TRS:n seuramestaruuksista © Aura |
Oltiin viime viikon tiistaina Maijan estevalmennuksessa Kiviniityssä. B oli aika jännittynyt aluksi ja melko kuuro avuille. Kuitenkin parani tosi paljon tunnin edetessä ja lopuksi liikkui tosi kauniisti ja käytti itseään hyvin.
Eilen käytiin maastossa Bertan kanssa taas kaksin ilman kavereita. Oli ihan mahtava reissu. Keli oli kiva - ei ollut liian kylmä, poni totteli tosi kivasti ja liikkui rennosti. Oli tosi ihanaa! Sitten tallilla kaikki muuttui, kun kaverit lähti vierestä niin poni menetti malttinsa. Meikäläisellä meni loppujen lopuksi sitten hermo, kun poni meinasi tulla päälle ja paha mielihän siitä jäi sitten. Mutta life goes on! :)
______________________________________
Kameraa ei ole vieläkään kuulunut kotiin päin. Toivotaan että pian tulee! Kauhea ikävä on jo ja tosi turhauttavaa kun ei saa otettua kuvia!
Ensi viikolla alkaa meillä syysloma. Ollaan silloin lähdössä kohti Kyprosta. Mukaan tulee oman perheeni lisäksi tuttavaperhe ja todella hyvä kaverini. Odotan matkaa tosi innoissani, mutta toisaalta tuntuu kauhealta jättää Bertta viikoksi :( Mutta kyllä tästä selvitään! Eipä mulla muuta, ajattelin näytellä tässä vain vähän elonmerkkejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti