka olikin märkä paikoittain, ei silti pilannut ratsastusta.
Aloittelin tietenkin alkukäynneillä, ponia piti tapansa mukaan vähän patistaa kävelemään kunnolla. Otin ohjat tuntumalle ja aloitin ensin työstämään Berttaa käynnissä, tehden pysähdyksiä mahdollisimman pienillä avuilla. Poni tuntui ihan ok:lta. Sitten kokeilin vähän ravia, ensin poni oli jäykkä, muttei ontunut joten verryttelin vähän kunnon ravilla. Aina välillä annoin ponin kävellä, jottei jalkaa liikaa rasitettaisi. Nostin pari kertaa kunnon ravin molempiin suuntiin ja ponihan suorastaan liiteli siellä kentällä, meni siis reipasta lisättyä. Raukkaparalla on vähän patoutunutta energiaa. :s
Poni tuntui niin pirteältä ja terveeltä, että uskalsin kokeilla molempiin suuntaan yhden laukannoston. Laukka pyöri hyvin, vaikka Bertta olikin jäykkä takapäästä kevyen liikutuksen takia. Olin kyllä niin hyvällä mielellä, että poni oli terve!
Ravailin sitten vielä molempiin suuntiin.(: Lopuksi kävelin pitkät loppukäynnit.
Tallissa pestiin jalat, kuivattiin hyvin ja laitettiin jotakin.. mitäköhän se oli.. no kuitenkin jotain hoitavaa rasvaa, jonka pitäisi riviin auttaa. Lisäksi venyttelin ja temppuilin ponin kanssa.
Pitääkin keksiä jotain uusia temppuja, joita olisi mahdollista opettaa rouvalle. Jos jollain tulee mieleen, niin kommentoikaa! (:

innostuin muokkaileen :D
Huomenna ois sitten luvassa Johannan pitämä koulutunti, jos jalka on vielä yhtä hyvä kun tänään. Siitä sitten taas kirjoittelen heti kun ehdin. (:

lauantai 10. marraskuuta 2012

Käyntiä,käyntiä,käyntiä ~

Nyt siis tosiaan koitetaan saada tuo jalka tuosta paranemaan. Olen jo aika varma, että tiedän ontumisen syyn; nimittäin Bertalle on tullut sinne sukkajalkaan riviä (en tiedä mistä, kun poni on kuitenkin hiekkatarhassa) ja sitten iho "juonteisiin" on tullut haava. Poni on kuulemma todella herkkä kaikelle tuollaiselle, joten ontuminen johtuu varmaankin siitä. Toivotaan ainakin näin!

tyttö on nättinä ♥

Mutta kuten otsikko kertoo, viime kerrat olemme lähinnä kävelleet ja vähän ravailleet, lähinnä tarkistuksena, ontuuko poni.
Eilen, 9. päivä oltiin siis vähän taas illalla käppäilemässä perällä. Tie oli joistain kohdista todella jäinen, menimme reunoissa koko ajan. Bertalla riitti kyllä virtaa! Ravaili ja meni kaikki mahdolliset piaffet ja passaget läpi. :D Meinasin itsekkin siinä kaatua, kun en saanut yhtään pitoa jalalla ja koitin tukeutua Berttaan, joka mennä pompotteli pirteänä kuin peipponen. :D Ei siinä kuitenkaan siis tapahtunut mitään, päästiin ehjänä kotiin. Desinfioitiin haava tallissa, jotta lika lähtisi pois. Turvotus oli laskenut alaspäin nilkassa, mutta lämpöä ei enää ollut melkein yhtään, onneksi!
Tänään, 10. päivä siis, pääsin ikuisuudelta tuntuneiden päivien jälkeen taas ponin selkään! Oli se kyllä ihanaa, kun tunsi pitkästä aikaa ponin alla, vielä niin virkeän ponin! :D Kävelin siis lähinnä vaan, menin ilman satulaa kentällä. Lisäksi käytiin kiertämässä pelto kerran + seikkailtiin metsässä. Lisäksi koitin vähän ravia selästä, sillä eilen poni ei ontunut taluttaessa yhtään ravissakaan siis. Eikä poni myöskään tänään ontunut, alussa kylläkin, mutta se oli pelkkää jäykkyyttä, sillä lopussa oli puhdas molempiin suuntiin. Tein käyntityöskentelyä; hain ponia muotoon ja selkää pyöreäksi, tein väistöjä, pysähdyksiä, peruutuksia ja takaosakäännöksiäkin kokeilin. (: Poni oli tosi kiva! Karsinassa sitten venyttelin ja temppuilin, desinfioin ensin haavan ja sitten vähän ajan päästä laitoin jalkaan äidin tuomaa vauvojen sinkkivoidetta, riviä parantamaan. (: Poni pääsi sitten vielä koko päiväksi pihalle.




keskiviikko 7. marraskuuta 2012

1 kk + ontumisesta ~

Yksi kuukausi. Se menee tajuttoman äkkiä. Tämä on ollut kyllä elämäni rankin, stressaavin ja raskain kuukausi, mutta toisaalta elämäni paras. Olen tutustunut Berttaan ja minusta alkaa tuntumaan, että nyt tunnemme jo toisemme ja pitää kyllä sanoa, että Bertasta on alkanut löytymään sekä sitä ponimaista jääräpäisyyttä, että kekseliäisyyttä ja lisäksi hieman ujoutta. Poni kääntää usein päänsä pois, jos sitä ahdistaa ( ujous ), se on nyt keksinyt, miten saa karsinanoven salvan auki ( kekseliäisyys ) ja lisäksi se on osoittanut niitä ponimaisia jääräpäisyyden merkkejä hoidettaessa ja ratsastaessa yleensäkin.
Mutta on se kyllä paras poni, jonka olen eläissäni tavannut!

my love ♥

Nyt kerron siis tuosta ontumisesta. Itse huolestuin todella paljon, kun Bertta ontui niin selvästi ravatessa, ei varannut melkein painoakaan sille jalalle. Lisäksi jalka oli todella arka, kun sitä rasvattiin ja kylmättiin. Aamulla kuitenkin jalka oli jo parempi, turvotus oli laskenut aika paljon ja jalka ei ollut enää lämminkään. Nyt sitten saa nähdä huomenna, että miten poni liikkuu. Tallin omat kisat meiltä menee aika varmasti sivu suun tuon ontumisen takia ( kisat on siis lauantaina ), mutta tärkeintä on tietenkin ponin terveys. Päivittelen mahdollisimman pian tilanteesta, mutta nyt näkyy siis jo parantumisen merkkejä, toivotaan, ettei onni käänny. (:

parane pian Bertta ♥


Päivittelyä meidän menosta ~

Taas tämmöinen kauhea postaustauko. Ei oikeasti voi olla näin kiire koko ajan!! Mutta nyt selitän lyhyesti viime ratsastuskerrat ja sitten muista uutisista teen vielä tänään uuden postauksen. (:

Elikkäs, 1. päivä marraskuuta, hyppäsin ihan vähän Bertalla kentällä. Poni oli ihan ok, kenttä oli vaan osittain jäässä, joten ei voinut käyttää kokonaan. Ei tullu yhtään kieltoa.

2. päivä käytiin vaan vähän käpsyttelemässä illalla maastossa pikkulenkki otsalampun valossa. Menin siis ilman satulaa, poni oli tosi reipas. (:

3. päivä mentiin koulua kentällä ja lopuks vielä laukkailtiin yhdessä ylämäessä, jotta poni saisi vähän päästellä höyryjä. Poni oli tosi kiva, kulki nätisti. Jäi kiva fiilis. (:

4. päivä menin lähinnä pellolla, yksin. Olin siis siellä tiellä ja pellolla kävelemässä ja kokeilin verkata vähän ravissakin, mutta ei tullut oikein mitään, kun poni oli aivan liian energinen ja lähdössä kotiin, kun ei ollut kavereita mukana. Poni toimi kotipellolla tosi hyvin, sielläkin laukkailtiin vähän reippaammin + kokeiltiin väistöä joka askellajissa. Tällä kerralla hukattiin toinen takasuoja. Mutta jäi tosi hyvä fiilis.

5. päivä hypättiin kentällä sitten vähän enemmän, kun jalat oli viileät ja kuivat. Poni oli tosi kiva, vähän laiska. Hypättiin pientä rataa, ensin 50 cm ja sitten hyppäsin muutamia kertoja 80 cm. (: Vaihto ihan hyvin esteillä ja olin muutenkin kyllä tyytyväinen poniin. Äiti löysi suojan pellolta, sen takia siis pystyimme hyppäämään. :D

6. päivä Taluttelin vain kentällä, koska poni ontui selvästi ravissa oikeaa takajalkaa. Kylmäsimme sitten jalan vedellä ja laitettiin kylmägeelipussi pariksi tunniksi karsinaan. Siitä lisää seuraavassa postauksessa. (:




