Säikähdyksiä kerrakseen ~

Tässä nyt tulee Bertasta vähän kuulumisia, en nyt enää viitsi noita Amorin kuulumisia laittaa, sillä kirjotin ne jo viime viikon alussa, mutta kuvia ei ole vieläkään, joten ne nyt jäävät. Kuitenkin on mennyt ihan hyvin.
Kopioin nämä tekstit suoraan kahdesta postauksesta, joten aikamuodot ovat ihan sekaisin.

vietin eilen Been kanssa laatuaikaa tarhassa. Hömppä ♥

Eilen siis kävi eläinlääkäri ultraamassa Bertan jalan paremmalla ultralla, että nyt saadaan oikeasti kunnolla tietää asia. B pysy suht. hienosti paikallaan, jalkaa oli vaan iiihan pakko koko ajan nostella. Hölmö poni.. Mutta siis, nyt selvisi kunnolla vaurion paikka. Se ei ollutkaan hankoside tai syvä koukistajajänne, niin kuin luultiin. Kyseessä olikin syvän koukistajajänteen tukiside, joka oli mennyt jopa 50 %. Toisinsanoen, aika hyvässä paikassa periaatteessa vaurio oli, mutta se on vakava ja suuri. Aika lailla on jo varmaa, että estehyppelyille heitettiin jo hyvästit siis. Kuitenkin harrasteratsu ponista tulee vielä. Sain myös kuulla ihan älyttömän ihania uutisia, nimittäin saan jo alkaa liikuttamaan Berttaa selästä käynnissä. Toi uutinen oli oikeesti paras mitä uskalsin kuvitella. Lisäksi saatiin neuvoiksi paljon kylmäystä.

Eilen kävin ekaa kertaa ponin selässä. Hui kauhea miten tamma tuntui niin isolta, kun olen nyt ollut monta kertaa pikkuisen Amorin selässä. B oli tosi jännittynyt ja virtaisa ja melkein heti tulikin kunnon keulimista, että meinasin lentääkin sieltä toisella kerralla. Lisäksi löin jo ennestään todella kipeän häntäluun tuon pystyyn hyppimisen aikana. Noh, sitten pidin hetken sitä maasta käsin ja vähän ajan päästä kiipesin takaisin selkään.

Kävelin pitkin ohjin ja sitten taivuttelin ihan normaalisti vähän volteilla. En mennyt kauaa, ihan vähän aikaa ettei jalka rasittuisi mitenkään. Sitten kävelin taas pitkin ohjin vähän aikaa ja lopuksi talutin vähän kenttää ympäri.

Poislaitossa poni oli ihan normaali, vähän oli turpa maassa, mutta en kiinnittänyt siihen enempää huomiota. Lähtiessämme poni oli vieläkin ihan kunnossa, tuli moikkaamaan jne.

Sitten matkalla Tuijalta tulikin soitto. Hän kertoi, että Bertta käyttäytyy tosi oudosti. Ei ollut koskenutkaan heiniinsä, eikä edes tullut, kun iltaruoka laitettiin kuppiin. Lisäksi koko ajan oli painanut turpaa maahan, kääntänyt siellä hitaasti päätään ja sitten näyttänyt koko ajan kylkiään. Poni oli pitänyt takapäätään seinää vasten ja siirrellyt painoa takajaloilla levottomasti.
Epäiltiin ähkyä, vaikkei poni yrittänytkään makaamaan tai piehtaroimaan. Lisäksi suolistoäänet olivat todella hiljaisia ja niitä tuli todella vähän.

Olin ihan paniikissa automatkan kotiin. Heti kun pääsin kotiovelle, kysyin äidiltä että lähdetäänkö. Aloin heti itkemään ja tuli semmoinen kauhea pakokauhu. Ajattelin vain: "Jos nää on ponin viimeisiä hetkiä, mun on pakko olla sen luona." Menomatkan Karkkuun vain tuijotin eteeni silmät suurina ja en saanut kunnolla henkeä.