Nyt tällainen lyhyt postaus vain, sillä se olisi venynyt aivan liikaa, jos olisin kirjoittanut pidemmät selitykset. Lisäksi nyt koitan pian päästä tekemään läksyt ja lukemaan biologian ötökkäkokeeseen. :)

torstai 1. marraskuuta 2012

Toivepostauksia? ~

Nyt juuri en jaksa näpytellä mitään päivittelyä meidän kuulumisista, mutta haluaisitteko minun kirjoittelevan tänne jotain erikoispostauksia, kuten se Bo:n esittelypostaus? (:
Kommentoikaa, millaisen haluaisitte ja yritän kyllä ainakin jossain kohtaa toiveitanne sitten myös toteuttaa.
Lisäksi koitan nyt saada joitakin videoita ja kuvia, jotta voisin tehdä ensimmäisen videopostaukseni, kun sitä nyt ollaan jouduttu odottelemaan näin kauan.
Mutta kommenttia tulemaan vaan, heips! (:

tyttö sä oot meritähti (; otin omasta fb:stani :D

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

heihei lumet! ~

Aargh! Kuinka ärsyttävä sää voikaan olla loppusyksystä/alkutalvesta! Toivotaan että lumet palaisivat pian, että vois alkaa tekemään jotain reippaampia harjoituksia kentällä/maastossa, kun tällä hetkellä on aivan liian liukasta. :s

söpöys (;


Mutta kerron nyt parin viime kerran ratsasteluistani.
Eli 29. päivä mentiin Pepin kanssa ilman satulaa kentällä ja pellolla. Sinä päivänä oli siis vielä lumet maassa. Mentiin siis aluksi jotain 20 - 30 minuuttia kentällä käyntiharjoituksia. Näitä mm. mentiin: käyntiväistöjä, pysähdyksiä, peruutuksia sekä etu - ja takaosakäännöksiä. Ne sujui tosi hyvin, poni oli tosi kiva ja kulki aika nätisti. Kun oltiin tarpeeksi menty, eikä keksitty enää muuta, menin vielä pellolle vähän ravailemaan ja laukkaamaan. Bertta oli tosi reipas ja ihan pörhöllään koko ajan, koska Piri ei tullut mukaan kentälle, vaan pääsi jo talliin. Yritin silti normaalisti ravailla ja sen jälkeen nostin kerran molempiin suuntiin laukat ja laukkasin pari ympyrää. Poni ei toiminut kyllä hyvin pellolla, varsinkaan loppuraveissa! Pompotteli vain täysiä menemään. Yritin siinä rauhoitella ja kyllä vähän rentoutuikin lyhyiksi pätkiksi, niin kävelin loppukäynnit pellolla. Tallissa rasvasin ponin hännän ja harjan, venyttelin alas ja sivuille hyvin ja temppuiltiin taas vähän. (;

Eilen, 30. päivä, oli Johannan pitämä koulu/puomitunti. Ehdittiin kävellä ja vähän ravaileen ennen kun Johanna tuli ja aloitettiin sitten käyntityöskentelyllä. Kentällä ei pystynyt laukkaamaan yhtään, eikä kauheasti ravaamaankaan, kun oli niin jäässä paikoittain. Tehtiin ympyrällä vähän kaikenlaista, lähinnä siirtymisiä yms. Bertta alkoi sitten työntämään takaosaa sisälle ja ulkolapaa ulos. Sitä sitten koitettiin parhaamme mukaan korjailla, mutta ei sitä oikein saatu menemään. Sitten tehtiin keskihalkaisijalla pysähdyksiä puomien väliin niin, että poni oli suora ja jos oli vino, piti sanoa mihin suuntaan. Sen jälkeen tehtiin keskihalkaisijalla siirtyminen ravista käyntiin ja takaisin, poni piti nytkin olla koko ajan suorassa. Ne sujuivat tosi hyvin. Sitten tehtiin käyntiväistöä puomien avulla ns. siksakväistönä/ristiväistönä. Ne sujuivat myös tosi kivasti, vaikka poni ei ihan koko ajan ollutkaan suora, sen pystyi korjaamaan helposti. Näiden jälkeen ravailtiin vielä pääty-ympyrällä ja poni oli paljon parempi! Takaosa pysyi ulompana ja ulkolapa käänsi kaarteissa. Suoristusharjoitukset siis auttoivat.(; Sitten vielä loppukäynnit ja talliin. Tallissa linimenttasin ponin jalat, kenttä oli niin kova, rasvasin hännän ja harjan, venyttelin alas ja sivuille sekä tietenkin temppuilin. Poni oli kyllä tosi kiva, vaikka alussa olikin ihan puukylki, kun sisäpohje ei oikein mennyt läpi ja poni oli vino. :D Mutta loppuun tosiaan parani huomattavasti. (:



Sitten vielä yksi iloinen yllätys varsinkin minulle, mutta myös teille. Eli Lissy tuli tuonne Karkkuun nyt  ainakin vähäksi aikaa, kun oli uudella omistajalla alkanut hurjaksi rodeoponiksi. Oli kyllä ihana nähdä se pitkästä aikaa♥! Kyllä se on pieni! En muistanutkaan kuinka pieni se oli :3!

muru ♥

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

ensilumi! ~

Ihanaa kun vihdoinkin tuli nuo lumet, eikä pelkkä kylmyys! Kurakelit, byebye! Ainakin vähäksi ajaksi, toivotaan että pidemmäksi aikaa. Mutta siis, anteeksi huono aktiivisuuteni täällä blogin puolella, en ole saanut kuvia pitkään aikaan, eikä aikaakaan ole ollut yhtään. Mutta nyt en ole tänään käynyt tallilla, joten sitten on aikaa kirjoitella.

Eli olen nyt lähinnä mennyt pellolla, sillä kenttä on tosi kova ja liukas.
25. päivä menin siis ilman satulaa kentällä lähinnä pelkkää käyntityöskentelyä ja vähän kävin pellolla ravailemassa. Poni oli ihan kiva, mutta ei pystynyt tekemään melkein mitään, joten ei saanut kunnon käsitystä kuitenkaan. Lisäksi Bertta oli vähän laiska! :oo Karsinassa sitten linimenttasin jalat (kolmessa jalasta neljässä oli aika paljon nestettä), rasvasin ponin hännän ja harjan + temppuilin ja venyttelin porkkanan avulla.

Sitten menin seuraavana päivänä, eli 26. päivä Karkkuun yöksi, eli oli paljon aikaa ratsastaa ja laittaa poni pois. (; Menin siis pellolla, melkeinpä koko ajan yksin, sillä Peppi ja Tuuli lähti aika pian talliin, jäin itse kuitenkin vielä pellolle. Hyppäsin siis vähän, sellaista ihan pientä ristikkoa molemmista suunnista. Verkkasin kevyessäravissa ympyröillä ja muilla kaarilla. Poni oli tosi reipas, liikku kivasti ja lennokkaasti sekä meni ihan hyvin muodossa ja selkä pyöreenä. Tuntu heti alkuun ihan kivalta, ei liian energiseltä vaikka ensilumet ja eka kerta pellolla. :D Sitten kokeilin kerran tulla ristikon ravissa, ja ponihan sitten kielsi :D:D. Laukkasin siinä sitten ja tulin laukassa, niin meni nätisti yli loput hypyt. Paikat meni ihan hyvin, kun oikein keskityin itse säätelemään niitä. Laukkasin muutaman kerran oikein reippaasti, poni innostui ja venytti hyvin askelta. Sitten tulin vielä pari kertaa ravissa ja ravailin loppuravit pidemmällä ohjalla. Kävin hakemassa viltin kentän aidalta ponin pyllyn päälle ja kävelin vielä pitkät loppukäynnit pellolla. Talutin talliin, sillä tie oli ihan jäässä. Karsinassa sitten linimenttasin, rasvasin, temppuilin, venyttelin alas ja heitin fleeceloimen selkään yöksi, kuten tavallista. :D Poni oli kyllä ihan huippu, jäi tosi hyvä fiilis! (:




Eilen, 27. päivä oli siis Hannan pitämä koulutunti. Mentiin melkeinpä koko tunti pellolla, koska siellä oli hyvä pohja ja kenttä oli vieläkin ihan kauhee. Alotettiin siis verkkaamalla vapaasti poneja kevyessäravissa pellolla ympyröillä ja kaarilla. Bertta oli heti alusta alkaen tosi kiva, reipas ja liikku nätisti. Sitten alettiin vielä taivutteleen poneja ravissa ympyrällä/kahdeksikolla ja yritettiin saada niitä liikkuun rennosti ja peräänannossa kaula pyöreenä. Sekin meni tosi kivasti. Sitten alettiinkin jo laukkailemaan, sekin yritettiin saada mahd. rennoksi ja hyvin pyöriväksi. Bertta oli tosi kiva niissäkin. Lisäksi koottiin ja lisättiin laukkaa. Sen jälkeen vielä ravailtiin ympyrällä "yliasettaen" poneja sisälle päin. Sitten tein vähän vielä ravi-pysähdys-ravi juttuja ja sitten loppuravit ympyröillä asetellen vielä, pidemmillä ohjilla siis. Käytiin hakemassa taas kentältä viltti ponin päälle ja sitten läveltiin pitkät loppukäynnit peltoa ympäri. Poni oli ihan huippu ja tunti tosi hyvä meille. Jäi ihan superhyvä fiilis kyllä. Karsinassa temppuilin, venyttelin ja rasvasin ponin hännän ja harjan, en linimentannut, kun ei ollut nestettä ja muutenkin jalat olivat hyvät. Poni pääsi vielä päiväksi pihalle, sillä tunti oli jo puoli yhden aikaan. (:

Tänään Tuuli kertoi, että Bertalle oli kuin olikin tullut nesteitä jalkoihin, mutta ei nyt sitten oikein voi mitään. Harmittaa vain, kun ei oikein parane nuo. ;s
Tekstin kuvat otin 27. päivän aamuna, kun tehtiin aamutalli Pepin kanssa. (:
Anteeksi näin pitkä postaus, en alkanut sitten lyhentelemään..

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Koulua ja maasto ~

Ja taas kerran, todella omaperäinen otsikko :D!
No mutta kuitenkin, otsikko kertoo kaiken. Eli pari viime kertaa menin koulua kentällä, mutta niitä ennen, 21. päivä olin maastossa. Kerron nyt mahdollisimman nopeasti, lyhyesti ja ytimekkäästi kaikista päivistä, että pääsen lukemaan englannin kokeeseen.

Eli, 21. päivä olimme maastossa Pepin kanssa Pirillä ja Bertalla. Tehtiin semmoinen vähän reippaampi lenkki, ravattiin ja laukattiin aika paljon. Poni oli ihan innoissaan, parissa kohtaa tuli aika isojakin hallintaongelmia. Lopussa ravailtiin oikein reippaasti vähän pidemmillä ohjilla, niin Bertta venytti hienosti askelia ja selkäänsä. Tallissa sitten pesin jalat, venyttelin ja rasvasin hännän ja harjan. Bertta osaa siis sanoo "päivää" eli nostaa etujalkaansa käskystä. Tuo on siis opetettu aika varmasti vanhassa kodissa, mutta hyvähän sitä on terästää tamman muistia.(;

Seuraavana päivänä, eli 22. kävin taas liikuttamassa Bertan. Jalkoihin oli tosiaan tullut aika paljonkin nestettä, varmaankin eilisen maaston takia, sillä menimme kuitenkin aika kovalla pohjalla, enkä ehtinyt linimenttaamaan ponin jalkoja. Ai niin, poni sai myös alahuulensa auki. Oli raapaissut johonkin, kun olin vaihtamassa kenkiä. Ei mikään paha haava, mutta verta tuli aika paljon ja poni parka joutui sitten ratsastaessa maistelemaan sitä suussaan. ;s
Menin siis ihan vaan koulua kentällä. Bertta oli tosi kiva koko ajan! Menin siis melkein kaikki ravit harjoitusravina ja sen kyllä tunsi vatsalihaksista seuraavana päivänä. :D Tein alussa paljon siirtymisiä ja pysähdyksiä, että sain ponin kuulolle. Se menikin sitten koko tunnin kivasti muodossa ja käyttäen selkäänsä. Laukkasin vain kerran molempiin suuntiin ja ravailin pitkät loppuravit. Lopuksi mentiin taas perälle kävelemään loppukäynnit. Bertta oli kivan rento lopuksi. Temppuiltiin taas vähän karsinassa.(;

Sitten eilen, 23. päivä, menin taas koulua kentällä + vähän puomeja. Poni oli tositosi hieno alussa. Lisäilin ja kokosin laukkaa, meni tosi hyvin. Bertta oli muutenkin tosi kiva varsinkin ravissa! Oli taas tosi kivasti muodossa. Menin siis laukkapuomeja ympyrällä (meni ihan kivasti) ja sitten menin ravipuomeja pariin kertaan. Poni oli hyvin kuulolla ja liikkui kauniisti. Ja sitten minä tyhmä päätin kokeilla pari laukanvaihtoa. Kuinka typerä ajatus se olikaan! Poni siis ei oikein osaa vaihtaa laukkaa laukassa.. Siinä sitten minullakin meni hermo ja aloin sitten toden teolla turhautumaan. Lopussa luovutin ja päätin, että yksi hyvä vaihto ravin kautta riittää. Ja sehän sujui hyvin. Sitten vain loppuravit + loppukäynnit kentällä. Linimenttasin ponin jalat (kun en eilen ehtinyt) ja venyteltiin + temppuiltiin. Sitten vain tervarasva harjaan ja häntään ja loimi päälle! (:


Tosiaan tuo kuva on sieltä valmennuksesta, kun en saanut viime kerroilla yhtään kuvia. Mutta nyt alan lukemaan enkun kokeisiin, moimoi!