Tallilla melkein juoksin sisään ja Bertta katsoi sieltä ja se oli jotenkin vähän omassa maailmassaan tai ei aivan läsnä kuitenkaan. Menin karsinaan ja katseltiin siinä vähän aikaa ponia. Lähdettiin taluttamaan kentälle. Heitimme loimen päälle ja kävelimme siellä noin puoli tuntia. Itselläni oli huppu päässä, joten en kuullut oikein mitään, mutta samassa äiti sanoi että sieltä kuului ääntä. Tuli jo pieni toivonpilkahdus. Käveltiin vielä vähän aikaa ja sitten mentiinkin jo talliin. Kakkaa ei tullut, mutta ajattelimme että tallissa se saattaisi rentoutua paremmin kuin yksin kentällä.

Tallissa se oli jo paljon pirteämpi ja suolistosta alkoi kuulua kunnolla ääntä ja kaasua alkoi tulla ulos. Jätimme ponin vähän ajan päästä rauhaan hetkeksi, jos vaikka sekin auttaisi. Noh, olimme jonkin aikaa sisällä juttelemassa ja sitten menimme taas talliin. Maha piti vieläkin kunnolla ääntä, vaikka Bertta ei ollutkaan vielä kakannut. Kaasua tuli silti ainakin ulos, eli tilanne alkoi olla jo onneksi ohi. Annoimme ponille pari porkkanaa nähdäksemme ruokahalun. B otti sen ilomielin vastaan, eli enää ei ollut niin kipeäkään. Annoimme ponille vähän lisäksi heinää, että normalisoituisi ja karkea korsirehu ehkä auttaisi suolistoonkin.

Kaikki vaikutti olevan hyvin jo, joten lähdimme äitin kanssa kotiin. Tuija kävi vielä vähän ajan päästä katsomassa ja soittikin, että poni oli kakannut ihan normaalisti. Olin niin onnellinen ja helpottunut! Minua ei koskaan haittaa mikään yökukkuminen tämmöisessä asiassa, B on kaikista tärkein asia elämässäni. Kotona olimme joskus yhdentoista aikaan illalla.

Tänä aamuna tuli vielä viesti Tuijalta, että poni oli ollut pirteä ja aivan normaali aamulla. Se sai mut tosi iloiseksi. Tietää, että kaikki oli vihdoin ohi.
Eläinlääkäri oli sanonut puhelimessa, että ponilla saattoikin olla mahahaava, josta voi tulla ähkyn oireita. Olimme juuri ostaneet mahahaavalääkkeen ponille mutta emme vielä antaneet tuolloin.

Tuo oli kyllä tosi pelottava ilta, mutta onneksi kaikki päättyi hyvin. Nyt olemme antaneet Bertalle kahtena iltana Antepsinin ja poni on ottanut sen tosi hienosti. Jalka ei ole alkanut paranemaan kunnolla vaan on ollut tosi lämmin ja nesteinen. Saa nyt nähdä, joudummeko viemään lisätutkimuksiin vai mitä tässä tehdään. Toiveikkaana kumminkin ollaan edelleen..

Bertalle ei siis mitenkään kauhean hyvää kuulu. Nyt se on ollut pelkästään tarhassa muutamia päiviä eläinlääkärin suosituksesta ja nyt kelien ja lääkärin mukaan katsotaan, milloin aletaan kävelyttelemään taas. Jalka on kuulemma jo vähän parempi, koska annetaan nyt taas Rheumocam-kuuri ja samaan aikaan Antepsinia. Jalassa siis on jotain ihmeellistä rupea molemmin puolin, ne on tosi kipeät ja kosketusarat, mutta yritetään niitä hoidella ihan kotikonstein, jospa ne siitä saataisiin parantumaan. 

latasin tän kuvan netistä. tää saa mut toiveikkaammaks.
tää on nytkin mun puhelimen taustakuvana.